sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Cohenia konfirmaatioon eli saarna 19.7.09

Saarna konfirmaatiossa, Orimattilan kirkossa 19.7.2009
7. sunnuntai helluntaista
Rakkauden laki

Luuk. 6: 27-31

"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.
Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille."

Särkynyt hallelujah

Tuokio ennen viimeisen illan iltahartautta oli itselleni eräs rippileirin koskettavimmista hetkistä. Nuoret olivat tehneet jo iltatoimensa. Odoteltiin hartauden alkamista. Käytävässä alkoi Arttu soittaa kitaraa. Hänen ympärilleen kerääntyi leiriläisiä, jotka lopulta täyttivät koko käytävän. Miltei kaikki olivat koolla. Laulu, joka nuorten seasta nousi silloin ja leirin aikana muulloinkin, oli Leonard Cohenin kirjoittama Hallelujah. Nuoret lauloivat, Arttu soitti, laulu jatkui ja jatkui. Hetki oli kaunis.

Hallelujah tarkoittaa suomeksi ”ylistäkää Jumalaa”. Cohenin Hallelujah ei ole kuitenkaan voittoisa ylistys. Sen sanat vievät kuulijansa Raamatun maailmaan, hämmentyneen kuningas Daavidin luo. Hallelujah on pikemminkin avunhuuto ja tunnustus. Se on särkynyt hallelujah. Herkkä ja hauras kuin viimeisen ripari-illan hetki.

Usko on lahja


Kappaleen toinen säkeistö tuo meidät takaisin tähän juhlaan. Toisessa säkeistössä lauletaan: ”Uskosi oli vahva, mutta tarvitsit todistuksen.” Rippikoulussa tutustuimme kaikki – niin nuoret kuin me ohjaajat ja te kotiväki – siihen uskoon, johon meidät on kastettu. Todisteita emme kenties löytäneet. Mutta usko Jumalaan ei viime kädessä olekaan kiinni riittävästä määrästä todisteita. Usko on ennemminkin kuin hyppy, jossa luotamme, että joku ottaa kiinni ja vastaan. Usko on luottamista. Usko on lahja, joka annetaan meille ja jonka me voimme ottaa vastaan.

Konfirmaatio on uskon vahvistamista. Kuten rippikoulussa nuorten kanssa pohdimme, ei uskon tarvitse eikä pidäkään olla valmiiksi luja. Se saa kasvaa ja vahvistua rauhassa. Jeesuksellekin riitti sinapinsiemenen kokoinen usko siirtämään vuoria.

Usko on lahja ja se on siitä hauska lahja, että sen avulla voimme ottaa vastaan muitakin lahjoja. Uskolla voimme ottaa vastaan pelastuksen lahjan. Vain usko voi käsittää edes hieman Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan. Että Jeesus on ristillä sovittanut kaiken, mikä erottaa meidät toisistamme ja Jumalasta. Että voimme saada anteeksi ja uuden mahdollisuuden. Ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Uskolla voimme ottaa vastaan rakkautta, jota emme omin teoin voi ansaita. Se on suurin lahja, mitä voimme ikinä saada, eikä se mahdu millekään lahjapöydälle.

Usko on tehtävä


Kun me riparilla pohdimme Jeesuksen sovitustyötä ja armoa, kysyi yksi leiriläisistä aiheellisen kysymyksen: ”Jos kerran saamme kaiken anteeksi, miksi meidän pitäisi noudattaa noita kymmentä käskyä?”

Usko Kristuksen sovitustyöhön ei tarkoita sitä, että voisimme tai saisimme luopua noudattamasta Jumalan tahtoa, joka on ilmaistu kymmenessä käskyssä. Jeesus täytti Jumalan tahdon, hän ei kumonnut sitä. Kristittyinä meidät on kastettu Jeesuksen opetuslapsiksi ja kutsuttu seuraamaan hänen esimerkkiään. Jeesus rakasti kaikkia, hän otti yhteyteensä jokaisen, joka halusi tulla, hän rukoili jopa niiden puolesta, jotka naulasivat hänet syyttömänä ristille. Ja tämän päivän evankeliumissa hän kehottaa meitä, hänen opetuslapsiaan, tekemään kuten hän itse teki: rakastamaan vihamiehiämme, tekemään hyvää niille, jotka meitä vihaavat, siunaamaan niitä, jotka meitä kiroavat, rukoilemaan niiden puolesta, jotka meitä parjaavat. Tekemään toisille samalla tavalla kuin me tahdomme toisten tekevän meille.

Usko on siksi paitsi lahja, myös tehtävä. Jeesus on antanut meille rakkauden tehtävän ja se on maailmaa järisyttävä tehtävä.

Me elämme ihmisten maailmassa, jossa ihmiset eivät aina pysty elämään oikein, vaikka kuinka omatunto huutaisi kuin navigaattori, että ”Ajoit ohi. Tee U-käännös.” Jokainen tulee ohittaneeksi lähimmäisen. Jokainen on tullut ohitetuksi. Sen tähden jokainen kantaa sydämessään kipeitä asioita. Myös nuoret nuorissa sydämissään. Hekin ovat jo kohdanneet matkallaan surua, pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta. Kaikki me ohitetut tiedämme, että kipeisiin asioihin on helppo vastata katkeruudella, vihalla ja kostolla. On helpompi lyödä kuin kääntää toinenkin poski. On helpompi vihata takaisin kuin vastata vihaan rakkaudella.

Jeesuksen ohjetta noudattamalla kivun kierre voi katketa ja maailma muuttua. Sillä uskon, että jokaisen sydämessä soi hiljainen ja särkynyt hallelujah. Avunhuuto, joka pyytää rakkautta. Tunnustus, joka myöntää, että ilman rakkautta en kestä.

Rakastakaa toisianne, sanoi Jeesus. Perheenjäsenet, sukulaiset, ystävät, toisillenne muukalaiset, rakastakaa toisianne! Kohdelkaa toisianne niin kuin toivotte itseännne kohdeltavan, kunnioittakaa toisianne, auttakaa ja palvelkaa toisianne.

Nuoret, rakastakaa vanhempianne. Kunnioittakaa heitä, vaikka ette olisi aina samaa mieltä heidän kanssaan.

Vanhemmat, rakastakaa nuorianne. Tukekaa heitä, vaikka ymmärryksenne ei aina riitäkään.

Ystävät, rakastakaa toisianne. Pitäkää kiinni siitä, mikä teitä yhdistää.

Toisillenne vieraat, rakastakaa toisianne. Rakentakaa välillenne siltaa. Kunnioittakaa eroavaisuuksianne ja erilaisuuttanne.

”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” sanoo Jeesus. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne."

Rakkauden lain noudattaminen on kristityn tunnusmerkki. ”Uskosi oli vahva, mutta tarvitsisit todistuksen.” laulettiin Cohenin Hallelujah'ssa. Rakkauden teot ovat siis seurausta, tai todistusta, uskosta Jeesukseen. Jeesuksen seuraajiksi kastettuina meidän tehtävämme on rakastaa toisiamme kohtaammepa toisemme sitten kotona tai työpaikalla, arjessa tai kesälomamatkalla. Se on tehtävämme silloin, kun rakastaminen on helppoa, mutta etenkin silloin kun se on vaikeaa, silloin kun tuntuu, että tuo toinen ei minun rakkauttani ansaitse.

Hän kulkee matkoillasi

Onko tehtävä mahdoton, mission impossible? Ihmiselle ehkä. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Keskeneräisinä saamme aina pyytää uskollemme ja teoillemme vahvistusta Jumalalta. Olet tänäänkin tervetullut ehtoollispöytään. Alttarilla saat kumartua ottamaan vastaan rakkauden lahjan ja pyytää, että rakkaus, josta leipä ja viini kertovat, tuottaisivat sinussakin rakkauden tekoja.

Meidän hallelujamme saa olla hauras ja särkynytkin. Saamme turvautua Jumalaan, joka on luvannut olla aina kanssamme. Lopulta hänelle kohoavat myös ylistys ja kiitos siitä, mitä hän meille antaa.

Kuten leirilaulussa nuorille lauloin: ”Hän pitää sinusta huolen huomennakin. Hän kulkee matkoillasi kauempanakin. Hän ottaa sinut vastaan, kun hyppäät vaan. Hän sinua rakastaa, sinua rakastaa.”

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä saarnasta! Olin kirkossa, kannatti tulla, tänäänkin :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kyllä pidät tosi kivoja saarnoja! Hyvä, mielenkiintoisen ja selkeä tyyli sekä kaunis kieli!