Saarna 29.10.2023
Reformaation päivä: Uskon perustus
Jer. 15:19-21; Room. 5:1-11; Matt. 16:1-4
 |
Elämä on merkillistä. Ja silti merkitys saattaa joskus uupua. Me elämme merkkien maailmassa.
Tarvitsemme merkkejä, jotta elämä sujuisi, jotta ymmärtäisimme, jotta tulisimme toistemme kanssa toimeen.
Viisarit näyttävät, paljonko kello on.
Keltaiset lehdet maassa kertovat, että on syksy.
Jääpeite Puulalla tarkoittaa, että on pakkasta.
Kurpitsat on merkki Halloweenista.
Risti rakennuksen katolla osoittaa, missä on kirkko.
Rasti lasten kartassa paljastaa, mistä aarre löytyy.
Liikennemerkki neuvoo suunnan ja varoittaa.
Askelmerkin kohdalta urheilija lähtee liikkeelle.
Laskutoimituksessa on tärkeä huomata, onko numeroiden välissä plus vai miinus.
Oikea koodi avaa puhelimen lukituksen.
Piste päättää virkkeen. Kaksoispisteen jälkeen sitä odottaa jotain lisää.
On eri asia aloittaa lause sanalla ”jos…” kuin sanalla ”kun...”.
Kyyneleet silmissä kertovat surusta tai liikutuksesta, hymy kasvoilla usein jostain muusta.
Silmäpussit kertovat väsymyksestä, väsymys ehkä kellojen siirtämisestä.
Käsi nousee tervehdykseen, peukalolla voi toivottaa tsemppiä.
Lukuisat merkit ympäröivät meitä. Sanat, luvut, symbolit, eleet, yhteisesti tehdyt sopimukset.
Ei ihme, että tekee mieli kysyä Jeesukseltakin merkkiä. Anna nyt jokin merkki, että uskoisimme sinuun. Näytä meille, vakuuta meidät, auta meitä ymmärtämään, auta meitä uskomaan, auta löytämään merkitys.
Mutta Jeesus vastaa: Ette osaa lukea aikojen merkkejä. Ainoa merkki, jonka saatte, on Joonan merkki.
Mikä ihmeen Joonan merkki?
Viittaisiko Jeesus ehkä profeetta Joonaan, tuohon Vanhan testamentin outoon sankariin,
jolle Jumala antoi tehtävän,
mutta joka ei siihen suostunutkaan vaan lähti Jumalaa pakoon, merille, aivan päinvastaiseen suuntaan,
ja jonka Jumala sitten laittoi suuren kalan nielaisemaan?
Oltuaan kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä,
tultuaan kalan sylkäisemäksi ulos,
hän lopulta suostui ja otti vastaan Jumalan antaman tehtävän
lähteä julistamaan Ninivelle mielenmuutosta.
Tämäkö on Joonan merkki?
No, toinen profeetta, Jeremia, sai päivän tekstissä myös tehtävän, tai oikeastaan uuden mahdollisuuden:
”Jos muutat mielesi, minä otan sinut jälleen palvelukseeni.
Jos et puhu joutavia, vaan puhut niin kuin puhua tulee, saat jälleen olla minun suunani.”
Ja sitten ”minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua. Minä pelastan sinut pahojen käsistä.”
Siis jos muutat mielesi, jos puhut niin kuin puhua tulee.
Silloin minä pelastan sinut.
Kuulostaa aika ehdolliselta.
Sana ”jos”, vaatii ja edellyttää.
”Jos” on merkki siitä, että Jumala auttaa ja pelastaa, ”jos” ensin hoidan oman osuuteni ja olen sen arvoinen.
Sen sijaan sana ”kun” on merkki jostain muusta, ehkä lahjasta. "Kun" ei vaadi tai odota ansioita.
Se on jo, se antaa jo ennen kuin ehdin itse oikeastaan tehdä mitään.
Jumala auttaa ja pelastaa, ”kun” ja ”koska” hän voi.
Roomalaiskirjeen tekstistä löytyvät nämä kolme kohtaa:
”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.”
”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.”
”Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.”
Joonalle ja Jeremialle Jumala antoi uuden mahdollisuuden. Niin hän antaa meillekin. ”Kun” on merkki Jumalan pelastavasta rakkaudesta. ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.”
Tänään vietetään reformaation päivää ja muistetaan erityisesti vuoden 1517 tapahtumia Saksassa, kun Luther nosti kissan pöydälle ja näki merkkejä kirkon harhautumisesta sivuun evankeliumin ytimestä. Yksi Lutherin tunnuslause oli: ”Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden.”
Se merkitsee sitä, että ihminen ei voi pelastaa itseään omin ansioin. Ihminen ei voi tulla vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi rahalla tai hyvillä teoilla. Ihminen ei voi sovittaa rikkomuksiaan, jos hän hyvittelee tai kompensoi tai yrittää olla parempi ihminen, vaan kun Jumala armahtaa, rakastaa ja sovittaa ne. Jeesuksen tähden. Jeesuksen teon takia. Hänen kuolemansa ja sovituksensa ansiosta. "Oi ihmeellistä armoa, kun löysit eksyneen." (Virsi 932:1)
Ja tämä armo koskee myös sinua ja minua. Pelastus on jo valmiina. Voimme saada sen yksin uskosta ja yksin armosta.
Ja sen merkkinä meillä on risti.
Risti on uskomme tunnus.
Risti on merkki, jossa taivas ja maa yhtyvät. Jumalan rakkaus tulee ylhäältä meille. Hänen rakkautensa on meille se taivaan merkki, jota olemme vailla. Jeesus itse on merkki, joka riittää. Hänen sanansa, hänen tekonsa, hänen elämänsä ja hänen kuolemansa.
Jeesus levittää kätensä ja ansaitsee meille, meidän vuoksemme ilmaisen mutta mittaamattoman merkittävän ja merkityksellisen lahjan: syntien anteeksiantamisen ja iankaikkisen elämän.
Kirkon katolle nostettu risti kertoo, millainen paikka tämä on. Että tämä on paikka, jossa puhutaan armon sanoja, paikka, jossa katsotaan toista armon katseella, paikka, jossa pyydetään armoa itselle ja toisille, paikka, jossa rukoillaan voimaa elää armoa todeksi.
Kirkko voi olla merkki Jumalasta tässä maailmassa ja kertoa luottamuksesta ja turvasta, toivosta ja lohdusta.
Se voi olla Jumalan rakkauden merkkinä ympärilleen ja johtaa lämpöön ja hyväksyntään, läsnäoloon ja rinnalla kulkemiseen.
Se voi olla rakkauden merkki, joka välittää kokemuksen armollisuudesta, riittämisestä ja kasvun mahdollisuudesta päivästä toiseen.
Kirkko ja seurakunta on Kristuksen ruumis.
Kristus on Jumalan rakkauden merkki ja uskomme perustus.
Kirkkona me näytämme, mitä on uskoa Jumalaan, joka on rakkaus.
Joonan merkki on uuden mahdollisuuden lupaus. Se on kutsutuksi tulemisen ja oman tien etsimisen merkki. Se on Jumalan läsnäoloa silloinkin, kun tuntuu siltä kuin meripeto olisi nielaissut vatsaansa. Se on toivoa toivottomuudessa, ajan antamista ymmärtämisen ja luottamuksen syntymiselle, armollisuutta oman keskeneräisyyden edessä. Kolme päivää ja kolme yötä, sitten Joona näki päivänvalon jälleen. Pimeyden jälkeen koitti uusi aamu. Uudistuminen on mahdollista.
Kolmantena aamuna kuolemankin valta murtui. Hauta oli tyhjä. Pääsiäisen ihmeestä tuli totta. Kristus nousi kuolleista. Ja se vasta merkillistä onkin! Ristillä hän antoi henkensä ja ansaitsi meille sovinnon ja rauhan Jumalan kanssa. Ylösnousemuksessa hän osoitti Jumalan voiman, näytti miten elämällä ja rakkaudella on viimeinen sana, ne ovat kuolemaakin mahtavampia voimia.
Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Jumala ei sittenkään jossittele. Hän ei ole tyhjä merkki, jonka tarkoitus vaihtelee tilanteen mukaan, jotain, mistä olemme keskenämme sopineet. Hän on niin kuin hän sanoo itsestään: ”Minä olen se, joka minä olen.” Ja se, että hän on, se että hän pysyy, että hän kestää, antaa sinulle ja minulle mahdollisuuden ihmetellä ja etsiä, uskoa ja uskaltaa, riittää tänään tällaisena ja kasvaa hänen uudistavassa ja loppumattomassa armossaan.
Jos Jeesus on merkki Jumalan rakkaudesta ja jos kirkko on merkki Jumalan rakkaudesta, silloinhan myös sinä ja minä olemme Jumalan rakkauden merkkejä. Kastettuina, rakastettuina, kutsuttuina. Ja rakastetuksi kutsuttuna voi kokea merkityksellisyyden ihmeen, tarkoituksen mielettömyydessä, valon pimeydeä, päämäärän sumunkin läpi.
Millaisia merkkejä voisimme olla, jotta meidän uskomme näkyisi kuuluisi, tuntuisi, hehkuisi arjessamme? Millaisia merkkejä voisimme olla, jotta tässä merkillisessä maailmassa tuo Jumalan rakkaus voisi meidän kauttamme tulla tarpeelliseksi, todelliseksi ja merkitykselliseksi?
Sillä niin kuin Jumala antoi profeetoilleen tehtävän, hän antaa tehtävän meillekin. Ristinmerkin pystypuu kertoo hänen rakkaudestaan. Vaakapuu kertoo siitä rakkaudesta, jota me voimme ja jota meidän tulee näyttää ympärillemme. Ajattelullamme, järjellämme ja ideoilla [+], tunteella ja myötätunnolla, niille ketkä ovat kulloinkin sydämellämme, sekä teoilla, joita teemme, sanoilla, joita lausumme, mahdollisuuksilla, joita meillä jokaisella on. Aamen.
Kommentit