Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2009.

juoksupäiväkirja

juoksen osoitteessa funforrestfun.blogspot.com. kaikki kannustus matkan varrella on tervetullutta.

tuohtumus

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "isin poika":

...selviäisitkö...? Lasten rakkaus on "ansaittava",sitä ei saa automaatista ABC:n uloskäynnin luota...

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "isin poika":

"laatuaikaa"=uusavuttomien urpojen ymmärtämättömyys siitä,että laatuaikaa on joka hetki,sillonkin kun ei jaksa.

kirjoitin tammikuussa poika-isä-suhteestamme. hienoa, että teksti provosoi lukijan kommentoimaan. ja oikein kaksi kertaa! koska kommentointi blogissani on valvottua, olivat hiiren näppäimen alla vaihtoehdot "julkaise" ja "hylkää". kommenttien sävy ei sopinut sen hetkiseen mielentilaani, joten hylkäsin. kun tulin toisiin aatoksiin, oli jo liian myöhäistä. julkaisen ne siksi nyt itse.

nöyrä vastine:

olen hyvin pahoillani, että tässä vaatimattomien selviytyjien ja suorittajien maassa kehtaan edes hissukseen löytää oman epävarman vanhemmuuteni keskellä joitain onnistumisen hetkiä ja niistä mainita julkisella foorum…

hetken

kulki ystävä mukana hetken
nyt poissa, poistunut
kesken retken
iloon yhtyy ikävä
riemuun raskas huokaus

jää yksin lupaus
ei yksin sure itkevä
vain hetken
on poissa, poistunut
ystävä yhteisen retken.

aamu

älä pelkää
kuolema on nielty
se kompastui jalkoihinsa
putosi omaan kuoppaansa
sieltä se ei enää nouse

älä pelkää
kivi on vieritetty
edestäsi estämästä
valo tulvii sinne
missä oli häpeä, kipu
lika, pyyhkien kaiken pois.

älä pelkää
tämä päivä on tullut
se muuttaa yön iloksi
pelon toivoksi
kyyneleet maidoksi
joka ei koskaan lopu.

valo

pimeä metsä.
puiden oksat mustina käsinä
hapuilevat taivasta.
tähtien peitto on liian kaukana.
turha on niihin kurkottaa.

mutta keskellä metsää loimuaa tuli.
nuotion valo on pehmeä, hellä.
sen äärelle on helppo istahtaa.

sen lämpö kulkee poluilla mukana.
sitä ei mikään vie enää pois.

hauta

kuoleman ja elämän erottaa toivottomuus.
toivon tuo verho, joka vedetään silmiemme edestä,
tietämättömyyden tieltä.

me annoimme toisillemme niin monia kasvoja,
etten tunnistanut sinua silmät kiinni.

arkun kansi jäi auki, juoksin ulos,
säikähdin, en vieläkään ole saanut lepoa.

kuinka jossain niin kylmässä voisi olla elämää?
kuinka kallion seinämästä voisi versoa?

ristin luo

viiltää tuuli
haavojani
kuiskauksen kuuli
kai Jumalani
häneen minä turvaan
kun myrskyää
tiedän etten turhaan
tähän jää

ristin luo
itseni tuon
haavoistasi
haavoihini juon
uudestaan
saan aloittaa
saan tunnustaa
se satuttaa
joku minua
näin rakastaa

lempeä tuuli
nyt hyväilee
rakkaus suuri
mua kannattelee
kun matkaa tätä teen
kun harhailen
Jumalani eteen
ihmeellisen

ristin luo
itseni tuon
haavoistasi
haavoihini juon
uudestaan
saan aloittaa
saan tunnustaa
se satuttaa
joku minua
näin rakastaa.

---
v: am | f | c | g | x4
c: c | g | f | g | x2
am | g | f | g | x2

häpeäpaalu

perjantai saapui hiljaisena.
apeana kuin katuva koulupoika.
sen askelissa oli jotain samaa
kuin väsymykseensä väsyneellä.

hiljaisuus kasvoi. se oli yhä hiljaisempaa
ja ahdistavampaa.
pilvet värittivät sen harmaaksi
ja hengitys kavahti sitä,
jäi sen edessä ilmaan leijumaan,
odottamaan.

ja hän henkäisi viimeisen kerran.

sen kaikki kuulivat.
se repi hiljaisuuden sirpaleiksi.
kaikkialla alkoi äänekäs valitus ja
järkytys muutti kellotorneihin asumaan.

ja me jäimme siihen itkemään
kuin katuvat koulupojat
ja toivoimme, että isä antaisi anteeksi.

emme tienneet mitä teimme.

toivoa täynnä

torstain illassa käy kolea tuuli.
kuin kuoleman hiipivät askeleet lähenisivät.
maahan jää laahavan viitan jälkiä.
aika on täyttynyt.

huominen tulee, sen jo tiedän.
istumme kahden sillalla. sinä
sanot: pysy siinä.
virta kulkee allamme, sinä otat minusta kiinni
kun painovoima käy liian vahvaksi.
minä olen heikko.
sinähän tiedät, millaista se on.
olla rikki.

mutta vain pari päivää vielä.
aurinko nousee, varjot katoavat
ja huurteinen maa kukkii.
jaksan odottaa, jaksanhan.

sinä näytät, että kuolemalta on revitty siivet.
kivenkovat valheet murrettu kuin pehmeä leipä.
istu vielä viereeni. istu, että jaksan uskoa.

Kuinka paljon armo maksaa?

eli puhe Hiljaisen viikon tiistain iltakirkossa 7.4.09 klo 18.

Ps. 69:2-5,7-10; 1. Kor. 1:18-19; Matt. 26:57-27:10.

Kuinka paljon armo maksaa?

Kolmekymmentä hopearahaa oli Jeesuksen hinta. Sen verran otti Juudas ystävänsä ja opettajansa kavaltamisesta. Hän tienasi ihan hyvin. Summa vastasi viinitarhan työntekijän kuukauden palkkaa. Sillä saattoi ostaa itselleen vasikan, pari lammasta ja vieläpä vastasyntyneen aasinvarsankin.

Mutta Juudas heitti verirahansa menemään. Hän tuli katumapäälle. Ehkä hän ei ollut odottanut, että lopputulos olisi niin raju. Että hänen kavalluksensa päätyisi Jeesuksen kuolemantuomioon.

Kun kuuntelimme tuota Matteuksen kertomusta, eikö tehnyt mieli mennä väliin ja keskeyttää väärien todistajien syytökset? Eikö tehnyt mieli kysyä Jeesukselta niin kuin Kaifas: Etkö lainkaan vastaa? Jeesus, miksi et vastaa perättömiin syytöksiin? Miksi et pelasta itseäsi, kun kerran olet syytön?

Meillä on oikeudentajua, kun ajattelemme näin. Syyttömän tuomitseminen on väärin, syyllisell…