Saarna 15.9.2024, 17. sunnuntai helluntaista: Jeesus antaa elämän
Jes. 26: 12-14, 19; Fil. 1: 20-26
Joh. 5: 19-21
Jeesus sanoi juutalaisille:
”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”
 |
| Kuva Johanna Pakkala Pixabaysta |
Mikä on sun syy
herätä aamuisin?
Kun tietää sen
niin tietää kaiken.
Näin laulaa Samae Koskinen laulussaan Syy herätä.
Mikä on sun syy?
Pekka Simojoki lausui viime keskiviikon Majataloillassa jotenkin saman tapaisen kysymyksen, kun hän kysyi: Kenelle sydämesi kuuluu?
Tuo kysymys herättää parikin ajatusta soimaan tämän saarnan taustalle.
Mihin tai kehen elämässäni luotan? Ketä kiitän siitä, että sydämeni sykkii?
Ja toisaalta: Mikä kaikki saa sydämeni sykkimään ja antaa syyn herätä aamuisin?
Ja ehkä vielä: mitkä ovat elämässäni niitä nukuksissa olevia asioita, joiden toivoisin jo heräävän, mikä on sellaista kuollutta ja elotonta, jonka haluaisin tulevan eloon?
On helppo ymmärtää, että muun muassa viljelijälle työ antaa useimpina aamuina syyn herätä, joskus tosi aikaisin. Siemenet on kylvettävä, kun on sen aika. Maa on sitä ennen muokattava valmiiksi. Ja sato on korjattava, kun se on korjuukypsää. Paljon muutakin on tehtävä, jotta satoa tulisi. Välillä myös toivottava ja rukoiltava, että tulisi suotuisat kelit. On monta aamua, jolloin on todellinen syy herätä. On tehtävä, on työ, on tarkoitus.
Jotain samaa taisi pohtia Paavalikin. Juuri tehtävä antoi hänelle syyn jatkaa. ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. --- Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon.”
Onneksi Paavali jatkoi tehtäväänsä. Saimme monia eväitä hänen opetuksistaan. Viljelijöiltä saamme toisenlaisia eväitä. Heidän työnsä on elintärkeää. Ruoka kuuluu ihmisen perustavimpiin tarpeisiin.
Tarvehierarkiassaan Abraham Maslow pitää ruokaa, juomaa, hengitysilmaa ja unta hengissä säilymisen fyysisinä edellytyksiä, ne ovat ihmisen fysiologisia tarpeita.
Muita perustarpeita Maslow’n mukaan ovat turvallisuuden tarpeet, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet sekä arvostuksen tarpeet (saavutukset, muilta saatu arvostus, itsekunnioitus). Näiden perustarpeiden täytyttyä ihmisellä on edellytykset elämässään tavoitella tarpeista korkeimpia tai kehittyneempiä eli itsensä toteuttamisen tarpeita (luovuus, omien kykyjen ilmentäminen).
Toisin sanoen ihminen tarvitsee terveyttä, turvaa, yhteyttä toisiin ja arvostusta. Näiden avulla ihminen voi sitten laittaa omat lahjansa likoon ja toteuttaa tehtäväänsä maailmassa.
No tämä on psykologiaa. Mutta jos ajatellaan teologian näkökulmasta, voisi sanoa, että se on Jumala, jolta ihminen saa kaiken sen, minkä elääkseen tarvitsee. Mutta ei ehkä aina tuosta vain. Myös ihmisellä itsellään on vastuu pitää huolta siitä, mitä hän on saanut. Ja myös toiset ihmiset voivat olla Jumalan huolenpidon välikappaleita.
Kristittynä voin kuitenkin ajatella ja uskoa, että Jumalalla on voima nostaa maasta kasvua ja elämää. Voin ajatella ja uskoa, että hän antaa sateen ja valon ja lämmön ja kaiken muun, mitä elämän syntymiseen tarvitaan.
Jos ajattelen ja uskon näin, voin ajatella ja uskoa, että Jumala antaa pelloille myös viljelijät ja varjelijat. Hän antaa tehtävän, hän antaa suunnan ja tarkoituksen elämään. Hän antaa mahdollisuuksia, joilla työ tulee tehdyksi ja leipä pöytään.
Mutta kuinka helppoa on sitten ajatella ja uskoa, että myös minä itse olen pelto, josta Jumala kasvattaa elämää ja uutta kasvua. Kuinka helppoa on luottaa, että hän uudistaa minut, että hän saa minun kuivuudestani jotain kasvamaan, että hän voi antaa elämän siihen, minkä suhteen jo itse luovutin. Että hänen ”kimaltava aamukasteensa virvoittaa” minutkin kuin ”maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään” kuten Jesajan kirjassa sanottiin.
Mitkä ovat tänään niitä asioita, joiden yli toivoisin elämää antavan sateen pyyhkivän? Mitkä ovat niitä kuolleita kohtia minussa, joihin toivon Jumalan kosketusta? Mihin saisi Jumala puhaltaa tänään elämän henkäyksen?
Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu suhteestaan Isään. Poika tekee sitä mitä Isäkin tekee. Kuulostaa maatilojen ammatinvalinnalta. Tila ja työ on sukupolvien ajan saattanut siirtyä isältä pojalle, vanhemmilta lapsille. Viljelijöiden ja varjelijoiden ketju kestää ja luo edelleen uutta elämää.
Myös tämä Poika, Jeesus, luo uutta elämää. ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”
Tahtoisiko hän antaa elämän minullekin?
Herättäisikö hän minunkin uinuvat uomani ja veisi uusille urille, mahdollisuuksien tielle?
Toisessa kohdassa Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10: 10) Jeesus antaa elämän. Mutta ei siinä vielä kaikki. Hän antaa yltäkylläisen elämän. Mitä se voisi tarkoittaa?
Ehkä se, mitä Jeesus antaa, on enemmän kuin se, mitä joku toinen voi antaa.
Ehkä se, mitä Jeesus antaa, on jotain kestävämpää.
Sellaista, joka vie perille, sellaista joka säilyy loppuun asti, sellaista joka ei hupene kuin leipä, josta puraistaan pala kerrallaan pois.
Sellaista elämän valoa, joka sytyttää pimeyteen liekin ja antaa masentuneelle uuden toivon, nostaa pystyyn ja antaa aamuisin syyn herätä.
Vaikka olisikin syitä jäädä sänkyyn makaamaan.
Vaikka Jeesus antaisi yltäkylläisenkin elämän, ei se tarkoita, että sitten minulla on kaikki.
Mutta ehkä kaikki se, mitä olen viime kädessä vailla.
Yltäkylläisen elämän kanssa olen elämästä sillä tavalla kylläinen, että jollain tavalla tajuan ja luotan, että se riittää, mitä Jumala minulle kullekin päivälle antaa.
Siinä on minulle kyllin. En tarvitse kaikkea sitä, mitä ehkä sydämessäni haluan.
Kenelle sydämeni kuuluu, siellä on aarteeni ja kaikki se mitä todella tarvitsen.
Ehkä Jeesuksen tarjoama yltäkylläinen elämä on minulle jotain vielä enemmän kuin vastanostetut perunat tai tuore leipä tai puhdas vesi lasissa tai suihkussa, enemmän kuin lämmin sänky ja katto pään päällä. Ehkä Jeesuksen tarjoama elämä on jopa enemmän kuin ystävyys tai enemmän kuin ihmisten antama hyväksyntä. Ehkä Jeesus voi antaa minulle vielä enemmän tyydytystä kuin mitä itseni toteuttaminen ja merkitykselliset tehtävät voivat minulle antaa.
Vaikka ne kaikki ovat tärkeitä. Vaikka tarvitsen niitäkin. Mutta eniten tarvitsen kuitenkin sitä elämää, jonka Jumala antaa ja jonka hänen Poikansa, Jeesus, todellinen nisunjyvä, osaa minulle tähänkin hetkeen antaa.
Se on elämää, jossa on vapautta, armollisuutta, kelpaamista, kutsuttuna olemista, luottamusta ja luottamuksen osoittamista. Se on mieltä mielettömyydessä ja toivoa toivottomuudessa. Ja sekin on vettä ja valoa ja lämpöä, jotka voivat saada elottoman eloon. Kaste antaa turvan joka hetkeen. Jeesus on maailman valo, se joka seuraa häntä, ei kulje pimeässä sillä hänellä on elämän valo. Ja lämpö syntyy siitä yhteydestä, joka ihmisillä on keskenään. Joka meillä seurakuntana on keskenämme. Hyväksyvä, lempeydellä toisiamme katsova, kutsuva ja mukaan ottava yhteys. Siinä lämmössä on hyvä kasvaa.
Siitä kasvusta voi saada myös tehtävän, syyn herätä. Sosiaalisessa turvassa, hengellisessä lämmössä, Jumalan hyvässä hoidossa voi löytää itselleen tarkoituksen, oman paikan osana tätä seurakunnan elämää ja omaa elämää tässä maailmassa.
Miten sinä voisit viljellä tätä maailmaa, varjella elämää täällä?
Mitä sellaista sinä voisit kasvattaa, mitä joku toinen voisi tarvita?
Minkä varjelemiseen sinun lahjasi riittävät?
Mikä on sun syy
herätä aamuisin?
Kun tietää sen
niin tietää kaiken.
Kommentit