Laskiaissunnuntain saarna 11.2.2024
Hes. 18:30-32; 1. Tim. 2:4-6; Mark. 10:32-45
Laskiainen lasketaan, paastonaika alkaa.
Messias on matkalla, paastonaika alkaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tässä Pekka Björnisen ja Pirkko Arolan lastenvirressä puhutaan laskemisesta. Mitä laskiaisena oikein lasketaan?
Vaikka tänään illalla lasketaan ääniä ja presidentinvaalin tuloksia, siitä laskiaisessa ei ehkä kuitenkaan ole kyse.
Ja vaikka joku saattaa tänäänkin maksaa laskuja ja joutuu laskeskelemaan, miten pitkään rahat riittävät, ei sekään taida olla laskiaisen tarkoitus.
Joku laskee ehkä huomisen matikanläksyjä, joku laskee sometykkäysten määrää, joku laskee rukousaiheita mielessään. Joku laskee huoltensa määrää. Joku laskee elämänsä asiat Jumalan käsiin.
Laskiaisena saatetaan laskea pulkkamäessä kovaa kyytiä ja mäenlasku onkin hauskaa puuhaa. Tarkoittaako se, että vielä saa olla kivaa, mutta kun paastoaika pian alkaa, ei enää lasketa leikkiä, vaan vedetään naama peruslukemille ja synkistellään ja voivotellaan kurjuutta. Tuskin kuitenkaan.
Mutta paastonaika on alkamassa. Laskiaisena laskeudutaan paastoon. Ja paastonaikana lasketaan päiviä pääsiäiseen. Molempia suuria juhlia, joulua ja pääsiäistä, ennen on mahdollisuus valmistautua paastoa viettämällä.
Joulua ennen laskeminen on helppoa ja maukasta, on neljä adventtisunnuntaita ja joulukalenteri, josta avata luukkuja, samalla kun laskee, montako aamua on vielä jäljellä ennen kuin oikea juhla alkaa. Paastokalenteri on ehkä toisenlainen. Se vie seitsemän viikon matkalle, valmistautumaan, hiljentymään, yksinkertaistamaan elämää. Ehkä kääntymään Jumalan puoleen, kuten raamatuntekstissä kehotettiin. Ehkä muuttamaan jotain elämässä, ehkä tuo matka on mahdollisuus muuttua itsekin. Ehkä se on mahdollisuus keskittyä enemmän olennaiseen. Mahdollisuus hoitaa paremmin suhdetta itseen, suhdetta toisiin, suhdetta luomakuntaan, ja suhdetta Jumalaan.
Näitä kirkon paastokalentereita löytyy ovilta ja voit ottaa sieltä oman mukaasi kotiin tueksi helmi- ja maaliskuun ajalle, kun teet omaa matkaasi kohti pääsiäistä.
Laskiainen lasketaan, paastonaika alkaa.
Messias on matkalla, paastonaika alkaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Päivän evankeliumissa Jeesus opetuslapsineen nousi kuitenkin tietä ylös. He eivät laskeutuneet mihinkään. Heidän piti kulkea ylös, koska Jerusalem sijaitsi vuorella. Heidän piti mennä Jerusalemiin, koska se kuului Jeesuksen tehtävään ja Jumalan suunnitelmaan:
”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
Vaikka fyysisesti ihminen kohoaisi korkeammalle, nousisi suureen asemaan, kasvaisi jollain ulkoisella tavalla isommaksi, voi sisäinen kokemus olla kuitenkin jotain aivan muuta.
Opetuslapset olivat innoissaan siitä, että jospa he pääsisivät sitten palkinnoksi tästä kulkemastaan matkasta istumaan valtaistuimella. Kun tässä kerran kuljetaan kohti pyhää kaupunkia, varmaan tässä noustaan johonkin valtaan ja kunniaan, muita ylemmäksi ja arvokkaammiksi.
Mutta Jeesus vastaa, että ei se ihan niin mene. UT2020 -raamatunkäännöksessä Jeesus sanoo näin:
”Tehän tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsevinaan kansoja ja olevinaan suurmiehiä, ovat oikeasti pelkkiä alistajia. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Jos joku teistä tahtoo tulla suureksi, hänen on oltava toisten palvelija. Jos joku teistä haluaa olla joukkonne ensimmäinen, hänen pitää olla kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja maksamaan hengellään kaikkien lunnaat.
Jeesuskin käskee laskemaan. Laskemaan odotuksia. Tämä matka ei olisikaan sellainen kuin kuvittelin. Perille pääseminen ei ole aina ehkä sitä, mitä odotan. Matka Jeesuksen kanssa ei ehkä vie sinne, mitä itse halusin. Kun teen matkaa kohti pääsiäistä, joudun toteamaan, että niin ei mennyt opetuslapsilla, eikä niin mene aina minullakaan.
Mutta Jeesus laskee eteeni oman ehdotuksensa. Hän kutsuu seuraamaan itseään, hän kutsuu jäljittelemään esimerkkiään, hän kutsuu palvelemaan, menemään näennäisesti alemmaksi, tulemaan pienemmäksi, suostumaan vaatimattomuuteen, tyhjentymään omasta erinomaisuudesta ja pudottamaan rima omien suosionhakuisuushyppyjen edestä. Hän kutsuu palvelemaan ja antamaan itsestään, antamaan omastaan, näkemään että elämässä on kyse jostain muustakin kuin meikäläisestä ja siitä, että miten hyvin mulla menee tai siitä, että muut näkevät, kuinka monta ääntä sain oman elämäni vaaleissa tai kuinka ison laskun voin pankkitililtäni kuitata.
Sellaiselle tielle paastonaika meitä kutsuu. Sellaiselle tielle Jeesus meitä kutsuu. Mutta ei sitäkään tietä tarvitse kulkea yksin ja omin voimin. Jeesus on mukana. Hän on jo kulkenut tuon tien. Lasku on maksettu. Jeesus on maksanut hengellään kaikkien lunnaat. Hän on voittanut sen kilpailun, jolla lopulta on eniten väliä. Elämässä tulee tappioita, vaaleissa ei jokainen voita, rima putoaa monta kertaa tällä matkalla. Mutta Voittaja ja Lunastaja, Jeesus, Tien kulkija, on maksanut jokaisen häviäjänkin puolesta äärimmäisen hinnan.
Sillä sellaista on Jumalan rakkaus. Se laskeutuu taivaista maan päälle. Se ei ole vain ylhäällä olevia ja omasta mielestään parhaita varten, vaan kuuluu myös heille, joilla on mieli maassa ja sydän rikki, ja jotka eivät voi kuvitella enää alemmas pääsevänsä. Heille Jumala antaa uuden hengen ja uuden sydämen, uuden armon ja uuden voiman.
Sillä voimalla, sillä, jonka Jumala antaa, jaksan kulkea tätä matkaa. Sillä voimalla jaksan ja osaan palvella ja rakastaa. Sillä voimalla jaksan uskoa ja toivoa, että tie vie perille, että tiellä en ole yksin.
Yksi hyvä keino kulkea matkaa tänä paastonaikana on kohdata toisia. Lohduttaa, olla avuksi, huomata. Hyvä paikka kohtaamiselle on omassa arjessa, omalla tiellä. Hyvä paikka on myös täällä kirkossa. Täällä paastonmatkaa kuljetaan jumalanpalveluksissa aina ensi keskiviikosta lähtien. Tervetuloa mukaan tuhkakeskiviikon messuun aloittamaan matka yhdessä. Yhteinen messu voi olla pysähtymisen, voimaantumisen ja liikkeelle lähtemisen paikka.
Sillä täällä saan laskea Jumalan eteen koko elämäni. Täällä saan laskea sydämeltäni rukousaiheet. Täällä saan laskea kaikki virheeni ja vikani ja luottaa Jumalan lupaukseen, että ne kaikki on annettu anteeksi, Jeesus on maksanut lunnaani ja laskun pois, saldoksi jää nolla, niin suurta on Jumalan armo. Täällä saan kiittää ja iloita kuin mäenlaskussa. Täällä saan laskeutua omiin ajatuksiini ja nostaa katseeni ristiinnaulittuun. Täällä saan laskea käteni alttarikaiteelle ja tuntea, kuinka taivas koskettaa maata myös ehtoollisessa, tuntea, kuinka Jumalan rakkaus laskeutuu ja jää luokseni.
Ehtoollinen kertoo tänäänkin Jumalan suunnitelmasta ja Jeesuksen tehtävästä, siitä, miksi Jeesus tuli maailmaan. Hän kärsi, kuoli ja nousi kuolleista. Hän rakasti meitä. Hän antoi itsensä meidän vuoksemme. Hän tuli palvelemaan ja antamaan henkensä, jotta meillä olisi elämä. Ehtoollisessa Jumala tulee luoksemme. Leivässä ja viinissä Jeesus antaa itsensä meille. Saamme maistaa Jumalan rakkautta ja saamme sen voimaksi matkalle, kun kuljemme omaa tietämme Jeesuksen seurassa ja kun seuraamme hänen tietään kohti Jerusalemia, ja kun kuljemme myös yhteistä tietämme, missä ja minne se sitten alkavana paastonaikana meitä viekään.
Laskiainen lasketaan, paastonaika alkaa.
Messias on matkalla, paastonaika alkaa.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme.
Kommentit