sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kevään neljäs jääkiekkosaarna

Tänään juhlittiin talvileirin konfirmaatiota. Jännitysmomenttejakin oli, kun yksi lammas tuli mukaan jo messun alettua. Hyvä että ehti.

Vaikea on päästä konfirmaatiofiiliksiin, kun riparista on kulunut kaksi ja puoli kuukautta eikä kevään aikana ryhmä ole osoittanut mitään suurta innostusta jälleennäkemisten suhteen. Ehtoollisen aikana pääsin. Kun nuoret lähtivät alttarilta, tuntui hyvältä. Tärkeältä.

Tässä konfirmaatiosaarna:


Saarna konfirmaatiomessussa 16.5.2010 klo 10
6. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhän Hengen odotus

Joh. 15: 26-16: 4

Jeesus sanoi:
    "Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
    Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille."



Saarna

Meillä oli rippileirillä kisastudio. Se pystytettiin kahdeksi illaksi luokkatilaan, samaan, jossa opetus ja yhteiset työskentelyt muina aikoina pääsääntöisesti pidettiin. Kisastudioon me keräännyimme seuraamaan Suomen pronssi-ottelua sekä Kanada-USA -finaalia.

Jotain hauskaa on siinä, että riparin aikana kamppailtiin Vancouverin olympialaisten jääkiekon ratkaisupelit ja että nyt MM-kisojen aikaan juhlimme täällä konfirmaatiota.

Mutta rippikoululla ja jääkiekolla on muutakin yhteistä.

1) Sekä rippikoulu että jääkiekko ovat joukkuelajeja. Riparin aikana tehtiin yhdessä tosi paljon. Laulettiin nuorten veisuja, leikittiin yhdessä, syötiin porukalla viisi kertaa päivässä, pelattiin aliasta, naurettiin isosten sketseille, kauhistuttiin, kun ämpärin alta ilmestyi papin pää.

Yhdessä luettiin Raamattua ja mietittiin, miten sen sanoma voisi liittyä omaan elämään. Yhdessä työskenneltiin, piirrettiin, askarreltiin ja keskusteltiin. Valmistettiin ja pidettiin aamujumalanpalveluksia. Oltiin yhdessä hiljaa hartauksissa. Monin tavoin opeteltiin tuntemaan sitä uskoa, johon kerran pienenä oli kastettu. Tutustuttiin siihen kolmiyhteiseen Jumalaan, joka jo kasteessa oli nimeltä kutsunut omakseen.

Ja tämä kaikki tehtiin yhdessä, joukkueena, jossa kukin pelasi omaa rooliaan, omaa tärkeää paikkaansa.

Kaveri otettiin huomioon, toisen mielipidettä arvostettiin. Itseasiassa leiripäivän aikana toteutimme käytännössä useilla eri tavoin sitä Jeesuksen tärkeintä opetusta: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Rakkaus Jumalaan on uskoa Jumalaan. Toivon, että rippikoulun aikana sinun uskosi on vahvistunut. Tämän konfirmaation tarkoituksena on ennen kaikkea vahvistaa sinua ja sinussa sitä uskoa, johon sinut on kastettu.

2) Toinen asia, mikä yhdistää rippikoulua ja jääkiekkoa on puolustus. Siellä kisastudiossa me ehkä vähän arvostelimme Suomen puolustajia, mutta pronssia silti voitettiin. Puolustus on tärkeä. Ilman puolustusta pelistä ei tulisi mitään, ei myöskään voittoa.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu opetuslapsilleen ennen kuolemaansa. Jeesus lupaa heille toisen puolustajan, Pyhän Hengen. Hän lupaa taivaaseenastumisensa jälkeen lähettää Pyhän Hengen meidän puolustajaksemme. Jotta meidän pelistämme tulisi jotain.

Ilman Pyhää Henkeä me emme selviäisi voittajina, emme pystyisi emmekä pysyisi siinä uskossa, johon rippikoulussa syvennyimme. Se on nimittäin juuri Pyhä Henki, meidän puolustajamme ja auttajamme, joka ratkaisee pelin meidän eduksemme. Hän synnyttää meissä uskon Jumalaan ja vahvistaa sitä meissä. Hän auttaa meitä, kun uskomme horjuu, kun tuntuu vaikealta luottaa siihen, että Jumala todella rakastaa meitä ja antaa anteeksi.

