Siirry pääsisältöön

9 kuukautta

olen ymmärtänyt, että synnyttäminen on helpotus. raskaus pahoinvointeineen ja selkäkipuineen päättyy. olo kevenee. elämä ei välttämättä helpotu, mutta haasteet muuttavat muotoaan.

olen ollut nyt orimattilan seurakunnan palveluksessa noin yhden täyden ihmisraskauden ajan, yhdeksän ja puoli kuukautta. viikon vähemmän pappina. alkaa tuntua, että alun raskaus on ohi. olen kantanut uuden papin sikiötä nyt sen verran, että pappeus on kehittynyt ja kypsynyt minussa muotoaan muuttavalla tavalla.

työ on ryhtynyt antoisaksi. eri tavalla kuin aivan pappeuden alussa, jolloin kaikki oli uutta ja jännittävää ja selvitytymisen riemu riitti. nyt työn hedelmät ovat maukkaampia. niissä maistuvat aidot kohtaamiset, koskettavat häärunot, vuolaat kyyneleet arkun äärellä, pitkät jutustelut kesäisellä kuistilla, kiireettömät mutta täydet päivät, naurun kyllästämät hääjuhlat, hiljaisuuden pyhittämä kaipaus omaisen kasvoilla.

olen iloinen, että alkutaival on tässä vaiheessa. hapuilu on muuttunut tapailuksi ja epäröinti varovaiseksi varmuudeksi.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Olen iloinen siitä, että olet pappina meidän seurakunnassa! :)
Elina Koivisto sanoi…
Olipas ihana postaus! Tosi kiva, että olet jo tuossa vaiheessa. Ja paremmaksi se vaan muuttuu koko ajan. Tänä kesänä nautin kovasti riparista, kun senkin voi jo vetää paljon rennommalla mielellä. Ja toimitukset ovat vaan niin loistavia kohtaamispaikkoja. Siunausta työhön!
Maria Puotiniemi sanoi…
Olipa lohdullista lukea tekstisi, omasta vihkimyksestäni kun on vierähtänyt vasta kuukausi ja raskauden alkuajan aamupahoinvoinnit ovat vielä käynnissä, kirjaimellisesti :) Katsotaan, josko tämän pätkän lopulla 9kk:n raskaus tuottaisi kuvaamasi helpotuksen. Siunattua kesän jatkoa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En tuomitse minäkään

Saarna Huhtakodilla 2.7.2023 5. sunnuntai helluntaista: Armahtakaa! Joh. 8:2–11: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti pää

Kaikki sinun askeleesi

Lähtösaarna 27.8.2023 Luomakunnan sunnuntai Joh. 1:1–4 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Rakkaat ystävät. Tämä on aika tunteellinen tilanne. Lähtösaarna. Monia ajatuksia on liikkunut mielessä lähtöön liittyen. Monia muistoja, monia kasvoja, monia merkittäviä tilanteita tässä kirkossa ja työssä tässä seurakunnassa. Muutokseen liittyy aina liike ja liikutus. Nyt päällimmäiset tunteet ovat kuitenkin kiitollisuuden tunteita. Jyväskylä on ollut minulle hyvä seurakunta oppia ja kasvaa. Tulin tänne nuorena pappina syksyllä 2009, liki 14 vuotta sitten, ilman lukulaseja ja muutenkin monella tavalla eri ihmisenä. Toimin monta vuotta nuorisopappina, mutta lopulta minusta taisi tulla kaikenikäisten, myös ikinuorten pappi. Olen saanut hyviä ystäviä ja tullut läheiseksi niin työkavereiden kuin seurakun

Vanhasta uomasta uuteen alkuun

Tulosaarna Kangasniemen kirkossa 17.9.2023 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:38-42) Kuva: Päivi Kettunen Hyvät kuulijat kirkossa ja verkossa. Olen nyt parin viikon ajan ajellut Jyväskylästä tänne "Niemelle". Toivakan rajalla tulijan ottaa vastaan kunnan mainoskyltti ja tervetuloteksti: ”Kangasniemi. Kaunis ja uudistuva.” Ainakin ensimmäisten viikkojen kokemuksella paikka on sitä, m