sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Luottotehtävissä


Saarna Apostolien päivänä 8.7.2012
Herran palveluksessa

Jes. 66: 18-19; Ap. t. 26: 12-23; Mark. 3: 13-19

Saarna

Kuka on sinun elämässäsi sellainen, johon voit luottaa? Sellainen joka on luottamuksen arvoinen. Eikö olekin mukavaa, kun on joku sellainen, joku jonka puoleen kääntyä, joku jolta pyytää vaikkapa palvelusta, joku johon luottaa. Ja toisaalta: eikö teekin kipeää, kun joku pettää luottamuksesi. Kun joku johon olet luottanut tekeekin oharit tai kääntyy sinua vastaan. Se tekee kipeää.
 
Tänään muistamme apostoleja. Minusta apostolit kertovat luottamuksesta. Heihin luotettiin. Jeesus luotti heihin. He olivat tavallisia ihmisiä, tavallista työtätekevää kansaa. Mutta Jeesus valitsi heidät. Hän valitsi heidät, hän kutsui, hän luotti, hän lähetti. Ehkä he puolestaan valitsivat tarttua tuohon Jeesuksen kutsuun, ehkä he valitsivat sen, että luottivat Jeesukseen, luottivat siihen, että Jeesus tiesi mitä teki valitessaan heidät, luottaessaan heihin, lähettäessään heidät. Ehkä juuri lähettäjän luottamus antoi heille luottamuksen lähteä. Se, että he olivat Jeesukselle luottamuksen arvoisia.

Mutta millaisiin ihmisiin Jeesus luotti? Pysähdytään kolmen kohdalle. Ensimmäisenä listalla, ikään kuin joukon edustajana, Pietari. Se, mitä Pietarista voimme lukea, antaa ymmärtää, että kaikkialla siellä missä tapahtui jotain merkittävää, siellä oli Pietari Jeesuksen mukana. Kuin hän olisi Jeesuksen luotto-opetuslapsi. Pietari, kallio, vakaa ja vahva. Hän on joukosta se, joka vannomistaan vannoi, että vaikka kaikki muut Jeesuksesta luopuisivat, hän ei kyllä luopuisi. Mutta kuinka kävikään. Juuri hänen kieltämisestään meille kirjoitetaan. Ehkä siksi kirjoitetaankin. Että hän, luotettu, arvostettu, joukon ensimmäiseksi listattu, hänkin petti luottamuksen. Hänkin kielsi lähettäjänsä.

Samalla listalla viimeisenä mainitaan Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet. Hänetkin Jeesus valitsi. Hänkin oli yksi niistä, jonka Jeesus lähetti. Jeesus luotti häneenkin. Häneenkin, joka kavaltaisi ja hylkäisi.

Sitten meillä on Paavali. Paavali, jonka kääntymiskokemuksesta saimme lukukappaleessa kuulla. Paavali, joka oli hyvin innokas ja motivoitunut kristittyjen vainooja, koki jotain matkalla Damaskokseen, mikä muutti hänen loppuelämänsä. Mikä muutti myös koko kristinuskon historiaa.

Paavali kertoo kuningas Agrippa II:lle siitä, kuinka Jeesus tuolla Damaskoksen tiellä ilmestyi hänelle. ”Herra sanoi: 'Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn. Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.'”

Jeesus valitsi myös Paavalin. Jeesus kutsui ja lähetti myös hänet, joka oli aiemmin vainonnut Kristuksen omia. Apostolien teoista voimme lukea, kuinka vainottuja vangittiin, ruoskittiin, ehkä surmattiin. Paavali ei tosin itse ole kirjeissään tarkemmin kertonut, miten vainoaminen hänen osaltaan tapahtui. Galatalaiskirjeen alussa hän ottaa kyllä esiin taustansa sanoen: ”Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen.”

Olennaista on kuitenkin se, että Kristuksen vastustajasta tuli Kristuksen apostoli, sanansaattaja, valittu ja luotettu. Paavali itse kirjoittaa: ”Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä.”

Meillä on siis apostolien, luotettujen joukossa kieltäjä, kavaltaja ja vainooja. Minusta se kertoo vahvasti siitä, että Jeesus antaa jokaiselle mahdollisuuden. Apostolit rohkaisevat meitä luottamaan siihen, että Jeesus valitsee, kutsuu ja lähettää kenet tahansa.

