Saarna 15.10.2023
20. sunnuntai helluntaista: Usko ja epäusko
Jes. 8:11-15; 2. Kor. 1:18-22; Joh. 9:24-38
 |
| Kuva Engin Akyurt Pixabaystä |
"Tunnen pelon vyöryvän
aaltojen lailla
valtaansa kahliten kokonaan,
voimaton oon.
Voimat nuo hiipuvat ruumiistain,
jaksa jatkaa en matkaa,
mä tähän jään, kuulla saan:
Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.
Älä pelkää, Hänen armonsa lopu ei milloinkaan.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa.”
Joskus tulee tilanteita, joissa usko horjuu.
Tuntuu, että se ei kestä tai riitä.
Sitä koetellaan, sitä kyseenalaistetaan.
Joskus on vain liian vaikea luottaa hyvyyden voimaan.
Joskus Jumala tuntuu piiloutuvan.
Joskus on kuin hän ei olisi kuulevinaan rukouksiani.
Etenkin silloin, kun olen yksinäinen
ja jään ajatusteni ja kokemusteni,
kysymysteni kanssa itsekseni,
saattaa olla vaikea uskoa,
että rakkaus voittaa, valo voittaa,
hyvyys ja elämä voittaa.
Sitä on kuin näkönsä menettänyt mies, joka ei vain huomaa kaikkea sitä, mikä elämässä on juuri nyt hyvin, sitä, miten Jumala ehkä sittenkin johdattaa oikeaan suuntaan, vaikka suunta ei olisikaan sellainen, joka itsestä tuntuisi juuri nyt sopivalta.
”Tunnen kaiken kaatuvan päälleni,
sorrun taakkani alle,
mä jaksa en,
uupunut oon.
Kukaan ei ymmärrä,
vapisen, pelkään.
Tuntuu kuin matkani kesken jäis,
kuulla saan:
Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.
Älä pelkää, Hänen armonsa lopu ei milloinkaan.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa."
Ehkä sinullekin on jollain tavalla tuttu tässä Ilkka Puhakan laulun sanoissa kuvattu tilanne, jossa usko ja epäusko, luottamus ja epäilys, "kyllä" ja "ei" keinuvat edestakaisin kuin laiva vailla kapteenia, yksinäinen pursi aaltojen armoilla.
Välillä usko on heikkoa kuin näkökyky sakeassa sumussa,
mutta välillä usko saattaa lujittua ja luottamus löytyy,
valo näkyy horisontissa.
Ajattelen, että kristityn elämään kuuluvat molemmat tilanteet, ne joissa usko horjuu, ne joissa usko vahvistuu. Uskoon kuuluvat sekä varmuuden tunteet että epäilyn ajat.
Seurakunta on laiva, jota kapteeni ohjaa ja jossa on miehistöä ja matkustajia. Seurakunta ei ole yksinäinen seikkailu aavalla merellä. Se on yhteinen matka toinen toistemme kanssa ja Jeesuksen kanssa.
Aina tätä yhteyttä ei näe tai huomaa. Usko on herkkä asia. Sitä voi olla yllättävän helppo loukata ja vähätellä, sekä omaa uskoa että toisten uskoa. Mutta ei meistä kenelläkään taida olla sellaista mittaria, jolla etenkään toisten uskoa voisimme mitata: Kenen usko riittää, kuka mahtuu kyytiin, kuka heitetään heikkoine uskoineen yli laidan? Ei onneksi ole. Ja onneksi Jeesus tietää ja tuntee uskomme ja epäilymme. Hänen luokseen kelpaamme kyselyinemme ja horjuvinkin askelin, sokeina ja haparoivina.
Sillä lopulta kai sillä on väliä, että hän voi vahvistaa uskoani. Mitä enemmän vietän hänen kanssaan aikaa, sitä paremmin näen, sitä enemmän ymmärrän, sitä herkemmin ehkä luotan häneen ja tartun hänestä kiinni, kun myrsky nousee ja epäusko huojuttaa.
