Siirry pääsisältöön

Siunauksen suojassa

Saarna helatorstaina 9.5.2024

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”
    Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 24: 46-53)


Kuva dima_goroziya Pixabaystä

”Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.”


Näin alkaa Apostolien teot ja jatkaa siitä, mihin Luukkaan evankeliumi päättyi. Helatorstain ajankohta määräytyy tuon kohdan mukaan. Neljänkymmenen päivän ajan Jeesus ilmestyi oppilailleen ylösnousseena. Pääsiäisestä on nyt neljäkymmentä päivää. Eräs skotlantilainen pappi sanoi pari vuotta sitten saarnassaan, että meillä on neljäkymmentä päivää aikaa saada jokin ymmärrys siitä, mitä pääsiäinen ja ylösnousemus merkitsevät. Samoin kuin meillä oli neljäkymmentä päivää, paastonmatkan verran, aikaa valmistautua pääsiäiseen.


Helatorstaina Jeesus otettiin taivaaseen. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittaja kertoo, kuinka ennen taivaaseenastumistaan Jeesus vei oppilaansa Betaniaan ja kuinka siellä ”hän kohotti kätensä ja siunasi heidät”.


Kohotetut kädet eivät olleet antautumisen merkki. Ne olivat siunaamisen merkki. 

Nuo Jeesuksen kohotetut kädet vievät ajatukseni tänään pääsiäiseen ja vielä kauemmas kirkkovuodessa taaksepäin. Jos nimittäin annamme mielemme kulkea ja sydämemme katsella, voimme nähdä Betlehemin seimessä Jeesuksen aivan pienenä, ja kädet, jotka vielä epävarmoina ja hapuilevina heiluvat ympäriinsä. Voimme siinä äiti-Marian kanssa tarjota hänelle oman kätemme. Tässä olen, Jeesus. Pidä vain sormestani kiinni. 


Tai voimme nähdä Jeesuksen vähän isompana poikana, joka juoksee kädet ylhäällä isänsä luokse ja parahtaa: ”Ota minut syliin!” Voimme siinä kietoa kätemme hänen ympärilleen, lohduttaa ja kantaa häntä.


Voimme nähdä Jeesuksen aikuisena, joka katsoo väkijoukkoa, avaa kätensä ja kutsuu: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.” Ja siinä me saamme häneltä levon, löydämme ehkä oman paikkamme hänen läheltään.


Tai kun hän ottaa pienen pojan eväät, nostaa kätensä ja rukoilee ruokarukouksen. Ja kaikki saavat syödä kyllikseen eikä minultakaan mitään puutu.


Ja kun hän sitten veneessä, pelon ja kauhun vallitessa, nostaa kätensä ja käskee tuulta ja aaltoja, ja tyynnyttää myrskyn, antaa rauhan.


Voimme nähdä ihmiset kädet pystyssä laulamassa hoosiannaa, voimme liittyä lauluun ja iloon, laskea vaatteita tielle, ja katsoa kun kuningas ratsastaa aasilla kansansa keskelle ja saapuu minunkin luokseni.


Ja kuinka pian tuo kärsivä ruhtinas levittääkin kätensä ja antautuu. Antaa henkensä, luopuu voimastaan. Näemme kun naulat isketään, näemme kun Jeesus nostetaan ristille, näemme kun elämä valuu hänestä tyhjiin.


Mutta näemme myös, miten pääsiäisen jälkeen hän on voittanut kuoleman. Miten hän saapuu ystäviensä luo, kohottaa jälleen kätensä ja sanoo: ”Rauha teille!” Hänen käsissään on kuoleman jäljet, mutta hän on elossa, hän on ylösnoussut.


Ja nyt hän kohottaa kätensä siunaukseen. Antaa parhaat mahdolliset jäähyväiset tai sanoo pikemminkin näkemiin, nähdään taas.


Hapuilevat kädet. Lohdutuksen kädet.

Kutsuvat kädet. Ihmeentekijän kädet.

Auttavat kädet. Kuninkaan kädet.

Antautuvat kädet. Kuoleman voittajan kädet.

Siunaavat kädet. Jeesuksen kädet.

Ihmisen ja Jumalan kädet.


Nämä kädet on meille annettu Raamatun sanoissa. Näihin sanoihin ja lupauksiin voimme tarttua, kun Jeesus ei enää käsin kosketeltavana ole luonamme. Ruumiillisuus on vain yksi ihmisyyden puoli. Ajatuksissamme ja sydämessämme voimme kuvitella ja eläytyä. Hengellisesti voimme kokea hänet lähellä, vaikka hän olisi käsitteellisesti kaukana, taivaassa, aivan toisaalla, istuisi siellä Jumalan oikealla puolella.


Voimme silti kokea hänet lähellä, uskoa hänen läsnäoloonsa, luottaa häneen tässä ja nyt, sillä hän antaa sen minkä lupaa: ”saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Ihan pian helluntaina juhlimme sitä, että olemme saaneet Pyhän Hengen voimaksi, auttajaksi, puolustajaksi, johdattajaksi. Pyhä Henki tuo Jeesuksen luoksemme sanassa ja sakramenteissa. Siksi ehtoollinen voi antaa voiman korkeudesta. Pyhä Henki antaa meille armon, jonka Jeesus on meille ansainnut.


Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Kristus - - on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?”


Ajattele! Vaikka Jeesuksen työ maan päällä olisi tehty, hän jatkaa rakastamistaan taivaassa. Siellä hän rukoilee meidän puolestamme! Voimme kuvitella rukoilevat kädet. Ovatko ne ristissä vai sisäkkäin, ehkä kohollaan, ehkä käsi sydämellä, miten Jeesus mahtaa käsiään rukoillessaan käyttää, emme voi kuin arvailla. Oleellista on se, että hän rukoilee meidän puolestamme. Pyytää sydämessään meille oikeita asioita, ajattelee meistä hyvää, toivoo ehkä että mekin osaisimme ajatella itsestämme ja toisistamme hyvää, toivoo meidän elämällemme varjelusta, pyytää voimaa, antaa voimaa, tulee voimaksi meille. Ja hän siunaa meitä. 


Siunaaminen ja siunauksen pyytäminen, se on jotain sellaista, missä toivotaan Jumalalta hänen läsnäoloaan ja hänen hyvyytensä toteutumista. Siunaaminen on elämän antamista Jumalan käsiin. Omasta voimasta antautumista ja sen pyytämistä, että tapahtuisi hänen tahtonsa. Ehkä se on myös suostumista autettavaksi ja lohdutettavaksi. Rakastettuna olemista. Kannettuna ja kannateltuna kulkemista. Siunauksen varassa, siunauksen suojassa.


Jeesuksen siunaavat kädet ovat yllämme tänään. Hän antaa meille voimansa. Hän rukoilee puolestamme. Jotta mekin siunaisimme, jotta mekin rukoilisimme, jotta jaksaisimme ja jatkaisimme työtä, johon elämä meitä kutsuu.


Uudessa käännöksessä (UT2020) päivän evankeliumi alkaa näin: ”Jeesus sanoi heille: »Näin on kirjoitettu. Kristuksen piti kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä. Hänen nimissään on kaikkia kansoja kehotettava kääntymään, jotta ne saisivat syntinsä anteeksi. Työ alkaa Jerusalemista, ja te olette tämän todistajia.”


Työ alkaa Jerusalemista. Ja nyt se jo jatkuu Kangasniemellä, tai siellä missä tätä luet. Kädet on tarkoitettu myös työhön.


Mutta voi olla, että oma tehtävä tai paikka on hukassa. Voi olla, että omat voimat on lopussa. Voi olla, että tekisi mieli nostaa kädet ja antautua, antaa olla ja luovuttaa. Silloin pitää saada rauhassa etsiä ja toipua, hapuilla ja hakea omaa suuntaa. Rukoilla hiljaa voimia Jumalalta. Kerätä rohkeutta. Tarttua varoen ystävää kädestä ja kulkea yhtä matkaa, turvallisemmin, pelkojen läpi, toivoa kohti.


Ja sitä omaa työtä voi tehdä niin monin tavoin. Sitä voi tehdä käsillä, jotka lohduttavat ja neuvovat, tekevät laskelmia ja kirjoittavat raportteja, leipovat ja neulovat, haravoivat ja korjaavat, rohkaisevat ja rajoittavat, näppäilevät kommenttia somepäivitykseen tai ojentavat virsikirjaa kirkon ovella, laittavat kolehtihaavin kiertämään tai rahalahjan haavin pohjalle. Työtä voi tehdä käsillä, jotka maalaavat tai koodaavat, piirtävät tai suunnittelevat, rustaavat runoja tai heittävät palloa, rapsuttavat koiraa tai kampaavat lapsen tukkaa, silittävät vanhuksen poskea tai mittaavat verenpainetta, rukoilevat tai siunaavat tai selaavat Raamatun sivuja. Tekivätpä kätesi mitä tahansa, ne voivat olla yhteiseksi hyödyksi, Jumalan työssä, Jeesuksen todistajina, tässä seurakunnassa, tässä maailmassa. Ne voivat olla tarpeen siellä, missä joku on jotain vailla, ne voivat olla iloksi siellä, missä joku kaipaa ja ikävöi juuri sinun käsiesi lahjoja ja mahdollisuuksia.


Meillä on ollut neljäkymmentä päivää aikaa ottaa selvää, mitä pääsiäinen meille tarkoittaa. Meidän käsillämme tai elämällämme ei ole parasta ennen päivää. Eikä Jeesuksen siunaus tai hänen rukouksensa menetä voimaansa. Hän siunasi kerran oppilaansa lähtiessään. Mutta tänäänkin hän rukoilee meidän puolestamme. Tänäänkin hän on kanssamme, sillä hän on lähettänyt meille Pyhän Hengen voimaksi, läsnäoloksi ja armon tuojaksi. Mikään ei voi erottaa meitä hänen rakkaudestaan. Ei pelko, ei avuttomuus, ei väsymys, ei kenenkään mielipiteet, ei kuolema, ei edes taivaaseen astuminen.


Luota siihen. Tartu käteen, joka siunaa ja kutsuu. Tartu toimeen, todista elämälläsi Jeesuksesta. Tee niin kuin hän, rukoile ja rakasta. Ota vastaan hänen elämää antava voimansa. Hän on kanssasi. Ja hänen kanssaan olet tänäänkin siunauksen suojassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun