sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Unelmien maailma


Saarna 3.11.2013 Kaupunginkirkon messussa klo 10
24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena

1.Aik. 29: 10-12; Fil. 3: 17-4: 1

Matt. 22: 15-22
Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?” Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: ”Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.” He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.
 
 
SAARNA
 
Millainen olisi sellainen maailma, jossa sinun unelmasi ovat totta?
Unelmiesi maailma.
Mitä siihen kuuluisi? Mitä siitä puuttuisi?

Olisiko unelmien maailma sellainen, jossa kohdalle osuu lauantai-illan lottopotti?
Vai sellainen, jossa rikkauden sijasta saisit rakkautta?

Olisiko unelmien maailma sellainen, jossa vatsa olisi aina täynnä, tai ehkä sellainen jossa maailma olisi täynnä nälättömiä ja janottomia.

Ehkä unelmien maailmasi on valtakunta vailla sairautta, vailla yksinäisyyttä, vailla turvattomuutta. Tai sellainen, josta uupuvat nuo päivän evankeliumissa kohtaamamme juonittelu ja vastakkainasettelu ja yhteisen hyvän laiminlyönti, veronkiertäminen.

Unelmien maailma. Maailma, jossa ihmisen on hyvä olla.

Onneksi saamme unelmoida. Onneksi saamme toivoa. Onneksi olemme paitsi tämän maailman, myös taivaan valtakunnan kansalaisia. Pyhäinpäivän kynttilät loistavat meille vielä. Taivas on raollaan ja sen todellisuus luonamme tänäänkin.

Mutta tässä maailmassa moni asia on vielä kesken. Paljossa joudumme kärsimään ja sietämään. Kaikki ei mene oikeudenmukaisesti. Kaikki ei tapahdu ihmisen hyväksi tai Jumalan mielen mukaan.

Päivän evankeliumissa kohtaamme Jeesuksen, joka joutuu keskelle tämän maailman arkipäivää, jossa ihmiset kieroilevat, suosivat vastakkainasettelua, välttelevät yhteistä etua.

Fariseukset ja Herodeksen kannattajat ovat siis lyöttäytyneet yhteen, jotta saataisiin Jeesus kiikkiin. Eikö ole merkillepantavaa, että kun juonittelun ja kiusanteon kohde on yhteinen, vihollisetkin mahtuvat samalle puolelle. Yhdessä ollaan vahvemmat Jeesusta vastaan. Siinä ovat siis he, jotka suosivat keisarin verotusoikeutta, Herodeksen kannattajat. Suosivat, koska se antoi myös heille itselleen oikeuden kerätä veroja. Ja siinä ovat he, jotka ovat täysin vastakkaisella kannalla: fariseukset, jotka vastustavat vierasta vallanpitäjää ja veronkerääjää, koska vain Jerusalemin temppelillä oli oikeus kerätä kymmenykset. Ja silti siinä he ovat, vastustajat samalla puolella.

On pakko kysyä: Mikä saisi meidät tässä maailmassa samalle puolelle, ilman että teemme sen juonien ja oman etumme tähden? Mikä muu saisi meidät puhaltamaan yhteen hiileen?

Fariseusten ja herodeslaisten juoni on saada Jeesus ansaan vastakkainasettelun avulla. Keisari vai Jumala? Valtio vai temppeli? Kumpi voittaa? Tai tämän päivän kristittyinä voisimme kysyä, kumpaa meidän tulee totella, Jumalaa vai esivaltaa? Joko tai - jompi kumpi.

Mutta Jeesuspa ei lähde leikkiin mukaan kiusantekijöiden säännöillä. Jeesus keksii omat säännöt. Jeesuksen vastaus ei ole joko tai, vaan sekä että. Vastakkainasetteluun vastataan uudella tavalla. Uuden valtakunnan tavalla. Sovittelun ja sovun tavalla. Riita tyrehtyy, ihmistä ei unohdeta.

