sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Juoksujalkamies

Saarna riparin 113 konfirmaatiossa 23.7.2017

Nuoret antoivat evankeliumikertomukselle nimen "Juoksujalkamies". Se on kelpo nimi. Kelpo oli riparikin. Kelpo on myös olo konfirmaatiopäivän iltana, loman kynnyksellä. Olen kuukauden lomalla ja palaan töihin uusissa haasteissa uudessa tehtävässä. Kokeilen, millaista on kasvatuksen papin sijaisuus. Ilolla ja innolla - ehkä myös juoksujalkaa! - lomaa ja uutta kohti.

+++

Mark. 10:17-27

Minkä perässä sinä juokset? Riparilla tuli juostua monen asian perässä. Itse juoksin lenkillä pari kertaa itseäni liian paljon nopeampien nuorten perässä. Teki tiukkaa pysyä vauhdissa mukana. Nuoret juoksivat ryhmäkilpailuissa. Juostiin koripallon perässä. Juostiin sateessa numeroitujen tehtävälappujen perässä. Ja samalla juostiin hyvän yhteishengen ja tutustumisen takia, juostiin lähemmäksi toista ihmistä.

On monia syitä juosta elämänsä läpi. Sitä voi juosta terveyden perässä, treenata ihan hulluna, jotta pysyisi kuosissa. Sitten voi juosta rahan takii, tehdä mitä vaan, jotta saisi fyrkkaa. Voi juosta työn perässä. Opiskella, päntätä, hoitaa läksyt kuntoon, valita oikeita aineita, tehdä suunnitelmia ja valvoa pitkiä öitä, jotta saisi itselleen haluamansa työn tai edes jonkin homman. Voi juosta hyvinvoinnin tai maineen tai kunnian perässä tai minkä vaan, mikä on itselle tärkeää ja mitä arvostaa. Sen eteen sitä on sitten valmis tekemään ja juoksemaan hiki hatussa tai kieli pitkällä, usein ihan ilomielelläkin. Minkä perässä sinä siis juokset?

Tuo evankeliumin juoksujalkamies oli juossut rikkauksien perässä, hänellä oli paljon omaisuutta. Mutta en tiedä, oliko omaisuus tuonut hänelle elämään haluttua onnea, sillä nyt hän juoksee vastauksen perässä. Hänellä on Jeesukselle kysymys. ”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?”

Jeesuksella oli vastaus. Hän kehotti elämään oikein. Käskyjen mukaan. Tekemään toisille hyvää. Rakastamaan lähimmäistä. Antamaan rikkaudet köyhille. Että älä pidä kaikkea hyvää itselläsi, vaan anna muidenkin hyötyä siitä. Ei elämä ja sen hyvyys ole vain sinua varten. Se on kaikkia varten.

Ripari on kyllin pitkä aika saada selville, että näillä nuorilla on paljon hyvää. Paljon, mitä antaa. Monia lahjoja. Juoksemisen, pelaamisen, musiikin, piirtämisen, ajattelemisen, ihan vaan olemisen lahjoja. Ja ihan varmasti teillä jokaisella muullakin täällä on jokin lahja, jotain hyvää, mistä voi toisille jakaa. Joku tuolla jossain tarvitsee juuri sitä, mitä sinä voit antaa. Sinulla on mahdollisuus mennä ja olla toiselle hyvä, vaikka se joskus mahdottomalta tuntuisikin.

No, Jeesuksella on myös toinen vastaus. Että ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” On Jumalan mahdollisuuksista kiinni, pääseekö juoksujalkamies iankaikkiseen elämään. Sillä juoksujalkamies juoksi myös rikkauksien perässä. Ne olivat hänelle niin rakkaita, että ajatus luopumisesta teki kipeää. Hän oli ne haalinut itse. On vaikea päästää irti siitä, mitä on itse saanut aikaan. Mutta Jeesus kääntää juoksujalkamiehen ja meidän katseen kohti Jumalaa. Sitä, että Jumala on hyvä ja rakastava. Että Jumala antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme. Tätä elämää ja iankaikkista elämää varten.

Mutta vaikka juoksujalkamies olisi antanut kaikkensa, tai vaikka me antaisimme kaikkemme, emme voi sillä ostaa lippua taivaaseen. Lippu on Jumalan käsissä. Lippu on Jeesuksen ristillä. Jeesuksen ristillä on Jumalan rakkaus ja tuo rakkaus ei vaadi tai edellytä juoksemista sinne tai tänne tai sen ja tuon tekemistä ennen kuin olemme rakastettuja. Jumala rakastaa ehdoitta. Se on hänelle mahdollista.

Sillä opettelimme riparilla muutakin kuin juoksemaan asioiden perässä tai pohtimaan, miten pitäisi elää toisten kanssa. Opeteltiin, että aina ei tarvitse juosta, saa pysähtyä välillä ja koettaa olla huoleton. Aina ei tartte ”syttyy ja räjähtää”. Riittää, kun on vain. Saa olla hiljaa ja aloillaan. Kuunnella omia ajatuksiaan, oman sydämensä ääntä. Kuunnella Jumalan hiljaisuutta. Antaa sydämen lyödä, hengityksen kulkea ja tuntea että Jumala on läsnä. Luottaa siihen, että Jeesus on kuin ystävä siinä vierellä ja pitää kättä olkapäällä. Ei tarvitse päteä tai yrittää olla jotakin muuta kuin on. Jeesus katsahtaa meitäkin tällaisina kuin olemme ja hän rakastaa meitä tällaisina kuin olemme. Ja koska me, jokaikinen meistä ollaan hänelle rakkaita, hän tahtoo, että me kohdeltaisiin toisiamme, muita hänelle rakkaita, hyvin. Jaettaisiin hyvää ja lovee. Että rakastettais toisiamme niin kuin hän on rakastanut meitä. Koska kaikki ollaan rakkaita, en vain minä tai sinä, vaan ihan jokainen.

Se, minkä perässä juoksemme, määrää elämäämme. Jos Jumala saa määrätä elämäämme, tai voisi myös sanoa, että jos rakkaus saa määrätä elämäämme, elämän ei tarvitse olla juoksemista ja tekemistä, riittää että elämä on olemista ja elämistä. Ja sitä minä toivon teille nuorille. Toivon, että elämä ei olisi vain odotusten täyttämistä tai suorituksia, vaan että elämä voisi olla teille enemmän olemista ja pysähtymistä ja elämistä rakastettuna just sinuna itsenäsi. Olet rakastettu, jotta voit rakastaa toisia. Olet siunattu olemaan siunaukseksi muille. 

Juoskaa edelleen kysymysten kanssa ja vastausten perässä. Olkaa rohkeita, juoskaa ja etsikää rakkautta. Uskaltakaa pysähtyä ja luottaa, että rakkaus on siinäkin sun kanssa, vaikka olisit ihan paikoillaan. Voit vaikka hypistellä rukoushelmiä ja muistaa: 

Sinä olet rajaton, sinä olet lähellä, sinä olet valo. 
Ota yksinäisyyteni, olen sinun. 
Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä.

Nyt rakkaat nuoret, suuret ihmeet, astukaa alttarin ääreen.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Tuhlaajapojan mantelitumake (päivän saarna vol. 2)

Konfirmaatio 2.7.2017 klo 14 Taulumäen kirkko 
VIRO 9952

SAARNA

Riparilla oppii monenlaista. Minä opin, että on hyvä silittää kaveria käsivarresta. Sillä tavoin voi nimittäin lähettää viestejä aivoissamme olevalle mantelitumakkeelle, että kaikki on hyvin, olet turvassa, pelko pois, kaikki järjestyy. Voitaisiinkin nyt lisätä vieruskaverin hyvinvointia ja silittää häntä hetki. Jos ei halua silittää niin halaus ajaa saman asian.  Tai voi silittää itseäänkin. Viesti menee perille. Kaikki on hyvin, olen tässä lähellä, ei ole mitään hätää, vaikka pappi aloittikin juuri saarnan.

Eikä meillä ollut mitään hätää riparillakaan. Jokainen sai olla oma itsensä. Oltiin hyvässä hoidossa. Ruokaa riitti. Saatiin uusia kavereita. Nähtiin uusia paikkoja. Vaikka vähän meinasi joitakin pelottaa Suur Munamäelle eli Baltian korkeimpaan kohtaan pystytetyssä näkötornissa.

Näiden nuorten kanssa oli hyvä olla yhdessä, oli hyvä oppia elämästä, oli hyvä oppia Jumalasta. Siitä, millainen Jumala on, siitä millaista on tämä ihmisen elämä suhteessa toisiin ja suhteessa Jumalaan. 

Elinan ja Jessican lukema Jeesuksen vertaus oikeastaan jatkaa juuri tästä samasta teemasta. Millainen Jumala on? Millainen ihminen on?

Jeesus esittää vertauksen kahdesta veljeksestä ja heidän isästään. Toinen poika sai isältä omaisuuden ja päätti sitten lähteä. Poika lähtee. Isä päästää lähtemään. Isä avaa oven eikä seiso edessä. Nuoruus on sellaista etäisyyden ottamisen aikaa. Viikko riparilla on hyvä kokeilu, miltä tuntuu olla poissa kotoa. Siinä saattaa nuori kysellä, että onko ovi minun kohdallani auki. Saanko kokeilla rajojani? Luotetaanko minuun? Saanko itsenäistyä? Saanko minä etsiä omaa tietäni? Saanko yrittää, saanko erehtyä?

Tuhlaajapojalle ovi aukeni. Hän päätti lähteä kauas vieraille maille. Siellä hän menetti kaiken. Hukkasi yhteyden kotiin, yhteyden isään, yhteyden oikeastaan itseensäkin. Hän erehtyi. Mutta hän myös tajusi erehtyneensä. Entä sinä ja minä? Saammeko mekin palata takaisin, jos menee pieleen? Saammeko tehdä virheitä, vai onko kaikki sitten menetetty? Suljetaanko ovet takanamme? Kenen luokse voimme mennä, kun jäljellä ei ole enää mitään?

Poika palasi arkana kotiin. Kotona hänet otettiin rakkaudella vastaan. Isällä oli syli auki. Isä juoksi poikaa vastaan kädet levällään. Hän sulki pojan syliinsä, otti takaisin, antoi anteeksi ja järjesti iloisen juhlat.

Ehkä moni kyselee tänään mielessään, saanko olla sellainen kuin olen. Saanko minäkin luottaa siihen, että minua rakastetaan tällaisena? Saanko minäkin iloita.

Saat. Sinäkin saat. Erehtyä, palata takaisin, iloita. Saat luottaa, että Jumalan syli, taivaan Isän syli on aina myös sinulle auki. Ja koska se on auki, me saamme tänään viettää tätä iloista juhlaa.

Konfirmaatio on elämän, nuoruuden ja ilon juhla. Se on myös uskon juhla. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Se voi vahvistaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, joka avaa sylinsä uudelleen ja uudelleen.

Sillä Jeesuksen vertaus kahdesta veljestä on oikeastaan vertaus siitä, millainen Jumala on ihmisiä, keskenään erilaisia ihmisiä ja paikkaansa kyseleviä ihmisiä kohtaan. Sekä tuhlaajaveljelle että sille, joka jäi kotiin, isä oli hyvä ja rakastava. Jumala on jokaista kohtaan rakastava Jumala. Hän on antelias ja anteeksiantava. Hän lahjoittaa hyvyyttään jokaiselle. Jokainen on Jumalan silmissä kaunis ja arvokas ja ainutlaatuinen helmi. Jokainen saa lausua sanat: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Miten sitten toimii rakastava Jumala? Minulle tuhlaajapojan isän toiminta kertoo siitä, että koska hän rakastaa, hän avaa oven ja antaa vapauden lähteä. Hän antaa etsiä, kulkea omia teitä ja kokeilla rajojaan. Saa valita, jäädäkö vai lähteäkö.

