Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Mennään juhliin

Saarna 22.11.2020 Tuomiosunnuntai,  Matt. 25:31-46 Kuva  Kranich17   Pixabaystä   Kerran joukko nuoria järjesti bileet. Eikä mitkä tahansa bileet, vaan punaviinimarjamehubileet. Punaviinimarjamehubileisiin olivat kaikki tervetulleita. Ainoa pääsyvaatimus oli kuitenkin se, että toi mukanaan punaviinimarjamehua. Lasillisen, mukillisen, edes tilkkasen. Kunhan toi oman osuutensa punaviinimarjamehua. Olohuoneen keskelle oli katettu erityinen suuri lasikulho, johon jokainen punaviinimarjamehubileisiin saapuja voisi käydä kaatamassa mukanaan tuomansa punaviinimarjamehun. Kulho oli peitetty liinalla ja tarkoitus oli, että sitten myöhemmin illalla liina vetäistiin pois ja ihasteltiin sitä kaikkea punaviinimarjamehua. Olivathan ne punaviinimarjamehubileet. Vieraita tuli paljon ja punaviinimarjamehubileet pääsivät alkamaan. Sitten koitti myös se suuri hetki, jolloin punaviinimarjamehukulho paljastettaisiin. Bileiden järjestäjät asettuivat kulhon ympärille. Vieraat odottivat jännittyneinä. Lopulta