sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Älkää olko tyhmiä! eli toisen rippikoulusunnuntain saarna

Saarna Tilkkutäkkimessussa 17.11.2013
Rippikoulusunnuntai Lahjaharjun kappelissa
(Valvomisen sunnuntai)

Matt. 25:1-13

Tässä tekstissä on monta hämärää kohtaa. Monta sellaista, joita täytyisi hieman valaista. Asioita, joita ei ihan heti välttämättä tajua. Kuten vaikkapa se, miksi morsiusneitojen piti lähteä sulhasta vastaan. Tai se, kuka huutaa keskellä yötä, että ylkä, siis sulhanen, tulee. Tai, että mitä tekemistä sulhasen tuntemisella ja ajoissa ehtimisellä on toisiinsa, kun myöhästyneille sanotaan: minä en tunne teitä.

Jeesus puhui usein vertauksin. Kaikkiin emme löydä nyt  selvyyttä tai vastauksia. Jotain jää omalle pohdinnalle ja selvittelylle. Mutta osoitetaanko lampulla ainakin tätä tuntemiskysymystä kohti? Sillä vaikuttaisi siltä, että kannattaisi tuntea tämä sulhanen, joka saapuu, jotta pääsee juhliin mukaan. Jos bileiden isäntä ei tunne vierasta, voi bileisiin pääsy mennä sivu suun. Ei niihin kuokkimaan olla menossa, vaan kutsuttuna.

Jokainen on kutsuttu juhliin. Jokainen on kutsuttu taivaan iloisiin bileisiin. Meidät on taivasta varten luotu. Ja kun meidät on kastettu, meidät on merkitty kutsuvieraslistalle. Bileiden isännän tutuiksi.

Voisiko tämän Jeesuksen vertauksen ymmärtää niin, että nuo lamput jotka morsiusneidoilla oli käsissään, kuvastaisivat sitä uskoa, joka on meille kasteessa annettu. Siis sitä uskoa, jonka pieni siemen on meihin pieninä kasteen hetkellä istutettu. Laitettu kasvamaan. Jumala on aloittanut jo kasteessa hyvän työnsä. Hän on antanut lahjaksi uskon, jotta me sen avulla saamme elämäämme valoa ja näemme paremmin missä tulisi kulkea ja vaeltaa.

Hyvä. Lamppu siis löytyy. Tai ehkä sinua ei ole kastettu. Älä masennu. Rippikoulun myötä se on vielä mahdollista. Sinutkin voidaan kastaa, jos niin itse toivot. Lamppu voi syttyä.

Eli on lamppu, mutta onko öljyä? Morsiusneitojen kesken meni fiftyfifty. Oli viisi tyhmää, jotka eivät varanneet öljyä, ja viisi viisasta, jotka varasivat, koska nuo lamput toimivat öljyllä. Meidän taskulamppumme puolestaan toimivat paristoilla. Kynttilä toimii steariinilla. Kattolamppu sähköllä. Eli tarvitaan jotain muuta, jotta lamppu toimii. Ei riitä, että on lamppu, tarvitaan myös jotain mikä pitää valoa yllä.

Miten tämä liittyy rippikouluun? Rippikoulu voi olla sinulle paikka, jossa voit valita kummalle puolelle kuulut, viisaisiin vai tyhmiin. Ja nyt en tarkoita sitä, miten hyvin tiedät kaikki oikeat vastaukset, vaan sitä, miten käytät tämän rippikouluajan hyväksesi. Otatko sen öljyn, jota rippikoulussa sinulle tarjotaan, vai et. Varaudutko elämää varten niillä eväillä, joita rippikoulu voi antaa?

Se on sinusta kiinni. Me rippikoulun työntekijät ja isoset olemme sitoutuneet siihen, että sinulla olisi mahdollisimman mukava rippikoulu. Että voisit olla oma itsesi, että voisit rohkeasti tutustua toisiin, että saisit oppia siitä Jumalasta, jonka nimeen sinut on kastettu. Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Että saisit tutustua itseesi upeana Luojan luomana nuorena, ja saisit tutustua myös toisiin hienoihin tyyppeihin ja opetella elämään yhdessä heidän kanssaan, ja että saisit tutustua myös rakastavaan ja hyvää tarkoittavaan Jumalaan, joka on sinulle sytyttänyt kasteessa lampun ja antanut uskon lahjan.

