villen blogi

vatsa on pullollaan vaarin grillaamista lihoista ja takapihan perunoista, joita elia noukki ämpäriin. iltapäivä vaarilassa (josta isi on kotoisin) on lopuillaan. sade ei estänyt kaupunkilaisia ihmettelemästä maalaistunnelmaa. elia vietti valtaosan kyläilystä viinimarjapensaassa, mutta pääsi myös ihkaoikean traktorin kyytiin(!) toisessa mummolassa päästiin kisun kanssa ihan kosketukseen asti. pakenevan kisun perässä ryömittiin sängyn alle ja pois. isin valtaa tutuissa maisemissa haikeus ja menneissä oleilu. oma historia on säkkituoli, johon istuttuaan tuntuu kuin siitä ei pääsisi ikinä pois. onneksi pääsee.

sataa. selkään särkee. vuosi sitten teimme lomareissun tukholmaan. tänä vuonna mummolaan. saavuimme eilen jyväskylään. tänään jatkamme pyhäjärvelle. ei silti. on rentoa. odotan, että saan levätä, kun mummi hoitaa poikaa. ensi viikolla on varaston järjestämistä ja lastenhuoneen laittamista. kahden viikon päästä alkaa lukukausi. tämä viikko on siis aikaa puhdistaa mieli ja ruumis kesän pakkaamista tukoksista. nyt sateeseen. poikani tahtoo pihalle.

työviikko huipentui lopulta taideiden yöhön. se alkoi vaimon kanssa kahdestaan kananrinnalla ja gorgonzolakastikkeella maustetulla spaghettilla. söimme ja seurustelimme, kuljeskelimme alkavassa illassa, kirjoja katsellen ja jäätelöitä lipoen. ilta jatkui yksin. saattelin vaimon junaan, käyskentelin lopulta kiasmaan, ostin pikkuisen moleskinen, istuin kivetykselle, huomasin kirjan olevan väärää sorttia, palasin kiasmaan, kohtasin laupeutta, sain uuden yhä väärän- mutta enemmän oikeanlaisen, suuntasin tennispalatsiin, tilasin cappuccinon, en päässyt sen kanssa museoon, join kahvin rauhassa, kirjoitin avausrunon uuteen kirjaan, menin museoon, liikutuin, kirjoitin toisen runon, lähdin, harhailin keskustan kirjakaupoissa ja väentungoksessa, astuin rikhardinkadun kirjastoon, istuin hetken illassa runoilijain kanssa, elävät kuvat ilmoittivat tulostansa, menin vastaan, menimme takaisin ylös jouni inkalaa kuulemaan, kuljimme pyöriä parkkeeraamaan, kuuntelimme mustaa gospelia, pidimme pohjannaul

vessan sijainti on kysymyksen aiheista yleisin. turistiparat kipuavat rappuset ihan vain siinä toivossa, että perillä koittaisi helpotus. ne, joilla ei hätää ole, saattavat kysellä syvällisempiäkin: mitä materiaalia kirkonpenkit ovat? kehtaisimmeko myydä kastemaljan vettä? tai, täytyykö hissin käytöstä maksaa? vastaaminen on taitolaji sinänsä. monen eienglantiaäidinkielenäänpuhuvan kysymyksen haaste on usein arvata oikein, mitä hän oikeastaan kysyy. kuten eräälläkin, joka kysyi onko kirkko ortodoksikirkko, mihin minä, että ei vaan luterilainen, mihin hän kysyvällä katseella selvennystä, mihin minä, että protestanttinen, mihin hän, että ok, ortodoksinen, ymmärrän. viikon istuttuaan ja yhteensä noin kuutta tuhatta turistia katseltuaan huomaa, että turistit alkavat muistuttaa toisiaan: "eikös tuo käynyt täällä ja eilen ja toissapäivänä?" joistakuista on vaikea ymmärtää, että kirkko on kirkko. eräänä päivänä sulkiessani kirkkoa päivärukouksen ajaksi (klo 11.50-12.20) ja sen merki