Siksi, kun tänään kolmetoista Jeesuksen opetuslasta kumartuu alttarin ääreen, me koko tällä kristittyjen joukkueena rukoilemme, että Jumala Pyhän Henkensä kautta antaisi heille uskon lahjan. Usko Jeesukseen ei vie elämästämme pois vaikeita tai kipeitä asioita. Mutta usko Jeesukseen tekee noiden asioiden kohtaamisesta helpompaa. Usko on kuin jääkiekkoilijan suojukset, jotka päällään voi ottaa elämän iskuja paremmin vastaan.

Ja usko antaa meille lopulta myös sen voiton. Se voitto on iankaikkinen elämä taivaan kodissa, jossa Taivaan Isä, joksi me Jumalan lapsiksi kastetut saamme Jumalaa kutsua, seppelöi meidät voitonseppeleellä, laittaa mitalin kaulaamme ja sanoo: ”Tervetuloa kotiin, lapseni!”

Opetuslapsia tässä kirkossa on tietysti enemmän kuin kolmetoista. Kaikille kastetuille on Pyhä Henki antanut Jumalan lapsen nimen ja oikeuden. Kaikki te olette tervetulleita alttarin ääreen, pyhälle ehtoolliselle. Ehtoollisleivässä ja -viinissä Jeesus ruokkii uskoamme. Me voimme heikollakin uskolla turvautua siihen, että Kristuksen ruumis ja veri on annettu juuri meidän puolestamme. Hän itse vahvistaa meitä.

torstai 13. toukokuuta 2010

Meillä on tehtävä

Saarna helatorstain messussa 13.5.2010 klo 10
Jyväskylän Kaupunginkirkko

Korotettu Herra
Päivän evankeliumi Mark. 16:14-20



Saarna

Millaisista tehtävistä pidät? Millaisia tehtäviä sinun on vaikea ottaa vastaan?

Jeesuksella oli tehtävä. Tänään helatorstaina me juhlimme sitä, että Jeesus on korotettu taivaan kirkkauteen, valtaistuimelle, Isän Jumalan oikealle puolelle.

Mutta ennen taivaaseenastumistaan Jeesuksella oli kuitenkin tehtävä. Tuosta tehtävästä kertoo kauniisti niin kutsuttu Kristus-hymni Filippiläiskirjeen luvussa 2:

”Olkoon teilläkin sellainen mieli,
joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:6-8)


Jeesuksen tehtävänä oli elää ihmisen elämä. Siksi hän tuntee elämämme vaikeudet ja sen kipeät asiat. Siksi hän ymmärtää ja voi antaa apunsa ja lohdutuksensa.

Jeesuksen tehtävänä oli kuolla ihmisen kuolema. Kaikkien maailman ihmisten puolesta. Siksi, että saisimme syntimme anteeksi. Siksi, että saisimme iankaikkisen elämän taivaan kirkkaudessa.

Jeesus, jolla oli Jumalan muoto, joka oli Jumalan vertainen, alensi itsensä, tarttui tehtävään pelastaakseen Jumalan rakastaman ihmiskunnan kadotustuomiolta. Ja ”sen tähden”, kuten Filippiläiskirje jatkuu,

”Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: 'Jeesus Kristus on Herra.'”


Jeesuksella oli tehtävä. Myös meillä on tehtävä. Jeesus Kristus, korotettu Herra, tehtävän saanut ja tehtävässään loppuun asti kuuliaisena pysynyt Herra, on antanut meillekin tehtävän. Kun Jeesus nousi taivaisiin, opetuslapsille ei jäänyt aikaa kysellä, mitähän me sitten tekisimme. He saivat tehtävän. He saivat ja me saimme tekemistä siksi aikaa, kunnes Jeesus tulisi kerran takaisin.

Jeesus sanoi: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.”

Jeesuksen antama tehtävä on lähetystehtävä. Meidän olisi kenties helpompi ymmärtää se, jos olisimme englanninkielisiä. Englannin kielessä sana mission tarkoittaa nimittäin sekä tehtävää että lähetystä.

Evankeliumin kertominen kaikille ihmisille on tehtävämme numero yksi. Evankeliumin siitä, että Jeesus on muuttanut maailmanhistorian. Meidän tehtävämme on kertoa, että Jeesus on tehnyt tehtävänsä.

Mutta onko tuo tehtävä liikaa meille tämän päivän ihmisille jotka emme välttämättä kovin herkästi ala ottamaan vastaan ulkopuolelta tulevia käskyjä tai tehtäväksiantoja. Me olemme niin yksilöitä, että meille sopii se, mikä toimii meille parhaiten ja edesauttaa omaa senhetkistä tilannettamme. Kuinka voisimme lähteä julistamaan Jeesuksesta maailmalle, kun joutuisimme sen tähden luopumaan niin paljosta omassa elämässämme. Kyllähän kirkolla on lähetystyöntekijöitä. Antaa heidän hoitaa tämä tehtävä.

Kirkko kyllä lähettää erikseen lähettejä kaikkeen maailmaan. Mutta lähetystyö on tehtävä, joka kuuluu jokaiselle kristityksi kastetulle. Se on tehtävä, jonka on Ylösnoussut Jeesus Kristus meille kasteessa antanut. Kaste on suuri lahja, jonka Jumala armossaan antaa. Jumalan armo on meille ihmisille vaikea käsittää ehkä sen tähden, että meidän on vaikea hyväksyä sitä, että armon eteen ei tarvitse tehdä mitään. Mutta kasteen lahjaan liittyy se, että kaste on myös tehtävä. Se juuri kutsuu meitä kertomaan Jumalan armosta myös toisille. Emme saa pitää armon sanomaa omana yksinoikeutenamme. Ja vaikka meille on vaikeaa ottaa tehtäväksiantoja muilta, Jeesuksen antama tehtävä on ehkä jotenkin erilainen. Kun me saamme osaksemme Jumalan rakkautta, joka hyväksyy, joka antaa anteeksi, joka parantaa ja joka tekee ehjäksi, me saamme myös palon ja hehkun kertoa tuosta rakkaudesta muille. Kasteen lahja edeltää tehtävää. Jumala rakastaa meitä tekemisistämme riippumatta. Jeesus kutsuu ensin yhteyteensä ja antaa tehtävän vasta sitten.

Siksi myös rippikoulu on lähetystehtävä. Rippikoulussa opitaan tuntemaan sitä rakastavaan Jumalaa, joka on kasteessa kutsunut nimeltä omakseen. Tuo lähetystehtävä kuuluu paitsi seurakunnalle, myös rippikoululaisten vanhemmille ja kummeille. He ovat kastehetkellä ilmaisseet tahtovansa kasvattaa lapsensa ja kummilapsensa kristilliseen uskoon.

Kutsuttuna tuon tehtävän kanssa on paljon helpompi olla kuin määrättynä, pakotettuna. Silti meille suomalaisille pidättyväisille ja oman ja toisten reviiriemme rajoja tarkasti kunnioittaville Jeesuksesta ja omasta uskosta puhuminen on haaste. Emme halua loukata toista ajatuksillamme tai tulla loukatuiksi sen perusteella, mitä sanomme. Mutta olkoon se sitten haaste. Jeesus antoi tehtäväksi julistaa ilosanomaa hänestä. Meitä haastetaan siihen. Me voimme julistaa monin eri tavoin. Monin eri lahjoin. Toinen voi piirtää, toinen voi soittaa. Toinen voi auttaa naapuria, toinen voi kertoa kaverille, että usko Jeesukseen saa elämässä paljon hyvää aikaan. Evankeliumin julistamista voi olla vaikka ristin kantaminen kaulassa. Evankeliumin julistamista on se, että osoitamme toisillemme rakkautta, koska Jumala on rakastanut meitä.