Sillä kysymys veron maksamisesta on lopulta kysymys ihmisestä ja ihmisen arvosta. Jeesus vastaa kysyjille vastakysymyksellä, saa heidät itse luomaan tai huomaamaan ratkaisun, puhuu oikeastaan heidät itsensä ansaan: ”Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne. Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”

Kun oikein asiaa tuumaamme niin, eivätkö keisari ja Jumala paini aivan eri sarjoissa? Vastakkainasettelu raukeaa. Eivät Jumala ja esivalta ole toistensa kilpailijoita. Daavidkin tunnustaa Jumalan ylivoimaisuuden, lausuessaan että ”Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot.” Luther puolestaan puolustaa esivaltaa Isossa katekismuksessa: ”Vanhemmillemme ja koko esivallalle on näet annettu käsky tehdä meille kaikenlaista hyvää, samoin kuin jokaista velvoittaa käsky tehdä lähimmäiselleen hyvää. Sillä me emme ota hyvää vastaan heiltä, vaan heidän kauttaan Jumalalta. Luodut ovat nimittäin vain käsi, kanava ja väline, joiden kautta Jumala antaa kaiken.”

Ja tästä pääsemme ihmiseen ja ihmisen arvoon. Sillä jos meidän maailmassamme kerran on paljon vääryyttä, juonittelua, vastakkainasettelua ja muuta mikä unelmien maailmastamme puuttuisi, niin eikö silloin esivallalla, jolle on uskottu valta puuttua vääryyksiin, ole oikea ja hyvä, tärkeä ja välttämätön tehtävä. Tässä maailmassa. Tässä keskeneräisyydessä. Esivalta on ihmisen puolella. Sen tulee olla. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja, toteaa katekismus. Se suojelee meitä ja huolehtii oikeuden toteutumisesta. Tekee maailmastamme hieman enemmän unelmiemme näköisen.

Esivallalla on tämä tehtävä. Mutta myös jokaisella meistä kansalaisista on tämä tehtävä. Rakentaa toiveidemme maailmaa, toteuttaa unelmia, jos ei aina omiamme, niin toistemme. Maan ja taivaan kansalaisina me voimme tehdä taivasta jo tänne. Tämä maailman puitteisiin. Tehdä lähimmäisellemme hyvää, niin kuin Luther kirjoitti.

Me voimme, koska meidän kanssamme on hän, jolla on kaikki voima ja valta, hän, jolle me kuulumme. Jeesus kysyi juonittelijoilta, kenen kuva ja nimi denaarin rahassa on. Oikea vastaus oli keisarin. Mutta kun me katsomme ihmistä, toista tämän valtakunnan kansalaista, kenen kuvan me hänessä näemme? Näemmekö Jumalan kuvan? Ihmeellisesti luodun, rahassamittaamattoman, kaiken rakkauden ja avun tarvitsijan. Ja kun katsomme itseämme ihmisenä, kenen nimen me kohdallamme luemme? Luemmeko Jumalan lapsen nimen? Lunastetun taivaan kansalaisen, jolle on annettu kaikki armo ja rakkaus – ja myös kädet ja syli, joilla ammentaa toisillekin.

Annetaan Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Annetaan elämämme. Oma elämämme, sen ilot ja sotkut. Annetaan toinen ihminen haavoineen ja kipuineen, unelmineen ja toiveineen. Ja annetaan hänelle se rakkaus ja huomio ja apu, jonka hän, tuo ihminen, tarvitsee. Puhalletaan yhteen hiileen, yhteisen etumme ja hyvämme takia. Yhteisen päämäärämme takia.

Meillä on voima ja valta rakastaa toisiamme. Meillä on mahdollisuus suojella ihmistä ja vaalia ihmisen arvoa. Myös me voimme toimia oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin puolesta, puuttua peliin silloin kun ihmistä, Jumalan kuvaa, riistetään ja hänen hintaansa alennetaan. Meidät on rakkaudella luotu ja kalliisti lunastettu ja pyhiksi pyhitetty. Eikä mikään, mikään ei saa verottaa meissä tuota arvoa.

Tähän minä uskon. Tästä minä unelmoin. Siksi, taivaan kansalaiset, nouskaa tunnustamaan yhteinen, kristillinen uskonne.

Ei kommentteja: