sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mukana messussa

2. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Joh. 2:1-11



Päivän saarna oli tällainen. Messuun oli kutsuttu alueen rippikoululaiset, joista 65 eli noin 65% oli mukana. Ymppäsin saarnaan jumalanpalvelusopetusta ja vetelin viivoja evankeliumin ja messun välille.

Piia-kanttori tuumasi messun jälkeen, että kertomus Kaanan häistä voisi olla hyvin myös vertauskuvallinen teksti ehtoollisesta (häät, sulhanen, uusi viini).

Itse pidin pointtini iisimpänä ja keskityin siihen, että niin kuin Jeesus oli läsnä ihmisten iloissa ja suruissa, arjessa ja juhlassa, on hän mukana meidänkin elämässä, myös meidän messussa. Hän jeesaa, tukee ja pelastaa noloista tilanteista.

Siunattua viikkoa!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Saarna kasteesta eli siitä, mitä silmät ei nää mutta sydän ymmärtää

Kasteen lahja
1. sunnuntai loppiaisesta

Jes. 42: 1–4; Tit. 3: 4–7; Matt. 3: 13–17

Kuvittele mielessäsi kastemalja. Kastemaljaan vettä. Maljan ympärille ihmisiä, joku lapsi tai joku aikuinen, jonka otsaan valellaan vettä kolme kertaa. Mitä silmät tuossa näkevät? Veden, käden, kastettavan ihmisen ja hänen kimmeltävän otsatukkansa.

Uskosta sanotaan, että se on ”sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Se on hyvin kuvattu. Kasteessa tapahtuu paljon sellaista, mitä silmillä ei nähdä. Usko näkee vettä syvemmälle. Sydän voi nähdä siinä Jumalan tekevän hyviä rakkauden asioitaan.

Loppiaisaika on jollain tavalla uskon ruokkimisen aikaa. Se nimittäin kertoo, kuinka Jumala ilmestyy, kuinka hänen rakkautensa tulee näkyviin, kuinka hän on läsnä meidän keskellämme. Saamme nähdä jotain, mitä ei voi nähdä.

Loppiainen sytytti taivaallemme tähden, jonka ehkä sydämellä näimme. Tähden, joka vei meidät yhdessä tietäjien kanssa vastasyntyneen kuninkaan luo, Vapahtajan luo. Katsomaan Jumalaa, joka syntyi meidän veljeksemme. Katsomaan, kuinka Jumalan rakkaus tuli Jeesus-lapsessa näkyviin.

Ensi sunnuntaina pääsemme tuon saman Jeesuksen kanssa häävieraiksi katselemaan ja ihmettelemään, kuinka hän tekee ihmeen ja osoittaa siten jumalallisen voimansa. Kuinka hän on läsnä ihmisten elämässä, arjessa ja juhlassa.

Tänään meidän eteemme piirretään kuva, jossa tuo sama Jeesus seisoo Jordan-virrassa, Johannes on hänen vierellään, ottaa häntä hartioista kiinni ja upottaa Jeesuksen veden alle. Katselemme kuvaa, jossa Jeesus nousee vedestä. Taivas avautuu ja on kuin kyyhkynen leijailisi alas, kun Pyhä Henki laskeutuu hänen päälleen. Ääni kuuluu ylhäältä, Isän ääni: "Tämä on minun rakas Poikani."

Siinä on meillä kuva, jossa usko näkee Jumalan, kuva, jossa Jumala on läsnä kaikissa kolmessa persoonassaan. Isän ääni, Pojan kaste, Hengen kosketus kuin siipien hento hipaisu. Jumala on läsnä.

Kun me katselemme sydämellämme Jeesuksen kastetta, voi tuntua, että siinäpä merkillinen kuva. Voi hämmästellä, että miksi ihmeessä Jeesus kastettiin. Mihin Jeesus muka tarvitsi kastetta, sillä eikös hän ollut synnitön? 

Johanneksen kastetoiminnasta sanotaan, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin anteeksi. Kaste liittyi anteeksisaamiseen. Puhdistautumiseen synneistä. Taustalla voidaan nähdä veden avulla suoritettu kultillinen puhdistautuminen kaikesta rituaalisesta epäpuhtaudesta. Rituaalisesti epäpuhtaaksi ihminen saattoi tulla vaikka koskettamalla kuollutta tai saastaiseksi katsottua eläintä. Tämä epäpuhdas tila oli siitä huonompi juttu, että se esti ihmisen osallistumisen Jumalan palvelemiseen, vaikkapa siten, ettei ihminen voinut mennä temppeliin. Epäpuhtaus tuli ihmisen ja Jumalan väliin. Tarvittiin puhdistautuminen, joka tapahtui veden kautta.

No, onhan tästä rituaalisesta puhdistautumisesta otettu jonkinmoinen loikkaus, kun katsomme Johannesta Jordan-virrassa. Johanneksen kaste näyttää olleen kertaluontoinen tapahtuma, joka liittyi kääntymykseen ja syntien anteeksiantamiseen. Jotain samaa siellä taustalla kuitenkin on. Päivän kirjetekstissä, kirjeessä Titukselle iloitaan kasteessa siitä, että Jumala pelastaa pesemällä puhtaaksi. Kaste puhdistaa. Siksi on merkillistä, että Jeesuskin meni Johanneksen kasteelle, sillä mistä hän olisi puhdistautunut.

Matteus yrittää avata ongelmaa Jeesuksen sanoilla: "Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon." Tämä lieneekin Jeesuksen kasteen tarkoitus. Matteuksella sana vanhurskaus liittyy ennen kaikkea Jumalan tahdon tekemiseen. Matteukselle Jeesuksen kaste onkin esimerkki Jeesuksen kuuliaisuudesta ja nöyryydestä. Matteuksen Jeesus on lempeä ja nöyrä, joka kutsuu seuraansa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä." Matteuksen Jeesus on kuningas, joka tulee omiensa luokse "lempeänä, ratsastan aasilla, työjuhdan varsalla." Jeesus on Jumalan Poika, koska hän on kiusauksissa kuuliainen kutsumukselleen ja toteuttaa kärsimyksessään loppuun asti Jumalan tahdon.

Jeesus on kuuliainen. Hän toteuttaa Jumalan tahdon. Jeesuksen kasteessaan osoittama kuuliaisuus ja nöyryys luovat perustan sille, että kristityt tulevat kasteessa Jumalan lapsiksi, joita kutsutaan seuraamaan Jeesusta ja toteuttamaan Jumalan tahtoa elämässään. Jeesuksen kasteella on siksi yhteys meidän kasteeseemme. Itse asiassa sillä on yhteys aika monella tavalla. Voisiko usko olla jollain tapaa myös tällaisten yhteyksien näkemistä? Usko yhdistää meidät Jeesuksen kanssa.

Ensimmäinen yhteys on siinä, että kasteessa Jumala on läsnä. Niin kuin Jeesuksen kasteessa myös meidän kasteessamme ovat läsnä Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jos kuvittelet mielessäsi joko oman kastehetkesi tai jonkun muun kastetilaisuuden, siinä usein pientä vauvaa pidetään sylissä, ihastellaan ja ihmetellään silmät soikeina tuota elämän ihmettä, jonka Taivaan Isä on antanut. Hänet ristitään pyhällä ristinmerkillä, joka muistuttaa meitä siitä, mitä Jeesus, Jumalan Poika on ristillä kuollessaan puolestamme tehnyt. Ja Pyhä Henki on myös tuon kastettavan päällä, hän saa Pyhän Hengen lahjan. Tämän voimme silmillämme nähdä, kun vanhemmat ja kummit laittavat kätensä lapsen pään päälle ja siunaavat häntä. Silmät näkevät käsiä, sydän näkee, kuinka Pyhä Henki leijailee hänen päällään, kuinka kämmenet ovat kuin siivet joiden suojaan lapsi peitetään.

Toinen yhteys on siinä, että myös meidän kasteessa sydän kuulee Isän äänen: "Sinuun minä olen mieltynyt." Tiesitkös, että nuo sanat "olla mieltynyt", ilmaistaan kreikan kielessä samalla sanalla eudokeoo, jolla jouluevankeliumissa enkelit kertovat, että Jumala rakastaa ihmisiä. Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa, joihin hän on mieltynyt, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto. Miten se nyt käännetäänkin, niin joulun sanoma kaikuu kasteessamme. ”Tämä on minun rakas poikani, tämä on minun rakas tyttäreni, jonka minä kutsun nimeltä omakseni.” Sydämessäni saan luottaa, että kastettuna olen Jumalan oma ja rakastama, saan uskoa, että hän tahtoo minulle hyvää.

Jumalan rakkaus ja hyvä tahto ovat kasteen luja perustus. Siitä on hyvä pitää tiukasti kiinni. Sillä ei se kastettunakaan eläminen merkitse mitenkään helppoa elämää. Siinä näemme kolmannen yhteyden oman ja Jeesuksen kasteen välillä. Jeesukselle kaste merkitsi sitoutumista kutsumukseen, joka vei lopulta ristille. Kaste kutsuu meitäkin kuuliaisuuteen toteuttaa Jumalan tahtoa elämässämme. Silloinkin, kun tekee kipeää tehdä sitä, mikä on oikein, siellä missä tehdään väärin. "Kaste kutsuu taisteluihin, rakkauden rintamaan, Herran kanssa kärsimäänkin, kunnes viha voitetaan."

Helppoa ei ollut tuolla Herran palvelijallakaan, josta Jesaja kertoi. Vaikka hänelle lausutaan kauniisti: ”Minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt" oli tuo palvelija kokenut vastoinkäymisiä, häntä oli koeteltu, hän oli kohdannut suurta vääryyttä. Usko näkee yhteyden palvelijan ja Jeesuksen välillä. Ja myös oma sydän lyö samaan tahtiin, myös me olemme saaneet osumamme taisteluissa.

Herran palvelijalla tarkoitetaan tässä Israelin kansaa, joka viruu Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. Mutta siellä vieraalla maalla kaukana, vangiksi vietynäkin toivo viriää. Tulevaisuus loistaa kirkkaampana. Lupaus siitä, että Jumala tuo kansalle oikeuden ja pelastuksen. Että tuo Jumalan oma kansa, jota on lyöty ja haavoitettu, että se saa vielä uuden voiman. Jumala antaa sille voiman. Ja tätä voimaa se tarvitsee, sillä kansalla Herran palvelijana on kolme tärkeää tehtävää. Ensiksi: Palvelija taistelee oikeuden puolesta ja saa toteuttaa oikeutta. Kansa on kuuliainen, se tekee oikein ja on oikeudenmukainen, kuten Jumala on oikeudenmukainen. Toiseksi: Oikeuden toteuttamiseen liittyy diakoninen tehtävä, rakkauden tehtävä. Palvelija ei muserra murtunutta tai sammuta hiipuvaa, vaan pitää huolta niistä, jotka ovat särkyneitä ja pieniä. Kansa on kutsuttu auttamaan ja palvelemaan. Rakastamaan ja niin toteuttamaan Jumalan tahtoa. Kolmanneksi: Kansa saa lähetystehtävän. Palvelijan opetusta ikävöivät kaukaiset rannat. Kansa saa vielä kertoa muillekin ilosanomaa hyvää tekevästä Jumalasta.

Oikeus. Rakkaus. Lähetys. Kolme tärkeää tehtävää Jumalan kansalle. Jotain samaa Jeesuksenkin toiminnassa oli, vai kuinka. Hän toteutti Jumalan tahdon. Hän rakasti sanoin ja teoin, rakasti koko elämällään, oli murtuneita ja väheksyttyjä varten. Hän lähetti opetuslapsiaan parantamaan ja julistamaan ja näin viemään viestiä siitä, että Jumala on lähellä ja läsnä. 

Oikeus. Rakkaus. Lähetys. Kolme tehtävää, jotka kuuluvat myös kirkolle. Siinä meille vielä yksi yhteys. Herran palvelijana ja Jumalan kansana kirkko pitää yllä oikeudenmukaisuutta ja elää todeksi rakkauden sanomaa, joka kuuluu kaikille, koko maailmalle. Miten me kastettuina Kristuksen kirkon jäseniksi, omassa elämässämme toteutamme näitä tehtäviä? Kuinka minä tuon oikeuden sinne, missä vääryys saa sijaa? Kuinka olen heikkojen turvana ja särkyneiden auttajana? Kuinka saisivat omin silmin nähdä ja korvillaan kuulla hyvyyden ja rakkauden Jumalasta muutkin, hekin jotka ikävöivät elämäänsä jotain, mitä siitä olennaisesti puuttuu?

Se on meille yhteinen tehtävä. Kaste liittää meidät yhteen toistemme kanssa. Kaste liittää meidät monin tavoin yhteen Jeesuksen ja hänen tehtävänsä kanssa. Mutta mikä meitä Jeesuksen kanssa erottaa, on se, että meiltä kirkkona ja kristittyinä jäävät nuo meidän hommat puolitiehen. Oikeus ei välttämättä aina toteudu, rakkaus jää huulille ja viesti katkeaa. Onneksi Jeesukselta ei jäänyt. Siksi me saamme rikkimenneinä ja langenneinakin palata kasteen armoon. Saamme murtuvina ja liekki hiipuvana luottaa siihen, että vaikka itse emme osaakaan aina olla kuuliaisia tai kulkea Jumalan tahdon tietä loppuun asti, Jumala on läsnä elämässämme myös kasteen jälkeen, ja hän antaa meille voiman, hän vie meidät perille. Vaikka on sellaista, mitä teemme tai jätämme tekemättä, sellaista, mikä tulee esteeksi meidän ja Jumalan väliin, kaste lupaa, että ei mitään hätää. Jumala on yhä läsnä. Kaste antaa meille siihen turvallisen luottamuksen, sylin jossa levätä. Sillä meidän Jeesuksemme on lempeä, meidän Jeesuksemme antaa levon, meidän Jeesuksemme on toteuttanut Jumalan tahdon ja antanut henkensä myös meidän puolestamme.

"Kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta."

Kuvittele mielessäsi kastemalja. Näetkö, kuinka paljon sen ympärillä tapahtuu. Näetkö, kuinka Jumalan hyvyys ja rakkaus tulevat näkyviin?

Meissä se tulee näkyviin vaikkapa siinä, kun liikahdamme ja nousemme ylös ja ja tunnustamme uskomme häneen.