Siirry pääsisältöön

rippipappeudesta

palasin perjantaina iltakymmenen jälkeen lapin rippikoululeiriltä. viikko meni kaikin puolin mainiosti. säät olivat kelvollisia, paikoitellen upeita, maisemat näyttäviä ja nuoret verrattomia. kaikki läpäisivät rippikoulun, uskaltanen sanoa. vielä on viikko konfirmaatioon eli teoriassa asioita voi kai mennä pieleen. en vain jotenkin usko, että menisi.

leiri oli ensimmäiseni pappina. pappeus näkyi ja tuntui ainakin kolmella tavalla: auktoriteettina, vastuuna ja luottamuksena.

rippipapilla on valtaa, mikä herättää sopivassa määrin pelkoa ja kunnioitusta tätä kohtaan. molemmat hämmästyttivät ja hämmensivät. valtaa ei pidä käyttää väärin eikä sillä pidä tahallisesti säikytellä. pappisvirka taitaa kuitenkin vain olla jotain sellaista, mikä sisältää luontaisetuna sellaista valtaa, joka on tiedostamatonta, näkymätöntä ja luonnollista. tiedä häntä. tämänkokoinen reflektio ei synnytä tarkempia määritelmiä.

vastuu on raskas kantaa. yllätyin siitä, kuinka paljon erinäisiä, pikkuisia asioita on pidettävä mielessä, koska ellei niitä siellä pidä, ne eivät siellä pysy. rutiinia asioiden huomaamiseen tästä kokonaisvastuun näkökulmasta ei ole vielä ehtinyt kasvaa. siemen siellä silti itää. ihmeellisen hyvin selvisin, vaikka itse tunnustankin. stressiä tunsin vain kahdesti: aikataulusta ja loppukertauksesta. nukutuksi sain varsin kunnolla ja hartiasärky johtui vain vieraasta tyynystä.

pappeus herättää luottamusta. kun keskustellessamme käskyistä kyseenalaistin nuorten näkemyksiä, sain ensin osakseni vastustusta: "mitä se sulle kuuluu?", sitten jo myönnytystä: "ville on pappi, että kyllä se sille taitaa kuulua." tämä tuli nuorilta itseltään. tämän rinnalla vielä merkittävämpinä olivat leirin aikana käydyt keskustelut, joissa luottamus ja luotettavuus olivat jo lähtökohtaisesti mukana. hyviä kokemuksia, oikein hyviä!

tässä on vielä sopivaa viitata oppimiseni tavoitteisiin vuosien takaa lassi pruukin opetusryhmissä. jo silloin pidin tärkeänä oppia dialogisuuden taitoa, sitä että opettaja ja oppijat voivat keskustella ja että oppiminen tapahtuu nuoren maailman ja uskon maailman välisessä vuorovaikutuksessa. on yhtäaikaa todella nöyrää ja todella lohdullista myöntää, että tämä tavoite on yhä voimassa. pidän sitä edelleen tärkeänä ja edelleen koen sen kehittymistarpeena.

pääni on yhä prosessissa ja palautuminen arkeen on tehnyt vaikeaa. tänään kuitenkin arjessa on tauko, kun juhlimme eliaa, joka täytti torstaina kolme vuotta. yhtä kauan olen ollut isi. yhtä kauan opetellut vuorovaikutusta, vastuuta ja luottamuksen synnyttämistä.

siispä:

"monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!"

Kommentit

Anonyymi sanoi…
pappeus herättää luottamusta. kun keskustellessamme käskyistä kyseenalaistin nuorten näkemyksiä, sain ensin osakseni vastustusta: "mitä se sulle kuuluu?", sitten jo myönnytystä: "ville on pappi, että kyllä se sille taitaa kuulua."


Jotenki herättää hymyä kasvoille toi kohta ku muistelee sitä keskustelua :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En tuomitse minäkään

Saarna Huhtakodilla 2.7.2023 5. sunnuntai helluntaista: Armahtakaa! Joh. 8:2–11: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti pää

Vanhasta uomasta uuteen alkuun

Tulosaarna Kangasniemen kirkossa 17.9.2023 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:38-42) Kuva: Päivi Kettunen Hyvät kuulijat kirkossa ja verkossa. Olen nyt parin viikon ajan ajellut Jyväskylästä tänne "Niemelle". Toivakan rajalla tulijan ottaa vastaan kunnan mainoskyltti ja tervetuloteksti: ”Kangasniemi. Kaunis ja uudistuva.” Ainakin ensimmäisten viikkojen kokemuksella paikka on sitä, m

Kaikki sinun askeleesi

Lähtösaarna 27.8.2023 Luomakunnan sunnuntai Joh. 1:1–4 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Rakkaat ystävät. Tämä on aika tunteellinen tilanne. Lähtösaarna. Monia ajatuksia on liikkunut mielessä lähtöön liittyen. Monia muistoja, monia kasvoja, monia merkittäviä tilanteita tässä kirkossa ja työssä tässä seurakunnassa. Muutokseen liittyy aina liike ja liikutus. Nyt päällimmäiset tunteet ovat kuitenkin kiitollisuuden tunteita. Jyväskylä on ollut minulle hyvä seurakunta oppia ja kasvaa. Tulin tänne nuorena pappina syksyllä 2009, liki 14 vuotta sitten, ilman lukulaseja ja muutenkin monella tavalla eri ihmisenä. Toimin monta vuotta nuorisopappina, mutta lopulta minusta taisi tulla kaikenikäisten, myös ikinuorten pappi. Olen saanut hyviä ystäviä ja tullut läheiseksi niin työkavereiden kuin seurakun