Siirry pääsisältöön

Ylitse kaikkien rajojen

Puhe Kangasniemen Yhdessä eteenpäin -tilaisuudessa 20.7.2024

Kuva Remaztered Studio Pixabaystä
Ylitse kaikkien rajojen
tuska ja murhe on yhteinen.
Ihmisten ainoa lohdutus
on kaikki voittava rakkaus.
Joka päivä eteemme avautuvat
uudet mahdollisuudet ja tiet.
Sinä johdatat meitä maailmaan
ja voimaa suot yhä uudestaan.
Sinä kannat, sinä viet,
sinä kannat, sinä viet.
(Virsi 429:1)

Hyvä kuulijat.


Kysyin Jormalta, että olisiko mitään vinkkiä, mitähän sitä puhuisi tässä tilaisuudessa.

Jorma sanoi, että mitäpä jos pitäisin sellaisen hengellisen puheen. Kiitos vinkistä.


Mitä on hengellisyys? 

Se on osa meitä ihmisiä.

Meillä on keho, me olemme fyysisiä.

Meillä on mieli, me olemme henkisiä.

Meillä on järki, me olemme ajattelevia.

Meillä on tarve olla yhteydessä toisiimme, me olemme sosiaalisia.

Ja sitten meillä on sielu ja henki, me olemme hengellisiä olentoja.


Kaikki nämä yhdessä me olemme kokonaisuus, jonka osaset vaikuttavat toisiinsa.


Hengellisyys koskettaa meissä suhdetta johonkin korkeampaan, johonkin syvempään, johonkin itseämme ja omia rajojamme ulommas.


Kaipaamme yhteyttä ja merkityksellisyyttä.

Tarvitsemme vastauksia perimmäisiin kysymyksiin.

On jano, jota ruoka, musiikki tai ystävien seura ei voi sammuttaa.


Kristittynä ajattelen, että on kyse kaipuusta Jumalaan. Tarpeesta löytää yhteys Luojaan, kaiken alkuun, häneen, joka on antanut minulle elämän.


Ja ajattelen kyllä myös, että ei se hengellisyys ole vain jokin yksi lokero elämäni lipastossa. Vaan että se koskettaa koko elämää. Kehoa, mieltä ja suhdetta ympäröivään maailmaan.


Lauloimme tuossa virren Ylitse kaikkien rajojen.


Muutama ajatus noista sanoista. Ylitse kaikkien rajojen.


Meillä on elämässämme ja ympäristössämme erilaisia rajoja, erilaisia asioita, jotka jollain tavalla rajoittavat meitä, estävät ja kieltävät.


On ihan fyysisiä rajoituksia. En aina yletä niin korkealle kuin toivoisin, en ehkä mahdu enää lempipaitaani, en jaksa juosta tiettyä matkaa yhtä nopeasti kuin aiemmin.


Sitten on kielimuureja ja ymmärtämisen rajoja, esteitä keskinäisille suhteille, etäisyyksiä, joita ei saa kurottua umpeen-


On opillisia rajoja, oikeassa ja väärässä olemisen rajoja, mielipide-eroja, makuasioita, joista ei voi kiistellä.

On kokemus, etten jostain syystä riitä.

On jokin raja, joka määrittää tai jolla joku määrittää kelpaanko tai olenko tarpeeksi hyvä.


Mutta on jotain, mikä menee ylitse kaikkien rajojen.

Se on jotain hengellistä.

Se on jotain, mikä voi koskettaa koko elämää.


Nimittäin armo. 

Jumalan rakkaus, läsnäolo ja hyvyys. 

Armo.


Armo ei katso ikärajoja. Armo kuuluu kaiken ikäisille.

Armo ei kysy, miten paljon juokset cooperissa tai miten paljon pankkitilillä on rahaa. Armo annetaan ilmaiseksi, ilman ansioita.

Armo ei laske virheiden tai epäonnistumisten määrää. Armo antaa vaikka joka päivä aloittaa puhtaalta pöydältä.

Armo ei vaadi tietynlaista osaamista, ulkonäköä, lauluääntä, someseuraajien minimimäärää tai mitään muitakaan mittareita. Armo hyväksyy sinut sellaisenaan. Armo yltää sinnekin minne suoritukset eivät. Armo sanoo tilanteesta riippumatta: sinä kelpaat, sinä olet Jumalalle rakas, sinä riität.


Me olemme laulaneet tänään täällä näitä lauluja armosta, Jumalan rakkaudesta, rukouksen voimasta, johdatukseen luottamisesta elämässä, erilaisista kiitosaiheista, mutta miksi.


Jotta saisit lohdutusta. Jotta saisit rohkaisua. Jotta saisit ehkä edes vähän uutta voimaa. Jotta saisit innostusta. Jotta usko vahvistuisi. Jotta armo, jota Jumala lakkaamatta meille antaa, voisi ylittää niitä rajoja, joiden vankina olemme. Fyysisiä rajoja, psyykkisiä rajoja, sosiaalisia rajoja, erimielisyyksien ja ennakkoluulojen piirtämiä aivan turhia rajoja. Jumalan armo, jota me uskon kautta voimme saada ja ottaa vastaan, se voi niin kuin vene vie Puulan rannalta toiselle, se voi viedä ja auttaa meitä ylitse kaikkien ja kaikenlaisten rajojen.


Kerron esimerkin. Kun olin 15-vuotias, olin arka ja hiljainen poika. Lapsuuden perheeni oli särkynyt, vanhemmat erosivat ja sisko lähti äidin matkaan. Se toi elämään turvattomuutta ja epävarmuutta. Ja teini-ikään liittyi ihan muutenkin kaikenlaista hankalaa. En ollut ehkä yksinäinen, minulla oli kavereita, mutta se tuntui pahalta, kun en kaveriporukassa saanut sanaa suustani. En osannut liittyä keskusteluihin. Nyt tiedän, että tilanne kotona otti niin koville, ettei minulla vain riittänyt kapasiteettia olla sen sosiaalisempi. Mutta silloin hiljaisuus hävetti. Ujous oli minulle selvä merkki, etten kelpaa tai ole yhtä hyvä kuin muut. Olin rajoittunut. Ja olin niiden rajojen vanki.


Samana kesänä kävin rippikoulun ja yksi ovi seurakuntaan aukesi. Aloin käydä nuorten illoissa ja isoskoulutuksessa, leireillä ja gospelkonserteissa. Seurakunnasta sain uuden turvallisen perheen sen perheen tilalle, joka oli erossa mennyt rikki. Pikkuhiljaa ja vähitellen, kuukausien ja vuosien aikana seurakunnan turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä evankeliumi, siis sanoma juuri siitä Jumalan armosta, teki työtään minussa. Sain hiljalleen rohkeutta, sain sisäistä rauhaa, aloin nähdä itseni uudella tavalla. Aloin hyväksyä itseäni, sitä kuka olin.


Näin jälkikäteen ajattelen, että se oli juuri armon työtä minussa. Armo rikkoi minussa rajoja ja vapautti minussa voimia, lahjoja ja myönteisiä tunteita. Sillä armo toimii niin. Se vapauttaa. Se voi vapauttaa meissä jotain sellaista, mikä ei erilaisten teennäisten rajojen vuoksi pääse ilmi, jotain mikä on tarkoitettu esiin noustavaksi, laulettavaksi, soitettavaksi, lausuttavaksi, näytettäväksi, tai mikä onkaan se kunkin lahja ja tapa ilmaista omaa sisintään, omaa elämäänsä, omaa kutsumustaan, sitä kuka kukin on, sitä miksi Luoja on meidät kunkin tarkoittanut.


Armo sanoo tänään sinulle:

Ota valosi vakan alta

puhalla hiipuvaan hiillokseen

nosta pelko pois jalustalta

sytytä rohkeus sydämeen.


Armo kutsuu sinua: 

Astu rajojen yli. 

Olet vapaa.

Vapahtaja on kanssasi kaikki päivät, kaikki hetket, kaikki tilanteet.


Ja armo lupaa:

Ota minut mukaan.

En paina paljoa.

En pyydä mitään.

En pyydä mitään.


Minä johdatan sinua maailmaan

ja voimaa suon yhä uudestaan.

Minä kannan, minä vien,

minä kannan, minä vien.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Omalle paikalle

Isänpäivän saarna 12.11.2023 Kahden valtakunnan kansalaisena Jer. 29:4-7; 1.Tim.2:1-4; Luuk. 12:4-7 Kuva 5921373 Pixabaystä Isä tekee lettejä. Isä tekee pullaa. Isä tekee töitä ja valvoo pitkiä öitä. Isä hoitaa ja osaa. Isä loistaa poissaolollaan. Isä silittää hiuksia. Isä silittää vaatteita. Isä silittää auton vastavahattua pintaa. Isä voitelee suksia. Isä voitelee naamaansa. Isä ruokkii lintuja. Isä paistaa makkaraa. Isä lyö vasaralla sormeen. Isä on lähellä. Isä ei ole paikalla. Isä hassuttelee ja kertoo isävitsejä. Isä on herkkä. Isä on kireä ja kiireinen. Isä sanoo, että rakastaa. Isän kanssa ei olla puheväleissä. Isää ei kukaan painissa selätä. Isän kanssa ei tarvitse pelätä. Isänpäivä on ihana päivä. Isänpäivä on myös vaikea päivä. Huomaan, että isänpäivä herättää monenlaisia ajatuksia. Asioita, jotka liittyvät omaan isään, omaan isyyteen,  mieshahmoihin yleensä, käsitykseen ja muuttuviin käsityksiin miehisyydestä, isän roolista, tai isoisänkin roolista. Jumalaa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e