Siirry pääsisältöön

Yhteinen seikkailu

Saarna 15.10.2023
20. sunnuntai helluntaista: Usko ja epäusko
Jes. 8:11-15; 2. Kor. 1:18-22; Joh. 9:24-38

Kuva Engin Akyurt Pixabaystä

"Tunnen pelon vyöryvän 

aaltojen lailla 

valtaansa kahliten kokonaan, 

voimaton oon.
Voimat nuo hiipuvat ruumiistain, 

jaksa jatkaa en matkaa, 

mä tähän jään, kuulla saan:

Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.
Älä pelkää, Hänen armonsa lopu ei milloinkaan.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa.”


Joskus tulee tilanteita, joissa usko horjuu.

Tuntuu, että se ei kestä tai riitä.

Sitä koetellaan, sitä kyseenalaistetaan.

Joskus on vain liian vaikea luottaa hyvyyden voimaan.

Joskus Jumala tuntuu piiloutuvan.

Joskus on kuin hän ei olisi kuulevinaan rukouksiani.


Etenkin silloin, kun olen yksinäinen 

ja jään ajatusteni ja kokemusteni,

kysymysteni kanssa itsekseni,

saattaa olla vaikea uskoa, 

että rakkaus voittaa, valo voittaa, 

hyvyys ja elämä voittaa.

Sitä on kuin näkönsä menettänyt mies, joka ei vain huomaa kaikkea sitä, mikä elämässä on juuri nyt hyvin, sitä, miten Jumala ehkä sittenkin johdattaa oikeaan suuntaan, vaikka suunta ei olisikaan sellainen, joka itsestä tuntuisi juuri nyt sopivalta.


”Tunnen kaiken kaatuvan päälleni, 

sorrun taakkani alle, 

mä jaksa en, 

uupunut oon.
Kukaan ei ymmärrä, 

vapisen, pelkään.
Tuntuu kuin matkani kesken jäis, 

kuulla saan:

Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.
Älä pelkää, Hänen armonsa lopu ei milloinkaan.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa."


Ehkä sinullekin on jollain tavalla tuttu tässä Ilkka Puhakan laulun sanoissa kuvattu tilanne, jossa usko ja epäusko, luottamus ja epäilys, "kyllä" ja "ei" keinuvat edestakaisin kuin laiva vailla kapteenia, yksinäinen pursi aaltojen armoilla.


Välillä usko on heikkoa kuin näkökyky sakeassa sumussa, 

mutta välillä usko saattaa lujittua ja luottamus löytyy, 

valo näkyy horisontissa. 


Ajattelen, että kristityn elämään kuuluvat molemmat tilanteet, ne joissa usko horjuu, ne joissa usko vahvistuu. Uskoon kuuluvat sekä varmuuden tunteet että epäilyn ajat.


Seurakunta on laiva, jota kapteeni ohjaa ja jossa on miehistöä ja matkustajia. Seurakunta ei ole yksinäinen seikkailu aavalla merellä. Se on yhteinen matka toinen toistemme kanssa ja Jeesuksen kanssa.


Aina tätä yhteyttä ei näe tai huomaa. Usko on herkkä asia. Sitä voi olla yllättävän helppo loukata ja vähätellä, sekä omaa uskoa että toisten uskoa. Mutta ei meistä kenelläkään taida olla sellaista mittaria, jolla etenkään toisten uskoa voisimme mitata: Kenen usko riittää, kuka mahtuu kyytiin, kuka heitetään heikkoine uskoineen yli laidan? Ei onneksi ole. Ja onneksi Jeesus tietää ja tuntee uskomme ja epäilymme. Hänen luokseen kelpaamme kyselyinemme ja horjuvinkin askelin, sokeina ja haparoivina.


Sillä lopulta kai sillä on väliä, että hän voi vahvistaa uskoani. Mitä enemmän vietän hänen kanssaan aikaa, sitä paremmin näen, sitä enemmän ymmärrän, sitä herkemmin ehkä luotan häneen ja tartun hänestä kiinni, kun myrsky nousee ja epäusko huojuttaa.