Myös meidät. Sillä eikö meidän kasteemme ole lähtöviiva sillä matkalla, jota kutsumme kristityn vaellukseksi, Jeesuksen seuraamiseksi. Eikö se ole lähtöpaikka, josta Jeesus lähettää meidät hänen todistajikseen. Todistamaan siitä armosta, jolla Jeesus kasteessa kutsuu meidät. Todistamaan, siitä valinnasta, jonka hän jo kasteessa tekee meidän kohdallamme. Jeesus sanoo: ”Ette te ole valinneet minua, vaan minä olen valinnut teidät.” Jeesus on valinnut meidät. Ehkä hän siis luottaa meihin. Luottaa, että pysymme hänelle uskollisina. Luottaakohan liikaa?

Entä kun luottamusta ei löydy. Entä kun lähetetty ei löydä perille. Tekeeköhän se Jeesukseen kipeää? Miksei tekisi? Kyllä hän tietää, miltä petetyksi tuleminen on. Mutta eikö se kerro jotain meidän ihmisten ja Jumalan välisestä erosta, että vaikka luottamus menisi kerran tai toisenkin, hän ei luovuta. Jeesus ei luovuta meidän kohdallamme, vaan nostaa yhä uudelleen pystyyn, kun kaadumme. Sanoo, kuten sanoi Paavalille, vainoojalle, ”Nouse jaloillesi! Minä olen valinnut sinut, minä pelastan sinut, minä varjelen sinua, minä lähetän sinut.”

Jeesus ei luovuta, vaan tarjoaa yhä uudelleen sijaa hänen lähellään, tarjoaa anteeksiantoa, mahdollisuuden aloittaa ja lähteä liikkeelle uudelleen. Ja tältä pohjalta, anteeksiannon kalliolta, hän tarjoaa meille tehtävää, jokaiselle siinä omassa kutsumuksessaan ja elämäntilanteessaan viedä valon sanomaa elämän pimeisiin paikkoihin.

Kastettuina me saamme tämän armon ja anteeksiantamuksen omistaa ja siitä sitten muillekin ammentaa: kertoa, antaa ymmärtää, antaa jollain tapaa kokea sen, että Jumala on armollinen, sen että hän antaa anteeksi, että Jeesuksen luo saa aina palata kieltämisten, hylkäämisten ja vastustamistenkin jälkeen. Hän yhä luottaa meihin, vaikka itse emme enää luottaisi. Vaikka itse näkisimme tilanteemme toivottomana. Ehkä hän näkee elämämme kokonaisempana kuin itse näemme. Mutta eikö tuo Jeesuksen luottamus anna meille arvon, tai muistuta meitä arvostamme. Me olemme hänelle tärkeitä, olemme hänelle rakkaita. Sinä olet Jeesukselle tärkeä. Sinulla on väliä. Vaikka olisit itseesi pettynyt etkä omiin käsiisi luottaisi mitään tehtävää. Hän luottaa.

Vanha kertomus kuvaa Jeesuksen luottamusta apostolejaan ja meitä kaikkia kohtaan osuvasti.

”Paholainen yritti taivuttaa Herran Jeesuksen pakenemaan ristinkuolemaa. Hän sanoi:  – Kirkko tarvitsee sinua maan päällä. Kuka sitten saarnaa ja parantaa sairaita ja johtaa seurakuntia, jos sinua ei enää ole?  – Olen minä jo etsinyt käsiini muutamia miehiä,  Jeesus vastasi.
– No mutta eiväthän Pietari ja Johannes ja nuo muutamat muut pysty selviytymään tehtävästä!
– Eivät pystykään, mutta he löytävät puolestaan muita, jotka auttavat heitä. Ja nämä taas löytävät toisia... 
– Entä jos he eivät teekään niin? paholainen kysyi. Entäpä jos heidän intonsa loppuu ja he alkavat riidellä keskenään? Eikö sinun suunnitelmasi ole kovin uhkarohkea? Käyttää nyt palvelukseensa ihmisiä!
– On se, Jeesus vastasi. Se on hyvin uhkarohkea. Mutta se on minun ainoa suunnitelmani.”

Rukous

Rakas Vapahtaja, 
sinä toteutit taivaallisen Isän tahdon, 
kun tulit auttamaan meitä ikuisen elämän tielle.
Tee meistä seuraajiasi 
ja kutsu tehtäviin, jotka olet meille tarkoittanut. 
Varusta meidät voimallasi ja lisää uskoa, 
niin ettei pelko eikä oma heikkoutemme 
olisi esteenä kuuliaisuudelle. 
Auta meitä pysymään sinussa 
ja luottamaan siihen, 
että kaikessa, mitä teemme sinua kuunnellen, 
on mukana siunauksesi. 
Ylistys sinulle aina ja ikuisesti. 
Aamen.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Konfirmaatiopuhe 1.7.2012


Viron riparin 9952 konfirmaatiomessu 1.7.2012

Lukukappale: 1. Tim. 6:11b-12 (Reetta luki)

Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

Vastausmusiikki: Joan Osborne, One of us (Roosa lauloi)

If God had a name, what would it be
And would you call it to his face
If you were faced with him in all his glory
What would you ask if you had just one question

And yeah yeah God is great yeah yeah God is good
yeah yeah yeah yeah yeah

What if God was one of us
Just a slob like one of us
Just a stranger on the bus
Trying to make his way home

If God had a face what would it look like
And would you want to see
If seeing meant that you would have to believe
In things like heaven and in Jesus and the saints and all the prophets

And yeah yeah god is great yeah yeah god is good
yeah yeah yeah yeah yeah

What if God was one of us
Just a slob like one of us
Just a stranger on the bus
Trying to make his way home
He's trying to make his way home
Back up to heaven all alone
Nobody calling on the phone
Except for the pope maybe in rome
 


Saarna

Mitä jos Jumala olisi yksi meistä? Kuka tahansa meistä täällä kirkossa, kuka tahansa tuolla toisaalla, kuka tahansa maan päällä.

Kohtelisitko tuota ihmistä eri tavalla? Olisiko hänellä enemmän väliä? Olisiko Jumalaan helpompi uskoa, jos hän olisi tutumpi, läheisempi, lähempänä?

Rippikoulu on tutustumista sekä ihmisiin että Jumalaan. Se on tutustumista ihmisenä olemiseen ja elämiseen. Siihen, kuka minä olen ihmisenä. Siihen, kuka tuo toinen on. Siihen, mitä Jumala minusta välittää. Mitä Jumala minulta tahtoo.

Tuossa Reetan lukemassa raamatunkohdassa sanottiin näin: ”Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.”

Käy uskon jalo kilpailu. Rippikoulu on tutustumista ihmiseen ja Jumalaan, koska kasteessa on alkanut uskon jalo kilpailu. Kasteessa on usko saatu lahjaksi, rippikoulu on yksi etappi tuossa kilpailussa, joka jatkuu yhä riparin ja konfirmaation jälkeen. Usko on kilpailu, joka ei pääty tänään Espanjan ja Italian EM-finaaliin. Se on kilpailu, jota myös me kaikki kristityt edelleen käymme, te vanhemmat, kummit, ystävät, kaikki seurakuntalaiset. Se on kilpailu joka päättyy vasta sitten, kun palkinto meille kerran ojennetaan.

Kasteessa meidät on kutsuttu matkalle kohti iankaikkista elämää, kohti taivaan kotia. Siinä on meidän finaalimme, että Jumala kutsuu meitä luokseen ja tahtoo että kuljemme häntä kohti, hänen kanssaan, kuljemme taivasmatkaa. Uskon matkaa, joka on kuin se Vanhan reissaajan seikkailu – Vanha reissaaja oli yksi monista leikeistä, joita riparilla leikimme –, usko voi olla siis reissu, jonka aikana vastaan tulee monenlaisia yllätyksiä. Iloisia kohtaamisia, mutta myös vastoinkäymisiä. Mutta jos pienelläkin uskolla jaksamme jatkaa matkaamme niin lopulta mekin kohtaamme isän, aivan kuten Vanha reissaajakin kohtasi, mutta tämä Isä ei aja meitä pois, vaan hän kutsuu luokseen. Jumala kutsuu luokseen. Hänen luonaan on tilaa jokaiselle, joka tahtoo tulla.

Ehkäpä silloin uskon jalo kilpailu ei voi olla kisailua toisia vastaan: Kuka ehtii? Kuka vielä mahtuu Jumalan luo? Usko ei voi olla kilpailua samalla tapaa kuin EM-jalkapallossa tai leiriolympialaisissa, joissa isosten vetämät ryhmät kisailivat toisiaan vastaan. Eikä se ole kilpailua siitä, kuka uskoo eniten tai paremmin kuin toiset tai kuka tietää kaikki vastaukset. Voisiko uskossa olla ennemminkin kyse siitä, kuka uskaltaa kysyä kysymyksiä, kuka uskaltaa etsiä, kuka uskaltaa luottaa siihen, että Jumala kyllä jaksaa kysymyksiä ja epäilyksiäkin.

Sillä kristillinen usko antaa tilaa kyselylle. En tiedä mitä te muut ajattelette, mutta minusta meillä oli riparilla sellainen ilmapiiri, että uskallettiin myös kysyä. Kyseltiin ja ihmeteltiin, eikä vain kirjoitettu valmiita vastauksia muistiinpanoihin. Oli tilaa ihmetellä, oli lupa kysyä. Ja yhdessä etsiä vastauksia. Yhdessä.

Voisiko uskossa olla kyse myös sellaisesta kilpailusta, jota ei käydä toisia vastaan vaan yhdessä toisten kanssa. Eikö usko voisi olla kilpailu, jossa yhdessä pyrimme antamaan toisillemme tilaa ja vapauden ihmettelylle, etsimiselle ja kyselylle, olimmepa kotona, kavereiden kanssa, töissä, mökillä, tai minne sitten reissumme kulloinkin kulkee.

Tämä juhlapäivä päättyy, mutta reissumme jatkuu. Emmekö voisi myös siellä elämän arjessa yhdessä pyrkiä elämään niin kuin Jeesus meitä opettaa: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakasta toista ihmistä niin kuin Jumala olisi siinä. Rakasta häntä niin kuin Jumala rakastaa. Tähän voimme ainakin pyrkiä.

Tätäkin olemme tämän rippikoulussa yrittäneet opetella. Tällä rippikouluryhmällä yhteishenki on ollut ihailtava koko rippikoulun ajan. Helmikuun viikonloppuleiristä lähtien, läpi kevään ja huipennuksena ripariviikkoon Virossa. Se on ollut ihailtava, koska siinä yhteishengessä on paljon rakkautta. Rakkautta on siinä, kun saa olla oma itsensä ja kokea kelpaavansa sellaisenaan. Rakkautta on siinä, kun uskaltaa lähestyä ja lähentyä, kun uskaltaa jutella toisen kanssa niin että siirtää ennakkoluulot sivuun. Rakkautta on siinä, että antaa toisen mielipiteille arvoa, antaa toiselle tilaa olla keskeneräinen ja kasvaa. Rakkautta on siinä, kun antaa omastaan, niin kuin nämä nuoret ja te perheenjäsenet annoitte, kun järjestimme riparilla keräyksen sinne Viron Tutulinnan lastenkotiin ja perhekotiin. Lapsille ja nuorille, joilla ei ole samalla tavalla kuin monella täällä meillä on.

Siinä on mielestäni oppimista elämänasenteesta ja rakkaudesta meille jokaiselle, mitä nämä nuoret ovat riparin aikana toistensa kanssa toimimisesta oppineet. Se on jotain jaloa. Se on uskon jaloa kilpailua, jossa yhdessä toisten kanssa saa yhä tutustua toisiin Jumalan luomiin huipputyyppeihin, jossa yhdessä saa ihmetellä Jumalan rakkautta meitä kohtaan, jossa yhdessä saa kasvaa ja vahvistua uskossa, johon kerran on kastettu.

Palataan vielä tuohon kysymykseen puheeni alussa. Joko tiedät, mitä tekisit jos Jumala olisi yksi meistä. Yksi kysymys, joka kyselevällä riparillamme esitettiin ja joka jäi mieleeni, oli lyhyesti: ”Miksi Jeesus?” Miksi juuri Jeesus kuoli, miksi Jeesus pelasti meidät ristillä?

Miksi Jeesus? Kun ajattelemme Jeesusta, niin eikö juuri hänessä Jumala tullut yhdeksi meistä? Eikö Jumala rakastanut maailmaa niin paljon, että lähetti avuksemme juuri oman Poikansa? Eikö juuri Jeesus antanut Jumalalle kasvot, sellaiset kasvot, joista katsovat sekä ihmisiä rakastava katse, ihmisten kärsimyksistä kyynelehtivä katse että katse, joka kutsuu seuraamaan häntä, luottamaan häneen, yhä tutustumaan häneen, kyselemään kysymyksiä häneltä ja ihmettelemään. Ihmettelemään myös yhdessä hänen kanssaan.

Joten usko vain, hän jaksaa kulkea mukana.

”Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.”

Nyt, rakkaat nuoret, astukaa alttarin eteen lausumaan tuo hyvä tunnustus.