keskiviikko 31. joulukuuta 2008

kaksi vuotta sitten

suora sitaatti moleskine-muistikirjasta:

"vuosi vaihtuu. jos juna on aikataulussa, vaihdan sitä pitäjänmäen asemalla, raiteella kolme. ehdin, ja hyvä niin, töistä aiottua aiemmin liikkeelle (siivosimme tiinan kanssa vimmattuina) ja saatan ihastella rahalla taiottuja värejä taivaalla lähijunan ikkunasta.

juhla ei ole ollut minulle tärkeä lapsuuden jälkeen. siksi ei tee kipeää viettää vuodenvaihteen kriittistä hetkosta tätä vähemmän arkisissa merkeissä.

ihmiset tarvitsevat määrähetkiä muistaakseen ajankulun. aika kuluu ja tiimalasi elää. aika katoaa. ihminen on kuin kukka joka kuivuu, kukoistaa mutta lopulta kuivuu. lopulta elämä on Jumalan kädessä, hänen joka on ajan tuolla puolen.

mies yritti ennustaa tulevaisuuteni tarot-korteilla. kieltäydyin. tulevat päiväni ovat Jumalan kädellä."


aika kuluu ja sen tästä sitaatista lukee. on tultu pitkä matka tästä tähän. sata kilometriä muuttoautolla, kaksi vuotta isolla vaihteella. onneksi viime kuukausina on ajettu rajoitusten mukaan. huihai!

perjantai 26. joulukuuta 2008

tapaninajelu

terveisiä nelostieltä. lähdimme aamulla kohti pohjoista, mummolaa, pysähdyimme kuitenkin matkalla papan luona, ja nyt olisi vielä 150 kilometriä matkaa jäljellä. elia heräsi juuri turhan aikaisin päiväunilta, sohvi nukkui varkain jo alkumatkasta eikä saa nyt uusista unista kiinni. minä istun takapenkillä ja vastaan epäaktiivisena lasten viihdyttämisestä. sohvi syö rusinoita vatsansa sekaisin, elialle laitan kohta dvd:n pyörimään. akussa ei tosin ole hirmuisesti virtaa.

blogin kävijälaskuri kertoo, että tätähän luetaan siellä täällä. aivan varma en voi kuitenkaan olla missä, sillä oma liikkuva laajakaistani saattaa välillä olla espoossa, välillä raahessa. on kuitenkin hauskaa, että sivulla vieraillaan muualtakin kuin tältä koneelta. kiitos kannatuksesta!

mummolareissu kestää tiistaihin. toivon mukaan saamme sukuloinnin ohessa levättyä edes hieman. vuosi vaihtuu ensi viikolla. sitten on taas uudenlainen ohjelma töissäkin. tiivis joka tapauksessa, luulisin. siksi olisi paikallaan löytää elämään jonkinlainen ryhti. sitä edesauttaa näin hetken tajunnanvirralla seuraavat seikat:

1. lenkkeilyn uudet haasteet. 100 kilometriä kuussa riittänee. toukokuun alussa puolimaraton. uudet kengät.
2. aikaa itselle, vaimolle ja perheelle. tasapainoilun taitaminen. suunnittelu auttaa, mutta tarvitaan varmaan myös lastenhoitajaa. ilmoittautumisia otetaan vastaan!
3. ekologinen eläminen. alkuvuoden budjetti näyttää siltä, että jostain on säästettävä. ensimmäisenä tulevat mieleen juusto, viinit ja irtonumerolehdet. ei se montaa euroa kylläkään tee.
4. töissä jatkuu työnkuvan kokonaisuudellinen hahmottaminen. siihen kytkeytyy kalenterin järkevä käyttö ja täyttö sekä töiden suunnittelemisen ajoitus ja hallinta.

no, ei sen enempää töistä vapaapäivänä. nyt lopetan itsekkään akun kulutuksen ja varaan loput virroista muumeille, myyrälle tai maisalle. hyvää tapania!

torstai 25. joulukuuta 2008

joululaulu

pieni poika makaa vuoteellaan,
äiti valvoo vielä tämän unta,
piirtää tähden ikkunaan.
jossain sataa maahan lunta,

valkeampaa lunta, aa-aa.

lapsi kääntyy, ääni itkuinen,
äiti huokaa: kuuleekohan kukaan?
on pojan iho pehmoinen,
yö kutsuu: lähde uneen mukaan,

lapsen mukaan, aa-aa.

jouluyö
kaiken muuttaa voi,
tää yö meidätkin.
jouluyö
rauhan tuo näihin huoneisiin.
tuo rauha seimenkin!

on myöhä, kotiin kävelee
isä, muut kun ovat nukkumassa.
katsoo ylös huolineen
ja näkee tähden ikkunassa

valvomassa, aa-aa.

jouluyö
kaiken muuttaa voi,
tää yö meidätkin.
jouluyö
rauhan tuo näihin huoneisiin.
tuo rauha seimenkin!

