Saarna 21.1.2024
3. sunnuntai loppiaisesta: Jeesus herättää uskon
5.Moos. 32:36-39; 2.Kor. 1:3-7; Mark. 1:29-39
 |
| Kuva 愚木混株 Cdd20 Pixabaystä |
Vuosia sitten rippikoulussa luettiin läpi Markuksen evankeliumi pari lukua päivässä. Muistan, kuinka lukemisen jälkeen nuoret esittivät kysymyksiä kohdista, jotka olivat jääneet tekstissä epäselviksi tai mietityttämään. Jotain taitaa kertoa noista kysyjistä ja ehkä myös minusta, että on jäänyt elävästi mieleen, kuinka tämän Markuksen ensimmäisen luvun kohdalla yksi ryhmä halusi tietää vastauksen juuri tähän heitä askarruttavaan kysymykseen: Miksi ihmeessä Jeesus paransi Simonin anopin?
Tekstissä tuskin on kyse anoppivitsistä, mutta ehkä kysymys liittyi siihen, että anopeilla saattaa olla, kylläkin ihan turhaan, todellisuutta huonompi maine. Monilla on tai on ollut varsin hyvä anoppi ja suhde toiminut molempiin suuntiin. Mutta kiistatonta on, että kysymys anopista voi olla myös vaikea. Ihan siksikin, että ihmissuhteet eivät ole aina helppoja, ei perheessä, ei töissä, ei seurakunnassakaan. Joidenkin kanssa tulee paremmin juttuun kuin toisten.
Emme kuitenkaan tiedä, millaiset välit Simon Pietarilla oli anoppiinsa. Meille kerrotaan vain, että anoppi makasi kuumeessa. Siihen aikaan kai tyypilliseen tapaan anoppi asui samassa kodissa Simonin ja tämän vaimon sekä Andreaksen ja tämän mahdollisen perheen kanssa. Monta sukupolvea mahtui saman katon alle. Siellä saattoivat välit olla joskus koetuksella.
Miksi Jeesus paransi Simon Pietarin anopin? Teksti ei sitä meille kerro niin kuin ei kertonut rippikoululaisillekaan. Mekin jäämme vain arvailemaan vaihtoehtoja.
Ehkä Jeesus paransi, koska hän voi. Hänellä oli voima parantaa sairaita ja auttaa heikkoja. Kun yksi oli saanut avun, tämä kertoi siitä toisille, ja pian oven takana olivat koko kaupungin sairaat ja apua tarvitsevat. Hyvät uutiset saattavat nekin levitä nopeasti.
Ehkä Jeesus paransi anopin, koska Simon oli hänelle tärkeä. Hän oli kutsunut Simonin opetuslapsekseen. Pian hän antaisi tälle uuden nimen, Pietari. Hän näki, että tällä miehellä olisi vielä suuri tehtävä edessään. Olisi hyvä, ettei mikään kotiasia häiritsisi hänen missiotaan. Parasta siis parantaa anoppi, ettei Pietarilta menisi yöunet ja voimat potilaan hoitamiseen. Näin hän saisi keskittyä siihen, mitä Jeesuksella oli hänelle vielä kerrottavana ja näytettävänä.
Ehkä Jeesus paransi anopin, jotta saisi ruokaa. Synagogasta miehet menivät heti Pietarin ja Andreaksen kotiin. Ehkä oli lounaan aika. Pettymys oli suuri, kun talon emäntä olikin sairaana eikä keitto ollut valmiina. Niinpä Jeesus ”meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.”
Näin saattaisi rippikoululainen tai Raamattua muuten aloitteleva lukija helposti ajatella. Että no niin, Jeesuksen mielestä naisen paikka on keittiössä. Hän parantaa vain, jotta nainen pääsee sitten palvelemaan miesvieraitaan.
Mutta ei tämä asetelma taida olla kovin vieras monellekaan meistä täällä. Monen äiti tai mummo, minunkin mummoni, on omaksunut aikoinaan sellaisen roolijaon, että nainen hoitaa kotia ja laittaa ruokaa, mies käy ehkä kodin ulkopuolella työssä. Se ei ole ollut mikään kummallisuus 1900-luvun Suomessa, eikä se ollut erikoista 20-luvun Galileassa.
