sunnuntai 3. tammikuuta 2010

...ja vuoden ensimmäinen

Saarna Kaupunginkirkon messussa 3.1.2010
2. sunnuntai joulusta
Herran huoneessa

1.Kun. 8:20,27-30
Hepr. 3:1-6

Luuk. 2: 41-52:
Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: "Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme." Jeesus vastasi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.



Saarna

Minun on vaikea tulla lasteni kanssa kirkkoon. Monta kertaa olemme yrittäneet. Olemme pakanneet selviytymispaketin: kirjoja, leluja, keksejä; mutta emme ole selvinneet. Lapset eivät jaksa paikoillaan. Lapset eivät istu hiljaa, kiltisti, silmät tarkkaavaisina. Vanhempien keskittyminen siirtyy jumalanpalvelukseen osallistumisesta lasten viihdyttämiseen. Olen luovuttanut.

Minun lapseni ovat pieniä ja lohduttaudun sillä, että hiljaa istuminen ei kuulu pieneen ikään. Mutta uskon, että tämä on tuttua monelle. Moni muukin pelkää sitä, että hänen lapsensa eivät osaa olla kirkossa oikein, että he ovat häiriöksi, että on helpompi vain jättää lähtemättä. Ehkä siksi jumalanpalveluksessa tapaa niin harvoin lapsia ja nuoria. Ja siksi myös iloitsen joka kerta kun lapsi tai nuori tulee kirkkoon.

Siksi 12-vuotiaan Jeesuksen vastaus huolestuneelle äidilleen kuulostaa ja tuntuu niin yllättävältä ja oivalliselta: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?”

Jerusalemin pääsiäisjuhlat olivat vuoden ykköstapahtuma, johon osallistuminen oli ainakin periaatteessa jokaisen israelilaisen velvollisuus. Äiti ja isä ovat kadottaneet poikansa todelliseen väentungokseen, satojentuhansien pyhiinvaeltajien sekaan. Tottakai he olivat huolissaan, kuten kuka tahansa vanhempi olisi.

Mutta Jeesus vastaa kolme päivää häntä etsineille vanhemmille: ”Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Nuoren Jeesuksen vastaus johdattaa meidät kolmen näkökulman ääreen.

Ensimmäinen näkökulma: Nuori Jeesus etsii temppelistä kutsumustaan. Siellä hän on oikean Isänsä luona. Se hämmästyttää Mariaa ja Joosefia, jotka ovat kyllä kuulleet enkelin ilmoituksen Jeesuksesta ja tämän erityislaatuisuudesta: Hän pelastaa kansansa sen synneistä. He ovat kuulleet hurskaan Simeonin puhkevan ylistykseen, kun he toivat Jeesuksen kahdeksanpäiväisenä ympärileikattavaksi, kuten laissa oli määrätty. Simeon kiitti: Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Silti vanhemmat ovat hämillään ja ihmeissään, kun Jeesus löytyy temppelistä, Herran huoneesta, Isän luota.

Myös me tulemme kirkkoon, Jumalan huoneeseen, etsimään kutsumustamme. Tulemme kysymyksinemme, heikolla ymmärryksellä, pienellä uskolla, hämmästyksissämme. Jumalanpalvelus on kohtaamispaikka, paikka, jossa kohtaamme Jumalan. Se on kohtaamispaikka, jossa Jumala puhuu meille ja me hänelle. Saamme tuoda pyyntömme ja kiitoksemme, huolemme ja epäilyksemme Isän luo. Luottaen niin kuin luotti kuningas Salomo rukoillessaa: "Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua." Sanassaan ja ehtoollisen sakramentissa Jumala vahvistaa meissä uskoa häneen. Siihen, että Jeesus pelastaa synneistä. Että Jeesus todella on valo, joka on meille syttynyt.

Toinen näkökulma nuoren Jeesuksen vastaukseen: ”Minun tulee olla Isäni luona.” Jumalanpalvelus on turvapaikka. Jos vanhemmat ovat huolissaan, ei Jeesus itse näytä lainkaan olevan. Isän luona on turvallista. Kun Jerusalem on tulvillaan juhlaväkeä, tunnelma on riehakas ja rauhaton, nuori Jeesus löytää rauhan Isän luota, temppelistä.

Uudenvuodenaattona me suomalaiset jouduimme jälleen kohtaamaan maailmamme pimeyden ja turvattomuuden. Ampumavälikohtaus Espoon kauppakeskus Sellossa paitsi järkytti turvallisuudentunnettamme, se myös osoitti, että meille on tärkeää kokoontua kirkkoon, kun jotain traagista tapahtuu. Torstaina tänne Kaupunginkirkkoonkin moni tuli muistamaan niitä, joita onnettomuus kosketti. Hiljentymään, rukoilemaan, etsimään rauhaa, jota ei muualta löydy.

Kirkko ja täällä järjestettävä jumalanpalvelus ovat turvapaikkoja, turvakätköjä tässä maailmassa. Täältä voimme löytää valon, jota saatamme itse kantaa sitten myös siellä, missä pimeys näyttää saavan valtaa.

Heti Espoon järkyttävien uutisten jälkeen esitti Espoon piispa Mikko Heikka uudenvuodentoivomuksen meille kaikille. Että miettisimme omassa elämässämme mahdollisuuksia parantaa lasten ja yksinjääneiden turvallisuutta. Tuo piispan toivomus tai vetoomus tuo meidät kolmannen näkökulman luo. Minun tulee olla Isäni luona. Näkökulma kolme: Lapsella on oikeus pyhään.

Juuri päättynyt vuosi 2009 oli YK:n julistamien lasten oikeuksien 20-vuotisjuhlavuosi. Myös tänä vuonna, vaikka ei juhlavuotta vietetäkään, kuuluu lapselle erilaisia oikeuksia, kuten oikeus turvalliseen elämään. Nuoren Jeesuksen löytyminen temppelistä saa minut lujasti vakuuttumaan ja vakuuttamaan, että lapsella on myös oikeus pyhään.

Vaikka lapsi tulisi kirkkoon ja päästäisi välillä lapsen ääniä. Vaikka lapsi, tai nuori, tulisi kirkkoon eikä olisi niin varma siitä, milloin on oikea aika nousta seisomaan. Tietenkin kirkossa tulee kaikilla säilyä mahdollisuus ja oikeus hiljentymiseen ja hartauteen, mutta lapset ja lapsiperheet pysyvät poissa niin kauan kuin he kokevat, että he ovat häiriöksi. Heilläkin on oikeus osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Oikeus pyhään ja pyhän kohtaamiseen. Siitä meitä muistuttaa vahvasti tämä Kaupunginkirkon alttaritaulu, jossa Jeesus siunaa lapsia. Hän ei torju heitä.

Sillä kuinka muuten lapset ja nuoret oppivat olemaan pyhän äärellä, kunnioittamaan sitä, hiljentymään, ihmettelemään, hämmästelemään, kyselemään pyhän edessä, ellei heillä ole mahdollisuutta ja lupaa opetella. Joidenkin, kuten omien lapsieni, kohdalla se voi viedä aikaa, mutta se on heidän oikeutensa. Ja meidän aikuisempien velvollisuus pitää heidän oikeudestaan kiinni.

Rukoilla yhdessä kummilapsemme kanssa, ihmetellä elämän selittämättömiä asioita lapsenlapsemme kanssa, tulla lapsemme kanssaan jumalanpalvelukseen tai kirkkoon muuten vaan. Kertoa heille Jeesus-lapsesta, vauvana seimessä, 12-vuotiaana temppelissä. Siitä lapsesta, joka on antanut meille kaikille mahdollisuuden tulla Jumalan lapsiksi, vapauden tulla taivaallisen Isän luo, pyhän äärelle, paikkaan jossa on turvallista olla.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Vuoden viimeinen puhe

Uudenvuodenaaton yöpalvelus Kaupunginkirkossa 31.12.09 klo 23

Palveluksen luonne määräytyi pitkälti aattoaamun synkkien tapahtumien myötä. Rukoushetkessä muistimme Espoon ammuskelun uhreja ja heidän omaisiaan esirukouksin ja rukouskynttilällä.

Valit. 3:22-26
Matt. 16:1-4

Me olemme joutuneet jälleen tänään kohtaamaan maailmamme pimeyden, turvattomuuden ja pahuuden. Espoon ampumavälikohtaus saa meidät kyselemään, kuinka voimme aloittaa uuden vuoden tulevaisuuteen luottaen, uskoen parempaan huomiseen.

Espoon piispa Mikko Heikka on tänään rukoillut ja toivonut, että uuden vuoden alkaessa meistä jokainen miettisi omassa elämässään mahdollisuuksiaan lisätä turvallisuutta. Erityisesti lasten turvallisuutta. Erityisesti yksin jääneiden turvallisuutta. Jotta pelon ja sanattomuuden keskelle syntyisi tilaa keskustelulle, yhteiselle pohdinnalle, turvalliselle yhdessäololle. Meidän aikuisten vastuulla on lasten ja nuorten hyvinvointi ja heidän turvallisuutensa. Jotta he voisivat luottaa tulevaisuuteensa. Jotta me voisimme luottaa huomiseen.

Tänäänkin meitä rohkaistaan luottamaan siihen, että maailmamme pimeyteen on syttynyt valo. Kiitämme Jumalaa Vapahtajastamme Jeesuksesta. Hän on ainoa merkki, jonka me saamme. Jeesus lupasi fariseuksille Joonan merkin. Sillä hän viittasi itseensä. Niin kuin Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää, oli Jeesus haudassa kolme päivää. Sitten hän nousi kuolleista. Voitti kuoleman. Kukisti pahan vallan.

Olemme juuri jouluna juhlineet häntä, että hän syntyi tähän pimeään maailmaan. Antaakseen meille valon. Näyttääkseen tien Jumalan luo. Valaistakseen meidän tiemme ja meidän elämämme.

Tuo valo on annettu myös meidän kannettavaksemme kuin soihtu. Jotta me levittäisimme sitä siellä, missä pimeys ja pahuus näyttävät saavan vallan. Kun aloitamme uutta vuotta, tarttukaamme tuohon soihtuun rohkeasti. Kun niin teemme, me saamme luottaa Joonan merkkiin. Jeesukseen. Hän ei jätä meitä kantamaan soihtua yksin. Hänen lupauksensa on lupaus, joka pitää vuodesta toiseen: "Katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Tästä lupauksesta me kiitämme ja laulamme kiitosvirren 49.