Siirry pääsisältöön

rippipappeudesta

palasin perjantaina iltakymmenen jälkeen lapin rippikoululeiriltä. viikko meni kaikin puolin mainiosti. säät olivat kelvollisia, paikoitellen upeita, maisemat näyttäviä ja nuoret verrattomia. kaikki läpäisivät rippikoulun, uskaltanen sanoa. vielä on viikko konfirmaatioon eli teoriassa asioita voi kai mennä pieleen. en vain jotenkin usko, että menisi.

leiri oli ensimmäiseni pappina. pappeus näkyi ja tuntui ainakin kolmella tavalla: auktoriteettina, vastuuna ja luottamuksena.

rippipapilla on valtaa, mikä herättää sopivassa määrin pelkoa ja kunnioitusta tätä kohtaan. molemmat hämmästyttivät ja hämmensivät. valtaa ei pidä käyttää väärin eikä sillä pidä tahallisesti säikytellä. pappisvirka taitaa kuitenkin vain olla jotain sellaista, mikä sisältää luontaisetuna sellaista valtaa, joka on tiedostamatonta, näkymätöntä ja luonnollista. tiedä häntä. tämänkokoinen reflektio ei synnytä tarkempia määritelmiä.

vastuu on raskas kantaa. yllätyin siitä, kuinka paljon erinäisiä, pikkuisia asioita on pidettävä mielessä, koska ellei niitä siellä pidä, ne eivät siellä pysy. rutiinia asioiden huomaamiseen tästä kokonaisvastuun näkökulmasta ei ole vielä ehtinyt kasvaa. siemen siellä silti itää. ihmeellisen hyvin selvisin, vaikka itse tunnustankin. stressiä tunsin vain kahdesti: aikataulusta ja loppukertauksesta. nukutuksi sain varsin kunnolla ja hartiasärky johtui vain vieraasta tyynystä.

pappeus herättää luottamusta. kun keskustellessamme käskyistä kyseenalaistin nuorten näkemyksiä, sain ensin osakseni vastustusta: "mitä se sulle kuuluu?", sitten jo myönnytystä: "ville on pappi, että kyllä se sille taitaa kuulua." tämä tuli nuorilta itseltään. tämän rinnalla vielä merkittävämpinä olivat leirin aikana käydyt keskustelut, joissa luottamus ja luotettavuus olivat jo lähtökohtaisesti mukana. hyviä kokemuksia, oikein hyviä!

tässä on vielä sopivaa viitata oppimiseni tavoitteisiin vuosien takaa lassi pruukin opetusryhmissä. jo silloin pidin tärkeänä oppia dialogisuuden taitoa, sitä että opettaja ja oppijat voivat keskustella ja että oppiminen tapahtuu nuoren maailman ja uskon maailman välisessä vuorovaikutuksessa. on yhtäaikaa todella nöyrää ja todella lohdullista myöntää, että tämä tavoite on yhä voimassa. pidän sitä edelleen tärkeänä ja edelleen koen sen kehittymistarpeena.

pääni on yhä prosessissa ja palautuminen arkeen on tehnyt vaikeaa. tänään kuitenkin arjessa on tauko, kun juhlimme eliaa, joka täytti torstaina kolme vuotta. yhtä kauan olen ollut isi. yhtä kauan opetellut vuorovaikutusta, vastuuta ja luottamuksen synnyttämistä.

siispä:

"monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!"

Kommentit

Anonyymi sanoi…
pappeus herättää luottamusta. kun keskustellessamme käskyistä kyseenalaistin nuorten näkemyksiä, sain ensin osakseni vastustusta: "mitä se sulle kuuluu?", sitten jo myönnytystä: "ville on pappi, että kyllä se sille taitaa kuulua."


Jotenki herättää hymyä kasvoille toi kohta ku muistelee sitä keskustelua :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun