sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Antakaa toisillenne anteeksi

Saarna 31.10.2010
23. su hell
Antakaa toisillenne anteeksi

Matt. 18:23-35

Jeesus sanoi:

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.

Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.

Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.

Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."


Saarna

Sisaret ja veljet. Tässä evankeliumissa Jeesus puhuu opetuslapsilleen. Hän antaa ohjeita seurakunnalle. Hän puhuttelee meitä ja neuvoo, kuinka meidän, sinun ja minun tulisi kirkossa ja seurakunnassa toimia. Tai kuinka meidän tulisi toimia seurakuntana.

Kirkko eli seurakunta on ollut viime viikkoina suurennuslasin alla. Kirkosta on erottu poikkeuksellisen voimakkaasti. Itse olen tuntenut paitsi hämmennystä myös surua kirkon jäsenyyden ja kirkon ykseyden puolesta.

Tähän suruun päivän evankeliumi tarjoaa ilosanoman. Jumala edelleen antaa anteeksi. Jumalan anteeksianto Jeesuksen ristinkuoleman tähden on edelleen kirkon uskon elämän perusta. Vaikka oksat heiluisivatkin rajusti, pysyy Kristus-runko lujana paikoillaan myrskyssä kuin myrskyssä.

Siksi päivän ilosanoma rohkaisee meitä. Juuri anteeksiantaminen on yksi ja merkittävä edellytys seurakunnan yhteydelle. Sille, että kirkko voi yhteisönä pysyä koossa.

Kirkko armahdettujen syntisten yhteisönä tarvitsee (1) sitä, että Jumala antaa meille anteeksi ja (2) sitä, että me seurakunnan ja saman ruumiin jäseninä annamme toisillemme anteeksi. Jumalan ja keskinäinen anteeksiantamus, molempia tarvitaan.

Seurakuntana me yhteisessä synnintunnustuksessa jumalanpalveluksen alussa tunnustamme Jumalalle, että itsekkyytemme ajaa meitä eroon Jumalasta ja lähimmäisestä. Olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta. Emme voi vedota omaan erinomaisuuteemme tai omiin ansioihimme. Joudumme joka päivä uudestaan myös yksityisesti pyytämään: Herra, armahda meitä.

Ilosanoma on Jeesuksen lupauksessa, että Jumala antaa anteeksi meille, kuten kuningas antoi palvelijalleen. Merkittävää on se, että tuo palvelijan velan määrä oli huikea. Hän oli kuninkaalle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Se on käsittämättömän paljon yhdelle ihmiselle. Talentti oli nimittäin tuon ajan suurin rahayksikkö. Se vastasi 6000 denaaria eli 6000 työmiehen päiväpalkkaa. Miehen velka oli siis kaikkiaan 60 miljoonaa denaaria, mikä merkitsi tuona aikana sellaista määrää, minkä 4000 työmiestä tienasi 40 vuoden aikana.

Se, että kuningas antaa tämän palvelijalleen anteeksi, kuvastaa upeasti sitä mittakaavaa, jossa Jumala meitä armahtaa. Hänen armonsa on rajaton, käsityskykymme ulottumattomissa.

Tämän valtavan armon ja anteeksiantamuksen varassa kirkko seisoo. Jumala antaa koko syntivelkamme täydellisesti anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden. Seurakuntaa yhdistää sen yhteinen syyllisyys ja sen yhteinen armahdus. Jokainen seisoo samalla viivalla. Olemme kaikki Jumalan luomia, mutta olemme jokainen syntisiä. Mutta jokaiselle myös kuuluu Jumalan rajaton ja mittaamaton armo.

Tämä huikea lahja velvoittaa meitä tekemään toisillemme niin kuin Jumala on tehnyt meille. Antamaan toisillemme anteeksi.

Myös tämän keskinäisen anteeksiantamuksen tulee olla rajatonta. Päivän evankeliumitekstistä ei käy ilmi sitä tilannetta, jossa Jeesus vertauksen kuninkaasta ja palvelijasta esittää. Muutamaa jaetta aikaisemmin meille kerrotaan, kuinka Pietari tulee Jeesuksen luo kysyäkseen: Kuinka monta kertaa on annettava anteeksi? Peräti seitsemän kertaako? Jeesus vastaa tähän: ”Ei seitsemän, vaan
seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.”

Ei kai Jeesus meitä kehota pitämään lukua anteeksiantojemme määrästä. Pikemminkin viesti on siinä, että ei anteeksiantamukselle kuulu asettaa rajaa. Meidän on annettava toisillemme sydämestämme – niin Jeesus neuvoo – sydämestämme anteeksi sillä tavoin kuin Taivaallinen Isämme antaa. Rajattomasti, kokonaan, kaiken.

Se onkin helpommin saarnattu kuin tehty. Millä eväillä me tätä voisimme harjoitella omassa elämässämme?

Alkukielellä eli kreikaksi anteeksiantamista merkitsevä sana on 'afesis'. Sen perusmerkitys on 'vapauttaa', 'päästää irti'. Jeesuksen vertauksessa kuningas vapautti palvelijan. Koska velka annettiin anteeksi, palvelija todella vapautui. Häntä ja hänen perhettään ei tarvinnut myydä orjiksi, mikä olisi ollut velan maksamattomuuden seuraus. Kirkon ulkomaanavun entinen johtaja Tapio Saraneva
kirjoittaa, että ”näin velka on […] sen vallan symboli, joka meillä on toisiin ihmisiin ja jolla voimme halutessamme vaikeuttaa heidän elämäänsä. Vastaavasti anteeksianto tarkoittaa vapauttamista: lähimmäisen vapauttamista sen vallan puitteissa, joka meillä häneen on. Koska Jumala on antanut jokaiselle monin verroin suuremman velan anteeksi, ihmisen on vastaavasti pyrittävä päästämään vapaaksi lähimmäisiään, jotka velkojensa vuoksi tai muista syistä ovat joutuneet hätätilaan.”

Siksi kysymys, jonka voimme kysyä kukin itseltämme on: Millainen on minun valtani vapauttaa lähimmäiseni syyllisyydestä? Mitkä ovat ne asiat, se hätätila, mitkä ovat ne narut, joilla hän on minun silmissäni sitonut itsensä?

Niin kauan kuin jätämme antamatta toiselle ihmiselle anteeksi, me näemme hänen otsassaan syyllisen leiman. Anteeksiantamisemme puolestaan vapauttaa hänet tuosta syyllisyydestä. Tähän vapauttamiseen meitä kasteemme ja seurakunnan jäsenyytemme kutsuu. Kasteessa on Jumala pessyt meidät puhtaaksi ja vapauttanut synnin ja syyllisyyden kahleista.

Tämä olkoon meille kaikille rohkaisuna ja kannustuksena. Näinä aikoina kirkko kaipaa ennen kaikkea sitä, että Kristuksen ruumiin jäsenet saavat olla saman ruumiin jäseniä, saavat toisiltaan anteeksi ja saavat yhdessä myös kokea Jumalan rakkautta.

Näinä aikoina kirkko kaipaa myös sitä, mitä tekivät Jeesuksen vertauksen muut palvelijat nähdessään, kun vapautettu palvelija kylmästi toimitti toverinsa vankeuteen eikä antanut tälle anteeksi. Muut palvelijat panivat tämän pahakseen ja kertoivat kuninkaalle.

Kristuksen kirkko kaipaa sitä, että Kristuksen opetuslapset pitävät toisistaan huolta. Että viemme toistemme asioita kuninkaalle, että esirukouksin muistamme toistemme taakkoja. Huolenpitoa on myös se, että ohjaamme toisiamme totuuteen ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Jeesus antaa samassa Matteuksen evankeliumin luvussa 18 ohjeeksi: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken.”

Seurakunnan on yhdessä paitsi osoitettava keskinäistä anteeksiantamusta, myös opastettava väärin tekeviä katumukseen ja syntien tunnustamiseen. Opastettava
syntisiä, siis toisiamme, Jumalan luo, anteeksiantamuksen ja rakkauden lähteelle. Sieltä ja vain sieltä voi nousta todella vapautettuna ja edelleen kasvaa kirkon jäsenenä, Kristus-rungossa kiinni.

Nousemme nyt tunnustamaan muun muassa pyhän yhteisen seurakunnan ja syntien anteeksiantamisen Apostolisen uskontunnustuksen sanoin.