Saarna 20.10.2024
Reformaation päivä - Uskon perustus
Jer. 17: 5-8; Room. 10: 12-18
Matt. 5:13–16:
Jeesus sanoo:
”Te olette maan suola.Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”
 |
| Kuva Dimitris Vetsikas Pixabaystä |
Tuokiokuvia.
Yksi.
Kuuma kesäpäivä. Työnnän ruohonleikkuria. Teen polttopuita. Istun vain paahtavassa auringossa. Hiki valuu otsalta norona naamaa pitkin alas huulille asti. Nuolaisen. Maistan suolan. Maistan kesän. Minussakin on suolaa. Minussakin on makua.
Toinen kuva.
Ihanan hidas aamu. Kahvi tuoksuu keittiössä. Puuro porisee kattilassa. Kaadan itselleni kupillisen. Kauhon lautaselle höyryävää kaurapuuroa. Annan sen jäähtyä hieman. Ei ole kiire minnekään. Annan ajatusteni kuljeskella. Laitan sitten lusikan puuroon ja nostan suuhuni. Mikä pettymys! Ei maistu miltään. Jotain unohtui siinä haaveillessa. Unohdin suolan. Unohdin maustaa puuroni.
Tuokiokuva kolme.
Lomamatka meren rannalla. Leppeä tuuli puhaltaa. Aallot iskevät rantahietikkoon. Kahlaan vedessä, annan sen huuhtoa varpaitani. Lähden kävelemään syvemmälle. Vesi tuntuu virkistävältä. Iso aalto tulee minua vastaan. Sukellan sitä päin. Silmät jäävät auki. Nyt niitä kirvelee. Suolainen vesi tuntuu silmissä ja maistuu suussa. Nenässä elämän alkumeren tuoksu.
Suolalla ja suolattomuudella voi olla monia merkityksiä elämässämme.
Suolan puute saa pohkeet kramppaamaan.
Suola antaa ruoalle maun.
Suola sulattaa talvella tiet.
Suola säilöö kurkut ja kalan, saa monet ruoat säilymään.
Ja saa se myös verenpaineen nousemaan. Liika suola ei ole hyvästä. Ystäväni sanoikin hyvin, että suola on hyvä apuri, parempi renki kuin isäntä.
Mutta fakta on, että tarvitsemme suolaa. Emme voisi elää ilman sitä. Elämä itse on saanut alkunsa planeettamme suolaisesta alkumerestä.
Netistä lisäksi lunttasin, että paitsi elämän ylläpitäjä, ”suola on myös hyvän terveyden lähde. Suolalla on useita elintärkeitä tehtäviä elimistössämme. Natriumia tarvitaan elimistössä hermoimpulssien kuljetukseen, lihasten toimintaan sekä kehon nestetasapainon ja osmoottisen paineen säätelyyn. Kloridia tarvitaan ruoansulatukseen ja hengitykseen. Suolan sähkönjohtokyvyn ansiosta pystymme ajattelemaan ja toimimaan. Suolaa on solunesteessä ja luissamme. Veremme on meriveden kaltainen sähköinen suolaliuos, ja onnettomuustapauksissakin potilaalle annetaan ensimmäiseksi suolaliuos suoneen sähkövirran ylläpitämiseksi.” (www.saltlife.fi)
Ei siis ole mitenkään vähäpätöistä, kun Jeesus sanoo, että ”te olette maan suola”. Jeesus puhuu oppilailleen silloin ja oppilailleen nyt. Hän kutsuu seuraajiaan maan suolaksi. Te olette maan suola.
Mitä se voisi merkitä?
Ehkä sitä, että suola ei saa menettää makuaan.
Mauton ei tunnu missään tai miltään.
Tai ehkä sitä, että suola ei saa hukata tehoaan.
Sillä on jokin tarkoitus, ja se on tarkoitettu käytettäväksi.
Ehkä sitä, että suolalla on voima ja väkevyys pitää elämää yllä.
Miten minä tai sinä, voisimme toimia niin?
Niin, että olisi enemmän elämää kuin elotonta.
Ja ehkä vielä sitä, että suola sulattaa jäästä ja säilyttää sen mikä on tärkeää säilyttää. Miten voisin itse toimia maailman kylmyyttä vastaan tai toimia jonkin kestävän puolesta?
Tässä vaihtoehtojen maailmassa, jossa hyllylle ilmestyy uusia makuja joka viikko,
tässä keinotekoisten makeutusaineiden maailmassa, jossa aitous ei ole enää niin arvokasta,
tässä silmänkääntötemppujen maailmassa, jossa asiat ehkä näyttävät hyvältä, mutta ovatkin sisältä myrkkyä ja huijausta,
tällaisessa maailmassa Jeesuksen oppilaiden tehtävä on säilyttää ja pitää kiinni siitä, mikä keskeistä ja pysyvää, tärkeää ja kestävää.
Mikä on tässä meidän uskossamme pysyvää ja perustavanlaatuista,
sellaista, mikä ei muutu kuin muovailuvaha eikä sula kuin jää?
Reformaation päivänä vastaus on aika yksinkertainen.
Pysyvää ja perustavaa on evankeliumi. Sanoma armosta, Jumalan rakkaudesta, joka tulee ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, hänessä, joka voi meidät pelastaa. Hän antaa maailmalle elämän. Hän pitää meidät elossa. Hän vie meidät ikuiseen iloon.
Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.”
Tätä perustusta ei reformoida, ei muovata tai muokata uudelleen. Se on ja pysyy, vaikka betoni murtuu ja vanhojen talojen kivijalat puretaan pois.
Mutta se, miten tästä perustuksesta, tästä armon sanomasta, oppilaat kertovat,
se, miten seuraajat pitävät tästä kiinni ja tämän sanoman elinvoimaa yllä,
se, miten suola voisi säilyttää makunsa,
siihen on jatkuvasti tässä muutosten maailmassa etsittävä uusia tapoja, uusia keinoja, uusia mahdollisuuksia, uusia sanoituksia, uusia ilmaisunmuotoja, uusia metaforia ja kielikuvia. Jotta evankeliumi, tuo sanoma armosta, sanoma Jeesuksesta, säilyisi elossa, ymmärrettävänä, ja kohdattavana yhä uusille ja uusille kuulijoille.
Roomalaisille Paavali puolestaan kirjoitti: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty?”
Jeesus lähettää olemaan maan suolana ja maailman valona. Ja kun tuo valo saa sopivalla tavalla, ehkä jostain uudesta kulmasta, ehkä tullen juuri oikealla tavalla johonkin tiettyyn elämäntilanteeseen, vastaukseksi kipuun ja kaipuuseen, kun tuo valo saa loistaa ihmisille, Jeesus lupaa, että he a) näkevät hyvät teot ja b) kiittävät Jumalaa, joka on taivaassa.
Uskomme ytimessä on luottamus siihen, että kaikki hyvä tulee Jumalalta. Häneltä tulee armo, usko itse, rakkaus ja kaikki ne lahjat, joiden kautta voimme tuota rakkautta, hyvyyttä ja valoa loistaa ympärillemme. Kun elämme tätä uskon lahjaa todeksi rakkauden ja hyvien tekojen kautta, me olemme valona maailmassa, olemme suola, joka ei ole menettänyt makuaan. Valoaan ei saa unohtaa vakan alle. Hapettomuudessa liekki sammuu. Suola kuuluu heittää puuroon eikä ihmisten tallattavaksi. Suola ei ole turhaksi tarkoitettu.
Niin kuin Luther muistutti aikoinaan: Ihminen ei pelastu omien hyvien tekojensa ansiosta. Ihminen pelastuu Jumalan tekojen ansiosta. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden. Ja tämä usko synnyttää niitä hyviä tekoja, jotka voivat olla ihmisille merkki Jumalan valosta, joka loistaa meidän elämämme läpi. Ensin on Jumalan hyvyys, sitten meidän hyvät tekomme. Ensin on Jumalan rakkaus, sitten vasta me saamme voiman rakastaa.
Jos unohdan suolan, häneltä saan sitä lisää. Häneltä saan makua elämään.
Jos valoni hiipuu, hän voi sytyttää sen uudelleen.
Jos rakkauteni ontuu, hän rakastaa minut pystyyn taas.
Ensin on hän, sitten olen minä. Ja se on hyvä, perustava järjestys.
Tänään alkaa ekumeeninen vastuuviikko. Se kaikkien kirkkojen ja kristillisten seurakuntien yhteinen ihmisoikeus- ja vastuullisuuskampanja. Tämän vuoden tavoitteena on erityisesti eriarvoisuuden vähentäminen. Se näkyy vuoden teemassa, joka on ”Luotuja Jumalan kuvaksi”. Ensin on hän, sitten me, kaikki me.
Vastuu toisistamme. Vastuu maailmasta. Vastuu yhteisistä asioista. Vastuu ihmisoikeuksista. Vastuu oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Vastuu lähimmäisestä. Tuo vastuu sisältää rakkauden. Mutta tuo vastuu sisältää myös vaatimuksen. Vastuu on sekä evankeliumin että lain asia. Jeesus käskee ja velvoittaa: Rakastakaa toisianne. Rakastakaa Jumalaa ja lähimmäistä niin kuin itseänne.
Tähän liittyen ja tähän loppuun vielä sovellus suolan kielikuvan avulla.
Tuo ruoanlaitossa käyttämämme tuttu ruokasuola on siis natriumkloridia, kahden aineen, natriumin ja kloorin yhdiste. Yhdistelmä se antaa makua mutta itsekseen nuo aineet eivät oikein pärjää.
Natrium on aktiivinen ja innokas yhdistymään muihin. Ehkä vähän holtiton ja päämäärätön kaveri.
Kloori on itsekseen puolestaan myrkyllinen. Uimahallissa tuoksuu kloorille. Se on pistävän hajuinen kaasu, sellainen kaveri, jonka kanssa ei tee mieli viettää paljon aikaa.
Mutta yhdessä nämä kaksi saavat kuitenkin aikaan jotain, mistä me voidaan olla iloisia. Suolaa, joka saa asiat maistumaan ja ihmiset pysymään elossa.
Jos me nyt tänä reformaation päivänä ajattelemme rakkautta ja vaatimuksia, evankeliumia ja lakia, vastuuta ja oikeudenmukaisuutta, voisi sanoa, että niissäkin on hyvä olla mukana molemmat puolet. Rakkaus ilman suuntaa voi olla pelkkää miellyttämisenhalua ja nähdyksi tulemisen tavoittelua, säntäilyä kenen ja minkä perässä tahansa, joka voisi vastata kaipuuseen.
Vaatimus ilman rakkautta on pistävää ja myrkyllistä, se tappaa kaiken ilon ja kaiken maun elämästä. Tai sitten kaikki maistuu pahalta ja armottomalta. Veren maku suussa sitä yrittää tehdä oikein, koska on pakko ja koska laki määrää.
Mutta evankeliumi, uskomme perusta, vapauttaa tästä armottomuudesta. Se antaa armon, mahdollisuuden ja vapauden. Kristus antaa elämän, koska elämme katoavaisuuden armoilla. Perustus on laskettu, koska maailma tarvitsee jotain pysyvää. Jumalan hyvyys loistaa valoaan meille ja meidän kauttamme muillekin, koska maailma on joskus myös pimeä paikka, tarkoitusta ja suuntaa vailla.
Me olemme maan suola. Meidän hyvät tekomme loistavat ja kertovat meidän elämämme tuokiokuvissa siitä, mikä on pysyvää, kestävää ja perustavaa. Uskostamme, armosta jonka saamme, Jeesuksesta, joka opettaa meitä matkallamme, joka maustaa elämämme puuron, ja joka pelastaa meidät iloon, valoon ja elämään.
Kirjoitin kerran tällaisen pienen runon:
Ota valosi vakan alta. Puhalla hiipuvaan hiillokseen.
Nosta pelko pois jalustalta. Sytytä uskallus sydämeen.
Me olemme maan suola. Me olemme maailman valo.
Kommentit