lauantai 30. kesäkuuta 2007

lauantai-illan huumaa lol xD

istun oppimiskeskus aleksandrian tietokoneella ja valmistan huomiselle saarnaa. se on (onneksi!!!) oikolukua ja silauksia vaille tämän illan osalta valmis. huumaa kai tämäkin.

lähdimme aamulla matkaan yhdeksältä ja olimme omassa autopaikassamme nro 16 (8.41€/kk) noin neljältä. väliltä noukimme anopin matkaan ja teimme pari pakollista huoltoasemapysähdystä. kotiinpaluu: onnistunut.

reissumme oli menestys. nimittäin, mikäli asioita alkaa mittaamaan onnistumisen ja epäonnistumisen skaalalla, suurin osahan siitä, mitä teemme onnistuu. onnistuin tänään pakkaamaan auton, ajamaan sen perille, tankkaamaan bensiiniä yms. mutta näin arkisestikin sanottuna (eli kun ilmaisuun lisätään ripaus vähättelyä ja huonoa itsetuntoa ja epäonnistumisen mentaliteettia) reissumme oli menestys. todella. mm. seuraavista syistä:

1) selvää male bondingia tapahtui. eilen elia kiipesi syliini kaksi kertaa köllimään, mikä tietysti tuntui jalataltavievältä. lisäksi kotiuduttuamme hän osoitti olevansa isin poika (just kidding) kiukuttelemalla äidilleen ja pörräämällä isin varpaiden parissa.

2) elia ei hermostunut (yhtä yötä lukuunottamatta) siitä, että äiti ei ollut mukana. olimme kuitenkin kaksin (ja vähän muidenkin kanssa) neljä yötä.

3) sain läpikäytyä fiiliksiä, jotka tulevat vastaan harvoin. vanhojen kamojen kahlaaminen nostatti aitoa nostalgiaa ja kiitollisuutta.

4) isä ja minä puhuimme tasolla, jolla emme ole olleet...no, koskaan.

eli aikamoista huumaa!

nyt lukaisen sanaelmani ja lähden kotiin. hauskaa illanjatkoa ja heinäkuuta!

perjantai 29. kesäkuuta 2007

otteloimista

illan ensimmäinen ottelu alkoi klo 19.00. vastaan asettui juuri saksalaisen ystävyyskylän nuorisojoukkueen 14-3 kumoon leikitellyt kops eli kommunistien palloseura. yhdellä vaihtomiehellä mentiin. se oli liian vähän. oma jaksaminen oli koetuksella jo toisen puoliajan (2x25min) alussa. lopulta pysyimme tasoissa 3-3, vaikka paikkoja oli mennä ohitsekin. itseäni jäi erityisesti kalvamaan läpisyöttö, jonka otin varomattomasti haltuun ja menetin. olisi pitänyt ottaa riski ja ampua sokkona maalia päin. tilanne oli uusinta jenkeissä pelatusta ottelusta syksyltä 1998. (sen hävisimme 10-0.)

toinen ottelu oli mukavan palauttava, vaikka helppo se ei ollutkaan. on sangen vaikeaa pelata tyttöjä ja poikia vastaan fc huru-ukkojen joukkueella. otimme lopulta 9-4 voiton. tein kaksi maalia. kengät toimivat hyvin.

illan kovimman ottelun kävin kuitenkin äitini luona, jossa aloin purkamaan laatikoita. niihin olin joskus pakannut jäämistöä jenkeistä. (niille, joille yhteys ei ole selvä, selitettäköön, että elin elokuusta 1998 heinäkuuhun 1999 vaihto-oppilaana indianan angolassa.) sellaista, mitä ei rohkene poiskaan heittää. joukossa oli kirjeitä, kortteja, sen aikainen kalenteri merkintöineen ja kaiken kukkuraksi taulu, jonka kuorokaverini megan stevens oli minulle maalannut/lähettänyt. kortteja oli liioittelematta ainakin 50 ja luin jokaisen läpi. kiitoksen sanoja kuluneesta vuodesta. kaipauksen purkauksia. lämpöisiä lauseita.

siinä istuin olohuoneen lattialla, jalat harallaan (koska satutin polveni kentällä), ja herkistelin. herkistelin ja ottelin menneisyyttäni vastaan. ja mennyt taisteli nykyisen kanssa: sinä olet tärkeä, vaikka et niin ehkä tunnekaan. sinä olet enemmän, enemmän kuin mitä uskallat katsoa.

suljettujen laatikoiden avaamisesta, katkaistujen ystävyyssuhteiden pistämisestä sydämeen, menneen kanssa painimisesta hikeen ja kyyneliin asti jatkan sunnuntain saarnassa. sunnuntain, jonka aiheena on: armahtakaa!

torstai 28. kesäkuuta 2007

kolme runoa elialle

ulkona sataa
syntyy lätäköitä
jalat kastuvat
jos kenkiin pääsevät.

***

kukka pyörii parvekkeella
tuulee niin että
lippis lähtee päästä.

***

kissa juoksee liian lujaa
perässä pysyvät vain
katse ja osoittava sormi.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

unia

väsyneet matkamiehet nousivat sängyistään viittä vaille aamuyhdeksän. koko aamun tuntui kaikki kulkevan jäljessä. outoahan se oli aamupuuroa lusikoida liki puolikymmeneltä. käväisimme mummolassa, söimme purkkiruokaa ja lähdimme päiväunille kahdelta, jolloin usein jo noustaan(!)

isikin hieman pelattuaan kömpi peiton alle ja lepäsi ja lepäsi. näin outoa unta, jossa kiersin maailmaa kuin kilpailussa. muistan vain sanoneeni unessa vaimolle: "taidan käydä tänä iltana vielä venetsiassa." kummallista.

joka tapauksessa, ja tämä on tärkeää, heräsin itse puolikuudelta ja huomasin poikani vielä nukkuvan viereisessä huoneessa. jouduin herättelemään hänet, mikä ei ollut hänestä juurikaan mukavaa. vaikka oli nukkunut jo kolme ja puoli tuntia!

olikin pieni ihme, että sain hänet nukahtamaan puoli yhdeltätoista. äiti kutsui meitä kesämiehiksi, kun vielä kymmeneltä kukuimme. vastasin olevamme lomalla.

eikä tämä rytmin heilahtelu minua vaivaa. minusta tuntuu hyvältä saatuani levättyä. ajattelin jo aiemmin, että on vaikea nauttia elämästä, kun ei fyysisesti jaksa. ja siinä empiirinen vastalause platonisteille ruumisantipatioineen. kauniita mutta yht'aikaa levollisia unia kaikille!

tiistai 26. kesäkuuta 2007

lapsuudenkotona eli turvallisesti perillä

kiitos hannalle kommentista ja kaikille muillekin näiden vuodatusten palkitsemisesta lukutaitonsa käyttämisellä.

aamulla piti lähteä reissuun heti lounaan jälkeen eli noin klo 11.30. elia yllätti önisemällä öh ensi kerran vasta 8.20 ja päivän ohjelma notkahti heti tunnilla eteenpäin. starttasimme klo 12.30 mutta jouduin palaamaan pihaan noutamaan kyynelehtivältä mammalta neuleen. oli viileää.

pikkumatkustaja nukahti 5 min ajon jälkeen ja nukkui hartolan seudulle asti. niin meni tunti viisikymmentä minuuttia.

poikkesimme joutsaan lavian papalle, jossa olivat eija ja tuuli. saimme helposti kulumaan tunnin naukkaamalla kahvit ja välipalan (sosetta, suklaata ja nokareen leipäjuustoa). siitä kolme varttia anopille puoleksi tunniksi toiselle kahville ja hetkeksi leikkimään essi-tädin kanssa. takapenkille jäi sänky, patja ja turvaistuimen kiinnitysohje (hei, kyllä se oli jo kunnolla kiinni!)

vaihdoin placebon, joka kiukutti eliaa, mikko kuustoseen, joka oli jo joviaalimpaa, ja kuljimme seesteisesti noin konginkankaalle. sitten ei elia jaksanut enää pelkästään viihtyä. oli ruoka-aika ja kuudes tunti tien päällä. parikymmentä minuuttia ja seisahduimme viitasaarelle. käytimme miestenhuonetta ja ruokapöytää. emme maksaneet mistään ja tapasimme jarkon, joka on isin yläastekaveri, ja tämän 4-vuotiaan jessen.

klo 19 alkoi viimeinen taival ja elia nukahti hieman pihtiputaan jälkeen annettuani siihen luvan. annoin pojan nukkua vartin, puhuin vaimon kanssa viidettä kertaa matkan aikana ja herätin vaivoin urheasti jaksaneen kyytiläisen. olimme pian isomummolan pihassa, vaihdoimme vaipan, toinen meistä temmelsi, toinen kävi pitkäkseen, kunnes vaari saapui ja johti meidät viimein tänne, lamminahon hakalaan, jossa isi on ollut yhtä pieni ja vilkas kuin poikansa.

nyt poika nukkuu isinsä entisessä huoneessa. on hiljaista. niin täällä kuin pitskun kotona, jossa yksin on äiti, jota isin ja pojan on ikävä. jonka luona koti on.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

15 min kentällä

jenkeissä pelatessani en saanut kenttäaikaa varttiakaan, mutta nyt minulla ei ollut muita vastustajia kuin kaksi tolppaa ja ylärima. silti sain itseni puhki reilussa kymmenessä minuutissa.

syitä voin listata kolme:

1) en osunut tolppien väliin. enemmän juoksin hakemaan palloa pusikosta kuin pallon kanssa.

2) olin juuri syönyt puolikkaan annoksen kebabia ja liki yhden pizzan.

3) olen rapakunnossa.

joka tapauksessa, tiistaiaamuna lähdemme tien päälle. joka tapauksessa, pakkaan mukaan uudet umbron nappulaiset. joka tapauksessa, aion pelata itseni puhki oikeidenkin vastustajien kanssa.

lauantai 23. kesäkuuta 2007

juhannusajot ja -eläimet

vietin aaton töissä keravan seurakunnan juhannusjuhlassa. ilta oli onnistunut. kokko syttyi, makkaraa riitti. lauloin laulun, löysin kaikki krokettipallot ja pääsin perheen - joka juhli isin mukana - kanssa kotiin omalla autolla.

lähtiessämme hieman kymmenen jälkeen elia valvoi vielä urheasti. (viimeksi kai vauvana lähti nukkumaan vasta noin myöhään!) peugeotimme tasaiseen kyytiin poika turunväylällä nukahti.

pikkutiellä koimme juhannusyön taikaa. ensin väistimme kolme pesukarhun poikasta, jotka kyyhöttivät tienposkessa kiiluvine silmineen. sitten edestämme loikkasi pieni kaurisbambi. kysyimme toisiltamme, olemmeko koskaan nähneet moista.

tänä iltana teimme poikien kesken juhannuskävelyn teboilin kautta (täytimme rattaiden renkaat) nuolipuistoon (kiikuimme hetken) ja sieltä kotiin (jotta äiti sai lukea tenttiin). matkalla näimme siilin, heinikossa tiipertävän.

aiemmin päivällä pääsimme kokeilemaan ensi kerran pyöräilyä kaksin (isi ajoi, elia istui istuimessaan leppäkerttukypärä päässään), koska jalkapalloilu ei pikkuhemulille maistunut. ajoimme koskipuistoon, jossa näimme lokin uimassa. siirtolapuutarhan leikkipuistossa keinuimme. golfkentän joella vietimme herkän hetken, kun elia istui puunjuurella ja katseli monta minuuttia hiljaa sorsia, jotka uivat ihan vieressä, etsivät ruokaa ja pesivät itseään. meillä oli huisin hyvä retki.

mahtuipa päivään myös kristianin ja darinan vierailu. se teki mielelle kerrassaan hyvää. koska niin päätimme, kirjoitan sen tähän esiin: ensi toukokuussa juoksemme helsinki city runissa puolimaratonin. tämän takana seisomme. naisemme siinä meitä auttakoot.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

test drive

(eikös pikkupoikana ollut tuon niminen tietokonepeli..?)

pojat tekevät ensi viikolla road tripin mummolaan. asia varmistui eilen, kun isi sai keskiviikon työttömäksi ja sillä koko juhannuksen jälkeisen viikon saarnaa ja sen valmistusta lukuunottamatta vapaaksi. kiitos asta-papille!

mummolassa (lamminahon kentällä) pelataan manun (ei fergusonin, vaan ruotsalaisen, joka oli kylän koulun opettaja) muistoturnaus jalkapallossa, ja isiä on houkuteltu mukaan. siksi olen ostanut pallon ja huomenna ehkä kengät. viimeinen ottelu on syksyltä 1998, sekin vaihdosta kentälle. jonkin kerran voisi tuossa meidän hiekkakentällä etsiä pölyn seasta tuntumaa.

matka tapahtuu suunnitelman mukaan siten, että isi ajaa ja elia istuu etumatkustajana. ajo (450 km) kestää ainakin 5 tuntia, josta pikkumatkustaja ei nuku puoltakaan. on siis laskettava tarkkaan, mihin aikaan nukutaan ja ajetaan mahdollisimman lujaa, mihin aikaan ei viihdytä ja syödään, mihin aikaan poiketaan kenties kylään, mihin aikaan vain kestetään ja ajetaan eteenpäin.

tämä pohjustuksena sille, että tänään iltapäivästä harjoittelimme kahden kesken ajamista. ajoimme ensin vuolukiventielle jari-sedän ja evy-tädin luo kylään, jossa elia viskoi kukkaruukkujen multakimpaleita pitkin lattiaa, viehättyi akvaariokaloihin, juoksi asuntoa päästä toiseen, hurmasi ja osoitti isilleen, että kylässä käyminen on rankempaa kuin oleminen kotona, jossa paikat ovat tuttuja ja tylsiä ja vähemmän kiellettyjä.

kylästä lähdimme niin, että ehdimme kuudeksi tuomiokirkolle noutamaan mamman töistä. odotellessamme elia jahtasi pulua niin, että tallentui saksalaisturistin digitaalikameraan. lennossa lintu olikin jo ihan tyhmä. avaimia pikkukuski kantoi koko ajan.

matka kotiin sujui ilman pahimpia vastalauseita. uskallan lähteä vaativan kyytiläisen kanssa reissuun. tarvitsen käden ulottuville vain paljon leluja, tarpeeksi kirjoja, rusinarasioita, vesimukin, muuta naposteltavaa sekä avainnipun jos toisenkin.

maanantai 18. kesäkuuta 2007

GFS-534

olemme ostaneet auton!

heräilimme aamulla rauhassa ja valmistauduimme tähän suureen päivään. lähdimme kymmenen kieppeillä koeajamaan yksilöä, jonka kanssa automme kilpaili vielä viime metreille asti. se karsiutui sisustuksessa asuneen koiran hajun ja karvojen tähden. kun toinen silmäilemämme tarjousajokki puolestaan tuntui voittaneeseen nähden ahtaammalta (eikä se säväyttänyt rouvaa), päättyi projektimme puoliviideltä, jolloin veimme myyjällemme käsirahan tiskiin.

olo tästä kaikesta on edelleen jännittynyt. on jännittävää olla autonomistaja. on pelottavaa, mitä auto tulee meille maksamaan. on kuitenkin vapauttavaa ajatella, että reilun kuukauden kestänyt autojen kyttäys on kantanut hedelmän, josta saamme (toivon mukaan!!) nauttia pitkään ja ilolla.

ajaessamme kotiin (emme kuitenkaan autollamme, vaan mummin ~, sillä omamme jäi huoltoon viimeistä silausta odottamaan; saamme sen huomenna noutaa) tarkkailin kuitenkin edelleen, millaisia malleja ruuhkassa ajeli. vaimo kehotti lopettamaan autojen sillä silmällä katselun. mutta minä vastasin: kuinka voisin? siitä on tullut kuin refleksi. ja sitä paitsi, nyt kun olen elämäni ensimmäistä kertaa jollain tasolla kiinnostunut autoista, miksi yrittäisin vieroittua? auto ei ole kuin oikea nainen, jonka löydettyään ei tulisi mieleenkään vilkuilla toisia.

huomenna saamme pösömme (peugeot 307 xr 1.6 wagon) pihaan. teemme perheenä ensiajelun ja katselemme sitä ikkunasta. sitten minulla on auto. ja viideksi vuodeksi velkaa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Meillä on kivaa eli Viitakko II:n konfirmaatiopuhe

1 Joh 4:16-21

Meillä on kivaa. Kun tehdään yhteenlasku ja ynnätään toisiinsa aurinkoinen sää, maittavat eväät ja suojaisa lepopaikka saadaan summaksi varsin kivat olosuhteet. Kun siihen lisätään muutama vetäjä ja joukko isosia sekä yksi mies, joka valvoo unta, saadaan varsin kiva valmennus. Mutta jos laskutoimitus jää tähän, jäävät maalit tekemättä ja ollaan vielä pahasti häviöllä. Eikä ole kivaa. Mutta kun peliin laitetaan vielä 25 erilaista yksilöä, joista kullakin on elämän pelikentällä oma tärkeä paikkansa, nousemme tasoihin ja suloiseen voittoon saakka. (Vaikkakin siinä oikeassa matsissa emme ihan Viitakko teamin ohi päässeetkään.)

Ainakin minulla oli voittajan fiilis, kun keskiviikkona istuimme kotibussissa. Mieleni oli iloinen ja onnellinen, haikeakin mutta palkittu. Pokaali, jonka sain nostaa ilmaan, olitte te, rakkaat nuoret. Jokainen tsemppasi, jokainen pelasi oman joukkueen eteen. Jokainen pelasi rohkeasti omaa paikkaansa, kunnioittaen kuitenkin toisen pelialuetta. Jokaisella on lupaava tulevaisuus elämän pelikentällä, koska jokainen on ainutlaatuinen ja jokainen on kaunis. Jokainen on helmi, niin kuin rukoushelmistä opimme: Jumalan silmissä kaunis helmi. Näistä syistä, hyvät vanhemmat ja läheiset, meillä oli kivaa.

Tuntuipa minusta voittajalta myös äsken, kun sain lukea konfirmaatiossanne nämä ensimmäisen Johanneksen kirjeen sanat: ”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.” Kun kohta käytte alttarin ääreen tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme, palaavat ajatukset riparille: mitä olen oikein oppinut Jumalan rakkaudesta?

Pohdimme leirillä paljon rakkautta, myös lähimmäisenrakkautta. Monelle käsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään ja tehdä toiselle niin kuin itselle haluaisi tehtävän oli yksi tärkeimmistä opetuksista, mitä Raamatusta yhdessä löydettiin. Se on sellainen elämän pelisääntö, joka suojelee elämää ja ohjaa tielle, jota on hyvä kulkea. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tänäänkin meitä kehotetaan: ”joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.”

Kuinka voisin arjen elämässä rakastaa veljiäni ja sisariani, toisia ihmisiä? Leirillä harjoittelimme tätä monin tavoin:

1) Päivisin pihanurmikolle kerääntyi kikkarinki, iltaisin sisaruspiiri. Sisaruspiirissä pyysimme toisillemme siunausta. Yhteys toimi joka ilta. Ylöspäin ja toisiimme. Kikkaringissä jokainen sai pitää palloa ilmassa kykynsä mukaan. Kenenkään suoritusta ei tuomittu, vaikka pallo saattoikin ponnahtaa kohti koivua tai kukkaruukkuja. Jokainen sai olla oma itsensä.

2) Sunnuntaina pääsimme kokeilemaan seinäkiipeilyä. Kukin kiipesi vuorollaan, muut varmistivat, pitivät turvaköydestä kiinni, ettei kävisi kalpaten. Kukaan ei olisi selvinnyt yksin. Tarvitsimme – ja tarvitsemme – toisiamme.

3) Aamuyhdeksän jumalanpalveluksessa rukoilimme toistemme puolesta. Toimme toinen toisemme Jumalan eteen ja pyysimme siunausta, sitä parasta, mitä kristityt voivat toisillensa antaa.

Kuitenkin, ”me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” Rukoushelmien rakkauden helmi pyytää: ”Niin kuin sinä rakastat, anna minun rakastaa. Niin kuin sinä lohdutat, anna minun lohduttaa.” Voimme tehdä hyvää toisillemme vasta sitten, kun olemme ottaneet vastaan Jumalan ilmaisen lahjan. Hän tarjoaa meille rakkauttaan, jonka hän on osoittanut erityisesti siinä, kun hän antoi poikansa Jeesuksen kuolla ristillä, jotta me saisimme syntimme anteeksi. Jotta me saisimme pääsylipun Jumalan luo.

Mutta emme aina osaa rakastaa Jumalaa tai lähimmäistämme. Syytän useammin kuin kiitän. Jätän toisen yksin useammin kuin tuen ja pidän kiinni. Pompottelen pallolla itse useammin kuin syötän sitä toiselle. Omat tarpeeni menevät toisen edelle. Jumalan rakkaus on sellaista, että silloinkin, kun itse epäonnistuu eikä osaa rakastaa, silloinkin Jumala rakastaa ja antaa meille anteeksi kaiken sen, mikä rikkoo meitä itseämme, kaiken sen mikä rikkoo suhdettamme toinen toiseemme, kaiken sen mikä rikkoo suhdettamme häneen. Jumalan rakkaus on korjaamo, jossa elämän pelissä haavoittunut ihminen voi eheytyä.

Elämässä tulee eteen vaikeita tilanteita, joissa voi tuntua, ettei kukaan välitä tai ettei kukaan ymmärrä. Eksynyt kulkija lankeaa helposti rotkoon, joka on täynnä pelkoja ja kysymyksiä, yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Silloin saat uskoa Jumalan rakkaudesta sen, minkä jo leirilaulussa lauloin, eli: ”älä pelkää, et koskaan yksin jää, kuulethan mua, mä kaipaan sua, ei mikään erottaa voi meitä toisistamme.” Jumala pitää kädestäsi kiinni silloinkin, kun itse päästät irti. Kasteessasi, jota tänään muistamme, Jumala on ottanut sinut lapsekseen. Hän on luvannut Jeesuksen tähden rakastaa sinua aina, olit sitten missä tahansa. Silloin, kun pelottaa, mutta myös silloin, kun on voittajan fiilis.

Keravan kirkossa 16.6.2007 klo 14

torstai 14. kesäkuuta 2007

leirilaulu: ei mikään erottaa

kyynel putoaa, loppuu laulu tää
sydämeni soittaa pelkkää ikävää
ja ihan hiljaa
ihan hiljaista on

sinä sanot: älä pelkää
et koskaan yksin jää

kuulethan mua
mä kaipaan sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme
saanhan tarttua
kädestä sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme

kyynel putoaa, se talteen kerätään
taivas hyräilee meille sävelmää
se on kaunis
niin kaunista on

sinä sanot: älä pelkää
et koskaan yksin jää

kuulethan mua
mä kaipaan sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme
saanhan tarttua
kädestä sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme.

-----
capo 2nd

verse: C C Em Em
prechorus: G D Em Em
chorus: C G C G C G Em D
(C G C G)

kotona ollaan

rami kyyditsi minut kotipihaan jo puoliyhdeksäksi, kuulin uneliaan pikkumiehen juttelua, mutten uskaltanut käydä kurkaamassa. olisi hämmentynyt, pieni.

aamulla heräsimme yht'aikaa, kahdeksalta. eliaa ujostutti isänsä näkeminen niin, että piti käydä vähäväliä tarkastamassa, onko isi oikeasti tullut kotiin. isi kertoi olleensa töissä. elia osoitti ulos, öh!

paperipussissa oli tuliaisia, jotka jännittivät myös. lopulta pieni puuveturi ja marakassi pääsivät piilostaan. marakassi päätyi jo pihalle, jonne elia sen parvekkeen reunan yli viskasi. kaikki lentää kuulema yli. täytyykin hakea se pian takaisin.

torkuin aika pitkään. mummi hoiti poikaa. vaikka leiri tuntui kevyeltä ja rennolta (kutsuvat sitä työksi), univelkaa taisi kerääntyä. iltapäivästä lähdemme kuulema selloon ostamaan uima-altaan parvekkeelle. sitten pitäisi inventoida varastoa, jotta valtterin kirpputorin pöytä 849 olisi sunnuntaina täynnä. välissä konfirmaatio ja harjoitukset. ensi viikolla lomaa. jee!

lauantai 9. kesäkuuta 2007

viitakko


tuusniemessä. neljäs leiripäivä meneillään. olo on vallan onnellinen. ryhmä on monessa mielessä poikkeuksellinen. se tarkoittaa muun muassa sitä, että minulla on tunne siitä, että teen tärkeää työtä.

maanantai 4. kesäkuuta 2007

hyvää kesää!

päivittely ei auta kuin päivejä, ajattelin eilen bussissa, joka kuskasi minua elsa-tytön 2-v-syntymäpäiville. päivittäminen ja päivääminen auttavat.

tähän on kuitenkin tullut taas turhan iso lovi. lyhyesti: olen ollut koti-isinä enkä ole jaksanut kirjoittaa enkä kokenut elämäni päiväämistä kovinkaan merkittäväksi.

ytimekäs päiväys: huomenna lähden riparille. olen ollut viikonlopun itsekseni, mitä nyt eilen leppälillä ja illalla kallen kanssa terassilla. olen nukkunut niin pitkiä öitä, että kevään unet on nyt kuitattu ja nyt on vaikeuksia nukahtaa. siksikin tässä istun.

kävin pitkästä aikaa lenkillä. siivosin. satutin selkäni. nyt sitä vihloo.

perhettä on ikävä. he tulevat huomenna. minusta on kasvanut perheenisä. ovat olleet vasta kaksi päivää poissa.