sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ilon lapset, saarna 19.12.2010

4. adventtisunnuntai
Herran syntymä on lähellä

1.Moos.21:1-7; Hepr.6:13-19; Matt.1:18-24

Joulu on miltei jo ovella. On aika valmistaa omaa mieltä ja sydäntä joulun sanoman vastaanottamiseen. On aika laittaa kotia valmiiksi juhlaa varten. Joku on varmastikin hakenut jo kuusen sisään. On hankittu kinkku odottamaan, on tehty laatikoita valmiiksi. Entä kuinka moni teistä on käärinyt jo lahjapaketteja?

Paketteihin on laitettu nauhat ja kirjoitettu pakettikortti. Sillä onhan sillä väliä, että tiedetään kuka lahjan saa. Pakettiin kirjoitetulla nimellä on väliä.

Nimellä on väliä myös tämän päivän teksteissä.

Päivän ensimmäinen lukukappale kertoo meille siitä ilosta, jonka Abraham ja Saara saivat kokea vielä vanhoilla päivillään. Jumala antoi heille pojan. Pojan nimi oli Iisak. Iisak tulee heprean sanasta, joka merkitsee 'hän nauraa'.

”Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani.” Näin riemuitsi Iisakin äiti Saara. Iisak oli ilon lapsi.

Eikö meidän joulun odotuksessammekin ole lukuisia ilon ja naurun aiheita. Kodin valmisteleminen, lasten ja lapsenlasten innokas ja malttamatonkin odotus, lahjojen valitseminen, valmistautuminen yhteiseen juhlaan. Usein meidän joulunalusaikamme tahtoo vain olla sellaista liiallista huolehtimista ja kiireistä yliyrittämistä. Miksi lataamme ilon ja naurun juhlamme sellaisella? Jääkö silloin kyllin tilaa sille, mitä odotamme?

Mutta ei ollut helppoa Joosefillakaan lapsen syntymän edellä. Päivän evankeliumi kertoo meille tästä Joosefin tukalasta tilanteesta. Myös Joosef joutui puntaroimaan oman odotuksensa kanssa. Miten hän suhtautuisi syntyvään lapseen, joka ei olisi hänen. Hänen aikeensa olivat kovin inhimilliset. Hän saisi jättää Marian, hänellä oli syytä epäillä Mariaa uskottomuudesta. Mutta Joosef ei halunnut saattaa Mariaa pilkan kohteeksi ja häpäistä tätä julkisesti. Lain tuntevana miehenä Joosef tiesi, että jos asia tulisi julkisesti ilmi, Maria voitaisiin uskottomuudesta kivittää kuoliaaksi.

Joosef aikoi siis purkaa kihlauksen. Mutta miehen mieli muuttui, kun hän sai enkeliltä järisyttävän viestin. Viestin, joka muuttaisi kaiken. Enkeli selvitti Joosefille, mistä lapsessa on oikein kyse. Maria synnyttäisi lapsen, jonka syntymästä jo profeetat olivat puhuneet. Heidän lapsensa olisi Messias, maailman Vapahtaja. Tämän unessa kuultuaan Joosef otti Marian vaimokseen. Hän suostui siihen tehtävään ja kutsumukseen, minkä Jumala oli hänelle varannut.

Joosefin mielenmuutos tai kääntymys tiivistyy nimeen, jonka enkeli käski antaa pojalle. ”Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”


Nimi Jeesus on kreikkalainen muoto heprean nimestä Joosua, joka merkitsee ’Herra pelastaa’.

Maria ei ollut toiminut uskottomasti. Jumala oli toiminut Marian kautta. Heidän, Marian ja Joosefin, lapsensa olisi maailman pelastaja. Siksi tämäkin lapsi, Jeesus-lapsi, on ilon ja naurun lapsi. Jos hän saa olla joulumme ja joulun odotuksemme keskellä, kuin joulukuusi, jonka ympärillä touhuamme, säilyy meilläkin ilo ja kiitollisuus valmistautumisessamme mukana. Meille luvataan, että odotuksemme saa täyttyä.

”Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä.” Näin sanottiin Heprealaiskirjeen lukukappaleessa. Lupaus, johon tässä viitataan, on lupaus, jonka Jumala antoi Abrahamille sen jälkeen, kun Abraham oli osoittautunut äärimmäisen kuuliaiseksi Jumalan äänelle. Jumala koetteli Abrahamin uskoa käskemällä uhraamaan tämän rakkaan ja ainoan poikansa Iisakin. Abraham luotti loppuun saakka siihen, että ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi.” Lopulta Iisakin henki säästyi, kun uhriksi osoitettiin oinas, joka oli takertunut sarvistaan pensaikkoon. Mutta Abraham sai kuuliaisuutensa tähden kuulla Jumalan lupauksen: ”siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet.” Tämän Jumala vannoi itsensä, oman nimensä kautta.

Se merkitsee, että Jumalan lupaus pitää. Lupaus ei muutu. Myös tämän joulun sanoma on sama kuin aina ennenkin. Tässäkin joulussa on kysymys Jumalan järkähtämättömien lupausten täyttymisestä. Vapahtaja on annettu meidän avuksemme.

Tämä Jumalan lupaus on nimessä Immanuel. Joulun lapsen, Jeesuksen nimi on Immanuel. Se merkitsee 'Jumala on meidän kanssamme'.

Iisakia ei uhrattu. Jeesus uhrattiin. Hän pelasti meidät meidän synneistämme. Meidän pelastuksemme tähden hän syntyi keskellemme, kaltaiseksemme, taakkojemme alle.

Joosef tuskin tiesi, kuinka Jeesus-lapsen tulee käymään. Tuskin sitä aavisti Mariakaan. He kuitenkin luottivat Jumalan kutsuun, suostuivat tehtävään, joka oli heille kummallekin varattu Vapahtajan vanhempina.

Myös meitä kutsutaan puntaroimaan omaa odotustamme. Millä mielin olemme käymässä joulun viettohon? Millä mielellä otamme Jeesus-lapsen vastaan?

Suhteessa Jeesus-lapseen on meilläkin kutsumuksemme. Myös meidän nimellämme on väliä. Meidät on kerran nimeltä kutsuttu. Olemme kasteessa saaneet Jumalan lapsen nimen. Jumala tuntee meidät nimeltä. Hän kutsuu meitä nimeltä. Puhuttelee meitä. Kehottaa meitä kysymään itseltämme, suostummeko me tekemään tilaa joulun lapselle, suostummeko me ottamaan maailman Vapahtajan vastaan, suostummeko tehtävään, jonka hän meille antaa, kulkemaan hänen seurassaan, hänen omikseen kastettuina, nimeltä kutsuttuina. Levittämään ympärillemme joulun iloa ja synnyttämään naurua. Jakamaan sitä riemua, jota itse koemme. Antamaan yltäkylläisyydestämme niille, joiden kädet ovat tyhjemmät tai kokonaan tyhjät. Olemaan läsnä siellä, missä elämä huutaa lähelleen toista ihmistä.

Sillä jos seimessä makaavan Jeesus-lapsen ympärille olisi kiedottu käärepaperit, lukisi tuossa pakettikortissa jokaisen ihmisen nimi. Tuo lahja on meille kaikille. Meistä jokaista varten. Se on lahja, joka on meille jo valmistettu.

Siksi rohkaisen teitä kaikkia valmistautumaan siihen omaan jouluusi, mutta myös yhteiseen joulun iloon, valmistautuen siihen rukoillen. Rukoillen sydämeesi luottamusta, että Jumalan lupaukset toteutuvat. Tänäkin päivänä. tänäkin jouluna. Rukoillen kuuliaisuutta, jotta pysyisit siinä kutsussa, jonka olet lahjaksi saanut. Rukoillen, kuten rukoili ja huokaili Herramme äiti Maria suuressa hämmästyksessä suuren tehtävänsä alussa sanoen:

"Sinua palvelen, ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä, ääntäsi kuuntelen."
(Virsi 52:1)

2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Hienoa, että laitat saarnojasi nettiin. Siunausta ja iloa Vapahtajamme syntymästä sinulle!
t.Mika

Andizio kirjoitti...

HYVÄÄ JOULUU VILLE!