Rippikoulussa tutustutaan siihen, kuka minä olen, kuka tuo toinen on, ja kuka se Jumala on. Rippikoulussa leikitään, lauletaan ja nauretaan. Jutellaan, hymyillään, ruokaillaan. Rippikoulussa iloitaan, rippikoulussa kuulutaan yhteen, rippikoulussa otetaan toinen huomioon.

Rippikoulussa tutustutaan siihen, millainen seurakunta on. Tutustutaan nuorten toimintaan, käydään nuortenilloissa, nuortenmessuissa. Tutustutaan miten kirkko toimii elämän eri vaiheissa, vauvasta vaariin. Osallistutaan jumalanpalveluksiin ja konsertteihin. Opetellaan elämään kristittynä, valona tässä maailmassa.

Rippikoulussa tutustutaan Raamattuun. Luetaan Raamatun kertomuksia, etsitään Raamatusta tarttumapintaa omaan elämään, kysytään Raamatun äärellä elämän pieniä ja isoja kysymyksiä. Tutustutaan Jumalaan, jonka rakkaudesta Raamattu kertoo, vaikka näin: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän."

Rippikoulussa hiljennytään. Paitsi kirkossa myös riparilla, vaikkapa iltahartauksissa. Tutustutaan rukoukseen, tapaan olla yhteydessä Jumalaan. Opetellaan rukouksia, myös ulkoa. Luotetaan, että kaikissa asioissa voi kääntyä Taivaan Isän puoleen.

Rippikoulussa tutustutaan ehtoolliseen. Rippikoulu ja konfirmaatio antavat oikeuden käydä itse ehtoollisella. Mutta jo nyt voi tulla vanhemman tai kummin kanssa. Ja rippikoulussa rippikouluryhmänä voidaan tulla ehtoollispöytään. Ottaa vastaan Vapahtajan rakkaus ja anteeksianto.

Omaan elämään tutustuminen. Toiseen ihmiseen tutustuminen. Seurakunnan toimintaan tutustuminen. Raamattuun tutustuminen. Rukoukseen tutustuminen. Ehtoolliseen tutustuminen. Ne ovat kaikki öljylähteellä olemista. Varustautumista kristityn elämään. Elämän eväiden pakkaamista mukaan. Ja lopulta: se on tutustumista myös Jumalaan ja Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Siihen taivaan bileiden isäntään, jonka tutuiksi meidät on kasteessa kutsuttu. Mutta on myös meistä itsestämme kiinni miten tuttuina tahdomme hänelle pysyä. On meistä kiinni olemmeko viisaita vai tyhmiä. Ei olla tyhmiä. Otetaan öljyt mukaan. Pidetään varapatterit taskussa. Otetaan itse selvää. Tutustutaan Jeesukseen. Rippikoulussa ja pitkään sen jälkeenkin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Omaa tietä etsimässä - saarna rippikoulusunnuntaina, isänpäivänä 10.11.2013

Tekstit: Saarn. 3:1-11; 1.Kor. 15:35-44; Matt. 9:18-26

Viikonlopun leirillä me pohdimme isosten sitä, kuinka meillä on usein erilaisia rooleja. Kuin naamareita, joiden taakse piiloudumme. Nuorten kanssa etsittiin yhdessä rohkeutta olla oma itsemme. Ettei tarvitse vetää mitään roolia. Mutta tänään, isänpäivänä, rippikoulun alkaessa, jumalanpalveluksessa kysyn silti, kehen noista Jeesuksen kohtaamista ihmisistä sinun on helpoin samastua? Isään, joka pyytää apua lapselleen? Vai kärsivään, mutta rohkeaan naiseen? Tai ehkä tuohon lapseen, nuoreen josta isä on huolissaan?

Jumala, minun käteni eivät yllä suojelemaan lastani hänen matkoillaan. Uskon, että se on monen isän ja äidin huokaus. Vanhemmat rakastavat, välittävät, huolehtivat. Vaikka välillä tuntuisi että he vain hössöttävät tai tekevät elämästä vaikeaa. Mutta he rakastavat. Siltikin.

Vaikka isä tahtoo suojella lasta kaikelta, mitä ikinä hän keksisi pelätä, ja vaikka äiti pitäisi lapsen aina lähellään, tietää hän että oma turva ja varjelus eivät ulotu kaikkialle, missä lapsen oma elämä on. Lapsen sairaus, lapsen huolet, lapsen ja nuoren elämän käännekohdat ovat jotain, mihin isä ja äidin tahto tai keinot eivät aina riitä. Mutta apua voi antaa. Ja apua pyytää. Ja niin tekee evankeliuminkin isä. Hän pyytää apua Jeesukselta. Hän on neuvoton ja turvautuu Jeesuksen apuun, kun lapsi on juuri kuollut. Viimeisenä oljenkortena hän pyytää Jeesusta herättämään tytön takaisin eloon. Takaisin isälle ja äidille. Takaisin elämään.

En tiedä, miltä tämä kuulostaa. Ovatko ne vanhemmat tällaisia. Suojelevia, huolehtivia, pyytävät apua kun itse pyydät apua. Isänpäivänä me toivomme ja rukoilemme, että he olisivat. Toimisivat lapsensa ja nuorensa parhaaksi. Eikös niin.

Mutta mitä se suojeleminen on? Eräs isä kirjoittaa: "Olin valmis tekemään lasteni puolesta kaiken mahdollisen, raivaamaan heidän polultaan jokaisen esteen, käymään heidän puolestaan mihin tahansa taistoon ja varjelemaan heitä pienimmiltäkin iskuilta." Niin että "Tie valmis on."

Mutta onko se tie valmis? Jos isä tai äiti siloittavat tien kuljettavaksi, tai osoittavat mihin suuntaan mennä, mitä lapselle jää. Mitä jää rippikoululaiselle? Mitä jää isoselle? Mitä nuorelle jää?

Elämää on se, että voi ja saa etsiä itse. Elämän käännekohdissa ja risteyksissä, kuten rippikoulun alussa, on saatava kulkea itse, nähtävä ja kokeiltava, valittava väärinkin, kuljettava harhaan. Ja sitten käännyttävä takaisin.

Kaikella on aikansa. Aikansa on lapsuuden turvalla ja varttumisen vuosilla. Aikansa huokauksilla ja huolestumisilla. Aikansa nuoruuden valinnoilla, itsenäistymisellä, etäisyyden ottamisella, haastamisellakin. Aikansa on oman tien, oman uskon etsimisellä. Aika on pohtia itse, mitä isän usko, mitä äidin usko minulle merkitsee. Isä ja äiti ovat uskoneet ja tuoneet sinut kastettavaksi. Sinulle on kerrottu uskosta, johon sinut on kastettu. Isä ja äiti ovat näyttäneet sinulle polun jota kulkea. Nyt on rippikoulun aika. Rippikoulussa saat lisää opetusta uskosta, johon sinut on kastettu. On aika etsiä. On aika kysellä. Sillä mikään kysymys tällä matkalla ei ole järjetön. Paitsi ehkä se, että saanko kysellä ja saanko etsiä.

Sinä saat. On turvallista kokeilla ja kysyä, jos voi luottaa siihen, ettei elämä kaadu jos mokaa tai töppäilee. Eivät välit vanhempiin mene, jos kotona voi asioita kuin asioista jutella ja jakaa. Voi luottaa, että vaikka kuljen risteyksessä väärään suuntaan, niin isä odottaa ja tulee vastaan ja kulkee yhä mukana, jos niin tahdot.

Isän rakkaus. Se on rippikoulunkin ytimessä. Taivaan Isän rakkaus meitä lapsiaan kohtaan. Se on rakkautta meille jokaiselle. Taivaan Isän rakkaus on sitä, että me saamme avun. Meidän avunpyyntöömme vastataan. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.

Taivaan Isän rakkaus on sitä, että elämä voittaa kuoleman. Että elämässä ei ole mitään niin pahaa tai suurta, ettei sen kanssa voisi mennä Jeesuksen luo apua pyytämään. Toivon että rippikoulu voisi olla sellainen polunpätkä, jonka aikana voisit heittää kaikki turhat roolit pois. Että voisit olla oma itsesi, juuri sellainen kuin olet. Juuri tuollaisena, Luojan luomana arvokas ja ainutkertainen. Toivon, että tällä rippikoulupolulla voisit omana itsenäsi, oman elämäsi kanssa, omien kysymystesi kanssa rohkeasti tulla Jeesuksen luo, kuten tuo sairaudesta kärsivä nainen.

Hän sai avun. Hän seurasi rohkeasti omansa uskoaan. Hän luotti, että Taivaan Isä pitää huolen. Hän huolenpidostaan me kaikki, jokainen isä, jokainen lapsi, jokainen nuori, jokainen vanhempi ja isovanhempi, ihan jokainen Jumalan lapsi, saamme turvan, mihin ikinä tiemme sitten viekin.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Unelmien maailma


Saarna 3.11.2013 Kaupunginkirkon messussa klo 10
24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena

1.Aik. 29: 10-12; Fil. 3: 17-4: 1

Matt. 22: 15-22
Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?” Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: ”Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.” He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.
 
 
SAARNA
 
Millainen olisi sellainen maailma, jossa sinun unelmasi ovat totta?
Unelmiesi maailma.
Mitä siihen kuuluisi? Mitä siitä puuttuisi?

Olisiko unelmien maailma sellainen, jossa kohdalle osuu lauantai-illan lottopotti?
Vai sellainen, jossa rikkauden sijasta saisit rakkautta?

Olisiko unelmien maailma sellainen, jossa vatsa olisi aina täynnä, tai ehkä sellainen jossa maailma olisi täynnä nälättömiä ja janottomia.

Ehkä unelmien maailmasi on valtakunta vailla sairautta, vailla yksinäisyyttä, vailla turvattomuutta. Tai sellainen, josta uupuvat nuo päivän evankeliumissa kohtaamamme juonittelu ja vastakkainasettelu ja yhteisen hyvän laiminlyönti, veronkiertäminen.

Unelmien maailma. Maailma, jossa ihmisen on hyvä olla.

Onneksi saamme unelmoida. Onneksi saamme toivoa. Onneksi olemme paitsi tämän maailman, myös taivaan valtakunnan kansalaisia. Pyhäinpäivän kynttilät loistavat meille vielä. Taivas on raollaan ja sen todellisuus luonamme tänäänkin.

Mutta tässä maailmassa moni asia on vielä kesken. Paljossa joudumme kärsimään ja sietämään. Kaikki ei mene oikeudenmukaisesti. Kaikki ei tapahdu ihmisen hyväksi tai Jumalan mielen mukaan.

Päivän evankeliumissa kohtaamme Jeesuksen, joka joutuu keskelle tämän maailman arkipäivää, jossa ihmiset kieroilevat, suosivat vastakkainasettelua, välttelevät yhteistä etua.

Fariseukset ja Herodeksen kannattajat ovat siis lyöttäytyneet yhteen, jotta saataisiin Jeesus kiikkiin. Eikö ole merkillepantavaa, että kun juonittelun ja kiusanteon kohde on yhteinen, vihollisetkin mahtuvat samalle puolelle. Yhdessä ollaan vahvemmat Jeesusta vastaan. Siinä ovat siis he, jotka suosivat keisarin verotusoikeutta, Herodeksen kannattajat. Suosivat, koska se antoi myös heille itselleen oikeuden kerätä veroja. Ja siinä ovat he, jotka ovat täysin vastakkaisella kannalla: fariseukset, jotka vastustavat vierasta vallanpitäjää ja veronkerääjää, koska vain Jerusalemin temppelillä oli oikeus kerätä kymmenykset. Ja silti siinä he ovat, vastustajat samalla puolella.

On pakko kysyä: Mikä saisi meidät tässä maailmassa samalle puolelle, ilman että teemme sen juonien ja oman etumme tähden? Mikä muu saisi meidät puhaltamaan yhteen hiileen?

Fariseusten ja herodeslaisten juoni on saada Jeesus ansaan vastakkainasettelun avulla. Keisari vai Jumala? Valtio vai temppeli? Kumpi voittaa? Tai tämän päivän kristittyinä voisimme kysyä, kumpaa meidän tulee totella, Jumalaa vai esivaltaa? Joko tai - jompi kumpi.

Mutta Jeesuspa ei lähde leikkiin mukaan kiusantekijöiden säännöillä. Jeesus keksii omat säännöt. Jeesuksen vastaus ei ole joko tai, vaan sekä että. Vastakkainasetteluun vastataan uudella tavalla. Uuden valtakunnan tavalla. Sovittelun ja sovun tavalla. Riita tyrehtyy, ihmistä ei unohdeta.

Sillä kysymys veron maksamisesta on lopulta kysymys ihmisestä ja ihmisen arvosta. Jeesus vastaa kysyjille vastakysymyksellä, saa heidät itse luomaan tai huomaamaan ratkaisun, puhuu oikeastaan heidät itsensä ansaan: ”Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne. Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”

Kun oikein asiaa tuumaamme niin, eivätkö keisari ja Jumala paini aivan eri sarjoissa? Vastakkainasettelu raukeaa. Eivät Jumala ja esivalta ole toistensa kilpailijoita. Daavidkin tunnustaa Jumalan ylivoimaisuuden, lausuessaan että ”Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot.” Luther puolestaan puolustaa esivaltaa Isossa katekismuksessa: ”Vanhemmillemme ja koko esivallalle on näet annettu käsky tehdä meille kaikenlaista hyvää, samoin kuin jokaista velvoittaa käsky tehdä lähimmäiselleen hyvää. Sillä me emme ota hyvää vastaan heiltä, vaan heidän kauttaan Jumalalta. Luodut ovat nimittäin vain käsi, kanava ja väline, joiden kautta Jumala antaa kaiken.”

Ja tästä pääsemme ihmiseen ja ihmisen arvoon. Sillä jos meidän maailmassamme kerran on paljon vääryyttä, juonittelua, vastakkainasettelua ja muuta mikä unelmien maailmastamme puuttuisi, niin eikö silloin esivallalla, jolle on uskottu valta puuttua vääryyksiin, ole oikea ja hyvä, tärkeä ja välttämätön tehtävä. Tässä maailmassa. Tässä keskeneräisyydessä. Esivalta on ihmisen puolella. Sen tulee olla. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja, toteaa katekismus. Se suojelee meitä ja huolehtii oikeuden toteutumisesta. Tekee maailmastamme hieman enemmän unelmiemme näköisen.

Esivallalla on tämä tehtävä. Mutta myös jokaisella meistä kansalaisista on tämä tehtävä. Rakentaa toiveidemme maailmaa, toteuttaa unelmia, jos ei aina omiamme, niin toistemme. Maan ja taivaan kansalaisina me voimme tehdä taivasta jo tänne. Tämä maailman puitteisiin. Tehdä lähimmäisellemme hyvää, niin kuin Luther kirjoitti.

Me voimme, koska meidän kanssamme on hän, jolla on kaikki voima ja valta, hän, jolle me kuulumme. Jeesus kysyi juonittelijoilta, kenen kuva ja nimi denaarin rahassa on. Oikea vastaus oli keisarin. Mutta kun me katsomme ihmistä, toista tämän valtakunnan kansalaista, kenen kuvan me hänessä näemme? Näemmekö Jumalan kuvan? Ihmeellisesti luodun, rahassamittaamattoman, kaiken rakkauden ja avun tarvitsijan. Ja kun katsomme itseämme ihmisenä, kenen nimen me kohdallamme luemme? Luemmeko Jumalan lapsen nimen? Lunastetun taivaan kansalaisen, jolle on annettu kaikki armo ja rakkaus – ja myös kädet ja syli, joilla ammentaa toisillekin.

Annetaan Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Annetaan elämämme. Oma elämämme, sen ilot ja sotkut. Annetaan toinen ihminen haavoineen ja kipuineen, unelmineen ja toiveineen. Ja annetaan hänelle se rakkaus ja huomio ja apu, jonka hän, tuo ihminen, tarvitsee. Puhalletaan yhteen hiileen, yhteisen etumme ja hyvämme takia. Yhteisen päämäärämme takia.

Meillä on voima ja valta rakastaa toisiamme. Meillä on mahdollisuus suojella ihmistä ja vaalia ihmisen arvoa. Myös me voimme toimia oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin puolesta, puuttua peliin silloin kun ihmistä, Jumalan kuvaa, riistetään ja hänen hintaansa alennetaan. Meidät on rakkaudella luotu ja kalliisti lunastettu ja pyhiksi pyhitetty. Eikä mikään, mikään ei saa verottaa meissä tuota arvoa.

Tähän minä uskon. Tästä minä unelmoin. Siksi, taivaan kansalaiset, nouskaa tunnustamaan yhteinen, kristillinen uskonne.