Tämä on ihan hyvä huomautus siitä, että kun luemme Raamattua, emme voi ottaa yhtä irrallista lausetta, josta muodostamme sitten kokonaiskuvan Raamatun sanomasta. Meidän on hyvä lukea Raamattua kokonaisuutena ja ymmärtää jotain siitä maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä, kulttuurista ja elämäntavasta, joka on siellä tekstin taustalla. Emme voi ainakaan aina aivan suoraan soveltaa yksittäisiä raamatuntekstejä ohjenuoraksi siihen, millaista keskinäisen elämän tulisi olla nyt, kun moni asia ymmärryksessämme ja maailmassa on toisin. Tasa-arvoisempi maailma on ehdottoman hyvä asia, eikä tällä yhdellä tekstillä tai virkkeellä pidä yrittää todistaa jotain muuta. Kun luemme Raamattua, on hyvä pitää mielessä, että on asioita, jotka muuttuvat, ja on asioita, jotka pysyvät. Naisen tai miehen paikka voi olla keittiössä, mutta se voi olla jossain muuallakin. Tärkeintä, että jokainen voi löytää oman paikkansa.
Voisiko olla, että Jeesus paransikin anopin, koska hän näki tämän tuskan, tunsi myötätuntoa katsoessaan, kuinka kuume oli vienyt voimat, kuinka nainen kärsi ja kuinka paha hänen oli olla? Voisiko yksi tämän tekstin pysyvä viisaus olla siinä, että apua tarvitsevaa lähimmäistä tulee auttaa, olipa hän kuka tahansa, anoppi tai ystävä, vieras tai tuttu? Voisiko Jeesuksen parantaminen olla yksi osoitus siitä Raamatun ihmiskuvasta, jonka mukaan jokainen ihminen on Jumalalle arvokas ja rakas? Voisiko olla, että Jeesus paransi anopin ihan vain siksi, että anoppi saisi sitten elää tervettä elämää ja toteuttaa tehtäväänsä? Ja tuossa ajassa, tuossa kodissa, se oli hänen tehtävänsä ja kunnia-asiansa, että sai palvella vieraitaan.
Miten me voimme soveltaa tätä omaan elämäämme?
Ajattelen, että meillä jokaisella on jokin tehtävä tässä elämässä. Meillä jokaisella on tehtävä tässä maailmassa. Meillä jokaisella voi olla tehtävä myös tässä seurakunnassa. Jos anopin tehtävänä oli palvella vieraitaan, mikä sinun tehtäväsi on? Anopin rooli oli olla myös Pietarin lasten mummo, osallistua ehkä lastenhoitoon, hän oli turvallinen aikuinen kotona, hän piti kotia pystyssä tyttärensä kanssa, he tukivat luultavasti paljossa toisiaan, kodin ulkopuolisista tehtävistä emme tiedä mitään. Ehkä he kävivät paikallisissa martoissa ja jakoivat viisauksiaan torikahvilassa. Olivat osa yhteisöä omalla tavallaan niin kuin kukin on.
Mikä on se sinun roolisi? Mikä on sinun tehtäväsi elämässä ja maailmassa? Millainen se on ollut, miksi se on ehkä tulossa? Ehkä se on ajan mittaan muuttunut ja etsinyt uutta muotoa, sillä moni meistä kaipaa merkityksellisyyttä, jotain mikä antaa mielekkyyttä elämään, jotain, missä voi kokea olevansa omalla paikallaan, palvella vieraita tai tuttuja, jollain tavalla olla hyödyksi muille, omilla lahjoillaan, omalla osaamisellaan.
Ja jos anopille tuli kuume, joka esti häntä toteuttamasta omaa tehtäväänsä, mitkä ovat niitä asioita meidän elämässämme, jotka estävät meitä laittamasta lahjojamme likoon,
asioita, joiden takia emme voi toteuttaa itseämme,
asioita, jotka vievät meiltä voimat,
asioita, jotka kiusaavat ja pitelevät meitä pääsemästä omalle paikallemme, omaan tehtäväämme?
Mikä on tänään se asia, jonka vuoksi toivot, että Jeesus tulisi luoksesi, ottaisi sinua kädestä ja auttaisi sinut jalkeille? Päästäisi sinut palvelemaan omalla tavallasi tässä elämässä, tässä maailmassa, tässä seurakunnassa.
Tämän päivän aiheena on Jeesus herättää uskon.
Usko voi antaa meille voimaa.
Usko voi antaa meille rohkeutta.
Usko voi antaa meille näkökykyä.
Usko voi antaa voimaa siihen, että jaksan luottaa, että se oma tehtävä löytyy ja kantaa.
Usko voi antaa rohkeutta kuunnella sisintä, oman sydämen ääntä, seurata unelmia, ja mennä minne Jumala johdattaa.
Usko voi antaa näkökykyä silloin, kun tie edessä on sumuinen ja asiat elämässä tukossa. Usko voi auttaa näkemään esteiden läpi. Usko voi auttaa kulkemaan kohti päämäärää. Usko voi auttaa pitämään kiinni kädestä, jonka Jeesus meille joka päivä, tässäkin hetkessä, ojentaa ja jolla hän nostaa meidät jalkeille.
Tai niin kuin Paavali kirjoittaa:
”Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.”
Ja Mooseksen kirjassa luvataan, että:
”Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan,
kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa,
että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.”
Sillä silloin kun voimat ovat loppu,
Jeesus tulee luoksemme ja auttaa meitä omalla voimallaan.
Silloin kun mieli on maassa ja sydän raskas,
hän lohduttaa meitä, kantaa meitä ja nostaa meidät ylös.
Silloin kun suunta on ehkä hukassa,
hän kulkee vierellämme, parantaa lohduttomuudesta, toivottomuudesta, merkityksettömyydestä,
ja auttaa meitä, ehkä hitaasti, ehkä päivä kerrallaan, ehkä yksi oivallus, yksi palapelin palanen kerrallaan, auttaa meitä löytämään paikkamme, tehtävämme, merkityksemme tässä elämässä, tässä maailmassa, tässä seurakunnassa.
Jeesus ojentaa kätensä ja herättää uskon, hän herättää uskon teoillaan, sanoillaan ja myös siinä miten muut hänestä puhuvat.
Jeesuksen tekoja voimme ihmetellä rippikoululaisen ällistyksellä, kun luemme evankeliumeissa hänen teoistaan. Hän parantaa, hän tekee ihmeitä, hän voittaa kuoleman. Hän opettaa. Hän jakaa viisauttaan meille, kun pysähdymme hänen sanojensa äärelle. Hänen sanansa voivat herättää meissä uskon häneen Jumalan Poikana. Hänen sanansa voivat vahvistaa meissä uskoa häneen vastauksena, jota sisimpämme kaipaa.
Tänään hän sanoo meille, niin kuin hän sanoi Simonille ja tämän tovereille: ”Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” Jeesus tiesi oman tehtävänsä. Hän tiesi, mitä varten hän tänne oli tullut. Hän kulki ja kertoi Jumalan valtakunnasta, rakkaudesta, jonka voima on kaikkea vahvempi.
Tähän rakkauteen me voimme uskoa myös niiden sanojen kautta, joita kuulemme, kun toiset kertovat omasta uskostaan. Kun kuulemme toisten kokemuksia siitä, että Jeesus on heitä auttanut. Kun kuulemme, mitä Jumalaan uskominen heille merkitsee. Voimme silloin heijastella omaa elämäämme toisten sanoihin ja kokemuksiin.
Ja sanoja kannattaa sanoa, sillä sanat voivat luoda uutta todellisuutta. Nimittäin kun uudenvuodenpäivän saarnassani kysyin, mitä sinä voisit tehdä seurakunnassa ja ehdotin siinä muun muassa somepäivystäjän ja leipojan tehtäviä, näihin molempiin on jo ilmoittautunut tekijöitä. Uudet mahdollisuudet avasivat uusia ovia.
Siksi uskallan toistaa kutsun. Mikä voisi olla sinun tehtäväsi tässä seurakunnassa? Missä tehtävässä voisit palvella? Missä sinun osaamisesi olisi yhteiseksi hyödyksi?
Täällä kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on. Mistä löytyisi se oma paikka ja merkitys?
Usko voi antaa rohkeutta. Ota rohkeasti yhteyttä minuun tai muihin työntekijöihin, kurota toisen seurakuntalaisen puoleen, jutellaan ja mietitään yhdessä, rakennetaan yhdessä yhteisöä, jossa saman katon alle mahtuu mukaan monta sukupolvea, anopitkin.
Yhteinen usko kantaa meitä tänäkin päivänä. Nouskaa siis ja tunnustetaan yhdessä kristillinen uskomme.
Kommentit