sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

talo

facebook-frendi (ja frendi jo yläasteajoilta) kirjoitti statuksessaan, että "talokuume kasvaa". talokuumetta olen kuullut podettavan jo useammalla seudulla. se ei voi olla vain paikallinen vaiva. kyse on laajemmasta epidemiasta. niin monet tähän ikään ja tähän elämän tilanteeseen päässeet unelmoivat omasta talosta, oamsta pihasta ja omasta rauhasta. miksi?

itselle talokuume iski puolitoistavuotta sitten, kun ensi kertaa kuulin muuttovalmistalomalleista. siitä lähtien olen ottanut selvää kaikista mahdollisista maan rajojen sisällä toimitettavista muuttovalmiista ja vähemmän valmiista talopaketeista, -mallistoista ja -firmoista. tutkinta on jo niin valmis, että jos joskus lähiaikoina rakennamme, on valinnanvara varsin rajattu.

luulen, että yleinen nuorten perheiden talobuumi johtuu samoista syistä kuin itselläni. olen syntynyt omakotitaloon. minulla on ollut nurmikon ja pihapuiden koristama lapsuus. olen kiivennyt puuhun ja rakentanut majoja lähimetsään. omakotitalossa asuminen on merkinnyt minulle turvallista ja antoisaa elämää. kun parikymppisenä muutin helsingin kerrostaloon, ei se minua häirinnyt. se kuului asiaan. opiskelijakämppiä kertyi minulle neljä eri kohdetta. viimeisimmässä aloimme haaveilla omasta "punaisesta tuvasta ja perunamaasta". vaikka nyt asumme yhä kerrostalossa, on seutu silti maaseutua ja tontit maaseutuhintaisia. haaveen toteuttaminen on mahdollisempaa kuin aiemmin.

talokuume noussee elämänvaiheeseen kuuluvasta alttiudesta asettua, kaipauksesta tarjota omille lapsille samanlainen lapsuus kuin itsellä on ollut (mikä ei monessakaan mielessä ole välttämättä paras vaihtoehto, mutta paras kokemamme) pihoineen ja puutarhoineen. samoin nuoruuden kukan sulkiessa terälehdet avautuu uusia nuppuja uusine innostuksineen, joihin liittyvät lumilapiot, ruohonleikkurit ja pihagrillit. asettumiseen liittyy kiireetön puuhastelu, slow life -tyyppinen touhuaminen. se on minusta ihan tervettä. enkä näin olisi varmasti ajatellut vielä viisi vuotta sitten!

mainittakoon vielä, että minua viehättäisi vanha kunnon 50-luvun talo uutta valmistaloa enemmän. uusi ja ehta saa minut aina huolestumaan ("kuitenkin rikon jotain"). vanha talo on huolettomampi. siihen slow life sopii vielä paremmin asumaan. mutta rouvaa vanha talo pelottaa. ja onhan siinä riskinsä. enkä minä niin kätevä käsistäni ole.

2 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Tuo on niin totta, että omakotitalojen lapset haluavat kasvattaa omat lapsensa samalla tavalla.
Me asuttiin tosi pitkään kerrostalossa emmekä edes haaveilleet omakotitalosta, joka tuntui ajatuksena lähinnä työmaalta. Nyt olemme olleet kaksi vuotta onnellisia talonomistajia mmekä ole kyllä katuneet. Lapset viihtyvät niin hyvin kavereiden kanssa ulkona ja mies saa latautua työhönsä puutarhassa. Mulla on kotityöt kyllä lisääntyneet roimasti, minkä vuoksi olen ihan tyytyväinen siihen, että asuttiin pienemmässä asunnossa lasten ollessa pienempiä. Nyt on enemmän aikaa siivota, kun lapset ovat itsenäisempiä.

inari kirjoitti...

Voi Ville, emme kai me nyt niin vanhoja vielä ole, että "nuoruuden kukka sulkeutuu" vai mitenkäs sinä sen kovin runollisesti ilmaisit. Jos olemme, sanon vain: apua! Enhän minä ehdi mukaan lainkaan. Puuttuu ammatti, mies, lapset, koti, kaikki. Emmehän me nyt vielä niin vanhoja ole, sano!

Mutta talo olisi kyllä kiva. Se on myönnettävä. Vaikka minulla ei ole lapsia eikä rouvaa, varmasti minä itse ja koirat viihtyisimme oman puutarhan perillä omasta keittiön ikkunasta naapureita kytäten oikein hyvin. ;)

Hauskoja kesäpäiviä!
-inari