Tässä me olemme tänään, Jeesuksen luona. Messussa vietämme aikaa hänen kanssaan. Rukoillessamme sydämemme puhuu hänelle. Ylläpidämme yhteyttä. Tarraudumme hänen apuunsa, kun omat keinomme loppuvat. Raamattua lukiessamme ja kuunnellessamme voimme kuulla hänen äänensä, sanat, joilla hän ohjaa ja johdattaa, rohkaisee ja lohduttaa, vahvistaa ja varustaa elämään kristittynä. Ehtoollisessa hän antaa itsensä meille, otamme vastaan hänen rakkautensa, hänen lupauksensa, hänet, uskomme kasvamiseksi. Toinen toistemme keskellä saamme voimaa myös yhteydestä, joka pitää huolta silloin, kun oma usko on ehkä hauras. Silloin yhteinen usko kantaa ja pitää pinnalla.
Siksi seurakunta on, jotta usko Jeesukseen kestäisi. Rukous, Raamattu, ehtoollinen ja yhteys toisiin ovat välineitä, joilla voimme jokainen omaa uskoamme ja suhdettamme tämän laivan kapteeniin hoitaa.
Kuluneella viikolla sattui tulemaan täyteen 15 vuotta siitä, kun minut vihittiin papiksi. Se sai pysähtymään ja miettimään pappeuden merkitystä. Luterilaisen kirkon mukaan papin ”virka on olemassa, jotta ihmisissä syntyisi ja kasvaisi usko Kristukseen.” Lopulta aika valtava tehtävä. Siinä saattaa 15:denkin vuoden jälkeen papilla itseluottamus ajaa karille. Jos pitäisi saada ihmiset uskomaan!
Mutta onneksi Paavalilla on tähän vapauttava sana. Toisesta korinttilaiskirjeestä jo kuulimme: ”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”
Ei minun tai kenenkään muunkaan tarvitse pappina suoriutua tästä tehtävästä omin voimin. Luojan kiitos! Jumala on se, joka vahvistaa uskoa. Hän on se, joka saa ihmisessä aikaa uskon syntymisen. Pyhä Henki auttaa meitä uskomaan. Hän toimii meissä, sinussa ja minussa, ja meidän kauttamme, jotta ihmisissä syntyisi ja kasvaisi usko Kristukseen. Hän on painanut meihin sinettinsä: ristinmerkki, joka on kasteemme yhteydessä piirretty otsaamme ja rintaamme, on Jumalan merkki siitä, että me kuulumme hänelle, siitä että hän uskoo meihin, siitä että me pääsemme hänen laivansa kyytiin. Risti on meidän matkalippumme, se on laivamme masto, jonka purjeisiin Hengen tuuli puhaltaa.
”Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.
Älä pelkää, Hänen armonsa lopu ei milloinkaan.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa."
Pappina saan kertoa evankeliumia, saan kastaa ja jakaa ehtoollista, saan kulkea vierellä elämän eri tilanteissa. Mutta Pyhä Henki on se, joka sanan ja sakramenttien kautta, ja siellä missä kaksi tai kolme on koolla, välittää Kristuksen ja Jumalan armon hänelle, joka kuulee sanan, ottaa kasteen, muistaa kastettaan, nauttii leivän ja viinin, ja elämänsä taitekohdassa turvautuu Jumalan apuun.
Siksi on hyvä käydä kirkossa. Kokea yhteyttä. Veisata ja lausua. Hiljentyä ja kuunnella. Polvistua ja maistaa, miltä armo maistuu. Ja sitten on hyvä elää arjessa uskoaan todeksi, rakastaa ja palvella, ja elämällään, esimerkillään, omalla uskollaan, vahvemmalla ja hauraammalla, voi auttaa ihmisiä löytämään Jeesuksen luo ja kohtaamaan hänet, kuten tuo evankeliumin sokea mieskin sai kohdata: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.”
Siis ”älä pelkää. Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa.”
Kommentit