Konfirmaatiopuhe 1.7.2012

Viron riparin 9952 konfirmaatiomessu 1.7.2012

Lukukappale: 1. Tim. 6:11b-12 (Reetta luki)

Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

Vastausmusiikki: Joan Osborne, One of us (Roosa lauloi)

If God had a name, what would it be
And would you call it to his face
If you were faced with him in all his glory
What would you ask if you had just one question

And yeah yeah God is great yeah yeah God is good
yeah yeah yeah yeah yeah

What if God was one of us
Just a slob like one of us
Just a stranger on the bus
Trying to make his way home

If God had a face what would it look like
And would you want to see
If seeing meant that you would have to believe
In things like heaven and in Jesus and the saints and all the prophets

And yeah yeah god is great yeah yeah god is good
yeah yeah yeah yeah yeah

What if God was one of us
Just a slob like one of us
Just a stranger on the bus
Trying to make his way home
He's trying to make his way home
Back up to heaven all alone
Nobody calling on the phone
Except for the pope maybe in rome
 

Saarna

Mitä jos Jumala olisi yksi meistä? Kuka tahansa meistä täällä kirkossa, kuka tahansa tuolla toisaalla, kuka tahansa maan päällä.

Kohtelisitko tuota ihmistä eri tavalla? Olisiko hänellä enemmän väliä? Olisiko Jumalaan helpompi uskoa, jos hän olisi tutumpi, läheisempi, lähempänä?

Rippikoulu on tutustumista sekä ihmisiin että Jumalaan. Se on tutustumista ihmisenä olemiseen ja elämiseen. Siihen, kuka minä olen ihmisenä. Siihen, kuka tuo toinen on. Siihen, mitä Jumala minusta välittää. Mitä Jumala minulta tahtoo.

Tuossa Reetan lukemassa raamatunkohdassa sanottiin näin: ”Pyri nuhteettomaan elämään, hurskauteen ja uskoon, pyri rakkauteen, kestävyyteen ja lempeyteen. Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.”

Käy uskon jalo kilpailu. Rippikoulu on tutustumista ihmiseen ja Jumalaan, koska kasteessa on alkanut uskon jalo kilpailu. Kasteessa on usko saatu lahjaksi, rippikoulu on yksi etappi tuossa kilpailussa, joka jatkuu yhä riparin ja konfirmaation jälkeen. Usko on kilpailu, joka ei pääty tänään Espanjan ja Italian EM-finaaliin. Se on kilpailu, jota myös me kaikki kristityt edelleen käymme, te vanhemmat, kummit, ystävät, kaikki seurakuntalaiset. Se on kilpailu joka päättyy vasta sitten, kun palkinto meille kerran ojennetaan.

Kasteessa meidät on kutsuttu matkalle kohti iankaikkista elämää, kohti taivaan kotia. Siinä on meidän finaalimme, että Jumala kutsuu meitä luokseen ja tahtoo että kuljemme häntä kohti, hänen kanssaan, kuljemme taivasmatkaa. Uskon matkaa, joka on kuin se Vanhan reissaajan seikkailu – Vanha reissaaja oli yksi monista leikeistä, joita riparilla leikimme –, usko voi olla siis reissu, jonka aikana vastaan tulee monenlaisia yllätyksiä. Iloisia kohtaamisia, mutta myös vastoinkäymisiä. Mutta jos pienelläkin uskolla jaksamme jatkaa matkaamme niin lopulta mekin kohtaamme isän, aivan kuten Vanha reissaajakin kohtasi, mutta tämä Isä ei aja meitä pois, vaan hän kutsuu luokseen. Jumala kutsuu luokseen. Hänen luonaan on tilaa jokaiselle, joka tahtoo tulla.

Ehkäpä silloin uskon jalo kilpailu ei voi olla kisailua toisia vastaan: Kuka ehtii? Kuka vielä mahtuu Jumalan luo? Usko ei voi olla kilpailua samalla tapaa kuin EM-jalkapallossa tai leiriolympialaisissa, joissa isosten vetämät ryhmät kisailivat toisiaan vastaan. Eikä se ole kilpailua siitä, kuka uskoo eniten tai paremmin kuin toiset tai kuka tietää kaikki vastaukset. Voisiko uskossa olla ennemminkin kyse siitä, kuka uskaltaa kysyä kysymyksiä, kuka uskaltaa etsiä, kuka uskaltaa luottaa siihen, että Jumala kyllä jaksaa kysymyksiä ja epäilyksiäkin.

Sillä kristillinen usko antaa tilaa kyselylle. En tiedä mitä te muut ajattelette, mutta minusta meillä oli riparilla sellainen ilmapiiri, että uskallettiin myös kysyä. Kyseltiin ja ihmeteltiin, eikä vain kirjoitettu valmiita vastauksia muistiinpanoihin. Oli tilaa ihmetellä, oli lupa kysyä. Ja yhdessä etsiä vastauksia. Yhdessä.

Voisiko uskossa olla kyse myös sellaisesta kilpailusta, jota ei käydä toisia vastaan vaan yhdessä toisten kanssa. Eikö usko voisi olla kilpailu, jossa yhdessä pyrimme antamaan toisillemme tilaa ja vapauden ihmettelylle, etsimiselle ja kyselylle, olimmepa kotona, kavereiden kanssa, töissä, mökillä, tai minne sitten reissumme kulloinkin kulkee.

Tämä juhlapäivä päättyy, mutta reissumme jatkuu. Emmekö voisi myös siellä elämän arjessa yhdessä pyrkiä elämään niin kuin Jeesus meitä opettaa: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakasta toista ihmistä niin kuin Jumala olisi siinä. Rakasta häntä niin kuin Jumala rakastaa. Tähän voimme ainakin pyrkiä.

Tätäkin olemme tämän rippikoulussa yrittäneet opetella. Tällä rippikouluryhmällä yhteishenki on ollut ihailtava koko rippikoulun ajan. Helmikuun viikonloppuleiristä lähtien, läpi kevään ja huipennuksena ripariviikkoon Virossa. Se on ollut ihailtava, koska siinä yhteishengessä on paljon rakkautta. Rakkautta on siinä, kun saa olla oma itsensä ja kokea kelpaavansa sellaisenaan. Rakkautta on siinä, kun uskaltaa lähestyä ja lähentyä, kun uskaltaa jutella toisen kanssa niin että siirtää ennakkoluulot sivuun. Rakkautta on siinä, että antaa toisen mielipiteille arvoa, antaa toiselle tilaa olla keskeneräinen ja kasvaa. Rakkautta on siinä, kun antaa omastaan, niin kuin nämä nuoret ja te perheenjäsenet annoitte, kun järjestimme riparilla keräyksen sinne Viron Tutulinnan lastenkotiin ja perhekotiin. Lapsille ja nuorille, joilla ei ole samalla tavalla kuin monella täällä meillä on.

Siinä on mielestäni oppimista elämänasenteesta ja rakkaudesta meille jokaiselle, mitä nämä nuoret ovat riparin aikana toistensa kanssa toimimisesta oppineet. Se on jotain jaloa. Se on uskon jaloa kilpailua, jossa yhdessä toisten kanssa saa yhä tutustua toisiin Jumalan luomiin huipputyyppeihin, jossa yhdessä saa ihmetellä Jumalan rakkautta meitä kohtaan, jossa yhdessä saa kasvaa ja vahvistua uskossa, johon kerran on kastettu.

Palataan vielä tuohon kysymykseen puheeni alussa. Joko tiedät, mitä tekisit jos Jumala olisi yksi meistä. Yksi kysymys, joka kyselevällä riparillamme esitettiin ja joka jäi mieleeni, oli lyhyesti: ”Miksi Jeesus?” Miksi juuri Jeesus kuoli, miksi Jeesus pelasti meidät ristillä?

Miksi Jeesus? Kun ajattelemme Jeesusta, niin eikö juuri hänessä Jumala tullut yhdeksi meistä? Eikö Jumala rakastanut maailmaa niin paljon, että lähetti avuksemme juuri oman Poikansa? Eikö juuri Jeesus antanut Jumalalle kasvot, sellaiset kasvot, joista katsovat sekä ihmisiä rakastava katse, ihmisten kärsimyksistä kyynelehtivä katse että katse, joka kutsuu seuraamaan häntä, luottamaan häneen, yhä tutustumaan häneen, kyselemään kysymyksiä häneltä ja ihmettelemään. Ihmettelemään myös yhdessä hänen kanssaan.

Joten usko vain, hän jaksaa kulkea mukana.

”Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.”

Nyt, rakkaat nuoret, astukaa alttarin eteen lausumaan tuo hyvä tunnustus.