sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

hyppy

pakkasin uimahousut, kun
lähdettiin leirille
huomasin: ne jääneet on
mun laukun pohjalle

kertaakaan en niitä käyttänyt
kertaakaan en uimaan lähtenyt
kaikki pinnan alla muuttunut ois
ei kai sinne yksin mennä vois

uskallatko sinä hypätä veteen?
uskallatko luottaa Jeesukseen?

hän pitää sinusta huolen huomennakin
hän kulkee matkoillasi kauempanakin
hän ottaa sinut vastaan kun hyppäät vaan
hän sinua rakastaa, sinua rakastaa

mut kristityksi ristittiin
ristinmerkki rintaani piirrettiin
se on paidan alla piilossa
mutta minä sen alla suojassa

"älä pelkää" sanoo Jeesus
"älä pelkää, tässä oon."
hänen kanssaan pinnan alla uin
hän tuo rauhan mun aallokkoon

uskallatko sinä hypätä veteen?
uskallatko luottaa Jeesukseen?

hän pitää sinusta huolen huomennakin
hän kulkee matkoillasi kauempanakin
hän ottaa sinut vastaan kun hyppäät vaan
hän sinua rakastaa, sinua rakastaa

pakkasin uimahousut, kun
lähdettiin leiriltä
paljon muutakin jäi matkaan mun
niitä kannan aina sydämessä.

seiskariparilaisille 19.7.2009

capo 2nd
verse: | G | D | Em | Em | C | G | D | D |
pre-chorus: | C | C | D | D |
chorus: | G | D | Em | D |

Cohenia konfirmaatioon eli saarna 19.7.09

Saarna konfirmaatiossa, Orimattilan kirkossa 19.7.2009
7. sunnuntai helluntaista
Rakkauden laki

Luuk. 6: 27-31

"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille."

Särkynyt hallelujah

Tuokio ennen viimeisen illan iltahartautta oli itselleni eräs rippileirin koskettavimmista hetkistä. Nuoret olivat tehneet jo iltatoimensa. Odoteltiin hartauden alkamista. Käytävässä alkoi Arttu soittaa kitaraa. Hänen ympärilleen kerääntyi leiriläisiä, jotka lopulta täyttivät koko käytävän. Miltei kaikki olivat koolla. Laulu, joka nuorten seasta nousi silloin ja leirin aikana muulloinkin, oli Leonard Cohenin kirjoittama Hallelujah. Nuoret lauloivat, Arttu soitti, laulu jatkui ja jatkui. Hetki oli kaunis.

Hallelujah tarkoittaa suomeksi ”ylistäkää Jumalaa”. Cohenin Hallelujah ei ole kuitenkaan voittoisa ylistys. Sen sanat vievät kuulijansa Raamatun maailmaan, hämmentyneen kuningas Daavidin luo. Hallelujah on pikemminkin avunhuuto ja tunnustus. Se on särkynyt hallelujah. Herkkä ja hauras kuin viimeisen ripari-illan hetki.

Usko on lahja


Kappaleen toinen säkeistö tuo meidät takaisin tähän juhlaan. Toisessa säkeistössä lauletaan: ”Uskosi oli vahva, mutta tarvitsit todistuksen.” Rippikoulussa tutustuimme kaikki – niin nuoret kuin me ohjaajat ja te kotiväki – siihen uskoon, johon meidät on kastettu. Todisteita emme kenties löytäneet. Mutta usko Jumalaan ei viime kädessä olekaan kiinni riittävästä määrästä todisteita. Usko on ennemminkin kuin hyppy, jossa luotamme, että joku ottaa kiinni ja vastaan. Usko on luottamista. Usko on lahja, joka annetaan meille ja jonka me voimme ottaa vastaan.

Konfirmaatio on uskon vahvistamista. Kuten rippikoulussa nuorten kanssa pohdimme, ei uskon tarvitse eikä pidäkään olla valmiiksi luja. Se saa kasvaa ja vahvistua rauhassa. Jeesuksellekin riitti sinapinsiemenen kokoinen usko siirtämään vuoria.

Usko on lahja ja se on siitä hauska lahja, että sen avulla voimme ottaa vastaan muitakin lahjoja. Uskolla voimme ottaa vastaan pelastuksen lahjan. Vain usko voi käsittää edes hieman Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan. Että Jeesus on ristillä sovittanut kaiken, mikä erottaa meidät toisistamme ja Jumalasta. Että voimme saada anteeksi ja uuden mahdollisuuden. Ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Uskolla voimme ottaa vastaan rakkautta, jota emme omin teoin voi ansaita. Se on suurin lahja, mitä voimme ikinä saada, eikä se mahdu millekään lahjapöydälle.

Usko on tehtävä


Kun me riparilla pohdimme Jeesuksen sovitustyötä ja armoa, kysyi yksi leiriläisistä aiheellisen kysymyksen: ”Jos kerran saamme kaiken anteeksi, miksi meidän pitäisi noudattaa noita kymmentä käskyä?”

Usko Kristuksen sovitustyöhön ei tarkoita sitä, että voisimme tai saisimme luopua noudattamasta Jumalan tahtoa, joka on ilmaistu kymmenessä käskyssä. Jeesus täytti Jumalan tahdon, hän ei kumonnut sitä. Kristittyinä meidät on kastettu Jeesuksen opetuslapsiksi ja kutsuttu seuraamaan hänen esimerkkiään. Jeesus rakasti kaikkia, hän otti yhteyteensä jokaisen, joka halusi tulla, hän rukoili jopa niiden puolesta, jotka naulasivat hänet syyttömänä ristille. Ja tämän päivän evankeliumissa hän kehottaa meitä, hänen opetuslapsiaan, tekemään kuten hän itse teki: rakastamaan vihamiehiämme, tekemään hyvää niille, jotka meitä vihaavat, siunaamaan niitä, jotka meitä kiroavat, rukoilemaan niiden puolesta, jotka meitä parjaavat. Tekemään toisille samalla tavalla kuin me tahdomme toisten tekevän meille.

Usko on siksi paitsi lahja, myös tehtävä. Jeesus on antanut meille rakkauden tehtävän ja se on maailmaa järisyttävä tehtävä.

Me elämme ihmisten maailmassa, jossa ihmiset eivät aina pysty elämään oikein, vaikka kuinka omatunto huutaisi kuin navigaattori, että ”Ajoit ohi. Tee U-käännös.” Jokainen tulee ohittaneeksi lähimmäisen. Jokainen on tullut ohitetuksi. Sen tähden jokainen kantaa sydämessään kipeitä asioita. Myös nuoret nuorissa sydämissään. Hekin ovat jo kohdanneet matkallaan surua, pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta. Kaikki me ohitetut tiedämme, että kipeisiin asioihin on helppo vastata katkeruudella, vihalla ja kostolla. On helpompi lyödä kuin kääntää toinenkin poski. On helpompi vihata takaisin kuin vastata vihaan rakkaudella.

Jeesuksen ohjetta noudattamalla kivun kierre voi katketa ja maailma muuttua. Sillä uskon, että jokaisen sydämessä soi hiljainen ja särkynyt hallelujah. Avunhuuto, joka pyytää rakkautta. Tunnustus, joka myöntää, että ilman rakkautta en kestä.

Rakastakaa toisianne, sanoi Jeesus. Perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät, toisillenne muukalaiset, rakastakaa toisianne! Kohdelkaa toisianne niin kuin toivotte itseännne kohdeltavan, kunnioittakaa toisianne, auttakaa ja palvelkaa toisianne.

Nuoret, rakastakaa vanhempianne. Kunnioittakaa heitä, vaikka ette olisi aina samaa mieltä heidän kanssaan.

Vanhemmat, rakastakaa nuorianne. Tukekaa heitä, vaikka ymmärryksenne ei aina riitäkään.

Ystävät, rakastakaa toisianne. Pitäkää kiinni siitä, mikä teitä yhdistää.

Toisillenne vieraat, rakastakaa toisianne. Rakentakaa välillenne siltaa. Kunnioittakaa eroavaisuuksianne ja erilaisuuttanne.

”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” sanoo Jeesus. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."

Rakkauden lain noudattaminen on kristityn tunnusmerkki. ”Uskosi oli vahva, mutta tarvitsisit todistuksen.” laulettiin Cohenin Hallelujah'ssa. Rakkauden teot ovat siis seurausta, tai todistusta, uskosta Jeesukseen. Jeesuksen seuraajiksi kastettuina meidän tehtävämme on rakastaa toisiamme kohtaammepa toisemme sitten kotona tai työpaikalla, arjessa tai kesälomamatkalla. Se on tehtävämme silloin, kun rakastaminen on helppoa, mutta etenkin silloin kun se on vaikeaa, silloin kun tuntuu, että tuo toinen ei minun rakkauttani ansaitse.

Hän kulkee matkoillasi

Onko tehtävä mahdoton, mission impossible? Ihmiselle ehkä. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Keskeneräisinä saamme aina pyytää uskollemme ja teoillemme vahvistusta Jumalalta. Olet tänäänkin tervetullut ehtoollispöytään. Alttarilla saat kumartua ottamaan vastaan rakkauden lahjan ja pyytää, että rakkaus, josta leipä ja viini kertovat, tuottaisivat sinussakin rakkauden tekoja.

Meidän hallelujamme saa olla hauras ja särkynytkin. Saamme turvautua Jumalaan, joka on luvannut olla aina kanssamme. Lopulta hänelle kohoavat myös ylistys ja kiitos siitä, mitä hän meille antaa.

Kuten leirilaulussa nuorille lauloin: ”Hän pitää sinusta huolen huomennakin. Hän kulkee matkoillasi kauempanakin. Hän ottaa sinut vastaan, kun hyppäät vaan. Hän sinua rakastaa, sinua rakastaa.”

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

talo

facebook-frendi (ja frendi jo yläasteajoilta) kirjoitti statuksessaan, että "talokuume kasvaa". talokuumetta olen kuullut podettavan jo useammalla seudulla. se ei voi olla vain paikallinen vaiva. kyse on laajemmasta epidemiasta. niin monet tähän ikään ja tähän elämän tilanteeseen päässeet unelmoivat omasta talosta, oamsta pihasta ja omasta rauhasta. miksi?

itselle talokuume iski puolitoistavuotta sitten, kun ensi kertaa kuulin muuttovalmistalomalleista. siitä lähtien olen ottanut selvää kaikista mahdollisista maan rajojen sisällä toimitettavista muuttovalmiista ja vähemmän valmiista talopaketeista, -mallistoista ja -firmoista. tutkinta on jo niin valmis, että jos joskus lähiaikoina rakennamme, on valinnanvara varsin rajattu.

luulen, että yleinen nuorten perheiden talobuumi johtuu samoista syistä kuin itselläni. olen syntynyt omakotitaloon. minulla on ollut nurmikon ja pihapuiden koristama lapsuus. olen kiivennyt puuhun ja rakentanut majoja lähimetsään. omakotitalossa asuminen on merkinnyt minulle turvallista ja antoisaa elämää. kun parikymppisenä muutin helsingin kerrostaloon, ei se minua häirinnyt. se kuului asiaan. opiskelijakämppiä kertyi minulle neljä eri kohdetta. viimeisimmässä aloimme haaveilla omasta "punaisesta tuvasta ja perunamaasta". vaikka nyt asumme yhä kerrostalossa, on seutu silti maaseutua ja tontit maaseutuhintaisia. haaveen toteuttaminen on mahdollisempaa kuin aiemmin.

talokuume noussee elämänvaiheeseen kuuluvasta alttiudesta asettua, kaipauksesta tarjota omille lapsille samanlainen lapsuus kuin itsellä on ollut (mikä ei monessakaan mielessä ole välttämättä paras vaihtoehto, mutta paras kokemamme) pihoineen ja puutarhoineen. samoin nuoruuden kukan sulkiessa terälehdet avautuu uusia nuppuja uusine innostuksineen, joihin liittyvät lumilapiot, ruohonleikkurit ja pihagrillit. asettumiseen liittyy kiireetön puuhastelu, slow life -tyyppinen touhuaminen. se on minusta ihan tervettä. enkä näin olisi varmasti ajatellut vielä viisi vuotta sitten!

mainittakoon vielä, että minua viehättäisi vanha kunnon 50-luvun talo uutta valmistaloa enemmän. uusi ja ehta saa minut aina huolestumaan ("kuitenkin rikon jotain"). vanha talo on huolettomampi. siihen slow life sopii vielä paremmin asumaan. mutta rouvaa vanha talo pelottaa. ja onhan siinä riskinsä. enkä minä niin kätevä käsistäni ole.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

9 kuukautta

olen ymmärtänyt, että synnyttäminen on helpotus. raskaus pahoinvointeineen ja selkäkipuineen päättyy. olo kevenee. elämä ei välttämättä helpotu, mutta haasteet muuttavat muotoaan.

olen ollut nyt orimattilan seurakunnan palveluksessa noin yhden täyden ihmisraskauden ajan, yhdeksän ja puoli kuukautta. viikon vähemmän pappina. alkaa tuntua, että alun raskaus on ohi. olen kantanut uuden papin sikiötä nyt sen verran, että pappeus on kehittynyt ja kypsynyt minussa muotoaan muuttavalla tavalla.

työ on ryhtynyt antoisaksi. eri tavalla kuin aivan pappeuden alussa, jolloin kaikki oli uutta ja jännittävää ja selvitytymisen riemu riitti. nyt työn hedelmät ovat maukkaampia. niissä maistuvat aidot kohtaamiset, koskettavat häärunot, vuolaat kyyneleet arkun äärellä, pitkät jutustelut kesäisellä kuistilla, kiireettömät mutta täydet päivät, naurun kyllästämät hääjuhlat, hiljaisuuden pyhittämä kaipaus omaisen kasvoilla.

olen iloinen, että alkutaival on tässä vaiheessa. hapuilu on muuttunut tapailuksi ja epäröinti varovaiseksi varmuudeksi.