perjantai 10. elokuuta 2007

leirin top3

1 viimeisen illan fiilisrinki. sytytimme tuohuksia ja jaoimme. kyyneliä putosi kauniiden, kaihoisten sanojen väliin. koko tuokio kimmelsi sitä yhteishenkeä, joka oli loistanut ihan alusta asti. sanoimme teemun kanssa toisillemme, että tässä on jotain, mitä ei valmistelemalla aikaan saa. eivät todellakaan ohjaajat tee riparia.

2 heidin ja varpun kaksiääninen lauluesitys leiriltä lähdön alla. tule kanssani herra jeesus. istuimme, teemu ja minä, kahvit kädessä, koko olemisen läpi virtasi ihana kiitollisuus. tytöt lausuivat laulullaan kiitoksen leiristä. minä lausuin tietäväni, miksi teen tätä työtä.

3 iltasauna ja -uinti eero-kanttorin kanssa. kolme miestä saunassa pitkän päivän päätteeksi. tuntuipa hiljaisuus hyvältä. uinti 24-asteisessa auringonlaskun maalaamassa vedessä oli herkkä hetki. siinä soivat varovaisesti kesän, työtoveruuden ja kenties keravan kauden päättymisen virittämät mollisoinnut.

koko viikon läpi kasvoi varmuus siitä, että tämä on minun paikkani. siksi tuntui pahalta lähteä, jättää nuo rakkaat nuoret. siksi rippikoulutyö on ihan kamalaa. se on eroprosessia eroprosessin perään.

Ei kommentteja: