lauantai 25. joulukuuta 2010

Joulusaarna 2010

Saarna jouluaamuna 25.12.2010 klo 7 ja 9

Jes. 9:1-6; Room. 1:2-4; Luuk. 2:1-20

Laulaen:
Mä kanssa paimenten käyn seimen äärehen.
Käyn lasta katsomaan mä olkivuoteessaan.
Mun tähteni syntyi hän tänne.


Rakkaat ystävät. Me olemme tänä aamuna suuren sanoman äärellä. Mekin saamme uskoa enkelin ilosanoman: Teille on syntynyt Vapahtaja. Yhdessä paimenten kanssa me käymme Betlehemiin nähdäksemme, mitä Jumala on tehnyt meidän takiamme.

Mutta me emme löydä Jeesusta majatalosta. Muut vieraat ovat varanneet sen täyteen. Sen sijaan joulun valo hohtaa meille eläinten karjasuojasta, Vapahtaja makaa halvassa seimessä, olkivuoteella. Siellä hänellä oli tilaa syntyä. Siellä hänet ottivat aasit, härät ja lampaat vastaan.

Ainakaan meille ei kerrota pahastuivatko eläimet, kun Joosef ja Maria laittoivat kapaloihin käärityn lapsensa niiden ruokakaukaloon. Ehkä tuona yönä ei vaivannut nälkä tai mikään muukaan huoli. Ehkä tuona yönä niin eläimet kuin paimenet ja lapsen vanhemmatkin yön pimeydessä ihmetellen katselivat, kun maailman Vapahtaja oli tullut heidän keskelleen.

Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: ”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Heille, Marialle ja Joosefille ja lapselle, ei ollut tilaa majapaikassa. Kun Jumala tuli ihmiseksi, keskellemme, kaltaiseksemme, ei meidän keskeltämme löytynyt hänelle kovin paljon tilaa. Vapahtaja syntyi niin odottamattomalla tavalla, niin odottamattomiin oloihin. Ja me tarvitsemme aikaa valmistautua, aikaa varautua.

Mutta onhan meitä valmistettu. Onhan messiaan, Kristuksen syntymää odotettu. "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus." Jeesus-lapsessa tämä profeettojen lupaama suuri valo on tullut maailmaan.

Mutta mahtuuko Vapahtaja nykyäänkään kaikkialle? Saako seimen valo loistaa kirkkaana tässä maailmassa? Viime päivinä on maailmalta kantautunut uutisia, kuinka Pohjois-Irakin Kirkurin kaupungin kristityt ovat joutuneet perumaan joulunviettonsa ääriryhmä al-Qaidan terroriuhkausten vuoksi. Messuja sielläkin pidetään mutta mitään muita juhlallisuuksia ei uskalleta viettää. Suuren ilon sijasta on tänä jouluna kaupungin vallannut pelko. Valon sijasta pimeys.

Joulurauhaa ovat vailla myös Pohjois- ja Etelä-Korean välit. Sotilaalliset jännitteet maiden välillä ovat viime viikkoina kiristyneet. Sotaharjoituksia on pidetty ja voimanosoituksia näytetty. Tiistaina Etelä-Korean rajalle sytytettiin kuitenkin jouluvalot, jotka on viritetty 30-metrisen joulukuusen muotoon. Kuusen huipulla loistaa risti. Pastori Lee Young-hoon sanoi juhlallisuuksissa toivovansa, ”että Kristuksen rakkaus ja rauha leviävät Pohjois-Korean kansan keskuuteen".

Tänä jouluaamuna minä toivon, että Kristuksen rakkaus ja rauha leviävät ja saavat tilaa kaikkien kansojen keskellä ja jokaisessa jyväskyläläisessä kodissa. Sillä ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Mä kanssa enkelten myös laulan kiitoksen,
kun Herra armossaan tuo rauhan maailmaan,
myös mulle hän rauhansa antoi.


