lauantai 31. joulukuuta 2011

Armon vuotta 2012

Luuk 13:6-9:
Jeesus esitti vielä vertauksen: "Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: 'Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.' Mutta puutarhuri vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'"


Vielä yksi vuosi. Vielä yksi vuosi armonaikaa viikunapuulle. Vielä yksi vuosi armonaikaa meille.

Oletko tehnyt uudenvuodenlupauksia? Niiden kanssa kannattaa olla varovainen. Ettei vain lupaisi itselleen liikoja, kohtuuttomasti. Ettei lupaisi niin paljon, että lupauksesta kiinnipitäminen tai siihen pyrkiminen kääntyy itseään vastaan. Elämästä hälvenee ilo, kiitollisuuden tilalle tulee ryppyotsainen suorittamisen tarve.

Jeesuksen vertauksessa viikunapuu saa aikaa tuottaa hedelmää. Ihminen saa aikaa tehdä parannuksen elämässään. Jumalalla on aikaa odottaa, että ihminen kääntyy, kääntyy hänen puoleensa, tekee parannuksen ja tahtoo elää Jumalan antaman armon varassa. Armon, joka tekee meissä hedelmää.

Täytyykö silloin uudenvuodenlupaustemme olla sellaisia vaatimuksia, joilla armotta piiskaamme itseämme? Voisiko tuleva vuosi olla myös lupaustemme ja kristittynä kasvamisen osalta, voisiko se olla armon aikaa?

Voisinko tulevana vuotena ollakin armollisempi.Voisinko olla armollisempi itselleni. Voisinko katsoa omaa elämääni ja iloita niistä hedelmistä, joita tuotan, iloita siitä kaikesta, mitä Jumala on jo minulle antanut, enkä aina vain vaatisi itseltäni enemmän ja enemmän.

Voisinko olla armollisempi toisille? Ehkä muistaa sitä lähimmäistä, jota en tänä vuonna ehtinyt, tai ottaa yhteyden siihen, jonka kanssa en vuosikausiin ole jutellut.

Voisinko silloin löytää myös Jumalan armon, hänen rakkautensa, joka antaa anteeksi nekin menneet, joita minun on vaikea itse unohtaa. Voisinko näin kohdata sen rakkauden, joka auttaa minua armahtamaan itseäni ja rakastamaan toisia.

Sillä Jumalakin on tehnyt uudenvuodenlupauksen, jokaisen vuoden lupauksen. Hän lupaa, ettei hänen laupeutensa lopu koskaan. Joka aamu on Herran armo uusi. Joka aamulle ja joka vuodelle yltää se anteeksiantava rakkaus, jonka Vapahtajamme Jeesus on syntymällään ja kuolemallaan meille lahjoittanut.

Olkoon siksi myös alkava vuosi 2012 armon vuosi. Ole armollinen itsellesi ja toisille, koska Jumala on.

(Puhe Kaupunginkirkon yöpalveluksessa 31.12.2011)

perjantai 30. joulukuuta 2011

Siinä on rakkaus

Viikkomessun puhe 29.12.2011 klo 13

1. Joh. 4: 9-16

Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.



Puhe

Tuskin kukaan kaipasi jouluunsa talvimyrskyä, joka tapaninpäivänä riehui ja teki tuhojaan. Puita kaatuili teille, talojen päälle, sähkölinjoille. Moni vietti lomapäiviään ja edelleen joutuu selviytymään elämästään ilman sähköä. Kynttilän valossa, retkikeittimien ja tulisijojen varassa.

Ehkä luonto näyttää meille näin ihmisen pienuuden ja voimattomuuden. Ehkä kun olosuhteet heittelevät ja riepottelevatkin meitä, huomaammekin tarkastella asioita uusista näkökulmista. Ehkä silloin kun sähkövalo katoaa ja on sytytettävä aito luonnon valo, ehkä silloin näemmekin jotain enemmän.

"Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän."

Alati muuttuvan ja uusien tuulten heittelemän maailman hämärässä meille tänäkin jouluna loistaa tuo kirkas joulun valo, tuo muuttumaton joulun ilosanoma, Vapahtaja on syntynyt.

Se on se joulusta jouluun sama lohdun sana, olivatpa tuulet sitten suotuisat tai myrskyisät seinien ulkopuolella. Niin tai seinien sisäpuolella. Jumalan rakkaus on onneksi meistä riippumatonta.

"Siinä on rakkaus - ei siinä että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."

