Jää meidän luoksemme

Saarna 1.4.2024

2. pääsiäispäivän iltamessussa

Tekstinä: Luuk. 24:12-35

Kuva Katrin Pixabaystä

"Jää meidän luoksemme.”

Joskus elämässä tulee tilanteita tai kohtaamisia, että ei vain haluaisi päästää niistä irti. Jotain merkityksellistä tapahtuu ja sen haluaisi vain jatkuvan. Toivomme ja huokaamme: Jää meidän luoksemme.

Ei olekaan enää mikään hoppu kiiruhtaa eteenpäin kohti seuraavaa vaihtoehtoa. Tämä tässä riittää. Tämä tässä on se, mitä tarvitsen. Jää meidän luoksemme.

Me olemme kulkeneet pitkän matkan tähän iltaan. Seurakuntana, ja yksilöinä. Tuhkakeskiviikkona täällä piirrettiin otsaan risti, katumuksen merkki. Alkoi matka kohti pääsiäistä. Jeesuksen tien seuraaminen. Oman tien kulkeminen Jeesuksen kanssa. Matka kohti ristiä.

40 päivää Jeesus oli autiomaassa valmistautumassa. 40 päivän paastonmatka yritti valmistaa meitä. Jerusalem lähestyi. Kärsimystie kapeni. Palmunoksat käsissämme otimme kuningasta vastaan. Toivoimme ja odotimme. Mursimme leivän ja jaoimme maljan. Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni. Nukahdimme Getsemanen pimeään. Pakenimme yön yksinäisyyteen. Usko horjui, uskollisuus hoippui. Seurasimme sivusta, ohikulkijoina, kun Jeesus tuomittiin. Seurasimme sivusta, kun häntä piinattiin. Seurasimme sivusta, kun hänet naulittiin ristille.

Odotukset ja toiveet.

Ilo ja riemu.

Pettymys ja suru.

Pelko ja epäusko.

Avuttomuus.

Sivuun jääminen.

40 päivän matkalle on mahtunut kaikenlaisia tunteita, koko elämän skaala. Joskus elämässä on tilanteita, joista haluaisi kiireesti pois. Ehkä nuo Emmauksen tien matkamiehet tiesivät sen. He kulkivat tietä murheellisina. Asiat eivät olleet menneet suunnitelmien mukaan. Toiveet oli huuhdottu pois. Elämältä oli pyyhkäisty pohja. ”Me olimme eläneet toivossa, että hän lunastaisi Israelin.”

Silmät surusta sokeina he kulkevat omaa tietään. He eivät tunnista Ylösnoussutta, joka liittyy heidän seuraansa. Häntä, joka on kärsinyt. Häntä, johon he luottivat. Häntä, joka oli antanut toivon.

Ehkä 40 päivää on meille lyhyt aika valmistautua. Mutta ehkä ei olekaan mikään kiire. Pääsiäisen tapahtumat ovat kristillisen uskomme kannalta ne keskeisimmät, suurimmat, ehkä vaikeimmat. Ne käyvät yli ymmärryksen. Miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla? Miten on mahdollista se, mitä naiset kertovat kuulleensa haudalla?

Siksi tarvitsemme lisää aikaa. Siksi tarvitsemme Ylösnousseen kulkemaan vierellämme. Siksi mekin pyydämme: jää meidän luoksemme.

Jotta ymmärtäisin paremmin. Jotta oppisin luottamaan. Jotta kaikki saisi merkityksen. Ja jotta kestäisin senkin, jos kaikki ei lopulta minulle täysin selviäisikään.

Tyhjä hauta ei vielä herättänyt uskoa ylösnousemukseen. Tyhjä hauta kuulosti pelkältä aprillipilalta ja herätti lähinnä pelkoa ja hämmennystä. Vasta kohtaaminen ylösnousseen kanssa herätti opetuslapsissa uskon, että Jeesus on todella noussut kuolleista.

Jos meillä oli 40 päivää aikaa valmistautua pääsiäisen ihmeelliseen sanomaan, meillä on nyt toiset 40 päivää aikaa yrittää ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kysymys. Mikä on pääsiäisen merkitys. Mitä ylösnousemus voisi tarkoittaa. Meillä on 40 päivää Ylösnousseen seurassa. Helatorstaina, 40 päivän päästä, on sitten aika muistaa, kuinka hän astui taivaisiin.

Mutta nyt Ylösnoussut on keskellämme. Hän voi auttaa minua ymmärtämään. Hän voi herättää minussa pienenkin uskon ja vahvistaa luottamusta. Hän tekee sen tulemalla luo, kulkemalla rinnalla, opettamalla ja murtamalla leivän. 

Kristus liittyi murheen murtamien opetuslasten seuraan. Viipyi vierellä ja jakoi matkaa yhdessä heidän kanssaan. Ei tungeksinut eikä kieltänyt opetuslasten tunteita tai heidän kokemuksiaan, vaan kyseli ja kuunteli, mitä he ajattelivat, millaisen matkan he olivat tehneet, miksi he kulkivat allapäin. Kristus antoi heille tilaa. Hän antoi heidän tunteilleen tilaa.

Toiseksi Kristus auttoi heitä ymmärtämään Vanhan testamentin lupauksia ja Jumalan kummallista strategiaa. ”Hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” Tässä kaikessa oli ehkä sittenkin jokin tarkoitus ja suurempi suunnitelma.

Kolmanneksi Kristus jäi heidän luokseen. Hän aterioi heidän kanssaan ja silloin heidän silmänsä avautuivat, silloin he tunsivat hänet, kun hän mursi leivän. Ateria yhdessä palautti ehkä tunteen aikaisemmasta yhteyden kokemuksesta, hetkestä, joka oli jaettu yhdessä. 

Miten Jumala siis toimii tällä uskon tiellä? Sanansa kautta. Ehtoollisen kautta. Mutta myös inhimillisen läheisyyden kautta. Kun kaksi tai kolme on koolla, kun elämän todellisuutta jaetaan, kun tunteita koetaan ja toisen kokemuksille annetaan tilaa, kun kuljetaan rinnakkain ja yritetään ymmärtää lähimmäisen tilannetta. Siinä on rakkautta, inhimillistä lämpöä, siinä kun joku jää meidän luoksemme.

Ehtoollisessa Kristus on luonamme. Ehtoollisessa erilaiset elämänkokemukset mahtuvat samaan pöytään yhdessä toistensa ja yhdessä Kristuksen kanssa. Hän murtaa leivän ja antaa itsensä meille. ja sanoo: Usko pois, kaikki on sovitettu, kaikki on annettu anteeksi. Rakkaus jää. Ja se on tarkoitettu jaettavaksi yhdessä myös muiden kulkijoiden kanssa. 

Myös Raamatun sanassa Ylösnoussut tulee luoksemme ja voimme kokea hänen läsnäolonsa, kun luemme raamatuntekstejä. Sanassaan hän voi antaa sydämeemme jumalallisen rakkauden. Sen suojissa hän voi auttaa meitä käsittämään. Hän antaa meidän kasvaa ja oppia, olla kesken. Hän antaa meille aikaa ja me voimme viipyä Raamatun sanojen äärellä, ja hiljalleen ymmärryksemme lisääntyy, ja ehkä vähän kerrassaan kirkastuu Jumalan tahto ja tarkoitus, elämän mielekkyys, Kristuksen merkitys minulle ja toisille.

Ehkä keskeistä tällä tiellä on yhteys. Yhdessä kulkeminen. Yhdessä kyseleminen. Erilaisuuden ja eri vaiheissa olemisen sietäminen. Yhteytemme voi kasvaa ja seurakuntamme voi kasvaa, jos täällä on tilaa kulkijoille tien eri kohdissa. Niille, jotka ovat jo pidemmällä ja ymmärtävät uskoa paremmin. Niille, jotka ovat vasta matkan alkuvaiheessa ja kyselevät käsittämättä kuin Emmauksen tien kulkijat. Ja niillekin, jotka eivät ehkä vielä ole koko tiellä.

Pääsiäisen sanoma on uutta luova ja elämää antava voima. Jos haluamme, että seurakunnassamme on kasvua ja uutta elämää, on hyvä, että täällä saa sekä etsiä että opastaa. Että on heitä, jotka kyselevät ja ovat enemmän kesken, ja heitä, jotka kulkevat vierellä ja voivat antaa siitä, mitä ovat jo itse matkalla oppineet.

Ehkä yksi tämän pääsiäisen ajatus voisi olla siinä, että niin kuin Ylösnoussut antaa aikaansa meille, mekin voimme antaa itsellemme ja toisillemme. Sellainen yhteys voi olla kuin kohtaaminen, josta ei tahdo kiirehtiä eteenpäin. Kohtaamisen ihme antaa merkityksellisyyttä. Matkalle mukaan mahtuminen antaa yhteenkuulumisen ihmeellisen lahjan. Sydän voi ryhtyä hehkumaan uutta intoa, uskon hiipunut liekki voi syttyä uudelleen. Loppujen lopuksi hän jäi meidän luoksemme.