villen blogi

pakkasin uimahousut, kun lähdettiin leirille huomasin: ne jääneet on mun laukun pohjalle kertaakaan en niitä käyttänyt kertaakaan en uimaan lähtenyt kaikki pinnan alla muuttunut ois ei kai sinne yksin mennä vois uskallatko sinä hypätä veteen? uskallatko luottaa Jeesukseen? hän pitää sinusta huolen huomennakin hän kulkee matkoillasi kauempanakin hän ottaa sinut vastaan kun hyppäät vaan hän sinua rakastaa, sinua rakastaa mut kristityksi ristittiin ristinmerkki rintaani piirrettiin se on paidan alla piilossa mutta minä sen alla suojassa "älä pelkää" sanoo Jeesus "älä pelkää, tässä oon." hänen kanssaan pinnan alla uin hän tuo rauhan mun aallokkoon uskallatko sinä hypätä veteen? uskallatko luottaa Jeesukseen? hän pitää sinusta huolen huomennakin hän kulkee matkoillasi kauempanakin hän ottaa sinut vastaan kun hyppäät vaan hän sinua rakastaa, sinua rakastaa pakkasin uimahousut, kun lähdettiin leiriltä paljon muutakin jäi matkaan mun niitä kannan aina sydämessä. seiskaripar

Saarna konfirmaatiossa, Orimattilan kirkossa 19.7.2009 7. sunnuntai helluntaista Rakkauden laki Luuk. 6: 27-31 "Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." Särkynyt hallelujah Tuokio ennen viimeisen illan iltahartautta oli itselleni eräs rippileirin koskettavimmista hetkistä. Nuoret olivat tehneet jo iltatoimensa. Odoteltiin hartauden alkamista. Käytävässä alkoi Arttu soittaa kitaraa. Hänen ympärilleen kerääntyi leiriläisiä, jotka lopulta täyttivät koko käytävän. Miltei kaikki olivat koolla. Laulu, joka nuorten seasta nousi silloin ja leirin aikana muu

facebook-frendi (ja frendi jo yläasteajoilta) kirjoitti statuksessaan, että "talokuume kasvaa". talokuumetta olen kuullut podettavan jo useammalla seudulla. se ei voi olla vain paikallinen vaiva. kyse on laajemmasta epidemiasta. niin monet tähän ikään ja tähän elämän tilanteeseen päässeet unelmoivat omasta talosta, oamsta pihasta ja omasta rauhasta. miksi? itselle talokuume iski puolitoistavuotta sitten, kun ensi kertaa kuulin muuttovalmistalomalleista. siitä lähtien olen ottanut selvää kaikista mahdollisista maan rajojen sisällä toimitettavista muuttovalmiista ja vähemmän valmiista talopaketeista, -mallistoista ja -firmoista. tutkinta on jo niin valmis, että jos joskus lähiaikoina rakennamme, on valinnanvara varsin rajattu. luulen, että yleinen nuorten perheiden talobuumi johtuu samoista syistä kuin itselläni. olen syntynyt omakotitaloon. minulla on ollut nurmikon ja pihapuiden koristama lapsuus. olen kiivennyt puuhun ja rakentanut majoja lähimetsään. omakotitalossa asuminen

olen ymmärtänyt, että synnyttäminen on helpotus. raskaus pahoinvointeineen ja selkäkipuineen päättyy. olo kevenee. elämä ei välttämättä helpotu, mutta haasteet muuttavat muotoaan. olen ollut nyt orimattilan seurakunnan palveluksessa noin yhden täyden ihmisraskauden ajan, yhdeksän ja puoli kuukautta. viikon vähemmän pappina. alkaa tuntua, että alun raskaus on ohi. olen kantanut uuden papin sikiötä nyt sen verran, että pappeus on kehittynyt ja kypsynyt minussa muotoaan muuttavalla tavalla. työ on ryhtynyt antoisaksi. eri tavalla kuin aivan pappeuden alussa, jolloin kaikki oli uutta ja jännittävää ja selvitytymisen riemu riitti. nyt työn hedelmät ovat maukkaampia. niissä maistuvat aidot kohtaamiset, koskettavat häärunot, vuolaat kyyneleet arkun äärellä, pitkät jutustelut kesäisellä kuistilla, kiireettömät mutta täydet päivät, naurun kyllästämät hääjuhlat, hiljaisuuden pyhittämä kaipaus omaisen kasvoilla. olen iloinen, että alkutaival on tässä vaiheessa. hapuilu on muuttunut tapailuksi ja