Ahtaan karjasuojan vaatimattomassa seimessä makaava Jeesus-lapsi, hän tuo maailmaan rauhan ja armon. Armon, joka voi synnyttää maailman ihmisten välille sellaista rauhan, rakkauden ja ymmärtämisen tilaa, jossa on mahdollista elää yhdessä, lähellä, yhteydessä.

Jeesus-lapsen armo on rakkautta, joka voi valaista pimeimmänkin yömme. Omasta yöstämme, omasta pimeydestämme me käymme sydämemme ikkunasta katsomaan seimen lasta, josko hänessä näkisimme valon, joka loistaa niille, jotka pimeydessä vaeltavat, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa. Tänä jouluaamuna me käännymme kohti maailman Vapahtajaa kaiken sen pimeyden keskeltä, joka kuin raskaana ikeenä painaa hartioitamme alas. Me katsomme tuota pientä lasta ja toivomme, että hänen harteillaan on valta ottaa meidän taakkamme pois. Ottaa pois kaikki se, mikä meitä pitää pelossa ja estää meitä olemasta sitä mitä todella olemme. Ottaa pois kaiken sen, mikä on syystä tai toisesta ajanut meidät erilleen toisesta ihmisestä, läheisestä, ystävästä. Ottaa pois meidän syntimme. Kaikki se, millä olemme torjuneet Jumalan hyvyyden ja rakkauden. Kaikkeen tähän pimeyteemme on syttynyt valo. Meille on annettu apu, meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Tämän kaiken on Jumala tehnyt rakkaudestaan meitä kohtaan. Tämän vakuuttaa meille enkeleiden kuoro laulaessaan: ”maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Rakkaus ilmaistaan tässä alkukielellä sanalla eudekeoo. Samaa sanaa käytetään myöhemmin Jeesuksen kasteen yhteydessä, kun ”taivaasta kuului ääni: 'Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.'”

Jumala rakastaa maailmaa, Jumala rakastaa jokaista meistä samalla rakkaudella, samalla mieltymyksellä kuin omaa Poikaansa. Mutta meidän syntiämme hän ei rakasta. Sen tähden ja rakkautensa tähden Jeesus tuli avuksemme meidän pimeyteemme. Hän syntyi meidän keskellemme antaakseen meille iankaikkisen elämän, iankaikkisen jouluilon, ikuisen armahdettuna olemisen lahjan.

Jeesus tulee sinne, missä hänelle on tilaa. Sinne, missä hänet otetaan vastaan. Voisiko meidän kiitoksemme, meidän joululahjamme, jonka sinne seimen luo viemme, olla sitä, että me teemme maailmassa Vapahtajalle tilaa. Sillä ei kukaan muu tuota tilaa tee. Tai no, ehkä aasi, härkä ja lammas. Näin Luojamme näyttää luomakunnassaan meille esimerkin siitä, mikä on meidän kristittyjen tehtävä. Tehdä tilaa Jeesukselle, jotta hän voi tulla kaikkien ihmisten luo.

Monet meistä suomalaisista pitävät uskoa mielellään yksityisasiana. Mutta kuinka me voisimme olla tästä suuresta ilosta kertomatta, kun Vapahtaja on syntynyt! Johanneksen evankeliumin alussa luvataan: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.”

Paimenetkin palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Saakoon siis joulun sanoma synnyttää meissäkin uskoa, iloa ja valoa, jota mekin myös joulumme jälkeen viemme sinne, missä kuljetaan pimeässä, tietämättä siitä, että Vapahtaja on syntynyt.

Sun, Jeesus, kanssasi, mä vietän jouluni,
käy, seimen lapsonen, käy jouluvieraaksein,
niin jouluni ei lopu koskaan.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ilon lapset, saarna 19.12.2010

4. adventtisunnuntai
Herran syntymä on lähellä

1.Moos.21:1-7; Hepr.6:13-19; Matt.1:18-24

Joulu on miltei jo ovella. On aika valmistaa omaa mieltä ja sydäntä joulun sanoman vastaanottamiseen. On aika laittaa kotia valmiiksi juhlaa varten. Joku on varmastikin hakenut jo kuusen sisään. On hankittu kinkku odottamaan, on tehty laatikoita valmiiksi. Entä kuinka moni teistä on käärinyt jo lahjapaketteja?

Paketteihin on laitettu nauhat ja kirjoitettu pakettikortti. Sillä onhan sillä väliä, että tiedetään kuka lahjan saa. Pakettiin kirjoitetulla nimellä on väliä.

Nimellä on väliä myös tämän päivän teksteissä.

Päivän ensimmäinen lukukappale kertoo meille siitä ilosta, jonka Abraham ja Saara saivat kokea vielä vanhoilla päivillään. Jumala antoi heille pojan. Pojan nimi oli Iisak. Iisak tulee heprean sanasta, joka merkitsee 'hän nauraa'.

”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.” Näin riemuitsi Iisakin äiti Saara. Iisak oli ilon lapsi.

Eikö meidän joulun odotuksessammekin ole lukuisia ilon ja naurun aiheita. Kodin valmisteleminen, lasten ja lapsenlasten innokas ja malttamatonkin odotus, lahjojen valitseminen, valmistautuminen yhteiseen juhlaan. Usein meidän joulunalusaikamme tahtoo vain olla sellaista liiallista huolehtimista ja kiireistä yliyrittämistä. Miksi lataamme ilon ja naurun juhlamme sellaisella? Jääkö silloin kyllin tilaa sille, mitä odotamme?

Mutta ei ollut helppoa Joosefillakaan lapsen syntymän edellä. Päivän evankeliumi kertoo meille tästä Joosefin tukalasta tilanteesta. Myös Joosef joutui puntaroimaan oman odotuksensa kanssa. Miten hän suhtautuisi syntyvään lapseen, joka ei olisi hänen. Hänen aikeensa olivat kovin inhimilliset. Hän saisi jättää Marian, hänellä oli syytä epäillä Mariaa uskottomuudesta. Mutta Joosef ei halunnut saattaa Mariaa pilkan kohteeksi ja häpäistä tätä julkisesti. Lain tuntevana miehenä Joosef tiesi, että jos asia tulisi julkisesti ilmi, Maria voitaisiin uskottomuudesta kivittää kuoliaaksi.

Joosef aikoi siis purkaa kihlauksen. Mutta miehen mieli muuttui, kun hän sai enkeliltä järisyttävän viestin. Viestin, joka muuttaisi kaiken. Enkeli selvitti Joosefille, mistä lapsessa on oikein kyse. Maria synnyttäisi lapsen, jonka syntymästä jo profeetat olivat puhuneet. Heidän lapsensa olisi Messias, maailman Vapahtaja. Tämän unessa kuultuaan Joosef otti Marian vaimokseen. Hän suostui siihen tehtävään ja kutsumukseen, minkä Jumala oli hänelle varannut.

Joosefin mielenmuutos tai kääntymys tiivistyy nimeen, jonka enkeli käski antaa pojalle. ”Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”


Nimi Jeesus on kreikkalainen muoto heprean nimestä Joosua, joka merkitsee ’Herra pelastaa’.

Maria ei ollut toiminut uskottomasti. Jumala oli toiminut Marian kautta. Heidän, Marian ja Joosefin, lapsensa olisi maailman pelastaja. Siksi tämäkin lapsi, Jeesus-lapsi, on ilon ja naurun lapsi. Jos hän saa olla joulumme ja joulun odotuksemme keskellä, kuin joulukuusi, jonka ympärillä touhuamme, säilyy meilläkin ilo ja kiitollisuus valmistautumisessamme mukana. Meille luvataan, että odotuksemme saa täyttyä.

”Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä.” Näin sanottiin Heprealaiskirjeen lukukappaleessa. Lupaus, johon tässä viitataan, on lupaus, jonka Jumala antoi Abrahamille sen jälkeen, kun Abraham oli osoittautunut äärimmäisen kuuliaiseksi Jumalan äänelle. Jumala koetteli Abrahamin uskoa käskemällä uhraamaan tämän rakkaan ja ainoan poikansa Iisakin. Abraham luotti loppuun saakka siihen, että ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi.” Lopulta Iisakin henki säästyi, kun uhriksi osoitettiin oinas, joka oli takertunut sarvistaan pensaikkoon. Mutta Abraham sai kuuliaisuutensa tähden kuulla Jumalan lupauksen: ”siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet.” Tämän Jumala vannoi itsensä, oman nimensä kautta.

Se merkitsee, että Jumalan lupaus pitää. Lupaus ei muutu. Myös tämän joulun sanoma on sama kuin aina ennenkin. Tässäkin joulussa on kysymys Jumalan järkähtämättömien lupausten täyttymisestä. Vapahtaja on annettu meidän avuksemme.

Tämä Jumalan lupaus on nimessä Immanuel. Joulun lapsen, Jeesuksen nimi on Immanuel. Se merkitsee 'Jumala on meidän kanssamme'.

Iisakia ei uhrattu. Jeesus uhrattiin. Hän pelasti meidät meidän synneistämme. Meidän pelastuksemme tähden hän syntyi keskellemme, kaltaiseksemme, taakkojemme alle.

Joosef tuskin tiesi, kuinka Jeesus-lapsen tulee käymään. Tuskin sitä aavisti Mariakaan. He kuitenkin luottivat Jumalan kutsuun, suostuivat tehtävään, joka oli heille kummallekin varattu Vapahtajan vanhempina.

Myös meitä kutsutaan puntaroimaan omaa odotustamme. Millä mielin olemme käymässä joulun viettohon? Millä mielellä otamme Jeesus-lapsen vastaan?

Suhteessa Jeesus-lapseen on meilläkin kutsumuksemme. Myös meidän nimellämme on väliä. Meidät on kerran nimeltä kutsuttu. Olemme kasteessa saaneet Jumalan lapsen nimen. Jumala tuntee meidät nimeltä. Hän kutsuu meitä nimeltä. Puhuttelee meitä. Kehottaa meitä kysymään itseltämme, suostummeko me tekemään tilaa joulun lapselle, suostummeko me ottamaan maailman Vapahtajan vastaan, suostummeko tehtävään, jonka hän meille antaa, kulkemaan hänen seurassaan, hänen omikseen kastettuina, nimeltä kutsuttuina. Levittämään ympärillemme joulun iloa ja synnyttämään naurua. Jakamaan sitä riemua, jota itse koemme. Antamaan yltäkylläisyydestämme niille, joiden kädet ovat tyhjemmät tai kokonaan tyhjät. Olemaan läsnä siellä, missä elämä huutaa lähelleen toista ihmistä.

Sillä jos seimessä makaavan Jeesus-lapsen ympärille olisi kiedottu käärepaperit, lukisi tuossa pakettikortissa jokaisen ihmisen nimi. Tuo lahja on meille kaikille. Meistä jokaista varten. Se on lahja, joka on meille jo valmistettu.

Siksi rohkaisen teitä kaikkia valmistautumaan siihen omaan jouluusi, mutta myös yhteiseen joulun iloon, valmistautuen siihen rukoillen. Rukoillen sydämeesi luottamusta, että Jumalan lupaukset toteutuvat. Tänäkin päivänä. tänäkin jouluna. Rukoillen kuuliaisuutta, jotta pysyisit siinä kutsussa, jonka olet lahjaksi saanut. Rukoillen, kuten rukoili ja huokaili Herramme äiti Maria suuressa hämmästyksessä suuren tehtävänsä alussa sanoen:

"Sinua palvelen, ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä, ääntäsi kuuntelen."
(Virsi 52:1)