---

verse: | em c | d |
pre-chorus: | em | d |
chorus: | g | d | em | c | g | d | c | c |


24.12.2008 rouvalle

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulun rauhaa!

Jouluaaton saarna Kuivannon kirkossa 24.12.2008 klo 14

Evankeliumi ja Enkeli taivaan:

Luuk. 2:1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet mutta...

1. Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

2. Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

10. Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.


Saarna

Mitä sinä odotat joululta? Hyvän tahdon, toivon ja rauhan juhlaa? Joulun tunnelmaa? Lunta ja valkeaa joulua? Tuttuja joululauluja? Kodin lämpöä, lasten naurua, terveyttä, aikaa itselle ja läheisille ihmisille?

Jos nämä asiat ovat osa unelmajouluasi, niin pidä unelmastasi kiinni. Unelmia tarvitaan näinä päivinä ehkä kovemmin kuin koskaan. Monet meistä joutuvat näet tinkimään unelmistaan. Myös jouluna. Joulu ei ole aina sellainen kuin toivoisi eikä elämä mene aina suunnitelmien mukaan. Moni tuntee juhlapäivinäkin huolta ja murhetta: rahanpuute, työttömyys, yksinäisyys, huoli läheisistä ja väsymys tunkeutuvat mieleemme. Siinä väistyvät jouluevankeliumissa kuulemiemme enkelten riemu ja paimenten ilo taka-alalle.

Tänä jouluna voimme silti kysyä: Kuinka saisimme houkuteltua enkelten riemua ja paimenten iloa esiin? Kuinka voisimme yhtyä enkelten ylistykseen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kunnia kuuluu Jumalalle, koska ”antoi ainoon Poikansa”. Samasta syystä ihmiset saavat rauhan. Seimen lapsi on Rauhan ruhtinas, joka luo rauhan ihmisen ja Jumalan välille. Jeesus syntyi pelastaakseen meidät. Sovittaakseen syntimme ja lunastaakseen meidät vapaiksi kuoleman vallasta.

Seimen lapsi tuo rauhan paitsi ihmisen ja Jumalan välille, hän tuo rauhan myös meidän ihmisten välisiin suhteisiin. Jouluna Jumala lähestyy meitä. Jotain merkittävää on siinä, että Jumala syntyi pieneksi lapseksi. Vauvaksi, joka herättää meissä hellyyden pitää huolta. Vauvaksi, joka saa meidät avaamaan sylimme ja ottamaan vastaan. Lapseksi, jota pitelemällä pidämme sylissämme maailman kalleinta aarretta, Vapahtajaa.

Ihmisten välinen rauha syntyy silloin, kun tämä lapsi saa tulla elämämme valtiaaksi ja joulumme keskukseksi. Kun ihminen saa ottaa vastaan Joulun lahjan, Vapahtajan, rakkauden lahjan, syntyy hänessäkin halu antaa eteenpäin. Halu rakentaa rauhaa, olla ystävällinen toiselle ihmiselle. Auttaa sitä, joka apua tarvitsee.

Jeesus syntyi ja syntyy jokaisena jouluna, jotta sinä ja minä löytäisimme hänet. Jeesus syntyi, koska me elämme varjojen maassa, huolien pimeydessä, yksinäisyyden pimeydessä, sairauksien ja väsymyksen varjojen alla. Hänen kanssaan joulumme voi olla juhla riippumatta siitä, millainen elämäntilanteemme on. Levottomuudestamme tai huolistamme huolimatta. Huolimatta siitä, mitä joulupöydässämme on tarjolla tai siitä, kuinka monta lahjaa kuusen alta löytyy. Seimestä löydämme todellisen lahjan. Hän on Kristus, Herra. Hän tuo rauhan.

perjantai 19. joulukuuta 2008

joulukiireet

on oikein, että paimenill' yksin työ. paimenia ovat paitsi papit, myös "päivystävät poliisit, suntiot, rantojen miehet, lähihoitajat, putkimiehet", kuten pastori siukonen listaa. itse saan palvella aattona ja jouluaamuna heti seitsemältä. tänään ja huomenna vietetään koulujen joulukirkkoja ja sunnuntaina on vielä neljännen adventin messu.

tässä hässäkässä korostuu joulurauhan ja joulukiireen välinen kontrasti. pappi suihkii paikasta toiseen, mutta toivottamaan rauhaa. rauha on maassa ja ihmisillä, myös papilla, hyvä tahto. sillä kuinka sitä toivottaa, ellei sitä toivo ja siinä toivossa käy työhön kiireiseen? hyvä tahto olkoon tänä jouluna kotimme, työmme ja kaiken kanssakäymisemme paimensauva.

maanantai 15. joulukuuta 2008

300 kilometrin haaste

elokuun 31. päivänä kirjoitin juoksemisesta, tarkkaanottaen ystäväni kristianin heittämästä 300 kilometrin haasteesta. kilometrien kerääminen alkoi elokuun lopulla ja päättyy tänään. ilolla ja ylpeydellä julistan saaneeni kilometrini täyteen jo eilen!

haaste oli haastava, mutta kannattava. kun syksyn alussa lenkit olivat pituudeltaan pitkälti niin pitkiä kuin mitä jaksoin juosta, olivat ne viimeisinä viikkoina niin pitkiä kuin aikaa juoksemiseen perheeltä sain anottua. tarpeeksi pitkiä, mutta helpompia kuin aiemmat lyhyemmät. kunto koheni syksyn aikana huomattavasti, henkinen jaksaminen suoraan verrannollisesti.

kilometrini jakautuivat varmastikin (harmi, etten kirjannut kaikkea ylös) melko sopuisasti asvaltille ja maastoon. pääosan juoksin ehkä kuitenkin läheisellä pururadalla. maantiellä tein pidemmät ja loppusyksyn loskakelin lenkit. joitain kymmeniä kertoja kiersin urheilukentän ratakierrosta. nyt muistan, että ensimmäiset juoksut teinkin vielä pitäjänmäessä. lenkkikengät yhdistivät siis vanhan ja uuden kodin.

muutamia tunnuslukuja:

juoksupäiviä eli lenkkejä oli tasan 40. keskimääräisen lenkin pituus oli siis 7,5 km. haasteeseen kului 115 päivää, joten lenkki osui noin joka kolmanteen päivään. pisin nollaputki eli peräkkäisten juoksemattomien päivien pituus oli 20 päivää.

tässä tarkemmin juoksemisen jakautumisesta:

0-100 km: 63 päivää, 16 lenkkiä, pisin lenkki 9,02 km, lyhyin 4,4 km.
100-200 km: 26 päivää, 12 lenkkiä, pisin 15,31 km, lyhyin 4,45 km.
200-300 km: 26 päivää, 12 lenkkiä, pisin 15,76 km, lyhyin 3,5 km.

yli kympin lenkkejä (10,36-15,76 km) kertyi yhteensä kuusi.

eiköhän se tästä. vuoden alusta alkavat uudet haasteet, mutta niistä sittemmin lisää. nyt anna jalkojen levätä ainakin viikon, saa nähdä tapahtuuko joulun seudulla mitään. töissä ainakin olen.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Tehkää tie kuninkaalle. Saarna 3. adventtisunnuntaina.

Orimattilan kirkossa 14.12.2008 klo 10.

Joh. 1: 19-27

Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: "En minä ole Messias." "Mikä sitten?" he kysyivät. "Oletko Elia?" "En ole", Johannes vastasi. "Oletko se luvattu profeetta?" Hän vastasi: "En." Silloin he sanoivat: "Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?" Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut."
    Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: "Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?" Johannes vastasi: "Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja."


Saarna


Lähdin eilen lasten kanssa leikkipuistoon. Koska esikoinen ilmoitti, ettei jaksa kävellä, otimme rattaat. Märän lumen valtaama tie ja kolmenkymmenen kilon painolasti pienipyöräisissä tuplarattaissa sai aikaan sen, että jäimme jumiin. Selkä hiessä puskin lapsia läpi sohjon ja pääsimme kuin pääsimmekin lopulta liukumäkeen.

Näinä lumisina päivinä me autoilevat, pyöräilevät ja rattaita työntävät ihmiset osaamme arvostaa sitä, että tiemme pidetään kunnossa. On hauskempaa lähteä aamulla hoitamaan päivän asioita, kun lumet on aurattu auton tai askelten tieltä. Muussa tapauksessa sitä voi vaikka peruuttaa ojaan, kuten minulle kävi muutama päivä sitten.