ne kujeilevat ilvesemo (=raipe helminen?) perheen miehet painivat krokotiilimiehet 2000-luvun kansallisromantiikkaa parisuhde äijä sarvi karhun selätys päivän meri-ilmastossa viettänyt isi

oltiin asemalla lähdit takaisin siinä raiteella hetken odotin nykyään niin lyhyesti nähdään mietin ennen oli aikaa muttei ollut kaipuuta eikä neuvoja ei veli paljon neuvonut ei ei kiskot vie haaveisiin juna odottaa jos uskot ihmeisiin jaksat jonottaa ja katsot ihmisiin yksi kerrallaan niin pääset perille yhä uudestaan yhä uudestaan nyt kun lähdössä oot taas laulan sulle tän nyt kun mulle tarkoitat yhä enemmän välillä on niin vaikeaa olla tyytyväinen vaikka on niin paljon asioita joista pitäisi kiittää kädet liittää yhteen ja elämät kiskot vie haaveisiin juna odottaa jos uskot ihmeisiin jaksat jonottaa ja katsot ihmisiin yksi kerrallaan pääset perille yhä uudestaan yhä uudestaan ja uudestaan.

olen minä romantikko. myönnetään. kävin suorittamassa keravalla viimeisen voitelun: palautin avaimet ja loput paperit, kiitin kirkkoherraa tästä ja kuluneista kesistä, jututin paria pappia eron murtamaa mieltäni pehmittääkseni, käynnistin auton ja kaarsin nesteelle ostamaan lohduksi jäätelön ja kivennäisvettä. kun starttasin sitten kotia päin, painoin ipod shufflen (joka siis soittaa kappaleensa, noin 250 kpl, satunnaisessa järjestyksessä, huomatkoon lukija tämän!) play:ta, ryhtyi james blunt, tuo kuningataräidin kaartilainenkin(!), laulamaan: "goodbye my lover, goodbye my friend, you have been the one, you have been the one for me." no, en herkistellyt liikoja. mutta koin jälleen kiitollisuutta. sitä samaa, mitä lääkäri helinä siikala teoksensa elämän ekaluokkalaiset alkulehdillä ohjaa elämästä etsimään. että kiittäisi aamuin illoin siitä, mitä itsellä on. siitä, että minulla on juuri tällainen elämä.

koko kesän leirikeskuksissa itseni ravinneena olen päättänyt tehdä comebackin maastoon, teille, huonoihin reebokin juoksutossuihini. ylensyöminen ei toki ole ainoa syy. motivaattoreina toimivat lisäksi fyysisen rasituksen synnyttämä euforia, ajan saaminen/ottaminen itselle ja uusi ipod shuffle. tänään astuin ensi kertaa pariin kuukauteen lenkkitamineet päällä ovesta ja laskeuduin rappuset alas. pääsin portaiden puoliväliin. elia aloitti riipaisevan itkun huomattuaan jääneensä tädin kanssa kahden. isi ei saanut lähteä. (äiti oli jo poistunut kirjoineen.) no, aloitus olisi voinut olla huonompikin. nyt ei mikään paikka revähtänyt tai kipeytynyt muutenkaan. vältin vieläpä helleasteiden aiheuttaman lämpöhalvauksen. ylipäänsä, sain itseni valmiiksi lähtöön. ja se on minulle jo puoli matkaa.

on kuuma. kesän kuumimmat päivät. sisällä on kuuma. ulkona kuumempi. paita tarttuu ihoon kiinni jo, kun kumartuu laittamaan kengät jalkaan ja nousee ylös. hiostava ilma muistuttaa minua kesäpäivistä indianassa. niistä on yhdeksän kesää. ajattelen aikoja samalla lämmöllä, jota vielä iltamyöhällä talomme takapihalla tähtiä katsellessa tunsin. olen kiitollinen vuodestani siellä. menee vielä vuosia, että käymme perheenä vierailulla. kai käymme? veljekset ovat kasvaneet miehiksi pulisonkeineen. ystävät ovat muuttaneet ympäri maata, osavaltiota ainakin. siellä suku on, mikä pysyy. parvekkeen ovesta puhaltaa viileää. tekee hyvää olla tässä.

koti-isin työ jatkuu. jäin eilen lomalle. keravan kesä sulkeutui. käteen jäi erinomaisia työkokemushelmiä, hyvä mieli ja koti-isin hansikkaat. kesätyöt tulevat ja menevät kuin rusketusraidat. isiys on minuun tatuoitu. tänään äiti lähti lukemaan opintojensa viimeiseen tenttiin. käymässä oleva vaari golfasi aamun, mutta kotiutui päiväunille. unien jälkeen tikkasen ukkelit lähtivät selloon, jossa on yli 160 liikettä ja palvelua. vietimme laatuaikaa neljä tuntia, elia jaksoi upeasti, vaikka liki koko ajan piti vain istua (pienellä on kuumetta, lääkäri ei löytänyt korvista pipiä, mutta flunssa on vaivannut jo yli viikon, siksi ylimääräinen urheilu on kielletty.) shoppailimme (isi löysi mainion syksyn värisen hupparin), söimme burgerit (elia uskaltautui viimein maistamaan ketsuppia ja jäi koukkuun) ja teimme ruokaostokset. hienon iltapäivän ainoa lokatahra oli hauhau-koiran katoaminen prisman käytäville. nyt täytyy keskittää hoivaaminen kisuun ja muihin pehmoihin - joita täällä kyllä riittää

on pyöräretki parhain. kovin malttamaton herättyään on pyörähirmu pieni. taas tiensä, tieni sujui vauhdissa huimassa. näimme sorsia uimassa. niitä hiljaa katselimme. sydän auki ajelimme.

1 viimeisen illan fiilisrinki. sytytimme tuohuksia ja jaoimme. kyyneliä putosi kauniiden, kaihoisten sanojen väliin. koko tuokio kimmelsi sitä yhteishenkeä, joka oli loistanut ihan alusta asti. sanoimme teemun kanssa toisillemme, että tässä on jotain, mitä ei valmistelemalla aikaan saa. eivät todellakaan ohjaajat tee riparia. 2 heidin ja varpun kaksiääninen lauluesitys leiriltä lähdön alla. tule kanssani herra jeesus. istuimme, teemu ja minä, kahvit kädessä, koko olemisen läpi virtasi ihana kiitollisuus. tytöt lausuivat laulullaan kiitoksen leiristä. minä lausuin tietäväni, miksi teen tätä työtä. 3 iltasauna ja -uinti eero-kanttorin kanssa. kolme miestä saunassa pitkän päivän päätteeksi. tuntuipa hiljaisuus hyvältä. uinti 24-asteisessa auringonlaskun maalaamassa vedessä oli herkkä hetki. siinä soivat varovaisesti kesän, työtoveruuden ja kenties keravan kauden päättymisen virittämät mollisoinnut. koko viikon läpi kasvoi varmuus siitä, että tämä on minun paikkani. siksi tuntui pahalta lä

huomaatko minut jos seison vierelläsi? on yksi ainut kysymys vain mielessäni ymmärtääkö kukaan minua, mun elämääni? lähdetkö mukaan etten joudu yksinäni etsimään sitä mitä kaipaan viipymään lähellä aivan? kaunis ihminen katsoo peiliin miettien kaunis ihminen on edessä Kirkkauden kun kaunis ihminen kuoli vuoksi syntiemme kaunis, kaunis olen tunnetko minut etkä pelkkää pienuuttasi iloitsen kun sinut saan pitää aarteenani ja ristin alla olla sinun omanasi kaikkialla kulkea sun kanssasi. sylissäsi koen sen mitä olen näen sen mitä olen kaunis ihminen katsoo peiliin miettien kaunis ihminen on edessä Kirkkauden kun kaunis ihminen kuoli vuoksi syntiemme kaunis, kaunis olen kaunis, kaunis olen. --- capo 4th verse: Em C G D pre-chorus: C D Em G chorus: C D Em G

on junia, jotka kulkevat ouluun. on pikajuna, sininen klassikko. on intercity, kaksikerroksinen. on pendolino, italian nopea vaihtoehto. jokainen kulkee omaan vauhtiinsa. kukin päätyy kuitenkin ouluun. tämä leiri lähti pendolinona. se oli suhteessa moniin ripareihin jo alussa edellä. monta välivaihetta, asemaa, saatettiin ohittaa. jo ensimmäisinä päivinä oltiin kuin loppuleirissä. nyt kuljetaan intercityn yläkerrassa. ihaillaan maisemia. kunpa ei vielä tultaisi ouluun. saisin vielä viettää kallista kaunista aikaa kanssamatkustajien hämmästyttävässä seurassa. painaa kasvoja mieleen ennen kuin astumme ulos, eloon elokuun.

ja pidetty tuntini on. hartaushetki jeesus-työskentelyssä oli onnistumisen laakeriseppele. jaksettiin keskittyä, kuunneltiin, oltiin ristin äärellä yhdessä hiljaa. itsellenihän työtapa aiheineen on se tärkein. sisimpäni pitää bileitä silkasta riemusta, jota tämä ryhmä minuun kiinni liimailee. perhe on sillä välin toisissa kekkereissä. sukulaismiehen häissä. olen onnellinen, että olen jo rouvan kanssa naimisissa. kerroin päivällä synnytyksestä, isäksi tulemisesta, suloisesta nakestamme. katson näitä kahta onnea kukkivaa asianlaitaa ja varovasti näköpiiriini ilmestyy paikka, johon kuulun. jonka olen löytänyt. oma paikkani. jes!

sanoi tämän toisen leiripäivän puuhastelun lomassa maisteri, tuo kollega kultainen. kahvia tekevi itsenikin mieli, ja täällähän sitä saa. täällä on myös mahdollisuuksia (muutenkin kuin bloginpitämiseen), iloitsi sydämeni ensimmäisen päivän iltana. illan laskeutuessa rauhaan havahduin siihen, että olemme vasta alussa. ilmapiiri näet hehkuu kipinöitä, jotka kimmeltävät yleensä vasta monipäiväisen leirielämän puhaltamina. jengi on huikean innoissaan. työskentelyyn on vihdoin hedelmällistä ottaa aksöniä mukaan. nämähän tekevät! kuten kotiseurakuntani nykyinen kirkkoherra (terveisiä vaan!) silloista formulakuningastamme mukaillen tapasi sanoa: meillä on hyvä tiimi, meillä on hyvä moottori, meillä on hyvät renkaat jne. ja itseäni lainaten: meillä on kivaa.

kolme leiriä kesässä alkaa jo tuntua. aiempina vuosina ei näin paljon. isyyden univelat, elämänkatsomuksen raskaus ja työssä otetun vastuun jäljet näkyvät kuin karhun raapaisemat kasvot. huomenna lähdemme nuottakotoon. kesä sulkeutuu. ohjaajien kokoonpano on tismalleen sama kuin vuosi sitten tähän aikaan. iloitsen vasta viettämästämme viikosta maisterin kanssa. se luo jalkojen alle hyvää pohjaa. mitä tarvitaan. voimaa antavat myös hetket, jotka olen ehtinyt viettää perheen kera. elia on ollut näinä välipäivinä isin poika. nukuttamiseen, syöttämiseen, vaipanvaihtoon ei kukaan muu kelpaa, jos isi on kotona (puhumattakaan pyöräajeluista, jotka ovat ihan meidän juttu). sellainen ihastuttaa: tuntuu hyvältä, kun suhteemme on niin läheinen. mutta samalla se tuo pahaa mieltä: äiti joutuu paitsioon ja isi heräämään kahden ja kolmen välillä viisi kertaa vain astuakseen huoneeseen, jossa itku sit(t)en katkeaa. riparille lähden keskeneräisin (ei kai tässä välissä olisi pitänyt osata ehtiä nollata