maanantai 17. marraskuuta 2008

ruokalevolta

vetäydyin toviksi yksinäisyyteen suljetun oven taakse makuuhuoneeseen, korkealle jenkkisängyllemme. otin oikeuden omiin käsiini ja sen seuraksi läppärin. koti-isiaamu työviikonlopun ja nuorten leirin jälkeen oli niin rankka kokemus.

leiri oli ensimmäinen todellinen tutustumisen paikka omiin nuoriin. sosiologisesti (tms.) viikonloppuleiri osoittaa tyyppiesimerkkinä, kuinka luonne ja persoona astuvat esiin, kun ihminen laitetaan aitoon vuorovaikutustilanteeseen. avautuminen on täysin eri luokkaa kuin keskiviikkoillan isoskoulutuksessa, jossa ryhmissä keskustellaan annetusta aiheesta. muun muassa tämän johdosta leiri oli hyvä ja antoisa juttu. toinen syy oli luonnollisesti nuorten joukko, joka oli edukseen. jos se voi muuta ollakaan. hienoja nuoria. mukavaa työtä.

juoksemisesta sitten. neljä viikkoa 300 kilometrin haastetta jäljellä ja kilometrejä 109. se tekee 29 per viikko. se on mahdollista. olen saanut hyvän vaihteen päälle, pari yli kympin lenkkiä, yksi viidentoista saatu aikaan. kuutta seitsemää kilometriä pidän peruslenkkinä. jännittää vain se, miten käy kun (=jos) saapuvat lumi ja jää. täytyykö siirtyä sisätiloihin matolle juoksemaan?

muutenkin menee aivan hyvin. lapset kasvavat ja ovat elävä kalenteri, joka näyttää miten nopeasti viikot ja kuukaudet kuluvat. tuntuu siltä, että täällä on ruvettu viihtymään. kotiakin on sentään saatu laitettua.

mutta nyt koti-isi nouskoon.

lauantai 1. marraskuuta 2008

pyhäinpäivän saarna

Saarna Pyhäinpäivän messussa 1.11.2008 klo 10
Pyhien yhteys

Matt. 5: 1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”


Saarna

Kynttilän liekki lepattaa tuulessa. Hauta on tuore. Se on peitetty ihan äskettäin. Sytytin tämän kynttilän muistoksesi. Sen liekki lepattaa tuulessa, mutta kaipaukseni pysyy minussa lujasti kiinni.

Autuaita murheelliset, sanoo Jeesus. He saavat lohdutuksen.

Katson liekkiä. Se on kuin elämämme. Yksikin puhallus ja se sammuu. Mieleni on äkkiä yhtä rauhaton kuin pieni liekki tuulessa. Kun kuolema tulee lähelle, se tuo mukanaan pelon. Kuolema on niin lopullinen, niin tuntematon. Ajattelen elämääni. Kuinka kauan liekki vielä palaa?

Autuaita kärsivälliset, ne, jotka panevat kaiken toivonsa Jumalaan.

Kynttilän liekki on rukouksen liekki. Se suuntaa ajatuksemme kohti Jumalaa. Hiljaisena liekki vie kaipauksemme, surumme ja pelkomme Jumalalle. Sytytän liekin hämärään, jossa se tuikkii ympärilleen lohdutusta ja toivon kipinöitä. Pimeydessäni turvaudun Häneen, joka yksin voi minua lohduttaa.

Autuaita ovat hengessään köyhät, lupaa Jeesus. Sillä heidän on taivasten valtakunta. Jeesus puhuu lempeästi. Hän ei vaadi. Hän tietää, että jokainen meistä on Jumalan edessä köyhä, kaikesta köyhä, myös hengestään. Jokainen voi köyhänä, vailla ansioita, tulla Jumalan luo. Jeesuksen kutsu on armollinen. Hän toivottaa jokaisen kuulijansa tervetulleeksi Jumalan valtakuntaan. Hän ei kysy ansioitamme tai suorituksiamme. Sen sijaan tuntuu siltä, että mitä köyhempi, mitä väsyneempi, mitä langenneempi olen, sitä kovemmin Jeesus kutsuu ottaakseen vastaan.

Ja minä katselen tätä armon valoa. Ja kuulen lauluntekijän kehottavat sanat:

Kuulkaa, väsyneet maan,
väsyneitten satamaan Hän kuljettaa.
Kuulkaa, masentuneet maan,
teidän kyyneleenne talteen korjataan.
Kuulkaa, vähäisimmät maan,
teitä rikkain tahtoo pitää aarteenaan.
Kuulkaa, unohdetut maan,
teistä yhtäkään hän ei voi unohtaa.
Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi.
Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi.
Kun taivas hymyilee, meidän naurussamme
kaipuun kaiku ilmoille kai soi. (Juha Tapio: Väsyneet maan)


Taivas. Heidän on taivasten valtakunta. Valtakunta, jossa ei ole kuolemaa, ei murhetta, ei valitusta tai vaivaa. Kyyneleet pyyhitään. Ne kuivuvat Jumalan valon lämmössä ja paisteessa. Kaikki entinen on kadonnut.

Taivas. Taivaan koti. Jeesus on kuollut puolestamme, ylösnousemuksellaan hän on voittanut kuoleman. Hänen ansiostaan taivasten valtakunta on avoinna. Hän kutsuu meitä ja toivottaa tervetulleeksi.

Olemme tervetulleita jo tänään. Tänäänkin saamme maistaa taivasten valtakunnan armoa. Ehtoollispöydässä Kristus tarjoaa itsensä meille. Saamme uskoa syntimme anteeksi. Jumala armahtaa meidät. Saamme polvistua puolikaaren muotoiselle alttarikaiteelle nauttimaan yhteyden aterian. Uskomme, että tämänpuolinen alttarikaide jatkuu ympyräksi tuonpuoleisessa. Ja kaikki pyhät, kaikki poislähteneet läheisemme, näkymättömästi liittyvät seuraamme tuonpuoleisen puolikaaren äärellä.

Eivät vain uskossa kuolleet vainajat ole pyhiä. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Jumala on kasteessa pyhittänyt meidät omikseen. Jeesus on julistanut meidät autuaiksi ja kehottanut:

Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.

Tuo palkka on lahja. Se on iankaikkinen yhteys Jumalan kanssa ja kaikkien pyhien kanssa.

Katson kynttilän liekkiä. Jumala on läsnä. Hän luo valoaan elämääni ja sen syksyn synkkyyteen. Tuo valo on pilkahdus taivaan kirkkaudesta, jossa elämän liekki ei koskaan sammu.

johtopäätös

saarnan on synnyttävä hyvissä ajoin. on vääryys saarnata yön pikkutuntien tekelettä.