sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Poissaoleva Jumala

Saarna Orimattilassa 29.3.2009
5. paastonajan sunnuntai
Kärsimyksen sunnuntai

Ps. 43: 1 + 2–5; Jes. 29: 13–16; 1. Piet. 2: 4–10; Mark. 12:1-12.

Saarna

Olen lenkillä, kun paikallisliikenteen bussi kurvaa pysäkille. Hölkkään bussin ohitse ja silloin se osuu silmiini. Bussin kyljessä on monimetrinen mainostarra. Se julistaa: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Hätkähdän, kompastun ja kaadun. Sitten onneksi herään ajatuksistani ja palaan tähän todellisuuteen.

Bussikampanja ei siis ole ulottunut vielä Orimattilaan eikä Lahteenkaan. Mutta suuremmissa kaupungeissa, Helsingissä ja Tampereella, bussimainoksia ollaan kesäksi liimailemassa joukkoliikenteeseen. Kyseessä on brittiläislähtöinen uskonnonvastainen kampanja, jolla ateistit ja vapaa-ajattelijat haluavat äänensä kuuluville. Heidän viestinsä tai tunnuslauseensa siis on: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Tunnuslause vaikuttaa tehokkaalta: eilisiltaan mennessä Britanniassa oli kampanjalle kerätty lähes 152 tuhatta puntaa eli yli 160 tuhatta euroa.

Tänään kärsimyksen sunnuntaina tunnuslauseen ajatus kuulostaa kiehtovalta. Mieluumminhan sitä nauttisi elämästä kuin murehtisi tai kärsisi. Mutta pohditaan tuota tunnuslausetta silti hetki.

Evankeliumissa Jeesus esittää vertauksen. Mies istuttaa viinitarhan, vuokraa sen ja muuttaa pois. Mies lähettää palvelijoitaan noutamaan osuuttaan, mutta vuokralaiset eivät palvelijoita kumarra vaan pahoinpitelevät ja lopulta tappavat. Viimeisenä toivonaan mies lähettää oman poikansa, mutta tämäkin tapetaan.

Vertaus puhuu Jumalan ja Israelin välisestä suhteesta. Jumala on vertauksen mies ja viinitarhan vuokralaiset ovat Israel, Jumalan kansa. Vertauksen palvelijat ovat profeettoja, joita Jumala lähetti kansansa keskelle julistamaan oikeutta, ”koska" – kuten Jesaja julisti – "tämä kansa lähestyy minua vain suullaan ja kunnioittaa minua vain huulillaan, koska sen sydän on vetäytynyt minusta kauas ja koska sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista”. Vanhasta testamentista voimme lukea, että profeetat, nuo Jumalan lähettiläät, saivat osakseen väkivaltaista torjuntaa. Ja lopuksi, mikä on oleellista, vertauksen poika on Jumalan Poika, Jeesus itse, jonka tappamisella Jeesus viittaa omaan kuolemaansa.

Nyt takaisin bussimainokseen. Vertauksessa mies siis istuttaa viinitarhan, vuokraa sen ja – muuttaa pois. Onko Jumala muuttanut pois? Onko englantilainen bussikampanja oikeassa? Onko Jumala poissa? Poissa kuvioista?

Ateistien kuvioista Jumala on poissa. Hän ei niihin kelpaa tai mahdu. Tämä on yksi tapa suhtautua Jumalan poissaolemiseen. Jos Jumalaa ei ole, hän ei tietenkään voi olla paikalla, läsnä, vaan hän on poissa.

Toinen näkökulma poissaolevaan Jumalaan on kärsimyksen näkökulma. Jos Jumala on rakastava ja kaikkivaltias, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä? Miksi Jumala ei tee mitään? Maailman pahuuden edessä on helppo kääntää selkänsä Jumalalle ja ajatella, että Jumala on poissa, ei häntä kiinnosta, kuinka meillä ihmisillä täällä menee.

Vai kiinnostaako sittenkin? Emmekö juuri kuulleet vertauksen miehestä, jolla oli viinitarha ja joka toistuvasti lähetti alaisiaan katsomaan mitä viinitarhalle kuuluu? Eikö Raamattu ole täynnä kertomuksia siitä, kuinka Jumala osoittaa välittämistä ihmisiä kohtaan, etenkin niitä kohtaan, joita sorretaan, jotka kokevat epäoikeudenmukaisuutta, jotka kärsivät? Ja eikö oma elämämme todista, että Jumalan läsnäolo tuntuu vahvimmin silloin, kun itse on heikoimmillaan, kun on vaikeinta, kun kärsimys on suurta. Siksi lähetettiin profeetat, siksi lähetettiin Jumalan Poika. Siksi, että me täällä kärsimme.

On yksi näkökulma, josta katsottuna Jumala ei ole poissaoleva. Se on ratkaiseva näkökulma, se on Kristuksen näkökulma. Kristuksessa Jumala tuli ihmiseksi, hän tietää, mitä ihmisen elämä on. Jumalan Poika eli ihmisen elämän ja tuli kiusatuksi, kavalletuksi, tuomituksi, pilkatuksi, kidutetuksi, hyljätyksi, murhatuksi. Jumala antoi ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan rakastamiensa ihmisten tähden, meidän tähtemme. Jeesuksen kärsimyksen tähden Jumala tietää syvästi, mitä kärsimys on. Siksi hän osaa meitä myös lohduttaa ja auttaa. Hänen apunsa ei estä kamalia asioita tapahtumasta, mutta hän on vierellä niin, ettei niitä tarvitse kestää yksin.

Jumala ei ole poissaoleva Jumala. Mutta olemmeko me poissa? Huomaammeko me häntä oman kärsimyksemme keskellä? Käännymmekö hänen puoleensa, kun kaipaamme lohdutusta ja apua, vai syytämmekö sen sijaan häntä siitä pahasta, mikä elämäämme vaivaa? Pidämmekö Jumalaa poissa elämästämme juuri silloin, kun häntä eniten tarvitsisimme?

Me kompastelemme uskossamme kuin Israelin kansa. Me seuraamme Jeesuksen kärsimystietä kovin haparoivin askelin. Mutta juuri tuon kärsimystien tähden me saamme omissa kärsimyksissämme kaatua Jumalan armon varaan. Se on turvapaikkamme, olipa sydämemme kevyt tai raskas, tai olivatpa askeleemme katuvia tai kaatuvia. Me saamme taivalluksellamme istahtaa lepäämään kivelle, levähtämään Kristuksen jalkoihin. Hän on kulmakivi, kivi jonka varassa seisoo koko kurjien ja syntisten kirkko.

Bussimainos on väärässä. Jumalankieltäjät ovat ymmärtäneet asian aivan nurin kurin. Jumala on olemassa. Lopeta siksi murehtiminen ja nauti elämästä. Elämästä voi nauttia juuri sen tähden, että Jumala on.

Sen tähden, että Jumala on - antanut Kristuksen: hän on uskomme lähde ja perusta.

Elämästä voi nauttia juuri sen tähden, että Jumala on - meidät armahtanut: hän nostaa pystyyn, vie uuteen alkuun.

Elämästä voi nauttia sen tähden, että Jumala on - väkevämpi kuin kuolema: kärsimyksen sunnuntainakin sarastaa pääsiäisaamun valo. Ylösnousemuksen kirkkaus avaa meille näköalan todellisuuteen, jossa ei enää ole kärsimystä eikä kuolemaa.

Jumala on. Nauti elämästä.

---

p.s. Kiitos virikkeistä myös Pekka Särkiölle ja Facebook-ryhmälle "Jumala on olemassa, joten lopeta murehtiminen ja nauti elämästäsi!".

7 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Ville! Ajankohtaisesta teemasta raikas ja syvällinen saarna!

pikkupappi kirjoitti...

Kiitos hyvästä saarnasta. Kuulin myös eilen Lähetyskirkolla hyvän saarnan, mutta se keskittyi epistolaan, joten nyt sain saman sunnuntain settiä eri näkökulmasta. Siunattua viikkoa!

Mie kirjoitti...

jiihaa minä olin kuuntelemassa, =) kuinkahan usein niin voi sanoa? että "olin paikalla" :)

ville tikkanen kirjoitti...

kiitos kommenteista ja lukemisesta! mie: oli tosi hauskaa nähdä sinut paikalla. siunattua viikkoa! nauttikaa elämästä! ;)

Pauliaukusti kirjoitti...

Erittäin hyvää sanaa, Ville! Sivusin samaa aihetta täällä omassa päivärukouskokouksessa.
Sinä pistit vann paljon paremmaksi. Sillee!!!

Mie kirjoitti...

Joyce Meyerin (www.joycemeyer.org/) tunnuslausehan on "Enjoying everyday life" :) Tuo kampanja todella kuvastaa sitä miten väärä/vääristynyt kuva ihmisillä Jumalasta on. Jumalahan siitä elämästä "nauttimisen" juuri mahdollistaakin..as you said. but it's only because they don't know Him! välistä kyllä tuntuu että se on kritityilläkin hakusessa.

Hauska että satuit saarnavuoroon juuri viime sunnuntaina!

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Hassuahan on sellainen seikka, että tätä mainoskampanjaa kampanjoivien imagoa voi suoraan verrata leimaan, jonka alkukristityt saivat.

Roomalaisethan syyttivät heitä kauheasta ateismista, kun alkuperäiset kristityt eivät halunneet pystyttää temppeleitä ja jumalakuvia - vaan juoda verta pimeissä huoneissa.

Vapaa-ajattelijat meillä ja briteissä ovat aivan oikeassa eurooppalaisen synkän kulttuuriperinnön kanssa: hyvää, armollista oloa ja mielenterveyttä korostavaa tiedostamista ei ole saarnattu kovinkaan montaa vuotta seurakuntalaisille - vaan ainoa sallittu hyvänolon kuvaus on ollut projisoituna taivasuskoon, maailmanlopun "juhlavaan" alistumiseen ja tuonpuoleiseen juhlaan.

Kirkon henkinen mielikuvavalta on ollut helvetin hehkussa - ja sitä se on yhä kirkon perinnedogmeissa.

Synnintunto, kelpaamattomuus, syyllisys ja riittämättömyys ovat olleet kirkon aarre ja väkivipu, johon on turvauduttu niin saarnoissa kuin virsissä satoja vuosia. Kai se nyt jonkinlaisen latauksen ja savuavan jäljen kulttuuriin pakotetusta jumalakuvastakin jättää?

Kirkon ylimielinen sanoma on Euroopassa ensin isketty raskaalla lekalla ja voimalla kansan otsaan valtaapitävien politiikkaan tiukasti yhdistettynä. Kirkko ja valta ovat olleet synonyymeja. Harhaoppiset saatanan omia ja Jumalan (instituution) vihan kohteita.

Tämä perinteen piilovaikutus on valitettava tosiasia ja itsepintainen piirre kirkkouskonnoissa yhä opillisella tasolla. Ainakin virsien angstisen perversseissä sanoituksissa.

Kirkolla on raskaan kiero oppiperintö vaikkapa ihan vain opille alistettavassa ihmiskuvassaan - ja se on ollut kaikkea edistystä hidastava polttoleimasin, jota kirkko ei voi nyt kevyesti pyyhkiä pois vain kieltämällä sen alkuperäistä poliittista tarkoitusta.

Kirkon useimmat oppikäsitykset on tarkkaan rakennettu keisarin ja kuninkaan alistamisvallan sekä vertailevan ajattelun rajaamisen avuksi, ei inhimillisen, ihmiskeskeisen armon ja vuorisaarnan julistamiseksi.

Ilman oppien perusteellista irrottamista ja uudelleenarviointia "perinteestä", kirkosta, ei voida luoda mitään armon uskoa.