Toisen pääsiäispäivän saarna 10.4.2023
Joh 20: 11-18
Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.
Mitä sinä itket? Mikä saa sinut itkemään?
Itkulla voi olla monta syytä. Sen takana voi olla fyysinen kipu, sattuu liikaa, tekee niin kipeää, että itkettää. Itku voi myös johtua liikutuksesta tai jostain vahvasta tunteesta, siitä että jokin koskettaa niin syvältä, että pulppuaa itkuna ulos. Samoin henkinen paha olo, ahdistus, toivottomuus, alakulo, merkityksettömyys voi purkautua itkuna. Kyyneleet voivat kertoa yksinäisyydestä, siitä ettei ole ketään, kenelle kertoa, miten menee. Joku voi itkeä sitä, kun tuntuu, että Jumalakin hylkää, piiloutuu eikä vastaa.
Pääsiäistä edeltävä hiljainen viikko on täynnä itkun aiheita. Jeesuksen kärsimystien seuraaminen herättää surua ja tuskaisia ajatuksia. Kyynel vierähtää, kun eläytyy ristinkantajan kohtaloon. Toisaalta se resonoi oman kärsimyksen kanssa, toisaalta se heijastelee myös maailman hätää. Elämä on epäreilua. Mutta ristintiellä Jumala kärsii, kun ihminen kärsii. Taivas itkee, kun saamme täällä toisemme itkemään ja aiheutamme kipua ja kärsimystä toisillemme fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti, joskus hengellisestikin.
Mitä siis sinä itket, jos itket? Jumalaa kiinnostaa, miten sinulla menee. Mitä itket, nainen, kysyy Jeesus haudan luona.
Maria on hädissään. Hän on jo surun murtama. Opettaja on kuollut. Ja nyt ruumiskin on kadonnut. Tapahtuu asioita, joita ei enää voi ymmärtää. Epätietoisuus ja pelko, huoli ja epävarmuus laittavat kyynelkanavat auki. Turvattomuus iskee päälle. Tuo turvallinen mies, tuo joka ymmärsi häntä, antoi hänelle uuden mahdollisuuden, otti luokseen ja paransi haavat myös sisäisesti, tuo turvallinen mies, opettaja, mestari, on nyt poissa. Ehkä siksi, silmät sumeina hän luulee Jeesusta puutarhuriksi, etsii ensimmäisen järjellisen selityksen itkunsa keskellä.
Käänne tapahtuu, kun Jeesus kutsuu nimeltä ja sanoo: ”Maria!”
Sillä silloin Maria tajuaa. Silloin silmät kirkastuvat. Silloin yllätys paljastuu. Maria kääntyy ja huudahtaa: ”Opettajani!”
Pääsiäisen voima on siinä, miten nämä kohtaamiset Ylösnousseen kanssa saavat aikaan ilon ja herättää uskon. Ei tyhjä hauta sitä vielä tee. Tyhjä hauta saa aikaan hätää ja itkun. Se hämmentää ja pelottaa. Vasta kohtaaminen, yhteys, Ylösnousseen sanat ja läsnäolo antavat tyhjälle haudalle merkityksen. Mutta ei kai merkityskään synny silmänräpäyksessä, ei pelko taitu luottamukseksi hetkessä tai ilo voita itkun aiheita saman tien. Ihminen tarvitsee aikaa tajuta ja sisäistää. Ehkä siksi Jeesus viipyi 40 päivää ylösnousemuksensa jälkeen lähimpien luona, jotta heillä olisi aikaa ymmärtää ja usko voisi hiljalleen kasvaa.
Joka tapauksessa, pääsiäisen voima näyttää olevan siinä, kun Ylösnoussut kohtaa ja kutsuu nimeltä. Hän sanoo: ”Maria!” Hän ei ole vain vieras puutarhuri tai muu roolihahmo, joka sattuu sopimaan kertomukseen. Hän on päähenkilö. Hän on vanha tuttu. Hän tuntee ystävänsä. Hän tuntee ja kutsuu nimeltä. Siinä on pääsiäisen voima.
Ja siinä on myös kasteen voima. Kasteessa Jumala nimenomaan kutsuu nimeltä. ”Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.”
Kaste liittää meidät Kristuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Kasteessa mekin saamme kohdata Ylösnousseen ja oppia tuntemaan häntä pikkuhiljaa. Kaste yhdistää meidät Kristukseen ja ”jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus.” kuten Paavali kirjoitti. Vanha ihminen haudataan yhdessä Kristuksen kanssa, uusi luomus nousee uuteen elämään. Elämään kristittynä. Elämään armossa, elämään Kristuksen ystävänä, kasvamaan luottamuksessa ja uskossa häneen. ”Sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun. Sinä suljet heidät armosi suojiin.” sanottiin psalmissa.
Armon suojaa on mm. se, ettei Jeesus jätä ystäviään yksin. Vaikka elämässä olisikin itkunaiheita. Vaikka elämä olisi liian usein pelkkää ristintietä, jossa fyysiset rajoitteet tai henkinen pahoinvointi rikkovat yhteyttä ja saavat aikaan etäisyyttä ihmisten välillä, tai vaikka menetykset, pettymykset, luopumiset, pistäisivät itkemään, tai vaikka 30 hopearahaa tai oman maineen vaaliminen ajaisivat ystävyyden ohi, Jeesus ei jätä yksin. Hän antaa uuden mahdollisuuden myös sille, joka on pettänyt ja kieltänyt.
Siellä, missä itkun lohduttomuus yrittää väittää, että olet umpikujassa, ei ole ulospääsyä tai toivoa, eikä kannata edes yrittää, siellä Jumala kutsuu nimeltä. Ottaa sinut armonsa suojaan. Tai muistuttaa siitä, että olet koko ajan ollut tämän armon suojassa. Ehkä saatoit vain unohtaa sen hetkeksi. Elämässä kun voi olla monenlaista, mikä sumentaa tajunnan siltä, että juuri sinäkin olet hänen armonsa suojassa. Hän tuntee sinut nimeltä. Hän kutsuu sinua nimeltä, pyyhkii kyyneleesi ja antaa tehtävän, kuten antoi Marialle.
”Mene sinä viemään sanaa.” Lähde liikkeelle. Anna valon loistaa silmistäsi. Anna sydämesi hehkua innosta. Käy toisen ihmisen vierelle. Laita likoon elämäsi lahjat. Kulje rinnalla. Rakasta ja usko. Sinä olet minun. Minä olen kanssasi kaikki päivät, myös ne vaikeammat.
Laulussaan Väsyneet maan Juha Tapio laulaa:
”Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi.
Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi.
Kun taivas hymyilee, meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi.”
Annetaan pääsiäisen voiman, kasteen voiman, Jumalan voiman lohduttaa meitä, innostaa meitä, ruokkia meitä, yhdistää meitä toisiimme. Annetaan pääsiäisen sanoman kantaa meitä ja rohkaista myös arjessa. Annetaan Ylösnousseen kohdata meidät myös ehtoollispöydässä, annetaan hänen ruumiinsa ja verensä olla meille armoa, joka muuttaa itkumme iloksi, tyhjyyden tunteen tarkoitukseksi, yksinäisyyden yhteydeksi. Annetaan itsellemme lupa olla hänen edessään kipuinemme tai kiitoksinemme, silmät sumeina tai kirkkaina, mieli auki tai kiinni. Ei unohdeta sitä, että hän tuntee meidät nimeltä, vaan annetaan hänen pitää meitä joka päivä armonsa suojissa.
Kommentit