Vaikka luonnon voimien edessä olemme välillä avuttomia ja pieniä, joulun sanoma näkee meidät toisesta kulmasta. Jumala näkee meidät omasta vinkkelistään, Isän silmin, Luojan näkökulmasta. Ja jollain tapaa tänä jouluna minua on joulussa puhutellut tämä Jumalan näkökulma.

Ajattele, Jumala näki meidät, hän näki juuri sinutkin, kun päätti ilmaista rakkautensa, kun päätti lähettää Jeesuksen maailmaan. Hän näki meidät, katsoi rakastavin silmin, huomasi kaiken sen synnin pimeyden, jossa kuljemme, ja teki päätöksen. Valinnan. Rakkauden osoituksen. Jumalan Poika syntyisi ihmiseksi, olisi yksi meistä, eläisi ihmisen elämän, opettaisi meitä sanoillaan tuntemaan rakastavan Isän, mutta kokisi myös kaiken ihmiselämän ailahtelevuuden, ja lopulta antaisi itsensä uhriksi meidän edestämme ja vuodattaisi verensä meidän syntiemme - sinunkin syntiesi - sovitukseksi.

Siinä on rakkaus. Siinä, että Jumala on ensin ja kaiken alussa rakastanut meitä. Siinä on joulu. Siinä on meille ojennettu lahja. Siinä on lääke sisimpämme kipuun, siinä on vastaus kaipaukseemme, siinä eläinten ruokakaukaloon kapaloidussa Jumalan Pojassa on meille elämän leipä pelastuksen nälkäämme. Tämä lahja meille tänäänkin on tarjolla ehtoollisessa. Siinä meille vakuutetaan, että Kristuksen ruumis ja veri on meidän puolestamme annettu ja vuodatettu.

”Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.”

Jumalan rakkaudessa on myös keskinäisen rakkautemme siemen. Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun olemme itse saaneet olla seimen äärellä ihmettelemässä Jumalan suurta rakkautta, ehkä sydämessämme tapahtuu jotain sellaista, että alamme nähdä toinen toisemmekin toisesta näkökulmasta. Emme omien arvioidemme mukaan, vaan enemmän Jumalan silmin. Enemmän rakastettavina kuin uskallamme itsestämmekään kuvitella.

Kun maailmat tuulet heittelevät, on Jumalan armossa luja ja kestävä turva. Hänen suureen rakkauteensa turvaten tunnustakaamme syntimme näin sanoen.

torstai 29. joulukuuta 2011

takaisin juurille

nimittäin blogin kirjoittamisen juurille.

toissailtana lueskelin historiaa, blogitekstejäni neljän, lähes viiden vuoden takaa. kävi sellainen nostalgian kaihoisa tulva ylitseni. miten riisuttuna ja arkailemattomana nuori isä avasi sydäntään. ja minne tämä rohkeus ja ylpeys on peittoutunut.

nopeasti ynnättynä löydän neljä syytä. 1) facebook. status-päivitykset nielaisevat yksioikoisuudellaan luovuuden. 2) pappisviran julkisuus. se laittaa varovaiseksi. varovaisemmaksi. 3) lukijamäärän kasvu. en tiedä, ehkä puheiden julkaiseminen tai jokin muu selittämätön syy on tuonut blogilleni ja kirjoituksilleni kasvavan määrän uskollisia seuraajia. 4) aineksen ylitsevuotava runsaus.

huomaan, että kun jotain suurta elämässä tapahtuu ja se jää mainitsematta, on siihen hankalampi myöhemmin palata. kun näitä tapahtumia tulee lisää ja lisää, onkin yhtäkkiä vaikea aloittaa. mistään.

blogini alkujuurilla (käy selaamassa, jos tahdot, en jaksa tähän nyt nostaa poimintoja) oli selkeitä teemoja, joita sanojen avulla pohtia. isyys, gradu, elämän nöyrä ihmettely. jotain on tässä välillä tapahtunut, ettei voi julkaista kuin puheitaan, niitä usein viimeisen päälle mietittyjä, sanojaan tarkasti aseteltuja.

nyt kun olen yksin kotona ja perhe jatkaa lomaansa mummolassa, tajuan ikävöiväni paitsi heitä myös sinne juurille. ehkäpä tekisi hyvää kirjoitella. tällaisiakin kuin tämä tässä. tapahtuisikohan mitään kamalaa. mitä luulet?

lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluaattona 2011

Armorikasta joulua. Se on tämän päivän toivotukseni. Tämä joulu on erityisen armollinen, koska saan viettää sitä yksinomaan perheen kanssa. Viiden päivän jouluvapaa hellii muutenkin tämän syksyn jälkeen. Kaksi viimeistä kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän stressaavaa aikaa mm. talonrakentamisen tähden.

Joulu on armon aikaa myös siksi, että se tulee joka vuosi. Olimmepa valmiit tai emme. Joka vuosi joulu meitä muistuttaa, että vaikka olemme monintavoin keskenkasvuisia, on täydellinen rakkaus laskettu meitä varten seimen oljille. Tämän armon varassa on hyvä kasvaa kokoon.

Tänään istuimme lasten kanssa Pyhäjärven kirkossa aattohartaudessa. Samassa kirkossa, samassa hartaudessa olen istunut itsekin lapsena. Sama evankeliumi, samat virret, sama kirkkokuoro. Vuosi vuoden jälkeen, joulu joululta, armo kestää. Osaavatko lapset käyttäytyä, olenko onnistunut heitä kasvattamaan, tai osaanko itse rentoutua ottamaan joulua vastaan, ne ovat toisarvoisia kysymyksiä sen rinnalla, mitä Jumala on minun, lasteni, perheeni, vanhempieni, sukuni, vaimoni suvun, pyhäjärvisten, jyväskyläläisten ja koko maailman vuoksi tehnyt.

"Heinillä härkien kaukalon
nukkuu lapsi viaton.
Enkelparven tie
kohta luokse vie
rakkautta suurinta katsomaan."

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kaikki mitä jouluun tarvitaan

Saarna 18.12.2011
4. adventtisunnuntai

Jes. 29: 17-19; Room. 15: 8-13;
Matt. 1: 18-24


Saarna

Marialla oli mukanaan jo matkalla Betlehemiin kaikki mitä jouluun tarvitaan.

Näin oivalsi piirtäjä Maija Paavilainen uusimman Kotimaa-lehden piirroksessaan. Piirroksessa, jossa tekivät matkaansa Joosef, Maria ja aasi. Mutta matkalla oli mukana muutakin. Joku muu. Kätkettynä silmiltämme. Piilossa mutta läsnä. Marialla oli jo matkalla Betlehemiin mukana kaikki mitä jouluun tarvitaan. Hän kantoi joulun suurta ihmettä.

Mutta mietitäänpä hetki tuota Marian tilannetta. Ja erityisesti Marian tilannetta ennen Jeesuksen syntymää. Sillä lapsen syntymisen ilo muuttaa asioita. Se saa ehkä unohtamaan raskauspahoinvoinnit ja synnytyskivut ja huolen siitä miten kaikesta selvitään. Mutta ennen syntymää tilanne on toinen.

Maria, nuori tyttö vasta, saa hämmästyttävät uutisen. Luukkaan evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, kuinka enkeli ilmoittaa Marialle: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.”

Vaikka en olekaan nuori tyttö, uskaltaisin veikata, että Marian tunnemyrsky on ollut melkoinen. Mitä ihmettä! Ei voi olla! Kuinka selitän tämän ihmisille? Eihän kukaan uskoisi minua! Miten ikinä tästä selviän? Luulevat minua avionrikkojaksi. Mitä Joosefkin tästä ajattelee?

Niin, sitten on Joosef ja on Joosefin tunnemyrsky. Hän on kihlannut Marian, yhteinen tulevaisuus on edessä. Perheen perustaminen, elämä yhdessä. Ja mitä tapahtuu. Käy ilmi että hänen kihlattunsa on raskaana. Ei mikään helppo paikka Joosefille. Ei elinyhteisönsä edessä, lähipiirinsä edessä, Marian edessä. Millä tavoin ihmiset katsoisivatkaan häntä? Tuo on se mies, jonka kihlattu on raskaana toiselle. Mikä häpeä. Nainenhan pitäisi kivittää. Toisaalta, voisiko Joosef enää luottaa Mariaan. Voisiko hän rakentaa yhteistä tulevaisuutta tämän kanssa?

Maria on neuvoton. Joosef on neuvoton. Mutta juuri ihmisen kaikkein neuvottomimmassakin hetkessä Jumala näyttää olevan läsnä. Jumala tulee sinne, missä ihmisen omat keinot näyttävät kadonneen. Keinot selviytyä, keinot selittää asioita järjellä.

Enkeli, Jumalan sanansaattaja, ilmestyy näissä neuvottomissa tilanteissa. Sekä Joosefille että Marialle. Viesti on sama. ”Älä pelkää. Jumala pitää sinusta huolen. Hänelle mikään ei ole mahdotonta.”

Tämän joulun alla tämä on se viesti, jolla tahdon sinua rohkaista. Vaikka elämässäsi asiat näyttäisivät ajautuvan umpikujaan, Jumalalla on keinot siitäkin eteenpäin. Vaikka kaikkea varjostaisi alleen hukuttava pimeys, sen pimeyden keskelle Jumala voi tuoda valonsa. Hänen apunsa on kätkettynä niihin hetkiin, jotka meistä tuntuvat kaikkein avuttomimmilta. Hänen rakkautensa on piilotettu niihin ihmisiin, jotka meidän mielestämme ovat ehkä eniten rakkautta vailla. En tiedä, voi kuulostaa hassulta, mutta aivan kuin Jumala olisi mieltynyt vastakohtiin. Se missä me näemme vähän, näkee Jumala paljon. Paljon mahdollisuuksia, paljon rakastettavaa, paljon hänelle käyttämisen arvoista.

Miksi Jumala muuten olisi valinnut Marian, nuoren hämmentyneen nasaretilaistytön, Poikansa äidiksi. Miksi Jumala olisi muuten syntynyt ihmiseksi, ja vieläpä aivan pieneksi, avuttomaksi, köyhän seimen vauvaksi. Miksi Jumala olisi muuten kutsunut seurakuntansa johtajaksi Pietarin, ulkoisesti niin innokkaan, mutta sisäisesti kuitenkin pelokkaan ja uskossaan epävarman, Herransa kolmesti kieltävän. Miksi Jumala muuten olisi pelastanut ihmiskunnan yhdellä julmimmista tavoista, ristiinnaulitsemisella, ellei hän näkisi kaikessa niin paljon enemmän mahdollisuuksia kuin mitä me näemme. Niin paljon enemmän kuin mitä me näemme.

Marialla oli mukanaan jo matkalla Betlehemiin kaikki mitä jouluun tarvitaan.

Mitä jouluun tarvitaan? Mitä me näemme kun katsomme omaa jouluun päin kulkemistamme? Mitä näemme kun katsomme Betlehemiä kohti matkaavaa Mariaa?

Näemmekö pelon ja huolen hänen kasvoillaan? Näemmekö neuvottomana, tuntematonta tulevaisuutta päin ratsastavan nuoren naisen? Näemmekö hänessä silloin jotain itsestämme?

Vai näemmekö enemmän? Näemmekö pinnan alle? Kaikkien hänen mielessään pyörivien kysymystensä taakse. Näemmekö sydämeen, joka luottaa Jumalaan, hänen lupauksiinsa, hänen armoonsa ja johdatukseensa olipa tilanne kuinka vaikea tai neuvoton tahansa.

Jos näemme, saamme mekin Marian tavoin kulkea Betlehemiä ja joulua kohti turvautuen lupauksistaan kiinni pitävään Jumalaan.

Se voi olla luottamista siihen, että rauhattomuuteen voi syntyä rauha. Siihen, että kuurot kuulevat ja sokeiden silmät näkevät. Siihen, että kurjat riemuitsevat, eri tavoin köyhät saavat syyn iloita ja kiittää Jumalaa, kuten Jesajan kirjassa luvataan.

Se voi olla luottamista siihen, että armahdusta odottavat saavat armon. Siihen, että tänäkin jouluna ja tähänkin jouluun vievällä matkalla Jumala on lähellä. Siihen, että hänelle ei mikään ole mahdotonta.

Sillä kun katsomme Mariaa, näemmekö paitsi hänen luottavan sydämensä, näemmekö myös ketä hän kohdussaan kantaa. Näemmekö joulukiireissämme ja huolissamme, kuinka paljon Jumala on meitä rakastanut ja yhä rakastaa, kun hän tuli Jeesuksessa luoksemme. Jeesuksessa on kaikki, mitä jouluun tarvitaan. Kun hän on mukana matkassa, joulun lämpö ja ilo ja rauha voivat olla totta joka päivä, myös adventin ja odotuksen aikana.

Rakas Jumala.
Kiitos, että sinä tahdot meille hyvää.
Kun sytytämme adventin kynttilöitä,
auta meitä muistamaan, että sinä olet lähellä meitä.
Kiitos, että meidän ei tarvitse pelätä
eikä kantaa huoliamme yksin.
Auta meitä katsomaan sinuun ja luottamaan siihen,
että sinä teet kaiken uudeksi.
Kuule meitä Jeesuksen tähden.
Aamen.