sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

rippipappeudesta

palasin perjantaina iltakymmenen jälkeen lapin rippikoululeiriltä. viikko meni kaikin puolin mainiosti. säät olivat kelvollisia, paikoitellen upeita, maisemat näyttäviä ja nuoret verrattomia. kaikki läpäisivät rippikoulun, uskaltanen sanoa. vielä on viikko konfirmaatioon eli teoriassa asioita voi kai mennä pieleen. en vain jotenkin usko, että menisi.

leiri oli ensimmäiseni pappina. pappeus näkyi ja tuntui ainakin kolmella tavalla: auktoriteettina, vastuuna ja luottamuksena.

rippipapilla on valtaa, mikä herättää sopivassa määrin pelkoa ja kunnioitusta tätä kohtaan. molemmat hämmästyttivät ja hämmensivät. valtaa ei pidä käyttää väärin eikä sillä pidä tahallisesti säikytellä. pappisvirka taitaa kuitenkin vain olla jotain sellaista, mikä sisältää luontaisetuna sellaista valtaa, joka on tiedostamatonta, näkymätöntä ja luonnollista. tiedä häntä. tämänkokoinen reflektio ei synnytä tarkempia määritelmiä.

vastuu on raskas kantaa. yllätyin siitä, kuinka paljon erinäisiä, pikkuisia asioita on pidettävä mielessä, koska ellei niitä siellä pidä, ne eivät siellä pysy. rutiinia asioiden huomaamiseen tästä kokonaisvastuun näkökulmasta ei ole vielä ehtinyt kasvaa. siemen siellä silti itää. ihmeellisen hyvin selvisin, vaikka itse tunnustankin. stressiä tunsin vain kahdesti: aikataulusta ja loppukertauksesta. nukutuksi sain varsin kunnolla ja hartiasärky johtui vain vieraasta tyynystä.

pappeus herättää luottamusta. kun keskustellessamme käskyistä kyseenalaistin nuorten näkemyksiä, sain ensin osakseni vastustusta: "mitä se sulle kuuluu?", sitten jo myönnytystä: "ville on pappi, että kyllä se sille taitaa kuulua." tämä tuli nuorilta itseltään. tämän rinnalla vielä merkittävämpinä olivat leirin aikana käydyt keskustelut, joissa luottamus ja luotettavuus olivat jo lähtökohtaisesti mukana. hyviä kokemuksia, oikein hyviä!

tässä on vielä sopivaa viitata oppimiseni tavoitteisiin vuosien takaa lassi pruukin opetusryhmissä. jo silloin pidin tärkeänä oppia dialogisuuden taitoa, sitä että opettaja ja oppijat voivat keskustella ja että oppiminen tapahtuu nuoren maailman ja uskon maailman välisessä vuorovaikutuksessa. on yhtäaikaa todella nöyrää ja todella lohdullista myöntää, että tämä tavoite on yhä voimassa. pidän sitä edelleen tärkeänä ja edelleen koen sen kehittymistarpeena.

pääni on yhä prosessissa ja palautuminen arkeen on tehnyt vaikeaa. tänään kuitenkin arjessa on tauko, kun juhlimme eliaa, joka täytti torstaina kolme vuotta. yhtä kauan olen ollut isi. yhtä kauan opetellut vuorovaikutusta, vastuuta ja luottamuksen synnyttämistä.

siispä:

"monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia!"

1 kommentti:

Antti Rikkonen kirjoitti...

pappeus herättää luottamusta. kun keskustellessamme käskyistä kyseenalaistin nuorten näkemyksiä, sain ensin osakseni vastustusta: "mitä se sulle kuuluu?", sitten jo myönnytystä: "ville on pappi, että kyllä se sille taitaa kuulua."


Jotenki herättää hymyä kasvoille toi kohta ku muistelee sitä keskustelua :D