Konfirmaatio 2.7.2017 klo 14 Taulumäen kirkko
VIRO 9952
SAARNA
Riparilla oppii monenlaista. Minä opin, että on hyvä silittää kaveria käsivarresta. Sillä tavoin voi nimittäin lähettää viestejä aivoissamme olevalle mantelitumakkeelle, että kaikki on hyvin, olet turvassa, pelko pois, kaikki järjestyy. Voitaisiinkin nyt lisätä vieruskaverin hyvinvointia ja silittää häntä hetki. Jos ei halua silittää niin halaus ajaa saman asian. Tai voi silittää itseäänkin. Viesti menee perille. Kaikki on hyvin, olen tässä lähellä, ei ole mitään hätää, vaikka pappi aloittikin juuri saarnan.
Eikä meillä ollut mitään hätää riparillakaan. Jokainen sai olla oma itsensä. Oltiin hyvässä hoidossa. Ruokaa riitti. Saatiin uusia kavereita. Nähtiin uusia paikkoja. Vaikka vähän meinasi joitakin pelottaa Suur Munamäelle eli Baltian korkeimpaan kohtaan pystytetyssä näkötornissa.
Näiden nuorten kanssa oli hyvä olla yhdessä, oli hyvä oppia elämästä, oli hyvä oppia Jumalasta. Siitä, millainen Jumala on, siitä millaista on tämä ihmisen elämä suhteessa toisiin ja suhteessa Jumalaan.
Elinan ja Jessican lukema Jeesuksen vertaus oikeastaan jatkaa juuri tästä samasta teemasta. Millainen Jumala on? Millainen ihminen on?
Jeesus esittää vertauksen kahdesta veljeksestä ja heidän isästään. Toinen poika sai isältä omaisuuden ja päätti sitten lähteä. Poika lähtee. Isä päästää lähtemään. Isä avaa oven eikä seiso edessä. Nuoruus on sellaista etäisyyden ottamisen aikaa. Viikko riparilla on hyvä kokeilu, miltä tuntuu olla poissa kotoa. Siinä saattaa nuori kysellä, että onko ovi minun kohdallani auki. Saanko kokeilla rajojani? Luotetaanko minuun? Saanko itsenäistyä? Saanko minä etsiä omaa tietäni? Saanko yrittää, saanko erehtyä?
Tuhlaajapojalle ovi aukeni. Hän päätti lähteä kauas vieraille maille. Siellä hän menetti kaiken. Hukkasi yhteyden kotiin, yhteyden isään, yhteyden oikeastaan itseensäkin. Hän erehtyi. Mutta hän myös tajusi erehtyneensä. Entä sinä ja minä? Saammeko mekin palata takaisin, jos menee pieleen? Saammeko tehdä virheitä, vai onko kaikki sitten menetetty? Suljetaanko ovet takanamme? Kenen luokse voimme mennä, kun jäljellä ei ole enää mitään?
Poika palasi arkana kotiin. Kotona hänet otettiin rakkaudella vastaan. Isällä oli syli auki. Isä juoksi poikaa vastaan kädet levällään. Hän sulki pojan syliinsä, otti takaisin, antoi anteeksi ja järjesti iloisen juhlat.
Ehkä moni kyselee tänään mielessään, saanko olla sellainen kuin olen. Saanko minäkin luottaa siihen, että minua rakastetaan tällaisena? Saanko minäkin iloita.
Saat. Sinäkin saat. Erehtyä, palata takaisin, iloita. Saat luottaa, että Jumalan syli, taivaan Isän syli on aina myös sinulle auki. Ja koska se on auki, me saamme tänään viettää tätä iloista juhlaa.
Konfirmaatio on elämän, nuoruuden ja ilon juhla. Se on myös uskon juhla. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Se voi vahvistaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, joka avaa sylinsä uudelleen ja uudelleen.
Sillä Jeesuksen vertaus kahdesta veljestä on oikeastaan vertaus siitä, millainen Jumala on ihmisiä, keskenään erilaisia ihmisiä ja paikkaansa kyseleviä ihmisiä kohtaan. Sekä tuhlaajaveljelle että sille, joka jäi kotiin, isä oli hyvä ja rakastava. Jumala on jokaista kohtaan rakastava Jumala. Hän on antelias ja anteeksiantava. Hän lahjoittaa hyvyyttään jokaiselle. Jokainen on Jumalan silmissä kaunis ja arvokas ja ainutlaatuinen helmi. Jokainen saa lausua sanat: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”
Miten sitten toimii rakastava Jumala? Minulle tuhlaajapojan isän toiminta kertoo siitä, että koska hän rakastaa, hän avaa oven ja antaa vapauden lähteä. Hän antaa etsiä, kulkea omia teitä ja kokeilla rajojaan. Saa valita, jäädäkö vai lähteäkö.
Rakastava Jumala odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.
Rakastava Jumala ottaa vastaan, kuin isä juoksee poikaa vastaan, Jumala tulee ihmistä vastaan.
Rakastava Jumala avaa sylinsä. On paikka, johon tulla.
Rakastava Jumala iloitsee. Jokaisesta näistä nuoresta Jumala iloitsee.
Eikä ole asiaa, joka voisi viedä liian kauas Jumalan ulottuvilta. Vaikka menisi kuinka kauas, vaikka menisi meren yli, vaikka menisi kauas vieraille maille, Baltiaakin kauemmas, silti saa aina tulla takaisin. Vaikka ajautuisi joskus elämässään Jumalasta etäälle tai usko Jumalaan olisi koetuksella, ei Jumalan syli silloinkaan mene kiinni. Hän pitää sylin auki, jotta me voitais aina palata hänen luokseen. Jotta me voitais tuntea ja kokea sen, kuinka rakkaita me hänelle ollaan.
Sillä Jumalan syli on turvallinen paikka. Kun isä halaa takaisin tullutta poikaa, välittyy viesti mantelitumakkeelle: kaikki on hyvin, ei mitään hätää, minä olen tässä, sinä olet minulle rakas.
Jumalan syli lähettää tämän viestin meille jokaiselle. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on niin suuri, että me emme pääse sitä pakoon, vaikka minne menisimme, vaikka minne bussikuskimme Aki meitä kyydittäisi. Jumalan syli on siellä, missä sitä tarvitsemme ja kaipaamme.
Mutta Jumala ei pakota. Hän ei sulje meitä syliinsä väkisin. Hän antaa meidän valita. Hän antaa vapauden ottaa ja lähteä. Hän antaa mahdollisuuden tulla takaisin ja juosta syliin. Hän antaa mahdollisuuden jäädä hänen luokseen. Hän ei pakota, mutta hän lupaa itse: "katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Nuo sanat on kirjoitettu tuohon alttarikaiteeseen, jonka äärelle kohta astutte. Jeesus on luvannut olla kanssanne kaikki päivät tätä päivää ennen ja kaikki päivät tämän päivän jälkeen. Jumala on avannut sylinsä jo kasteessa ja jo silloin sulkenut sinut rakkauteensa. Alttarin ääressä voi luottaa siihen, että hän on joka päivä sun kanssa. Tänäänkin saa olla sylissä, joka on sinua varten auki. Sylissä, joka lupaa: Et ole yksin. Kaikki on hyvin, sillä sinä olet Jumalalle rakas.
Kommentit