Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025
Maaseutuväen kirkkopyhä
Jumalan huolenpito
Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34

Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa.

Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä ja auringon paistaa.

Minulla on tässä kädessäni pieni siemen. Lopulta perunan, juuresten, kukkien, viljan, puuntaimien ja muiden kasvattaminen taitaa olla aika lailla uskon varassa. Että pienen pienestä siemenestä kehkeytyy lopulta jotain niin suurta, jotain mikä ruokkii ja ravitsee suuret joukot ihmisiä. Että näin pienessä on niin suuri potentiaali. Kaikki se voima, mitä tarvitaan kasvuun on jo tässä vähässä. Vaatii luottamusta, että tällaisesta mitättömästä uskoo syntyvän jotain, mitä me elääksemme tarvitsemme. 

Ja ehkäpä luottamus Jumalan huolenpitoon on kasvun edellytys paitsi kasvimaalla, myös hengellisesti. Jumalan huolenpito on ihana asia. Huolettomuus, mikä onnentila. Kun osaisikin olla kuin kedon kukka tai taivaan lintu. Antaisi Jumalan pitää huolta eikä huolehtia itse niin paljon kaikesta turhasta. Murehtimisellaan lisäisi vain listalla asioita, jotka ovat kesken. Kun kuitenkin aina on jotain kesken ja loppuun asti elämä on ja me olemme kesken.

Ehkä me juuri siksi tarvitsemme Jumalan huolenpitoa, jotta uskaltaisimme olla kesken. Ehkä Jumalan on saatava pitää meistä huolta, jotta saisimme nimenomaan kasvaa hänen hoidossaan. Ehkä Jumala haluaa huolehtia meistä, koska elämä tuo meille monenlaista huolta, kipua ja muutosta. 

Katsokaa taivaan lintuja. Kohta ne lentävät jonnekin lämpimään. Katsokaa kedon kukkia. Niidenkin on aika jo lakastua. Meidänkin osaamme kuuluu katoavaisuus, luopuminen, särkyminen. Uuden kasvamiseen kuuluu kipu ja rikki meneminen. Tarvitsemme kasvaessamme huolenpitoa häneltä, joka antaa aurinkonsa paistaa perunapellolle ja veden sataa mansikkamaalle. Hän antaa armonsa meillekin, jotta sen suojassa voimme kohdata oman särkymisemme.

Sillä kun ajattelen tätä pientä siementä, se kerran mullan pimeydessä, maan hiljaisuudessa, rikkoutuu, sen kuori särkyy, jotta elämä voi puhjeta esiin. Jotta sen sisällä odottava uudistuminen, kasvupotentiaali, pääsisi vapaaksi. Vettä saadessaan se versoo, lämmön tuntiessaan tunkeutuu läpi multakerrosten, kohoaa kohti valoa, kasvaa ja venyy, kurottaa yhä ylemmäs, siis tämä pieni siemen, näin pieni siemen, koska se saa osakseen huolenpitoa. Se kärsii luopumisen ja ottaa vastaan särkymisen kasvun vuoksi, uuden elämän vuoksi, tullakseen siksi, mihin se on tarkoitettu, sillä siitä pidetään huolta.

Ja jos sinusta, rakas kuulija, tuntuu tänään siltä, että oma elämä on jotenkin piilossa, kuin kätkössä mullan alla, tai että se oma usko on kuin mitätön jyvänen, tai oma hengellinen elämä kuin pystyyn kuivunut, unohdettu ruukkukasvi, katso pientä siementä. Jo siinä on kaikki, mitä se kasvaakseen tarvitsee. Sinussakin on enemmän mahdollisuuksia kuin mitä itse kuvittelet tai miltä päällepäin näyttäisi tai miltä kaikkien paineiden ja vertailujen vuoksi tuntuisi. Jos Jumala pitää huolen tästä siemenestä, tottahan hän pitää huolen sinustakin, rakkaasta lapsestaan.

Jumala on kasteessa istuttanut sinuun uskon siemenen. Ja Jumala istuttaa koko ajan uskon siemeniä kuin jyviä viskelevä maajussi, reilulla kädellä. On hyvä lukea Raamattua, sillä Jumala kylvää juuri sanojensa kautta. On hyvä tulla messuun, sillä Jumala hoitaa uskoamme sillä lämmöllä, jonka yhteen kokoontuminen tuottaa. On hyvä rukoilla, kiittää ja turvautua Jumalaan, sillä rukouksen kautta Jumalan Henki voi antaa meille elävää vettä, joka saa uskon meissä kasvamaan. Vaikka tuntuisi, että oma usko on vähäinen ja pikkuruinen, että luottamus Jumalan huolenpitoon on vaikeaa, älä huoli, pikkuruinenkin usko riittää. Jumala hoitaa loput. Hän saa perunatkin kasvamaan.

Ja sitten tuo luottamus Jumalan huolenpitoon voi saada meidät pitämään huolta toisistamme. Usko Jumalaan saa aikaan rakkautta keskenämme. Ja meidän tehtävämme on tässä maailmassa pitää huolta, välittää ja rakastaa. Kantaa toistemme kuormia. Ottaa vastaan lähimmäisen tuska ja luomakunnan kärsimys. Me kasvamme myös ihmisinä yhdessä kivun ja särkymisen kautta. Vasta murrettu leipä on todellinen leipä, kirjoitti Tommy Taberman. Siemen antaa elämän leivälle, leipä antaa elämän meille, yhdessä murtuminen on tapa elää ja kasvaa yhdessä. 

Siihen Jeesus antaa meille itsensä esimerkiksi ja voimaksi. Ehtoollispöydässä hän murtaa itsensä sinun puolestasi, minun puolestani. Meidän puolestamme hän kokee kivun, jotta me kasvaisimme hänessä. Hän luopuu omastaan, jotta me tekisimme hyvää hedelmää tässä elämässä, hän särkyy, jotta saisimme korjata satona ikuisen elämän.

Sen sadon me saamme siemenen kokoisella uskolla ottaa vastaan. Suuri tai pieni, uskomme yhdistää meidät, ja sen me nousemme nyt yhdessä tunnustamaan.