maanantai 4. elokuuta 2014

Rouva lähti töihin

Aamulla soi kello. En muista, milloin se olisi viimeksi ollut vaimon herätykseksi.

Itse nousin, kun lapsista pienin heräsi. Keitin puurot. Laitoin Muumilaakson tarinoita. Vilkutimme äidin matkaan.

Päivästä tuli aurinkoinen, kesän kuumin, tähän asti. Pihassa on uima-allas. Rantaan ei karavaani jaksanut lähteä, vaikka eilisen synttärisankarin mielestä uusia kellukkeita piti päästä kokeilemaan. Kokeili pihassa.

Fanni nukahti tapansa mukaan kolme tuntia yöunien jälkeen. Tunnin ja yhdeksän minuutin kohdalla tuumasin lapsille, että nyt isi huilaa hetken. Valehtelematta kymmenen sekuntin jälkeen itkuhälyttimestä kuului merkitsevä ääni.

Sohvi huiteli naapurissa, kaverit huitelivat meillä. Elia huiteli koulun pihassa. Aaron huiteli omassa pihassa. Kaikki ovat yhä tallessa. Laitoin Elian jalkapalloreissulle joukkuekaverin kyytiin. Sohvi paineli omaan rauhaansa. Aaron kuivailee itseään suihkuttelun jälkeen. Fanni nukkuu toisia uniaan. Isillä on nyt hetki huilata.

Vaikka eihän tämä mikään äärimmäinen voimainkoitos ole. Sitä tässä kuitenkin pohdin, millä tavalla tämän pestin hoidan. Omalla tavallani. Ehkä ilman puskemista ja vuoden isä -tavoitteita.

Miltä tuntuu, minulta kysyttiin eilen, koti-isäkuukausien aattona. Miltä tuntuu hirvestä hirvenmetsästyksen alkaessa, vastasn. Voi tulla osumia, voi olla että selvitään.

Kyllä me selvitään. Tämä on meille täysosuma.