villen blogi

juoksen osoitteessa funforrestfun.blogspot.com . kaikki kannustus matkan varrella on tervetullutta.

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "isin poika": ...selviäisitkö...? Lasten rakkaus on "ansaittava",sitä ei saa automaatista ABC:n uloskäynnin luota... Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "isin poika": "laatuaikaa"=uusavuttomien urpojen ymmärtämättömyys siitä,että laatuaikaa on joka hetki,sillonkin kun ei jaksa. kirjoitin tammikuussa poika-isä-suhteestamme . hienoa, että teksti provosoi lukijan kommentoimaan. ja oikein kaksi kertaa! koska kommentointi blogissani on valvottua, olivat hiiren näppäimen alla vaihtoehdot "julkaise" ja "hylkää". kommenttien sävy ei sopinut sen hetkiseen mielentilaani, joten hylkäsin. kun tulin toisiin aatoksiin, oli jo liian myöhäistä. julkaisen ne siksi nyt itse. nöyrä vastine: olen hyvin pahoillani, että tässä vaatimattomien selviytyjien ja suorittajien maassa kehtaan edes hissukseen löytää oman epävarman vanhemmuuteni keskellä joitain onnistumisen hetkiä ja niistä mainita julkisella fo

kulki ystävä mukana hetken nyt poissa, poistunut kesken retken iloon yhtyy ikävä riemuun raskas huokaus jää yksin lupaus ei yksin sure itkevä vain hetken on poissa, poistunut ystävä yhteisen retken.

älä pelkää kuolema on nielty se kompastui jalkoihinsa putosi omaan kuoppaansa sieltä se ei enää nouse älä pelkää kivi on vieritetty edestäsi estämästä valo tulvii sinne missä oli häpeä, kipu lika, pyyhkien kaiken pois. älä pelkää tämä päivä on tullut se muuttaa yön iloksi pelon toivoksi kyyneleet maidoksi joka ei koskaan lopu.

pimeä metsä. puiden oksat mustina käsinä hapuilevat taivasta. tähtien peitto on liian kaukana. turha on niihin kurkottaa. mutta keskellä metsää loimuaa tuli. nuotion valo on pehmeä, hellä. sen äärelle on helppo istahtaa. sen lämpö kulkee poluilla mukana. sitä ei mikään vie enää pois.

kuoleman ja elämän erottaa toivottomuus. toivon tuo verho, joka vedetään silmiemme edestä, tietämättömyyden tieltä. me annoimme toisillemme niin monia kasvoja, etten tunnistanut sinua silmät kiinni. arkun kansi jäi auki, juoksin ulos, säikähdin, en vieläkään ole saanut lepoa. kuinka jossain niin kylmässä voisi olla elämää? kuinka kallion seinämästä voisi versoa?

viiltää tuuli haavojani kuiskauksen kuuli kai Jumalani häneen minä turvaan kun myrskyää tiedän etten turhaan tähän jää ristin luo itseni tuon haavoistasi haavoihini juon uudestaan saan aloittaa saan tunnustaa se satuttaa joku minua näin rakastaa lempeä tuuli nyt hyväilee rakkaus suuri mua kannattelee kun matkaa tätä teen kun harhailen Jumalani eteen ihmeellisen ristin luo itseni tuon haavoistasi haavoihini juon uudestaan saan aloittaa saan tunnustaa se satuttaa joku minua näin rakastaa. --- v: am | f | c | g | x4 c: c | g | f | g | x2 am | g | f | g | x2

perjantai saapui hiljaisena. apeana kuin katuva koulupoika. sen askelissa oli jotain samaa kuin väsymykseensä väsyneellä. hiljaisuus kasvoi. se oli yhä hiljaisempaa ja ahdistavampaa. pilvet värittivät sen harmaaksi ja hengitys kavahti sitä, jäi sen edessä ilmaan leijumaan, odottamaan. ja hän henkäisi viimeisen kerran. sen kaikki kuulivat. se repi hiljaisuuden sirpaleiksi. kaikkialla alkoi äänekäs valitus ja järkytys muutti kellotorneihin asumaan. ja me jäimme siihen itkemään kuin katuvat koulupojat ja toivoimme, että isä antaisi anteeksi. emme tienneet mitä teimme.

torstain illassa käy kolea tuuli. kuin kuoleman hiipivät askeleet lähenisivät. maahan jää laahavan viitan jälkiä. aika on täyttynyt. huominen tulee, sen jo tiedän. istumme kahden sillalla. sinä sanot: pysy siinä. virta kulkee allamme, sinä otat minusta kiinni kun painovoima käy liian vahvaksi. minä olen heikko. sinähän tiedät, millaista se on. olla rikki. mutta vain pari päivää vielä. aurinko nousee, varjot katoavat ja huurteinen maa kukkii. jaksan odottaa, jaksanhan. sinä näytät, että kuolemalta on revitty siivet. kivenkovat valheet murrettu kuin pehmeä leipä. istu vielä viereeni. istu, että jaksan uskoa.

eli puhe Hiljaisen viikon tiistain iltakirkossa 7.4.09 klo 18. Ps. 69:2-5,7-10; 1. Kor. 1:18-19; Matt. 26:57-27:10. Kuinka paljon armo maksaa? Kolmekymmentä hopearahaa oli Jeesuksen hinta. Sen verran otti Juudas ystävänsä ja opettajansa kavaltamisesta. Hän tienasi ihan hyvin. Summa vastasi viinitarhan työntekijän kuukauden palkkaa. Sillä saattoi ostaa itselleen vasikan, pari lammasta ja vieläpä vastasyntyneen aasinvarsankin. Mutta Juudas heitti verirahansa menemään. Hän tuli katumapäälle. Ehkä hän ei ollut odottanut, että lopputulos olisi niin raju. Että hänen kavalluksensa päätyisi Jeesuksen kuolemantuomioon. Kun kuuntelimme tuota Matteuksen kertomusta, eikö tehnyt mieli mennä väliin ja keskeyttää väärien todistajien syytökset? Eikö tehnyt mieli kysyä Jeesukselta niin kuin Kaifas: Etkö lainkaan vastaa? Jeesus, miksi et vastaa perättömiin syytöksiin? Miksi et pelasta itseäsi, kun kerran olet syytön? Meillä on oikeudentajua, kun ajattelemme näin. Syyttömän tuomitseminen on väärin, syyll