Siirry pääsisältöön

tapaninajelu

terveisiä nelostieltä. lähdimme aamulla kohti pohjoista, mummolaa, pysähdyimme kuitenkin matkalla papan luona, ja nyt olisi vielä 150 kilometriä matkaa jäljellä. elia heräsi juuri turhan aikaisin päiväunilta, sohvi nukkui varkain jo alkumatkasta eikä saa nyt uusista unista kiinni. minä istun takapenkillä ja vastaan epäaktiivisena lasten viihdyttämisestä. sohvi syö rusinoita vatsansa sekaisin, elialle laitan kohta dvd:n pyörimään. akussa ei tosin ole hirmuisesti virtaa.

blogin kävijälaskuri kertoo, että tätähän luetaan siellä täällä. aivan varma en voi kuitenkaan olla missä, sillä oma liikkuva laajakaistani saattaa välillä olla espoossa, välillä raahessa. on kuitenkin hauskaa, että sivulla vieraillaan muualtakin kuin tältä koneelta. kiitos kannatuksesta!

mummolareissu kestää tiistaihin. toivon mukaan saamme sukuloinnin ohessa levättyä edes hieman. vuosi vaihtuu ensi viikolla. sitten on taas uudenlainen ohjelma töissäkin. tiivis joka tapauksessa, luulisin. siksi olisi paikallaan löytää elämään jonkinlainen ryhti. sitä edesauttaa näin hetken tajunnanvirralla seuraavat seikat:

1. lenkkeilyn uudet haasteet. 100 kilometriä kuussa riittänee. toukokuun alussa puolimaraton. uudet kengät.
2. aikaa itselle, vaimolle ja perheelle. tasapainoilun taitaminen. suunnittelu auttaa, mutta tarvitaan varmaan myös lastenhoitajaa. ilmoittautumisia otetaan vastaan!
3. ekologinen eläminen. alkuvuoden budjetti näyttää siltä, että jostain on säästettävä. ensimmäisenä tulevat mieleen juusto, viinit ja irtonumerolehdet. ei se montaa euroa kylläkään tee.
4. töissä jatkuu työnkuvan kokonaisuudellinen hahmottaminen. siihen kytkeytyy kalenterin järkevä käyttö ja täyttö sekä töiden suunnittelemisen ajoitus ja hallinta.

no, ei sen enempää töistä vapaapäivänä. nyt lopetan itsekkään akun kulutuksen ja varaan loput virroista muumeille, myyrälle tai maisalle. hyvää tapania!

Kommentit

Elina Koivisto sanoi…
Hei Ville! Kävin katsastamassa evl.fi-blogisivut ja ajattelin, että sinne olisi hyvä saada lisää tuoreempia ja nuorempia voimia mukaan. Osa blogeista näytti nimittäin olevan sellaisia, ettei niitä kovinkaan usein päivitetä. Oman blogin lisääminen sinne on hyvin helppoa. Menet etusivulle ja laitat tietosi lomakkeeseen, jossa pyydettiin vihjaamaan uusista blogeista.
Anonyymi sanoi…
no tässäpä uusi paikka lukija kartalle: Hopewell, Uusi Seelanti. Kaunis ja rauhallinen paikka eteläsaaren pohjoispäässä.

100km kuukaudessa on hyvä tavoite, itse ajattelin jotain samanlaista, tosin ehkä viikottaista jottei pääse tulemaan nolla putkia.

hyvää uutta vuotta ja kauniita pakkas aamuja teille sinne!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. O...

Kyse on evankeliumista

Saarna 9.3.2025  Kirkkoherran virkaanasettamismessussa.  Jeesus, kiusausten voittaja:  1. Moos. 3: 1-7; Hepr. 4: 14-16; Matt. 4: 1-11 Kuva: Raimo Tiihonen Sitten Henki toi Villen Kangasniemelle kirkkoherranvaalista seuranneen valitusprosessin kiusattavaksi. Kun hän oli hoitanut tehtävää puolisentoista vuotta, eli 556 päivää ja myös joitakin öitä, hänelle tuli vihdoin juhlapäivä. Silloin piispa tuli hänen luokseen asettamaan hänet kirkkoherran virkaan ja kysyi häneltä: ” Tahdotko Jumalan avulla pysyä lujana kirkon uskossa ja vahvistaa siinä seurakuntalaisia?” Rakkaat kuulijat täällä kirkossa ja linjojen päässä. Mihin Henki on sinua kuljettanut? Miten sinua on elämän polulla johdatettu? Elämä ei ehkä mene aina niin kuin on suunnitellut. Elämä ei ole pelkästään omien käsien ja oman käsikirjoituksen varassa. Ehkäpä Jumala toimii niin ihmeellisellä tavalla, että sitä löytää itsensä joskus tilanteesta tai paikasta, jota ei osannut itse kaavailla. Silti ja varmaan juuri s...

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...