Saarna jouluaamuna 25.12.2010 klo 7 ja 9
Jes. 9:1-6; Room. 1:2-4; Luuk. 2:1-20
Laulaen:
Mä kanssa paimenten käyn seimen äärehen.
Käyn lasta katsomaan mä olkivuoteessaan.
Mun tähteni syntyi hän tänne.
Rakkaat ystävät. Me olemme tänä aamuna suuren sanoman äärellä. Mekin saamme uskoa enkelin ilosanoman: Teille on syntynyt Vapahtaja. Yhdessä paimenten kanssa me käymme Betlehemiin nähdäksemme, mitä Jumala on tehnyt meidän takiamme.
Mutta me emme löydä Jeesusta majatalosta. Muut vieraat ovat varanneet sen täyteen. Sen sijaan joulun valo hohtaa meille eläinten karjasuojasta, Vapahtaja makaa halvassa seimessä, olkivuoteella. Siellä hänellä oli tilaa syntyä. Siellä hänet ottivat aasit, härät ja lampaat vastaan.
Ainakaan meille ei kerrota pahastuivatko eläimet, kun Joosef ja Maria laittoivat kapaloihin käärityn lapsensa niiden ruokakaukaloon. Ehkä tuona yönä ei vaivannut nälkä tai mikään muukaan huoli. Ehkä tuona yönä niin eläimet kuin paimenet ja lapsen vanhemmatkin yön pimeydessä ihmetellen katselivat, kun maailman Vapahtaja oli tullut heidän keskelleen.
Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: ”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Heille, Marialle ja Joosefille ja lapselle, ei ollut tilaa majapaikassa. Kun Jumala tuli ihmiseksi, keskellemme, kaltaiseksemme, ei meidän keskeltämme löytynyt hänelle kovin paljon tilaa. Vapahtaja syntyi niin odottamattomalla tavalla, niin odottamattomiin oloihin. Ja me tarvitsemme aikaa valmistautua, aikaa varautua.
Mutta onhan meitä valmistettu. Onhan messiaan, Kristuksen syntymää odotettu. "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus." Jeesus-lapsessa tämä profeettojen lupaama suuri valo on tullut maailmaan.
Mutta mahtuuko Vapahtaja nykyäänkään kaikkialle? Saako seimen valo loistaa kirkkaana tässä maailmassa? Viime päivinä on maailmalta kantautunut uutisia, kuinka Pohjois-Irakin Kirkurin kaupungin kristityt ovat joutuneet perumaan joulunviettonsa ääriryhmä al-Qaidan terroriuhkausten vuoksi. Messuja sielläkin pidetään mutta mitään muita juhlallisuuksia ei uskalleta viettää. Suuren ilon sijasta on tänä jouluna kaupungin vallannut pelko. Valon sijasta pimeys.
Joulurauhaa ovat vailla myös Pohjois- ja Etelä-Korean välit. Sotilaalliset jännitteet maiden välillä ovat viime viikkoina kiristyneet. Sotaharjoituksia on pidetty ja voimanosoituksia näytetty. Tiistaina Etelä-Korean rajalle sytytettiin kuitenkin jouluvalot, jotka on viritetty 30-metrisen joulukuusen muotoon. Kuusen huipulla loistaa risti. Pastori Lee Young-hoon sanoi juhlallisuuksissa toivovansa, ”että Kristuksen rakkaus ja rauha leviävät Pohjois-Korean kansan keskuuteen".
Tänä jouluaamuna minä toivon, että Kristuksen rakkaus ja rauha leviävät ja saavat tilaa kaikkien kansojen keskellä ja jokaisessa jyväskyläläisessä kodissa. Sillä ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Mä kanssa enkelten myös laulan kiitoksen,
kun Herra armossaan tuo rauhan maailmaan,
myös mulle hän rauhansa antoi.
Ahtaan karjasuojan vaatimattomassa seimessä makaava Jeesus-lapsi, hän tuo maailmaan rauhan ja armon. Armon, joka voi synnyttää maailman ihmisten välille sellaista rauhan, rakkauden ja ymmärtämisen tilaa, jossa on mahdollista elää yhdessä, lähellä, yhteydessä.
Jeesus-lapsen armo on rakkautta, joka voi valaista pimeimmänkin yömme. Omasta yöstämme, omasta pimeydestämme me käymme sydämemme ikkunasta katsomaan seimen lasta, josko hänessä näkisimme valon, joka loistaa niille, jotka pimeydessä vaeltavat, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa. Tänä jouluaamuna me käännymme kohti maailman Vapahtajaa kaiken sen pimeyden keskeltä, joka kuin raskaana ikeenä painaa hartioitamme alas. Me katsomme tuota pientä lasta ja toivomme, että hänen harteillaan on valta ottaa meidän taakkamme pois. Ottaa pois kaikki se, mikä meitä pitää pelossa ja estää meitä olemasta sitä mitä todella olemme. Ottaa pois kaiken sen, mikä on syystä tai toisesta ajanut meidät erilleen toisesta ihmisestä, läheisestä, ystävästä. Ottaa pois meidän syntimme. Kaikki se, millä olemme torjuneet Jumalan hyvyyden ja rakkauden. Kaikkeen tähän pimeyteemme on syttynyt valo. Meille on annettu apu, meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Tämän kaiken on Jumala tehnyt rakkaudestaan meitä kohtaan. Tämän vakuuttaa meille enkeleiden kuoro laulaessaan: ”maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Rakkaus ilmaistaan tässä alkukielellä sanalla eudekeoo. Samaa sanaa käytetään myöhemmin Jeesuksen kasteen yhteydessä, kun ”taivaasta kuului ääni: 'Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.'”
