sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012
6. sunnuntai pääsiäisestä, Pyhän Hengen odotus
 
Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4

Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa?

Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin.

Olipa muuan äidin kohdussa kaksi vauvaa. Toinen kysyi toiselta: ”Uskotko synnytyksen jälkeiseen elämään?”
Toinen vastasi: ”Totta kai. Kyllä synnytyksen jälkeen täytyy olla jotakin. Ehkä me olemme täällä valmistautumassa siihen, mitä meistä myöhemmin tulee.”
Hölynpölyä”, sanoi toinen. ”Ei synnytyksen jälkeen mitään elämää ole. Millaista sellainen elämä olisi?”
En tiedä, mutta valoa tulee olemaan enemmän kuin täällä. Ehkä me kävelemme kahdella jalalla ja syömme suun kautta.” Toinen sanoo: ”Tuo on järjetöntä! Käveleminen on mahdotonta. Ja että söisimme suun kautta? Naurettavaa. Ravinto tulee napanuoran kautta. Elämä synnytyksen jälkeen on täysin poissuljettu mahdollisuus. Napanuora on liian lyhyt.”
Uskon, että jotakin siellä on ja ehkä se on jotain erikoista, toisenlaista kuin täällä”, toinen vastaa.
”Kukaan ei ole koskaan tullut sieltä takaisin. Synnytys on elämän loppu, ja sen jälkeen on vain pimeyttä ja ahdistusta. Ei se vie meitä mihinkään.”
”No, en minä tiedä”, sanoo toinen, ”mutta ainakin me näemme äidin, ja hän pitää meistä huolen.”
”Äiti! Uskotko sinä äitiin? Missä hän on nyt?”
”Hän on kaikkialla ympärillämme. Me elämme hänessä. Ilman häntä ei olisi tätä maailmaa.”
”Minä en näe häntä, joten järki sanoo ettei häntä ole”
Tähän toinen vastasi: ”Joskus kun on ihan hiljaista, hänet voi kuulla ja aistia. Uskon, että synnytyksen jälkeen on toinen todellisuus, ja me olemme täällä valmistautumassa siihen todellisuuteen.”

Halusin jakaa tämän kertomuksen, sillä jollain kauniilla tavalla se kuvastaa paitsi sitä, millainen äiti on, myös sitä millainen Jumala on, millainen Pyhä Henki on.

Aivan kuten sikiö äitinsä kohdussa ei näe, tai ainakaan ymmärrä näkevänsä, äitiä ja kuitenkin äiti on aivan lähellä, kaikkialla, ympäröiden hänet joka puolelta, niin mekään emme näe Pyhää Henkeä, mutta silti hän on meidän luonamme, aivan lähellä, häntä me hengitämme, hänessä me elämme.

Aivan kuten lapsi kohdussa saa äidiltään kaiken ravinnon, mitä elääkseen ja kasvaakseen tarvitsee, ruokkii Pyhä Henki meitä, välittää meille sen armon ja rakkauden, josta me kristittyinä, taivaallisen Isämme lapsina kasvamme ja elämme.

Tai aivan kuten lapsi syntymänsä jälkeen odottaa, että äiti auttaa kun kengännauhat eivät tahdo mennä solmuun, tai että äiti puhaltaa kun haavaan sattuu ja lohduttaa kun itkettää, tai että äiti kuuntelee kun jokin painaa mieltä tai kun on lapsi on jostain niin iloinen että tahtoo siitä äidille ylpeillä, niin saamme mekin Pyhän Hengen vakuuttamina turvautua kaikessa Jumalaan. Me olemme saaneet Hengen, joka antaa meille Jumalan lapsen oikeuden. Tuolla oikeudella me odotamme, että lapsen kysymyksiin vastataan ja lapsen toiveet ja pelot otetaan vakavasti. Myös Jumalan lapsen kohdalla.

Jeesus lupasi, että me saamme puolustajan, Totuuden Hengen, jonka tehtävänä on todistaa hänestä. Pyhä Henki todistaa Kristuksesta. Kuinka tohkeissaan onkaan sellainen äiti, joka pääsee ylpeänä todistamaan kaikesta siitä, mitä hänen oma lapsensa on tehnyt tai saanut aikaan. Kuinka paljon iloa lapsi äidilleen tuottaakaan! Eikä vain pikkulapsena, vaan myös aikuisena. Kaikenikäinen äiti on ylpeä lapsensa saavutuksista elämässä. Voi iloisena todistaa lapsestaan, mitä kaikkea hän on tehnyt.

Pyhä Henki todistaa Kristuksesta. Ja siitä, mitä kaikkea Kristus on tehnyt, mitä Kristus on saanut aikaan. Pyhä Henki todistaa meille Kristuksen sovitustyöstä. Siitä, että meille riittää se, kun Kristus on sovittanut syntimme. Että taivaan Isä antaa lapselleen anteeksi Kristuksen tähden. Pyhä Henki todistaa Kristuksen ylösnousemuksesta. Että kuolema ei ole elämän loppu. Että sen jälkeen on toinen todellisuus ja me olemme täällä valmistautumassa tuohon todellisuuteen. Että olemme Jumalan lapsina myös perillisiä, jotka pääsevät osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin Kristus.

Odotuksemme Jumalan suhteen ovat monenlaiset. Mutta eikö niissä lopulta ole kyse uskosta ja luottamuksesta. Uskonko, että Jumala voi minua auttaa. Uskonko, että hän minua ja toiveitani kuulee. Pyhä Henki on silloin rohkaisun Henki. Hän rohkaisee, lisää uskoa, vahvistaa luottamusta Jumalaan. ”Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi.” sanoi Jeesus.

Äitikin on usein sellainen uskonvalaja. Sellainen joka tsemppaa ja kannustaa. Hurraa omalle lapselleen, joka kirmaa pallokentällä. Rohkaisee lastaan, joka kipuilee läksyjensä tai joidenkin muiden elämänkysymysten kanssa. Äiti lausuu rohkaisevia sanoja. Usein pelkkä äidin läsnäolo auttaa.

Sanojen kautta myös Pyhä Henki tekee rohkaisijan työtään. Henki toimii Jumalan sanan kautta. Kun kristittyinä uskomme on koetuksella, etsitään silloin tukea Raamatusta. Jeesuksen sanat vahvistavat meitä. Pyhä Henki tsemppaa meitä turvautumaan Jeesuksen sanoihin ja Raamatun ilosanomaan. Ne hoitavat uskoamme ja ohjaavat elämäämme, neuvovat meitä niin kuin äitikin neuvoo, kun lapsi kysyy.

Jeesus lupasi, että Pyhästä Hengestä me saamme puolustajan. Eikö äidinkin tehtävä ole puolustaa lastaan. Puolustaa ja suojella, olla lapsen puolella, turvata häntä, peittää hänet lintuemon lailla siipiensä suojaan. Niin Pyhä Henkikin peittää meidän suojaansa. Hän välittää meille armon ja tuo Kristuksen meidän luoksemme. Sanassa ja sakramenteissa. Kasteessa saamme Jumalan lapsen ilon. Ehtoollisessa Kristuksen läsnäolo ja rakkaus ympäröivät meidät. Eikä mikään uhka ole meille silloin vaaraksi, kun Jumalan rakkaus on meidän suojanamme. Kristuksen anteeksiantamus on siipi, jonka alla olemme iankaikkisesti turvassa. Tuo rakkaus on rakkautta, joka hyväksyy meidät, tahtoo meidän parastamme ja pitää meistä huolta. Tuleehan siitä äidin rakkaus mieleen.

Meillä on siis tällainen puolustaja ja todistaja, opastaja ja rakkaudentuoja, jossa on paljon samaa kuin äidissä. Meillä on Pyhä Henki, joka tekee meistä Jumalan lapsia ja kokoaa meidät yhteen, yhdeksi perheeksi. Siskoiksi ja veljiksi. Me olemme seurakunta, jonka Pyhä Henki on kutsunut kokoon ja jota hän varjelee. Meidät erilaiset, jo kohdussa erilaisiksi muovatut ja erilaisin toivein Jumalaa odottavat. Me erilaiset olemme yhtä perhettä.

Mitä toiveita sinulla onkaan Jumalan suhteen? Jos saan esittää oman toiveeni, oman odotukseni, niin se olisi sellainen, että seurakunta, tämä meidän erilaisten Jumalan lasten joukko, voisi todella olla sellainen kristityn äiti, äitikirkko, joka sulkee jokaisen Jumalan lapsen syliinsä. Että kirkko olisi sellainen yhteisö, jossa tuo rakkaus ja välittäminen olisivat oikeasti totta, jossa äidin lailla tsempataan ja rohkaistaan toisiamme. Että rohkeasti turvaudutaan Kristukseen ja eletään armon varassa. Että rukoillaan Pyhää Henkeä avuksi, vaikka uskoa välillä koetellaan. Minä toivoisin, että seurakunta voisi olla kuin äiti, jonka lähellä on hyvä olla ja jonka luo tahtoo tulla. Jonka kanssa tekee mieli viettää aikaa. Niin tällaisina juhlapäivinä kuin keskellä elämän arkeakin. Sielläkin Pyhä Henki meitä suojaa ja ohjaa. Kun kuljemme kristittyinä, kun kuljemme yhdessä.

(Tarina kaksosista bongattu Nurmijärven seurakunnan Facebook-sivuilta.)

Ei kommentteja: