sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Evankeliumi - ilosanomamme on

Saarna 15.1.2012
2. sunnuntai loppiaisesta
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Mark. 1:14–15

Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!"


Saarna

Tämä 26-sanainen tekstikatkelma on Markuksen tiivis kuvaus, tiivistelmä Jeesuksen toiminnan alusta. Se on kuin otsikko, joka kiteyttää sen, mistä Jeesuksen toiminnassa ja julistuksessa on kyse. Se sanotaan selvästi. Jeesus julisti Jumalan evankeliumia.

Mutta mitä sana evankeliumi oikeastaan tarkoittaa? Siitä nousee meille ehkä mieleen tuttu sana ”ilosanoma”, tai suora käännös kreikasta ”hyvä sanoma”, ”hyvä uutinen”. Tai sillä voidaan tarkoittaa myös evankeliumikirjaa, yhtä Uuden testamentin kirjallisuudenlajia. Mutta nämä ovat ehkä Jeesusta myöhempiä, Jeesuksen myötä syntyneitä merkityksiä.

Aikaisemmin sanaa evankeliumi käyttivät Rooman keisarit, keisarit jotka pitivät itseään, ja joita epäilemättä osa kansastakin piti, maailman herroina, sen pelastajina ja vapauttajina. Keisarin lähettämiä sanoja sanottiin evankeliumiksi – riippumatta siitä, mikä oli viestin sisältö, riippumatta siitä oliko se edes erityisen iloinen tai hyvä. Koska sanoma oli peräisin keisarilta, pidettiin sitä pelastavana sanomana, sellaisena mikä muuttaa maailmaa, muuttaa sitä parempaan suuntaan.

Nyt kun sitten Markus kuvaa Jeesuksen julistusta Jumalan evankeliumina, hän antaa sanalle uuden merkityksen. Eivät jumalina itseään pitävät keisarit voi maailmaa pelastaa, vain Jumala voi. Jumalan evankeliumi ei jää vain puheeksi ja sanoiksi, viestiksi tai ilmoitukseksi, vaan se on jotain enemmän. Se on toimintaa, se on vaikutusta, evankeliumi on vaikuttava voima, jossa Jumala tuo maailmalle pelastuksen, totuuden ja muutoksen.

”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” julisti Jeesus. Jotain tapahtuu. Jumala puuttuu peliin. Jumala ryhtyy pelastustyöhön. Hänen valtakuntansa on tullut lähelle. Ja tämä Jeesuksen julistus Jumalan valtakunnasta näyttäisi olevan hänen toimintansa ytimessä.

Sillä ilmaisu ”Jumalan valtakunta” esiintyy Uudessa testamentissa nimittäin 122 kertaa, joista Matteuksella, Markuksella ja Luukkaalla 99 kertaa, joista edelleen 90 kertaa Jeesuksen omissa sanoissa. Ilmaisu kuului siis erityisesti Jeesuksen omaan sanastoon. Sitä paitsi kyseessä ei ollut mikään tuona aikana kaikkien huulilla ollut sanapari, pikemminkin kyse on juuri Jeesuksen julistukselle tunnusomaisesta piirteestä, ikään kuin Jeesuksen omasta sloganista, joka muodostaa hänen julistuksensa keskuksen. Esimerkiksi Jeesuksen vertauksista mainitaan kymmenen suoranaisesti koskevan Jumalan valtakuntaa. Lisäksi monen muunkin vertauksen voidaan ymmärtää käsittelevän juuri tätä Jeesuksen ydinsanomaa.

Mitä Jeesus tällä ydinsanomallaan, sanomalla Jumalan valtakunnasta halusi sitten sanoa? Miten niin Jumalan valtakunta on tullut lähelle?

Kun palaamme tuohon Markuksen ytimekkääseen tiivistykseen Jeesuksen toiminnan alusta, me luemme, että ”kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia.” Ajan murros ja muutos ilmaistaan meille Johanneksen vangitsemisen kautta. Nyt kun Johanneksen aika on ohi, alkaa toinen aika. Jeesuksen toiminnan aika. Tie on raivattu, kansaa on valmistettu. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jeesus, Jumalan Poika, on tullut keskellenne. Jumala on puuttunut peliin.

