villen blogi

Ehtoollishetket Kaupunginkirkossa 25.4.2021 Joh. 14:1-7 Millainen sinun ajatuksissasi taivas on? Millainen se huone, jonka Jeesus aikoi valmistaa? Millainen sen sisustus, millainen kalustus, millainen sen ikkunasta avautuva maisema?  Millaista siellä asua, millaista elää iankaikkisuutta Asuntoilmoituksissa mainitaan yleensä huoneiden lukumäärä. Kaksi huonetta ja keittokomero. Kolme huonetta ja keittiö. Ehkä saunakin.  Jeesuskin lupaa, että taivaan kodissa on monta huonetta. Keittiöstä tai ruokailutilasta hän ei sano mitään. Mutta luulenpa, että sellainenkin löytyy. Monissa raamatunkertomuksissa juuri yhdessä ateriointi, juhlapöytä, ruoka ja juoma, jotka eivät lopu kesken, ovat kuvia taivaasta. Kuvia siitä, että siellä ei tule nälkä tai jano, siellä ei mitään puutu, siellä on kaikki mitä tarvitsemme. Siellä ollaan yhdessä, toistemme kanssa ja Jeesuksen kanssa. Tänään saamme käydä ehtoollispöytään, joka myös on kuva taivaasta. Viimeisellä aterialla Jeesus viittasi, ettei hän nauttisi vii

Pääsiäispäivän ehtoollishetket Kaupunginkirkossa 4.4.2021 Matt. 28:1–8 Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.” Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään

Sinä kuljit tämän tien.  Kärsimyksen tien, jolla koit ihmisen osan, tunsit omissa nahoissasi kivun, sisimmässäsi tuskan, jota mekin joskus tunnemme. Sinä kuljit tien, jonka varrella seisoskeltiin, ivattiin ja naureskeltiin,  ymmärrettiin väärin, seurattiin sivusta kuin näytöstä, tuijotettiin katseella,  mutta torjuttiin ajatuksilla, sydämellä ohitettiin. Ja vaikka huudahdukset repivät sinun sisintäsi rikki kuin kivet, jotka raapivat jalkojasi verille, kuin piikit, jotka otsaasi, sinä kuljit tien. Tien, jota sinut kutsuttiin kulkemaan,  laitettiin mittaamaan, uuvuttavan pitkän, raastavan raskaan tien. Viimeisin voimin otit vielä yhden askeleen, kätesi levitettiin, naulaniskut, tuomio,  jota et ansainnut. Jäädä siihen avuttomana, yksin ja alasti, toisten takia, toisten vuoksi. Suostua ottamaan viimeisin askel, viimeisin henkäys, viimeisin katse. Nousta siihen, kaikkien tuijotettavaksi, ihmeteltäväksi, pilkattavaksi. Mutta sieltä, ristiltäsi, sinä kats