Rakastava Jumala odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.

Rakastava Jumala ottaa vastaan, kuin isä juoksee poikaa vastaan, Jumala tulee ihmistä vastaan.

Rakastava Jumala avaa sylinsä. On paikka, johon tulla.

Rakastava Jumala iloitsee. Jokaisesta näistä nuoresta Jumala iloitsee.

Eikä ole asiaa, joka voisi viedä liian kauas Jumalan ulottuvilta. Vaikka menisi kuinka kauas, vaikka menisi meren yli, vaikka menisi kauas vieraille maille, Baltiaakin kauemmas, silti saa aina tulla takaisin. Vaikka ajautuisi joskus elämässään Jumalasta etäälle tai usko Jumalaan olisi koetuksella, ei Jumalan syli silloinkaan mene kiinni. Hän pitää sylin auki, jotta me voitais aina palata hänen luokseen. Jotta me voitais tuntea ja kokea sen, kuinka rakkaita me hänelle ollaan.

Sillä Jumalan syli on turvallinen paikka. Kun isä halaa takaisin tullutta poikaa, välittyy viesti mantelitumakkeelle: kaikki on hyvin, ei mitään hätää, minä olen tässä, sinä olet minulle rakas.

Jumalan syli lähettää tämän viestin meille jokaiselle. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on niin suuri, että me emme pääse sitä pakoon, vaikka minne menisimme, vaikka minne bussikuskimme Aki meitä kyydittäisi. Jumalan syli on siellä, missä sitä tarvitsemme ja kaipaamme.

Mutta Jumala ei pakota. Hän ei sulje meitä syliinsä väkisin. Hän antaa meidän valita. Hän antaa vapauden ottaa ja lähteä. Hän antaa mahdollisuuden tulla takaisin ja juosta syliin. Hän antaa mahdollisuuden jäädä hänen luokseen. Hän ei pakota, mutta hän lupaa itse: "katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Nuo sanat on kirjoitettu tuohon alttarikaiteeseen, jonka äärelle kohta astutte. Jeesus on luvannut olla kanssanne kaikki päivät tätä päivää ennen ja kaikki päivät tämän päivän jälkeen. Jumala on avannut sylinsä jo kasteessa ja jo silloin sulkenut sinut rakkauteensa. Alttarin ääressä voi luottaa siihen, että hän on joka päivä sun kanssa. Tänäänkin saa olla sylissä, joka on sinua varten auki. Sylissä, joka lupaa: Et ole yksin. Kaikki on hyvin, sillä sinä olet Jumalalle rakas.

Kun jotain avataan, voi jotain tapahtua

TAIDERIPARIN KONFIRMAATIO 2.7.2017 klo 10 Taulumäen kirkko

Toukokuussa sain puhelun. Tarvittiin saarnaaja konfirmaatioon, jonka ripariryhmälle ei ollut vielä omaa pappiakaan tiedossa. Saarnaaja piti kuitenkin saada sovittua, sillä konfirmaatiomessu radioitaisiin. Suostuin. Tänään sain sitten olla kahdessa iloisessa juhlassa, joiden ilosta vastasivat nuoret itse. Ensimmäinen oli radiojumalanpalvelus, toinen oman ryhmän konfirmaatio. Molemmista jäi hurjan hyvä mieli. Sellainen, että kun uskalletaan olla aitoja ja olennaisen äärellä, päästään kauas. Tai lähelle. Ytimeen.

Luuk. 15: 11-32
Jeesus sanoi:
    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.
    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”


Saarna

Avautuminen on monen asian edellytys. 
Ennen kuin piirtäjä ryhtyy piirtämään, hän avaa piirustuslehtiön, eikö vain. 
Soittaja avaa soitinkotelon. 
Maalaaja avaa maalirasian. 
Valokuvaaja avaa ensin kameralaukun ja kamerasta linssinsuojuksen. 
Laulaja avaa suunsa.
Näyttelijälle avataan esirippu.
Käsimimiikassa ja varjoteatterissa avataan kämmenet.

Avautuminen on edellytys monenlaiselle tekemiselle ja taiteelliselle olemiselle, kuten tälläkin riparilla on koettu. Vasta kun jotain avataan, voi jotain tapahtua. Myös yhteishengen kannalta avautuminen on tärkeää. Kun jokainen uskaltaa avautua edes hieman, oppivat erilaiset persoonat tulemaan juttuun. Yhdessä heittäydytään leikkeihin ja skaboihin ja kirjoittelemaan salaisille kirjeystäville. Huomataan, että jokainen saa olla sellainen, mitä on, ja että itse asiassa ollaankin aika samanhenkisiä.

Nuoruus on avautumisen aikaa. Maailma avautuu. Silmät avautuvat näkemään elämän monet värit ja sen huikeat ihmeet. Nuoruudessa avautuvat elämän tiet ja mahdollisuudet.

Riparilla avataan uskoa ja sen kysymyksiä. Sydänkin voi avautua. Tunteita herää. Ystävyyden nuput aukeavat.

Konfirmaatiossa avautuu tie moneen suuntaan. Saa oikeuden kummin tehtävään. Avautuu mahdollisuus ehtoollispöytään ihan itsekseen. Avautuu tie täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi.

Avautuminen on siis ihan hyvä juttu. Myös tuossa Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta ja hänen veljestään on monia avautumisia. Ainakin kolme asiaa avautuu, nimittäin ovi, syli ja vaatekaappi.

Jeesuksen vertauksessa avautuu ovi pojalle, joka sai isältä omaisuuden ja joka päätti sitten lähteä. Poika lähtee. Isä päästää lähtemään. Nuoruus on sellaista etäisyyden ottamisen aikaa. Viikko riparilla on hyvä kokeilu, miltä tuntuu olla poissa kotoa. Siinä saattaa nuori kysellä, että onko ovi minun kohdallani auki. Saanko kokeilla rajojani? Luotetaanko minuun? Saanko itsenäistyä? Saanko minä etsiä omaa tietäni? Saanko yrittää, saanko erehtyä?

Tuhlaajapojalle ovi aukeni. Hän päätti lähteä kauas vieraille maille. Siellä hän kuitenkin menetti kaiken. Yhteyden kotiin, yhteyden isään, oikeastaan yhteyden omaan itseensäkin. Hän erehtyi ja tuhlasi lahjansa. Mutta hän myös tajusi erehtyneensä. Entä sinä ja minä? Saammeko mekin palata takaisin, jos menee pieleen? Saammeko tehdä virheitä, vai onko kaikki sitten menetetty? Suljetaanko ovet takanamme? Kenen luokse voimme mennä, kun jäljellä ei ole enää mitään?

Poika palasi arkana kotiin. Kotona hänet otettiin rakkaudella vastaan. Isällä oli siellä syli auki. Isä juoksi poikaa vastaan kädet levällään. Hän sulki pojan syliinsä, otti luokseen, antoi anteeksi ja järjesti iloiset juhlat. Avattiin vaatekaappi ja poika puettiin parhaisiin vaatteisiin. 

Ehkä moni kyselee tänään mielessään, saanko olla sellainen kuin olen. Saanko minäkin luottaa siihen, että minua rakastetaan tällaisena? Saanko minäkin iloita?

Saat. Sinäkin saat. Erehtyä, palata takaisin, iloita. Saat luottaa, että Jumalan syli, taivaan Isän syli on aina myös sinulle auki.

Sillä Jeesuksen vertaus kahdesta veljestä on oikeastaan vertaus siitä, millainen Jumala on ihmisiä, keskenään erilaisia ihmisiä kohtaan. Sekä tuhlaajaveljelle että sille, joka jäi kotiin, isä oli hyvä ja rakastava. Jumala on jokaista kohtaan rakastava Jumala. Hän on antelias ja anteeksiantava. Hän lahjoittaa omaisuuttaan ja hyvyyttään jokaiselle. Hänen kasvojensa edessä jokainen on hänen luomistyönsä taideteos ja mestaripiirros. Jokainen näistä nuorista on Luojan kaunein ajatus.

Miten rakastava Jumala sitten toimii? Minulle tuhlaajapojan isän toiminta kertoo siitä, että koska Jumala rakastaa, hän avaa oven ja antaa vapauden lähteä. Hän antaa etsiä, kulkea omia teitä, kokeilla rajoja. Saa valita, jäädäkö vai lähteäkö.

Rakastava Jumala odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.

Rakastava Jumala ottaa vastaan. Kuin isä juoksee poikaa vastaan, Jumala tulee ihmistä vastaan, ihmisen luo.

Rakastava Jumala avaa sylinsä.

Rakastava Jumala iloitsee. Hän iloitsee jokaisesta mestaripiirroksestaan. Jokaisesta näistä nuoresta Jumala iloitsee.

Eikä ole mitään asiaa, joka voisi viedä liian kauas rakastavan Jumalan ulottuvilta. Mikään riitasointu tai töhry paperilla, mikään sotku tai virheliike ei saa Jumalaa sulkemaan syliään. Vaan hän pitää sylin auki, jotta me voisimme päästä hänen luokseen ja voisimme kokea, miten rakkaita me hänelle ollaan.

Tänään nämä konfirmoitavat nuoret on puettu parhaisiin vaatteisiin. Heillä on yllään alba, valkoinen vaate, joka muistuttaa toisesta asusta, kastepuvusta. Jo kasteessa Jumala on avannut sylinsä ja sulkenut rakkauteensa. Jumalan rakkaus peittää ja suojaa meitä kuin albat nuorten yllä. Uskossa avautuu mahdollisuus joka päivä palata aina uudelleen siihen syliin, joka meille on kerran kasteessa avattu.

(Avautuminen on edellytys. Et voi sulkea ketään syliin, ellet ensin avaa syliä. Et voi vangita mielikuvitustasi paperille tai valokuvaan, ennen kuin avaat piirustuslehtiön tai kameran linssin. Jumala avaa sylinsä sulkeakseen sinut siihen. Sulkeakseen sinut rakkauteensa ja hyvyyteensä. Hän avaa sylinsä, jotta sinulla säilyy vapaus valita. Hän avaa oven, jotta sinulla säilyy vapaus lähteä. Hän avaa armon vaatekaapin, jotta sinulla säilyy vapaus, johon Kristus on sinut vapauttanut. Vapaus synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Siitä tuo valkoinen vaatekin muistuttaa.)

Jumalan sylin avautuminen on siis meille edellytys. Jumalan syli avautuu ja me saamme kokea rakkautta ja välittämistä, turvaa ja monenlaista hyvyyttä. Siitä sylistä, siitä rakastetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemuksesta, turvallisuuden ja hyvyyden kokemuksesta voi meidän oma sylimme avautua. Me voimme avautua toisillemme niin, että äänemme soi, kätemme piirtävät, sisimpämme luomisvoimat aukeavat ja kaikenlaiset lahjamme pääsevät irti.

Siksi yhä piirtäkää, kuvatkaa, maalatkaa, huovuttakaa ja soittakaa. Uskaltakaa, heittäytykää ja eläkää tätä täyttä elämää ja ihmeellistä nuoruutta. Olkaa sylejä toinen toisillenne. Älkää tuhlatko lahjojanne. Sillä kun ne taidot ja lahjat laittaa käyttöön, voi aavistaa, että Jumala on antanut jokaiselle mahdollisuuden rakastaa ja jakaa ympärilleen hyvyyttä. Hän sulkee sinut syliinsä, jotta sinä voi sulkea syliisi koko maailman.