Viittaisiko Jumalan valtakunta jollain tavalla siis Jeesukseen itseensä? Otan avuksi kaksi vertausta. Matteuksen luvussa 13 Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa peltoon kätkettyyn aarteeseen. Siitä sanotaan näin: ”Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.” Samassa yhteydessä Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa helmeen. Kun kauppias ”löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”

Jollain tapaa nousevat vielä mieleen nämä Jeesuksen sanat rikkaalle nuorukaiselle, joka tuli kysymään, kuinka hän saisi iankaikkisen elämän. Jeesus sanoi: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua."

Ehkä Jeesus onkin se kätketty aarre, ehkä hänen tuntemisensa onkin se kallisarvoinen helmi, jonka edestä kaikesta muusta on vara luopua. Ehkä Jeesus julistaessaan Jumalan valtakunnan läheisyyttä, julisti Jumalan valtaa ja tahtoa pelastaa maailma, jota hän rakastaa, ja näihin pelastustoimiin ryhtyminen merkitsi Jeesuksen saapumista luoksemme, hänen aikansa alkamista.

Sillä eikö juuri Jeesuksen persoonassa, eikö juuri hänen toiminnassaan, eikö juuri hänen elämässään ja sen eri vaiheissa Jumalan valtakunta tullut meitä lähelle. Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme.

Eikö juuri siinä, kun Jeesus liikkui ihmisten, erilaisten ja eri tavoin hyljeksittyjen ja eri tavoin ulkopuolelle jääneiden Jumalan luomien keskellä, eikö juuri siinä Jumala kohdannut luomansa.

Eikö juuri niissä sanoissa, joita Jeesus puhui ja joilla hän opetti, eikö juuri niissä Jumalan viisaus tullut meidän tietoomme. Eikö juuri niissä Jumalan lohdutus tullut lääkkeeksi haavoihimme. Eikö juuri niissä Jumalan johdatus syttynyt valoksi tiellemme.

Eikö juuri ihmeteoissaan ja parantamisissaan Jeesus näyttänyt maailmalle jumalallisen luontonsa.

Ja eikö hänen koko elämässään, syntymästä lähtien aina ristinkuolemaan saakka, toteutunut Jumalan suunnitelma, hänen valtansa ja hänen pelastava tahtonsa. Ja eikö Jeesuksen kuolemassa, ylösnousemuksessa ja taivaaseenastumisessa Jumalan valta ja kaiken muuttava voima tullut koko universumin silmien eteen ihmeteltäväksi.

Eikö Jeesuksessa Jumalan evankeliumi tule todeksi, ei vain kerran Galileassa vaan yhä tänään, myös meidän keskellämme. Jeesuksessa Jumala vaikuttaa ja toimii meidänkin elämässämme. Evankeliumilla Jeesuksesta Kristuksesta on yhä tänäänkin pelastava voima ja elämää uudistava vaikutus. Hän saapuu luoksemme paitsi sanassaan, myös ehtoollisen leivässä ja viinissä hän tulee aarteeksemme, helmeksemme.

Siksi - kuten Jeesus sanoi - kääntykää, siis muuttakaa mielenne, ja uskokaa hyvä sanoma, evankeliumi, pelastava sana, jonka Jumala on meille antanut. Luetaan sitä. Vietetään sen kanssa aikaa. Tutustutaan sen avulla Vapahtajaan, joka kerran julisti, paransi ja opetti, kuolemallaan sovitti ja ylösnousemisellaan kukisti. Joka yhä on lähellä. Joka yhä näyttää voimansa meille.

Ensi keskiviikkona 18.1. vietetään ekumeenista rukouspäivää. Se aloittaa kahdeksanpäiväisen kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikon 18.-25.1. Jos Rooman keisarien lähettämiä sanomia kutsuttiin evankeliumeiksi, niin tasavallan presidentin antama vuoden rukouspäiväjulistus se vasta hyvä sanoma on. Siitä kelpaa mielellään lukea otteita tähän saarnan päätteeksi.

Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pakkasesta, pukeutumisesta ja parannuksesta

Saarna 8.1.2012 Jyväskylän Kaupunginkirkossa & Lohikosken kirkossa
1. sunnuntai loppiaisesta - Kasteen lahja

1. Moos. 9: 12–16;
Gal. 3:23–29;
Luuk. 3:15–18, 21–22

Kansa on ollut odotuksen vallassa. Milloin se talvi tulee? Eiköhän se ole nyt viimeistään tullut. Lunta on jo talveksi emmekä ole näinä kuukausina tainneet vielä näin kylmiin pakkasaamuihin herätä kuin tämän viikonlopun aikana.

Talvisäässä nousee tärkeään rooliin pukeutuminen. Ehkä me aikuisemmat osaamme tuon taidon, mutta lasten kanssa voi joutua usein taistelemaan, että tulee tarpeeksi päälle. Ettei pakkasen kirpeä valta voittaisi, ettei alkaisi paleltamaan ja kylmyys kangistaisi.

Tänä kylmänä aamuna olemme muistamassa kastettamme. Myös kastetoimitukseen liittyy olennaisesti pukeutumiskysymys. Eivät vain vieraat ole juhlan vuoksi juhlatamineissa, vaan myös ja erityisesti päivän sankari, kastettava on ns. ykköset päällä, kastemekkoon puettuna.

Minulla on tässä kastemekko. Kun sitä katselee, niin huomaa, ettei se ei ole oikeastaan mikään käyttövaate tai tyköistuva. Se ei ole kovinkaan paksu mutta vauvalle se on ylisuuri. Kerran eräs äiti kysyi, miksi kastemekon täytyy olla niin valtava. En osannut vastata heti, mutta myöhemmin selvittelin, että kastemekon on tarkoitus peittää kastettava lapsi kokonaan. Kasteen armo, Jumalan rakkaus meitä kohtaan on niin suuri, että se peittää meidät täysin. Kasteessa armo oikein tulvii ylitsemme.

Paavali kirjoittaa: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” Kastemekko on siksi villahousuja ja toppatakkejakin tehokkaampi asu. Se ei ehkä tepsi talvisäässä, mutta se muistuttaa Kristuksesta, ja siitä, että Kristus tepsii syntiä, kuolemaa ja pahan valtaa vastaan.

Kun olemme Kristuksessa, Kristukseen kastettuja, Kristukseen puettuja, ei pahan pakkanen yllä meihin, kuoleman kylmyydellä ei ole meihin valtaa. Kristuksessa olemme suojassa, turvassa, armon auringon lämmössä, emme kuoleman vaan ikuisen elämän verhoamia. Sillä Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut synnin, kuoleman ja pahan vallan. Hänen puhtautensa, hänen puhdistava sovitustyönsä peittää meidän syntimme kuin lumi, joka sulkee alleen kuraisen, syksyisen maan.

Siksi kun olemme Kristuksessa, taivaallinen Isä katsoo meitäkin samalla rakkaudella kuin Poikaansa, ja sanoo jokaisen meidän kohdallamme: ”Sinä olet minun rakas lapseni, sinuun minä olen mieltynyt.”

Tähän väliin on toki sanottava, ettei kastemekon pukeminen ylle ole tietenkään yhtä kuin kastaminen. Se on vertauskuva, symboli, jollekin sille mitä merkitsee, kun ihminen kastetaan vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Se kuvaa jollain tapaa sitä lahjaa, jonka ihminen kasteessa saa. Isän ylitsemme tulvivaa rakkauttaan. Pojan kertakaikkista sovitustyötä, joka puhdistaa kaikesta synnistä. Pyhän Hengen meissä herättämää ja synnyttämää uskoa, jolla voimme ottaa kaikki kasteen lahjat, kaikki pelastuksen lahjat vastaan. Ja Pyhän Hengen voimalla me myös pysymme Kristuksessa.

Kastemekko muistuttaa siis myös siitä, että pelastus Jeesuksessa Kristuksessa on täysin lahjaksi annettua ja lahjaksi saatua. Tuskin kukaan meistä, jotka on pieninä vastasyntyneinä lapsina kastettu, on itse pukenut kastemekon juhlapäivänä ylleen. Ei, kyllä meidät on siihen puettu. Lahjana meidät on Kristukseen puettu, lahjana kolmiyhteinen Jumala tahtoo meille hyvyytensä ja rakkautensa vuodattaa. Jo aivan pienille ja avuttomillekin.

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” Elämänkokemuksesta kuitenkin tiedämme, kuinka kristityn elämä heti pian tuon kasteen hetken jälkeen, sen tie on liukas ja vaikeakulkuinen. Kun kastemekko riisutaan ja meidän on jatkettava kristityn elämää tavallisissa arkivaatteissa, saatamme helposti unohtaa, mitä kerran olemme lahjaksi saaneet. Saatamme silloin luisua etäämmäksi Jumalasta, luisua armon tieltä kuin auto jäiseltä ajoradalta ojaan. Siksi tarvitaan opastajaa ja tiennäyttäjää. Johannes Kastaja kelpaa tähän tehtävään mainiosti.

Johannes, joka hänkin erottautui pukeutumisellaan, saarnasi kamelinkarva-asussaan ihmisille parannusta ja kääntymistä. Ottamalla Johannekselta kasteen Jeesus antoi meille esimerkin. Tuon Johanneksen saarnaaman parannuksen, kreikaksi metanoia, voisimme kääntää myös sanalla mielenmuutos. Kristityn elämä on siksi myös kasteen jälkeen siinä määrin pukeutumiskysymys, jos siis ajattelemme vaatteiden päälle pukemista sen vastustuksen kanssa kuten ulos lähtevät lapset. Siksi se on pukeutumiskysymys, se on asennekysymys, että sieltä ojasta, johon ajokkimme on jäiseltä tieltä luisunut, sieltä maailman kylmyydestä, jossa värjöttelemme, sieltä huudamme Isän puoleen, jotta voisimme yhä uudelleen pukeutua hänen armonsa lämpöön. Muutamme mielemme, asenteemme, muutamme suuntaa, käännämme nokan takaisin kohti kasteen armoa, lahjaa joka on jo meille annettu.

Sillä kaste antaa meille lujan lupauksen, jonka varassa saamme aina palata Isän luo, silloinkin kun olemme omaa tahtoa uhoten uhmanneet Isän tahtoa, uhmanneet kuin pienet lapset, jotka kiukuttelevat toppavaatteiden pukemista vastaan. Kasteessa on anteeksiantamus annettu meille kuin takataskuun. Se on Jeesuksen ansiosta aina ulottuvilla.

Vielä lopuksi haluaisin rohkaista siihen, että eikö kasteen lahjaa ole myös seurakunta, tämä joukko johon kaste on meidät liittänyt. Sillä vaikka meitä on täällä eriasuisia kristittyjä, kastettuina seurakunnan yhteisenä asuna, yhteisenä uniformuna on Kristus. ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen.” Meidät tunnistetaan kristityiksi kun pysymme Kristuksessa, kun uskomme Kristukseen, kun teemme Kristuksen tekoja. Kun kuljemme lähimmäisen rinnalla, autamme ja rakastamme toisiamme, emmekä vain toisiamme, vaan ketä tahansa, ketä tahansa, joka maan päällä elää. Silloin myös me voimme maailman kylmyyden kohdatessa olla lämmittämässä, rakkaudellamme ja välittämisellämme suojaamassa häntä, joka on paleltua huolineen ja haavoineen. Siihen kasteemme meitä kutsuu. Jakamaan armosta, josta itse olemme saaneet.