Tässä me olemme tänään, Jeesuksen luona. Messussa vietämme aikaa hänen kanssaan. Rukoillessamme sydämemme puhuu hänelle. Ylläpidämme yhteyttä. Tarraudumme hänen apuunsa, kun omat keinomme loppuvat. Raamattua lukiessamme ja kuunnellessamme voimme kuulla hänen äänensä, sanat, joilla hän ohjaa ja johdattaa, rohkaisee ja lohduttaa, vahvistaa ja varustaa elämään kristittynä. Ehtoollisessa hän antaa itsensä meille, otamme vastaan hänen rakkautensa, hänen lupauksensa, hänet, uskomme kasvamiseksi. Toinen toistemme keskellä saamme voimaa myös yhteydestä, joka pitää huolta silloin, kun oma usko on ehkä hauras. Silloin yhteinen usko kantaa ja pitää pinnalla.


Siksi seurakunta on, jotta usko Jeesukseen kestäisi. Rukous, Raamattu, ehtoollinen ja yhteys toisiin ovat välineitä, joilla voimme jokainen omaa uskoamme ja suhdettamme tämän laivan kapteeniin hoitaa.


Kuluneella viikolla sattui tulemaan täyteen 15 vuotta siitä, kun minut vihittiin papiksi. Se sai pysähtymään ja miettimään pappeuden merkitystä. Luterilaisen kirkon mukaan papin ”virka on olemassa, jotta ihmisissä syntyisi ja kasvaisi usko Kristukseen.” Lopulta aika valtava tehtävä. Siinä saattaa 15:denkin vuoden jälkeen papilla itseluottamus ajaa karille. Jos pitäisi saada ihmiset uskomaan!


Mutta onneksi Paavalilla on tähän vapauttava sana. Toisesta korinttilaiskirjeestä jo kuulimme: ”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”


Ei minun tai kenenkään muunkaan tarvitse pappina suoriutua tästä tehtävästä omin voimin. Luojan kiitos! Jumala on se, joka vahvistaa uskoa. Hän on se, joka saa ihmisessä aikaa uskon syntymisen. Pyhä Henki auttaa meitä uskomaan. Hän toimii meissä, sinussa ja minussa, ja meidän kauttamme, jotta ihmisissä syntyisi ja kasvaisi usko Kristukseen. Hän on painanut meihin sinettinsä: ristinmerkki, joka on kasteemme yhteydessä piirretty otsaamme ja rintaamme, on Jumalan merkki siitä, että me kuulumme hänelle, siitä että hän uskoo meihin, siitä että me pääsemme hänen laivansa kyytiin. Risti on meidän matkalippumme, se on laivamme masto, jonka purjeisiin Hengen tuuli puhaltaa.


”Älä pelkää, Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.
Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa.
Älä pelkää, Hänen armonsa lopu ei milloinkaan.
Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa."


Pappina saan kertoa evankeliumia, saan kastaa ja jakaa ehtoollista, saan kulkea vierellä elämän eri tilanteissa. Mutta Pyhä Henki on se, joka sanan ja sakramenttien kautta, ja siellä missä kaksi tai kolme on koolla, välittää Kristuksen ja Jumalan armon hänelle, joka kuulee sanan, ottaa kasteen, muistaa kastettaan, nauttii leivän ja viinin, ja elämänsä taitekohdassa turvautuu Jumalan apuun.


Siksi on hyvä käydä kirkossa. Kokea yhteyttä. Veisata ja lausua. Hiljentyä ja kuunnella. Polvistua ja maistaa, miltä armo maistuu. Ja sitten on hyvä elää arjessa uskoaan todeksi, rakastaa ja palvella, ja elämällään, esimerkillään, omalla uskollaan, vahvemmalla ja hauraammalla, voi auttaa ihmisiä löytämään Jeesuksen luo ja kohtaamaan hänet, kuten tuo evankeliumin sokea mieskin sai kohdata: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” 


Siis ”älä pelkää. Hän vierelläs seisoo ja kannattaa.

Älä pelkää, Hän kanssasi kulkee ja johdattaa.”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tähti antaa tehtävän

Saarna loppiaisena 6.1.2026 Jes. 49:5-7; Kol. 1:24-27; Matt. 2:12 Rakkaat ystävät. Niin kuin tietäjät, mekin olemme matkalla. Omassa elämässämme, mielessämme, kristittyinä, suhteessa itseemme, toisiimme ja Jumalaan. Loppiaisena olemme joulun lopussa mutta samaan aikaan uuden vuoden alussa. Me kuljemme Betlehemiin katsomaan joulun lasta, me lähdemme liikkeelle, me saavumme yhteen, me palaamme samaa tai toista tietä takaisin kotiin.   Vuoden alussa saattaa olla monenlaisia suunnitelmia, lupauksia, aikeita, tavoitteita. Elämän taipaleella, työssä, harrastuksissa, myös kristittynä, myös yhteisönä. Mikä ikinä se oman elämän suunnitelma tai tavoite onkin, rohkenen näin loppiaisena ehdottaa, entä jos kulkisimme niitä kohti tietäjien tavoin, seuraten Jeesusta, tai seuraten merkkejä siitä, mistä Jeesus löytyy. Tietäjillä oli suunnitelma. Suunnitelmalla oli suunta. Suuntana oli vastasyntynyt kuningas, jonka he tahtoivat ottaa vastaan. He kulkivat matkan päästäkseen päämäärään. Oli tehtä...

Poissaoleva Jumala

Saarna Orimattilassa 29.3.2009 5. paastonajan sunnuntai Kärsimyksen sunnuntai Ps. 43: 1 + 2–5; Jes. 29: 13–16; 1. Piet. 2: 4–10; Mark. 12:1-12. Saarna Olen lenkillä, kun paikallisliikenteen bussi kurvaa pysäkille. Hölkkään bussin ohitse ja silloin se osuu silmiini. Bussin kyljessä on monimetrinen mainostarra. Se julistaa: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Hätkähdän, kompastun ja kaadun. Sitten onneksi herään ajatuksistani ja palaan tähän todellisuuteen. Bussikampanja ei siis ole ulottunut vielä Orimattilaan eikä Lahteenkaan. Mutta suuremmissa kaupungeissa, Helsingissä ja Tampereella, bussimainoksia ollaan kesäksi liimailemassa joukkoliikenteeseen. Kyseessä on brittiläislähtöinen uskonnonvastainen kampanja, jolla ateistit ja vapaa-ajattelijat haluavat äänensä kuuluville. Heidän viestinsä tai tunnuslauseensa siis on: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Tunnuslause vaikuttaa tehokkaalta: ei...

"Joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu"

Saarna 19.6.2011 Pyhän Kolminaisuuden päivä Konfirmaatiomessu Viro 9951 Joh. 15:1-10 Kaksi päällimmäisintä muistoa riparista. Ensimmäinen viimeiseltä illalta Virossa. Istumme ringissä hämärässä yläkerrassa. Jokaisella on kädessään tuohus, rukouskynttilä. Yksi kerrallaan, vuorotellen tuohukset syttyvät. Liekki leviää. Valo kasvaa. On hyvä istua yhdessä. Jokainen saa sanoa, miltä tuntuu. Tuntuu, että huoneessa on rakkautta. Toinen muisto. Paluumatkamme lopulta. Linja-auto jaksaa vielä viimeiset kilometrit. Linja-autossa soi laulu. Lauletaan yhdessä riparilauluja. On hyvä istua kyydissä. Laulu menee sydämeen. Tuntuu, että bussissa on rakkautta. Yhdessä lauletaan sun salaisista haaveistas, joissa "joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu." Prinsessa Alice rakasti niin että sattui. Alice eli 1800-luvun Englannissa ja oli Englannin kuningatar Victorian tytär. Tarina kertoo, kuinka prinsessa Alicen lapsi oli sairastunut kurkkumätään. Lääkärit varoittivat ankarasti, ettei lasta s...