Omia tapojamme kertoa tästä rakkaudesta me saamme rukoilla ja etsiä. Silloin, kun tuntuu vaikealta olla tämän Jeesuksen antaman tehtävän toteuttaja, saamme luottaa Jeesuksen lupaukseen. Hän on luvannut olla omiensa kanssa kaikkina päivinä, tapahtuipa elämässä mitä tahansa. Vaikka Jeesus on korotettu taivaan valtaistuimelle, opetuslapset eivät ole tehtävässään yksin. Me emme hapuile täällä orpoina.

"Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan." sanotaan päivän evankeliumissa.

Vaikka emme voikaan kohdata Jeesusta aistiemme avulla, on hän lupaustensa mukaan kanssamme. Me kohtaamme Herran sanassa ja sakramenteissa, joissa hän on Pyhän Henkensä kautta läsnä opetuslastensa ja seurakuntansa keskellä. Hän puhuttelee meitä ja vahvistaa meitä tehtävässä, jonka on meille antanut.

Rohkaisen sinua tänään olemaan Kristukselle kuuliainen. Olemaan rohkea pitämään evankeliumin sanomaa näkyvillä ja kuuluvilla. Silloin Kristus itse toimii sinun kanssasi. Sinä olet hänelle tärkeä ja arvokas. Sinun tavalliset kätesi ja jalkasi ja tavallinen kielesi riittävät tähän tehtävään. Jeesus kysyy ennen kaikkea tahtoa ja herkkyyttä ryhtyä tehtäväänsä. Hän itse hoitaa kyllä loput.

lauantai 1. toukokuuta 2010

vapun pisara

Pisara TV1 1.5.2010 klo 11.05, uusinta 3.5. klo 13.40

Kasteen helmi – Sinun armosi helmeilee minussa

Yön jälkeen maa kimaltaa. Aamukaste kulkee pihan poikki kuin morsian, pestyssä puhtaassa juhla-asussaan. Laahuksesta putoaa helmiä. Ne säihkyvät kastepisaroina valonsäteiden hellässä, turvallisessa syleilyssä. Valo riisuu pimeän verhoja ja pukee jälleen uuteen aamuun. Uuteen asuun, uuteen alkuun, uuteen toivoon.

Tuohon aamuun minäkin kaipaan. Pimeydessäni etsin uutta toivoa. Yön sydämessä minä kosketan otsaani, rintaani, olkapäitäni. Ja minä muistan: Sinä, Jumalani, sinä piirsit minuun lupauksesi ristinmerkissä. Sinä lupaat, ettei pimeydellä ole minuun valtaa. Vaikka päiväni olisivat yötä ja hämärän viitta olisi taakkana harteillani, sinä olet luvannut olla kanssani. Minä olen sinun. Sinä et koskaan hylkää minua. Siinä on toivoni, ei uusi, mutta vanha ja turvallinen.

Sinä lupasit minulle jo silloin ja annoit uuden aamun kasteen kulkea ylitseni. Tuolla kasteella sinä pesit minut puhtaaksi ja puit minut omaksesi. Ja siksi vieläkin sinun armosi ja rakkautesi ja kaikki kasteen lupaukset ovat asunani ja ympäröivät minua. Sinun armosi aivan helmeilee minussa. Joka aamu se pukee minut uudelleen ja joka yö saan sen suojissa levätä. Kasteen armoon minä saan kaatua, kun uskoni horjuu. Se pysyy, vaikka omat lupaukseni eivät aina kestäisikään.

Siksi hiljaa ja varovasti kosketan uudelleen otsaani ja rintaani ja olkapäitäni. Ja luotan sinun anteeksiantamukseesi, joka helmeilee ristinmerkkinä minun otsassani, minun rinnassani. Siinä se kimaltaa ja siinä se auttaa luottamaan sinun rakkauteesi. Että sinun rakkaudessasi saan nousta ja kaatua. Että rakkautesi on kaikkea pahaa väkevämpi. Kaiken pimeyden voittanut. Kaiken minun edestäni tehnyt. Minä olen sinun. Sinä et koskaan hylkää minua. Vaan sinä viet minut uuteen aamuun. Uuteen elämään, jossa maa kimaltaa ja kaikki pimeä on kadonnut.


Pisara löytyy kuvan ja äänen kanssa Areenasta viikon ajan: http://areena.yle.fi/haku//uusimmat/hakusana/pisara/media/video.