Jumala rakastaa maailmaa, Jumala rakastaa jokaista meistä samalla rakkaudella, samalla mieltymyksellä kuin omaa Poikaansa. Mutta meidän syntiämme hän ei rakasta. Sen tähden ja rakkautensa tähden Jeesus tuli avuksemme meidän pimeyteemme. Hän syntyi meidän keskellemme antaakseen meille iankaikkisen elämän, iankaikkisen jouluilon, ikuisen armahdettuna olemisen lahjan.
Jeesus tulee sinne, missä hänelle on tilaa. Sinne, missä hänet otetaan vastaan. Voisiko meidän kiitoksemme, meidän joululahjamme, jonka sinne seimen luo viemme, olla sitä, että me teemme maailmassa Vapahtajalle tilaa. Sillä ei kukaan muu tuota tilaa tee. Tai no, ehkä aasi, härkä ja lammas. Näin Luojamme näyttää luomakunnassaan meille esimerkin siitä, mikä on meidän kristittyjen tehtävä. Tehdä tilaa Jeesukselle, jotta hän voi tulla kaikkien ihmisten luo.
Monet meistä suomalaisista pitävät uskoa mielellään yksityisasiana. Mutta kuinka me voisimme olla tästä suuresta ilosta kertomatta, kun Vapahtaja on syntynyt! Johanneksen evankeliumin alussa luvataan: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.”
Paimenetkin palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Saakoon siis joulun sanoma synnyttää meissäkin uskoa, iloa ja valoa, jota mekin myös joulumme jälkeen viemme sinne, missä kuljetaan pimeässä, tietämättä siitä, että Vapahtaja on syntynyt.
Sun, Jeesus, kanssasi, mä vietän jouluni,
käy, seimen lapsonen, käy jouluvieraaksein,
niin jouluni ei lopu koskaan.
Jes. 9:1-6; Room. 1:2-4; Luuk. 2:1-20
Laulaen:
Mä kanssa paimenten käyn seimen äärehen.
Käyn lasta katsomaan mä olkivuoteessaan.
Mun tähteni syntyi hän tänne.
Rakkaat ystävät. Me olemme tänä aamuna suuren sanoman äärellä. Mekin saamme uskoa enkelin ilosanoman: Teille on syntynyt Vapahtaja. Yhdessä paimenten kanssa me käymme Betlehemiin nähdäksemme, mitä Jumala on tehnyt meidän takiamme.
Mutta me emme löydä Jeesusta majatalosta. Muut vieraat ovat varanneet sen täyteen. Sen sijaan joulun valo hohtaa meille eläinten karjasuojasta, Vapahtaja makaa halvassa seimessä, olkivuoteella. Siellä hänellä oli tilaa syntyä. Siellä hänet ottivat aasit, härät ja lampaat vastaan.
Ainakaan meille ei kerrota pahastuivatko eläimet, kun Joosef ja Maria laittoivat kapaloihin käärityn lapsensa niiden ruokakaukaloon. Ehkä tuona yönä ei vaivannut nälkä tai mikään muukaan huoli. Ehkä tuona yönä niin eläimet kuin paimenet ja lapsen vanhemmatkin yön pimeydessä ihmetellen katselivat, kun maailman Vapahtaja oli tullut heidän keskelleen.
Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: ”Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Heille, Marialle ja Joosefille ja lapselle, ei ollut tilaa majapaikassa. Kun Jumala tuli ihmiseksi, keskellemme, kaltaiseksemme, ei meidän keskeltämme löytynyt hänelle kovin paljon tilaa. Vapahtaja syntyi niin odottamattomalla tavalla, niin odottamattomiin oloihin. Ja me tarvitsemme aikaa valmistautua, aikaa varautua.
Mutta onhan meitä valmistettu. Onhan messiaan, Kristuksen syntymää odotettu. "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus." Jeesus-lapsessa tämä profeettojen lupaama suuri valo on tullut maailmaan.
Mutta mahtuuko Vapahtaja nykyäänkään kaikkialle? Saako seimen valo loistaa kirkkaana tässä maailmassa? Viime päivinä on maailmalta kantautunut uutisia, kuinka Pohjois-Irakin Kirkurin kaupungin kristityt ovat joutuneet perumaan joulunviettonsa ääriryhmä al-Qaidan terroriuhkausten vuoksi. Messuja sielläkin pidetään mutta mitään muita juhlallisuuksia ei uskalleta viettää. Suuren ilon sijasta on tänä jouluna kaupungin vallannut pelko. Valon sijasta pimeys.
Joulurauhaa ovat vailla myös Pohjois- ja Etelä-Korean välit. Sotilaalliset jännitteet maiden välillä ovat viime viikkoina kiristyneet. Sotaharjoituksia on pidetty ja voimanosoituksia näytetty. Tiistaina Etelä-Korean rajalle sytytettiin kuitenkin jouluvalot, jotka on viritetty 30-metrisen joulukuusen muotoon. Kuusen huipulla loistaa risti. Pastori Lee Young-hoon sanoi juhlallisuuksissa toivovansa, ”että Kristuksen rakkaus ja rauha leviävät Pohjois-Korean kansan keskuuteen".
Tänä jouluaamuna minä toivon, että Kristuksen rakkaus ja rauha leviävät ja saavat tilaa kaikkien kansojen keskellä ja jokaisessa jyväskyläläisessä kodissa. Sillä ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
Mä kanssa enkelten myös laulan kiitoksen,
kun Herra armossaan tuo rauhan maailmaan,
myös mulle hän rauhansa antoi.
Ahtaan karjasuojan vaatimattomassa seimessä makaava Jeesus-lapsi, hän tuo maailmaan rauhan ja armon. Armon, joka voi synnyttää maailman ihmisten välille sellaista rauhan, rakkauden ja ymmärtämisen tilaa, jossa on mahdollista elää yhdessä, lähellä, yhteydessä.
Jeesus-lapsen armo on rakkautta, joka voi valaista pimeimmänkin yömme. Omasta yöstämme, omasta pimeydestämme me käymme sydämemme ikkunasta katsomaan seimen lasta, josko hänessä näkisimme valon, joka loistaa niille, jotka pimeydessä vaeltavat, niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa. Tänä jouluaamuna me käännymme kohti maailman Vapahtajaa kaiken sen pimeyden keskeltä, joka kuin raskaana ikeenä painaa hartioitamme alas. Me katsomme tuota pientä lasta ja toivomme, että hänen harteillaan on valta ottaa meidän taakkamme pois. Ottaa pois kaikki se, mikä meitä pitää pelossa ja estää meitä olemasta sitä mitä todella olemme. Ottaa pois kaiken sen, mikä on syystä tai toisesta ajanut meidät erilleen toisesta ihmisestä, läheisestä, ystävästä. Ottaa pois meidän syntimme. Kaikki se, millä olemme torjuneet Jumalan hyvyyden ja rakkauden. Kaikkeen tähän pimeyteemme on syttynyt valo. Meille on annettu apu, meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Tämän kaiken on Jumala tehnyt rakkaudestaan meitä kohtaan. Tämän vakuuttaa meille enkeleiden kuoro laulaessaan: ”maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Rakkaus ilmaistaan tässä alkukielellä sanalla eudekeoo. Samaa sanaa käytetään myöhemmin Jeesuksen kasteen yhteydessä, kun ”taivaasta kuului ääni: 'Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.'”
Jumala rakastaa maailmaa, Jumala rakastaa jokaista meistä samalla rakkaudella, samalla mieltymyksellä kuin omaa Poikaansa. Mutta meidän syntiämme hän ei rakasta. Sen tähden ja rakkautensa tähden Jeesus tuli avuksemme meidän pimeyteemme. Hän syntyi meidän keskellemme antaakseen meille iankaikkisen elämän, iankaikkisen jouluilon, ikuisen armahdettuna olemisen lahjan.
Jeesus tulee sinne, missä hänelle on tilaa. Sinne, missä hänet otetaan vastaan. Voisiko meidän kiitoksemme, meidän joululahjamme, jonka sinne seimen luo viemme, olla sitä, että me teemme maailmassa Vapahtajalle tilaa. Sillä ei kukaan muu tuota tilaa tee. Tai no, ehkä aasi, härkä ja lammas. Näin Luojamme näyttää luomakunnassaan meille esimerkin siitä, mikä on meidän kristittyjen tehtävä. Tehdä tilaa Jeesukselle, jotta hän voi tulla kaikkien ihmisten luo.
Monet meistä suomalaisista pitävät uskoa mielellään yksityisasiana. Mutta kuinka me voisimme olla tästä suuresta ilosta kertomatta, kun Vapahtaja on syntynyt! Johanneksen evankeliumin alussa luvataan: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.”
Paimenetkin palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Saakoon siis joulun sanoma synnyttää meissäkin uskoa, iloa ja valoa, jota mekin myös joulumme jälkeen viemme sinne, missä kuljetaan pimeässä, tietämättä siitä, että Vapahtaja on syntynyt.
Sun, Jeesus, kanssasi, mä vietän jouluni,
käy, seimen lapsonen, käy jouluvieraaksein,
niin jouluni ei lopu koskaan.
Kommentit