Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Tänä jouluna ajattelen lasta

Jouluaattona 2016 Sanotaan, että joulu on lasten juhla. Lapsen joulu. Niin se varmasti onkin. Sillä minkä vuoksi vietämme joulua? Lapsen vuoksi, lapsen takia. Miten kiva, kun täälläkin on pieniä mukana. Pieniä ja suuria. Tänä jouluna ajattelen lasta. Lasta malttamattoman odotuksen vallassa, lasta lahjapakettien keskellä, lasta käärittynä joulun ihmeelliseen hyvään kuin hän olisi lahjapaketti itsekin. Lapsi onkin. Lahja itsekin. Lapsen ilo ja jännitys ja taianomainen huumaantuminen joulun tunnelmasta on lahja meille kaikille. Se kertoo myös aikuisemmille siitä, että on erityinen juhla, on ihmeellinen aika. Tänä jouluna ajattelen lasta. Sisäistä lastamme, lasta, joka olemme yhä sisimmässämme, vaikka lapsuudesta olisi jo vuosia. Ajattelen lasta, joka kaipaa, odottaa, ihmettelee, iloitsee. Lasta, jonka vuoksi valmistamme joulujuhlan uudelleen ja uudelleen. Valmistamme ja vietämme, jotta tuntisimme ympärillämme jonkin hyvän, lämpimän, kauniin, tunnelmallisen. Jotta voisimme taa