Siirry pääsisältöön

Ra-kastettu-na

Saarna 7.1.2024
1. sunnuntai loppiaisesta: Kasteen lahja
Gal. 3:23-29; Luuk. 3:15-18, 21-22

Viime päivien kylmissä keleissä moni on todennut, että pakkanen on pukeutumiskysymys. Vilua vastaan käydään villapaidoilla. Paleltumiselta suojaudutaan lapasin ja lämpökerrastoin. Jotain on hyvä olla ihmisen ja maailman kylmyyden välissä.

Myös kaste on pukeutumiskysymys. Perinteenä on, että ristiäisissä kastettava puetaan valkoiseen kastemekkoon. Se on aivan erityinen asu. Sama valkoinen asu on yllä nuorilla konfirmaatiossa ja heillä, jotka alttarilla palvelevat.

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.”

Kastemekko ja papin alba, valkoinen vaate, kertovat molemmat siitä, mihin kastettuna ollaan puettuna. Kasteessa pukeudutaan Kristukseen. Kristus tulee suojaksi ihmisen ja maailman kylmyyden väliin, lämpökerrastoksi synnin, kuoleman ja pahan valtaa vastaan.

Kastemekko ja alba ovat valkoisia, koska valkoinen on puhtauden väri. Se kertoo anteeksiantamuksesta, siitä, että kaikki synnit on pesty pois. Se kertoo valosta, siitä, että iankaikkisen elämän kirkkaus loistaa jo tähän elämään. Valkoinen kertoo Kristuksesta, siitä, että Kristus antaa oman puhtautensa ja kirkkautensa meidänkin yllemme. Jumala ei enää näe syntejämme, vaan hän näkee Kristuksen, rakkaan Poikansa, joka on ristillä sovittanut koko maailman synnit. Kastettuna saan luottaa, että Kristus on ylläni, minutkin on puettu hänen armoonsa.

Pienelle lapselle puettu kastemekko on usein aivan liian suuri, sen helma peittää pienen ihmisen varpaita myöten. Ehkä siksi, että siinä on kasvun varaa. Pienenä kristittynä saa kasvaa kasteen armossa. Jumala sallii keskeneräisyyden. Jeesus ottaa luokseen lapset ja sanoo, että taivasten valtakunta onkin juuri lasten kaltaisia, keskeneräisiä, Jumalan huolenpitoa tarvitsevia varten.

Tai ehkä kastemekko on niin suuri, koska Jumalan rakkaus meitä kohtaan on niin suuri. Jumalan armo peittää ihmisen ihan kokonaan, varpaita myöten. Luterilaisen kirkon käsitys kasteesta lahjana aivan pienellekin lapselle perustuu siihen, että Jumalan armoa ei kukaan ansaitse, vähiten pieni lapsi, joka ei ole ehtinyt vielä teoillaan ja toimillaan ansaita mitään, paitsi ehkä ihastelua ja ihmetystä vanhemmiltaan ja muilta läheisiltä. Pienikin lapsi saa olla kastettuna Jumalan suuren armon suojassa.

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.”

Tänään on hyvä mahdollisuus ajatella omaa kastettaan. Milloin se tapahtui? Kastettiinko sinut pienenä vai vasta isompana? Ketä oli paikalla? Ketkä ovat kummejasi? Millaista tukea he ovat antaneet? Mitä kaikkea kaste on sinulle merkinnyt?

Tässä vuoden alussa täällä kirkossa on puhuttu avoimista ovista.
Millaisia ovia eteemme avautuu? Mihin meitä kutsutaan?

Kaste on yksi ovi kirkkoon. Kasteessa liitytään seurakuntaan. Tullaan osaksi yhteisöä, oksaksi puuhun, Jumalan lapseksi, jäseneksi Jumalan perheeseen.

Uskon, että kasteessa Jumala kutsuu meitä. Hän kutsuu nimeltä. Hän sanoo meille, kuten hän sanoi kasteen hetkellä Jeesuksellekin:

"Sinä olet minun rakas poikani, minun rakas tyttäreni, minun rakas lapseni, sinuun minä olen mieltynyt."

Ajatella! Jumala on mieltynyt meihin. Kastettuna olen Jumalan mielessä, hän tuntee minut, hän kutsuu nimeltä. Olen hänelle rakas. Kastettu on myös rakastettu.

Vaikka toki Jumalan rakkaus koskee kaikkia, myös heitä joita ei ole kastettu, mutta ajattelen, että juuri kastettuna myös ymmärrän ja voin erityisellä tavalla kokea olevani rakastettu. Kaste välittää minulle armon ja antaa rakastavia ihmisiä elämääni. Kummit, seurakunnan, toiset saman kristillisen perheen jäsenet. Heidänkin kauttaan minut ympäröi Jumalan rakkaus kuin kastemekko, johon minut kerran puettiin. Joka päivä meidät ympäröi Kristus, hän on ylläni tänäänkin, vaikka kastemekko kerran riisuttiinkin pois. Mutta kasteen armo jäi. Kristus jäi suojakseni. Siksi saan joka päivä palata kasteen armoon ja sen lupauksiin. Kaste on voimassa loppuun asti.

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.”

Kastettuina me olemme Jumalan perhe, Kristuksen ruumis, jonka jäseniä olemme, viiniköynnöksen oksia, kun Kristus on viiniköynnös. Hän on kanssamme, me olemme hänessä kiinni. Kuin perheessä, me tarvitsemme toisiamme. Kuin ihmisruumiissa, meillä jokaisella on oma tärkeä tehtävämme.

Kun mietimme tänään ja tässä vuoden alussa, millaisia avoimia ovia edessämme odottaa, ehkä jokin ovi voi liittyä omaan paikkaan seurakunnassamme, tässä yhteisössä, tässä samassa puussa, jossa kasvamme.

Jos kerran kastettuna olen rakastettu, mitä minä itse voisin omalla paikallani ja omilla lahjoillani tehdä, jotta joku toinen voisi kokea olevansa rakastettu.

Jos Kristus on minun suojanani, lämmittämässä minua maailman kylmyyttä vastaan, miten voisin itse toimia niin, että se, joka on kylmissään, saisi suojaa, se, joka kärsii, saisi avun.

Olisiko seurakunnassa jokin palvelutehtävä, johon voisin lähteä? Voisinko olla mukana somepäivystäjänä, voisinko keittää kahvia tai leipoa pullaa, voisinko tulla mukaan messuryhmään, voisinko rukoilla lasten ja nuorten puolesta, voisinko käydä auttamassa naapuria lumitöissä, tai olisiko jotain muuta, jotain sellaista, jota ei vielä olla osattu edes tarjota. Jotain missä juuri sinulla olisi annettavaa, innokkuutta ja osaamista. Voimme miettiä sellaisia avoimia ovia myös yhdessä.

Kaste on yksi ovi, jonka kautta Jumala välittää armonsa meille. Siksi on tärkeää, että kasteen merkityksestä puhutaan, siksi on tärkeää, että kirkon tehtävästä kerrotaan, siksi on tärkeää, että myös lapset ja nuoret pääsevät vaikuttamaan seurakunnan elämään ja voivat kokea olevansa osa tätä samaa perhettä. On tärkeää, että me vähän vanhemmat Jumalan lapset tuemme perheitä kristillisessä kasvatuksessa, ja rakennamme yhdessä sellaista kirkkoa, jossa on turvallista kasvaa, luvallista etsiä ja kysellä, ja mahdollista löytää omaa paikka kristittynä, kastettuna ja rakastettuna.

Ajattelen, että täällä Kangasniemellä pyritään ottamaan kasvatustehtävä tosissaan. Tänä vuonna valmistelemme rippikoulun paikallissuunnitelmaa. Panostamme yhteistyöhön koulujen ja päiväkotien kanssa. Kutsumme perheitä suunnittelemaan jumalanpalveluksia yhdessä. Toinen lastenohjaajan tehtävä on paraikaa haettavana. Kasteopetus ja kasvu kristittynä ovat meille tärkeitä.

Kristittynä eläminen on pukeutumiskysymys. Meillä jokaisella on kastemekossamme onneksi edelleen kasvun varaa. Kristus on edelleen kanssamme. Hän on suojamme surussa, peloissa, toivottomuudessa, kaipauksesta ja odotuksessa, kaikissa suunnitelmissamme. Hänen lähellään me saamme kasvaa armossa, olla armon asialla vaativassa, välillä vähän liian kylmässä maailmassa. Ja saamme lämmittää myös toisiamme, osoittaa rakkautta ja välittämistä myös uusin ja kekseliäin keinoin.

”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tähti antaa tehtävän

Saarna loppiaisena 6.1.2026 Jes. 49:5-7; Kol. 1:24-27; Matt. 2:12 Rakkaat ystävät. Niin kuin tietäjät, mekin olemme matkalla. Omassa elämässämme, mielessämme, kristittyinä, suhteessa itseemme, toisiimme ja Jumalaan. Loppiaisena olemme joulun lopussa mutta samaan aikaan uuden vuoden alussa. Me kuljemme Betlehemiin katsomaan joulun lasta, me lähdemme liikkeelle, me saavumme yhteen, me palaamme samaa tai toista tietä takaisin kotiin.   Vuoden alussa saattaa olla monenlaisia suunnitelmia, lupauksia, aikeita, tavoitteita. Elämän taipaleella, työssä, harrastuksissa, myös kristittynä, myös yhteisönä. Mikä ikinä se oman elämän suunnitelma tai tavoite onkin, rohkenen näin loppiaisena ehdottaa, entä jos kulkisimme niitä kohti tietäjien tavoin, seuraten Jeesusta, tai seuraten merkkejä siitä, mistä Jeesus löytyy. Tietäjillä oli suunnitelma. Suunnitelmalla oli suunta. Suuntana oli vastasyntynyt kuningas, jonka he tahtoivat ottaa vastaan. He kulkivat matkan päästäkseen päämäärään. Oli tehtä...

Poissaoleva Jumala

Saarna Orimattilassa 29.3.2009 5. paastonajan sunnuntai Kärsimyksen sunnuntai Ps. 43: 1 + 2–5; Jes. 29: 13–16; 1. Piet. 2: 4–10; Mark. 12:1-12. Saarna Olen lenkillä, kun paikallisliikenteen bussi kurvaa pysäkille. Hölkkään bussin ohitse ja silloin se osuu silmiini. Bussin kyljessä on monimetrinen mainostarra. Se julistaa: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Hätkähdän, kompastun ja kaadun. Sitten onneksi herään ajatuksistani ja palaan tähän todellisuuteen. Bussikampanja ei siis ole ulottunut vielä Orimattilaan eikä Lahteenkaan. Mutta suuremmissa kaupungeissa, Helsingissä ja Tampereella, bussimainoksia ollaan kesäksi liimailemassa joukkoliikenteeseen. Kyseessä on brittiläislähtöinen uskonnonvastainen kampanja, jolla ateistit ja vapaa-ajattelijat haluavat äänensä kuuluville. Heidän viestinsä tai tunnuslauseensa siis on: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Tunnuslause vaikuttaa tehokkaalta: ei...

"Joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu"

Saarna 19.6.2011 Pyhän Kolminaisuuden päivä Konfirmaatiomessu Viro 9951 Joh. 15:1-10 Kaksi päällimmäisintä muistoa riparista. Ensimmäinen viimeiseltä illalta Virossa. Istumme ringissä hämärässä yläkerrassa. Jokaisella on kädessään tuohus, rukouskynttilä. Yksi kerrallaan, vuorotellen tuohukset syttyvät. Liekki leviää. Valo kasvaa. On hyvä istua yhdessä. Jokainen saa sanoa, miltä tuntuu. Tuntuu, että huoneessa on rakkautta. Toinen muisto. Paluumatkamme lopulta. Linja-auto jaksaa vielä viimeiset kilometrit. Linja-autossa soi laulu. Lauletaan yhdessä riparilauluja. On hyvä istua kyydissä. Laulu menee sydämeen. Tuntuu, että bussissa on rakkautta. Yhdessä lauletaan sun salaisista haaveistas, joissa "joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu." Prinsessa Alice rakasti niin että sattui. Alice eli 1800-luvun Englannissa ja oli Englannin kuningatar Victorian tytär. Tarina kertoo, kuinka prinsessa Alicen lapsi oli sairastunut kurkkumätään. Lääkärit varoittivat ankarasti, ettei lasta s...