Voisiko ihmisen elämää verrata muutenkin autolla ajamiseen?

Jos sataa oikein kovasti lunta tai vettä, on näkyvyys tuulilasista kehnonlainen. Näemmekö aina elämässäkään eteemme kovin kirkkaasti? Välillä näkyvyyttä on syytä kirkastaa, vaihtaa pyyhkijänsulat ja pestä ikkunat, sitten voi katsoa elämäänsä, missä olenkaan juuri nyt.

Välillä elämässäkin vauhti kiihtyy ylinopeuden puolelle. Näin on vaarana etenkin näin loppuvuodesta. Jos vaikka saisi vielä tämän ja tuon asian tehtyä vielä tämän vuoden puolella, me suunnittelemme. Välillä menemme eteenpäin niin lujaa, ettemme ehdi huomata, missä todella kuljemmekaan.

Tai välillä tuntuu, että elämä on jatkuvaa katsastusta, jossa syynätään kaikki asiat, jotka pitäisi huoltaa ja korjata, ennen kuin sanotaan, että: ”Kelpaa. Läpi menee.”

Tänään, 3. adventtisunnuntaina, on katsastuspäivä. Katsastusmiehenä olkoon Johannes Kastaja, ääni joka huutaa erämaassa: ”Tasoittakaa Herralle tie!” Tai kuten päivän aihe kehottaa: ”Tehkää tie kuninkaalle!”

Meidän katsastuksemme ei ole kuitenkaan armottoman syynäyjsen ja vikojen etsinnän katsastus, vaan hiljentymisen, pysähtymisen katsastus, joulunaluskatsastus. Tänään on sallittua hiljentää vauhtia. Uskallatko kokeilla? Tai uskallanko minä? Uskallammeko painaa jarrupoljinta, pysähtyä, vaikka sammuttaa moottori ja kuunnella pelkkää hiljaisuutta. Pestä tuulilasin ja katsoa eteemme, millainen tie edessä aukeaa. Ja ehkä nähdä, mitkä ovat ne esteet, jotka elämässämme ovat kuninkaan tiellä? Mitkä ovat ne lumiaurat, jotka voisivat raivata elämäämme tilaa joulun lapselle, Jeesukselle?

Mitkä ovat esteenä? Miten nuo esteet tasoitetaan?

Toimittaja Lea Lappalainen ihmettelee: ”Tee enemmän ja nopeammin, kiristä tahtia, onnistu, niin täytät ihmisen mitan. Miten tällaiseen elämänrytmiin soveltuu pysähtyminen, saati odottaminen? Odottaminen on vieras asia, kun on henki kurkussa rientänyt aina hakemaan uutta.” (Kirkko & Kaupunki 6.5.2008)

Me elämme ajassa, joka vaatii meiltä paljon. Meiltä vaaditaan tehokkuutta, kaiken peliin laittamista, rasittavaa yrittämistä, onnistumista hinnalla millä hyvällä. Myös joulu saattaa siksi aiheuttaa meissä stressiä ja armotonta ponnistelua. Joulun odotuskin on odottamista katse sekuntiviisarissa.

Kiire ja stressi ovat meidän aikamme vitsauksia. Ehkä ne ovat meidän elämässämme myös esteitä sille, että rauhallinen joulu voisi saapua, että rauhan ruhtinas voisi aasillaan ratsastaa sydämeemme. Jos näin on, tilaa joulun kuninkaalle syntyy vain raivaamalla nuo esteet tieltä. Mutta millä aurataan kiire ja stressi elämän tieltä?

Ennen kuin piispa Matti Repo vihki eli ordinoi minut ja kaksitoista muuta maisteria papeiksi, saimme osallistua Tampereen hiippakunnan ordinaatiokoulutukseen, jossa mutustelimme pappeutta ja mitä se sisällään kantaa. Eräs työryhmä oli pohdinnoissaan päätynyt siihen, että papille on ensisijaista oleminen, toissijaista tekeminen.

Vaikka pappisurani onkin vasta kovin nuori, uskaltaisin silti soveltaa määritelmää meihin kaikkiin ihmisiin. Meille ihmisille on ensisijaista oleminen, toissijaista tekeminen. On ensisijaista vain hengittää ja hengitellä sitä ilmaa, jonka Jumala meille antaa. Sanansa ensilehdillä Jumala luo ihmisen maan tomusta ja puhaltaa tähän elämän henkäyksen. Tuo on se henkäys, josta me elämme ja olemme. Jokainen hengenveto on pieni ihme, joka kertoo siitä, että Taivaallinen Isämme on hengityksessämme ja koko elämässämme mukana. Elämme hänen antamaa elämäänsä, lahjaksi saatuja päiviä.

Ensisijaista on oleminen. Hengittäminen. Huokaileminen. Pelkkä huokaus keskellä kiirettä ja stressaavaa tekemisen tilannetta riittää rukoukseksi, sydämen puheeksi Jumalalle. Pelkkä huokaus siirtää koko elämämme perustaa. Poispäin itsestä, kohti häntä, joka pitää elämäämme yllä. Kun uskallamme vain olla ja kuunnella hengitystämme, huokaista ja antaa hiljaisen rukouksen nousta sydämestämme, huomaamme, että meitä ja elämäämme eivät ehkä sittenkään määritä yrittämisemme tai ulkoiset saavutuksemme. Meitä määrittää se, kenen varassa huokauksen hetkellä roikumme.

Sillä lopulta emme pääse katsastuksesta läpi, vaikka kuinka koettaisimme huoltaa sisintä ja kiillottaa pintaa. Jumalan edessä pysymme syntisinä ja tarvitsemme yhä uudelleen armoa ja anteeksiantamusta. Joulun kuningas lahjoittaa meille sen, minkä tarvitsemme. Se, joka turvaa häneen, saa syntinsä anteeksi. Kuningas itse tulee meidän luoksemme, mutta hän ei saavu väkisin, rymistellen, esteet tieltään kaataen. Kun rukoilemme häntä, Vapahtajaamme, Jeesusta Kristusta, hän itse synnyttää meissä halua ja intoa hiljaa lapioida edessä olevia kinoksia matalammaksi. Hiljaisuuden kautta avautuu sydän, tie tasoittuu kuninkaalle. Ja kuten nuorten veisussa lauletaan: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon”.

Rukoilemme:

Vapahtaja, opeta minulle
nöyryyden hiljaisuus,
viisauden hiljaisuus,
rakkauden hiljaisuus,
täytetyn teon hiljaisuus,
sanoitta puheleva hiljaisuus,
uskon hiljaisuus.
Herra, opeta minulle oman sydämeni hiljaisuus,
että voisin kuunnella
Pyhän Hengen hellävaraista liikettä sisimmässäni,
ja tiedostaa, miten syvällä sinä minua elät.

Aamen.

lauantai 6. joulukuuta 2008

suomi 91

muistan vielä maamme 75-vuotisjuhlat. poljimme koulun kentälle lumeen numerot 7 ja 5 ja sytytimme vuosiluvun kynttilöillä valoon. siitä on 16 vuotta. kyläkoulu on ohi ja muutkin koulut.

elämänkoulu tosin jatkuu. tänään juhlin suomea jumalanpalveluksella ja seppeltenlaskulla sankarihaudalle. kaupunginvaltuutettu nosti puheessaan esille tärkeän joukon: nuoret. nuoria ei unohdeta. eihän.

olen tuntenut eilen ja tänään kummallista onnea. pääsyy on perhe. minulla on upea vaimo ja mahtavat vintiöt. kaikki nukkuivat eilen automatkalla ja katselin heitä salaa. mutta ovat he rakkaita myös hereillä, vaikka välillä energiavaje kasvaa enemmän kotona kuin lenkillä.

onnen toinen syy onkin lenkkeily. suuri kiitos kuuluu kristianille lontooseen, kun haastoi minut kilometritaisteluun. kristian on itse rikkonut 400 kilometrin rajan, minä tavoittelen yhä alkuperäistä kolmeasataa. aikaa on vielä yhdeksän päivää, matkaa puoli kilometriä vaille maraton. yhdellä juoksulla en aio sitä nykäistä, vaikka tavoitteeseen ehdinkin. varmasti ehdin. yleiskunto on huomattavasti kohentunut, samoin henkinen jaksaminen ja vointi. vuoden alusta täytyy aloittaa uusi haaste ja toukokuussa uskaltaa helsingin puolimaratonille.

kolmas syy on työ. työtä riittää, mutta mikä on tärkeämpää, se on ollut myös mielekästä. nuoret (päästäkseni takaisin päivän asiaan) ovat aktiivisia, varsin joviaaleja ja näkemyksellisiä. olen erittäin tyytyväinen, että he ovat minun seurakuntani ja minä olen heidän pappinsa. nuoria ei unohdeta. eihän.