Saarna Tuomasmessussa 15.1.2023
Joh. 4:5-26: Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
Rakkaat ystävät. Ilo olla tänään täällä, kaivolla, ammentamassa yhdessä tästä raamatunkertomuksesta.
Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle.
Matkasta uupuneena kaivo vaikuttaa hyvältä paikalta istahtaa.
Kaivosta saa vettä.
Matkasta uupuneena sitä kaipaa jotain,
mikä auttaisi levähtämään,
sammuttaisi janon, virkistäisi
kehoa ja mieltä.
Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle.
Siellä hän kohtaa naisen.
Keskipäivän auringossa nainen saapuu nostamaan vettä.
Ehkä hänkin on uupunut.
Väsynyt arkeen, sen taakkoihin,
kyllästynyt kuuntelemaan muiden vettä hakevien kommentteja,
olemaan seläntakainen puheenaihe.
Mieluummin hän siksi tuleekin noutamaan vetensä ihan rauhassa,
ettei vain kukaan näe tai huomauttele, vaikka sitten kuumuus näännyttäisi.
Mutta Jeesus huomaa ja siinä he kohtaavat. Matkasta uupunut. Elämästä uupunut.
Toinen pyytää vettä, toinen kaipaa yhteyttä.
Toinen puhuu kaivosta, toinen elämän lähteestä.
Toinen liikkuu pinnalla, toinen koskettaa syvältä.
Toinen haluaa sammuttaa janonsa, toinen tarjoaa vastauksia perimmäiseen ikävään.
Toinen laulaa kuin Pave Maijanen:
”Mul' on jano lähteesi vettä, mul' on jano kukkasi mettä,
minun huuleni rohtuneet etsii vettä virtaavaa.”
Ja toinen vakuuttaa, että vaikkei
ilman astiaa ei voisikaan vettä ammentaa,
voi avoin sydän voi ottaa vastaan sen, mitä se on vailla.
Näyttää siltä, että kaivon reunalla istuessaankin Jeesus voi kurkottaa syvemmälle kuin pisimmänkään köyden päässä olevalla ämpärillä ja ruukulla.
Että uupuneenakin hän voi antaa voimaa pelkällä läsnäolollaan.
Se on ihmeellistä.
Tämän päivän aiheena on: Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa.
Kuinka tuo uupunut hahmo sopii yhteen jumalallisen voiman kanssa?
Poissa ovat ällistyttävät ihmeteot.
Poissa on yleisö, joka näkisi Jeesuksen mahdin ja kokisi huikeusvaikutuksia.
Poissa on kaikki ulkoinen sähköisyys, valta ja kirkkaus.
Vain keskipäivän aurinko loistaa ja kohdistaa valonsa näiden kahden uupuneen kohtaamiseen.
Mutta ehkä Jumalan voima onkin jotain,
mikä tulee esille juuri voimattomuudessa, väsymyksessä, vajaudessa.
Ehkä Jumalan voima ei olekaan ilotulituksia, maanjäristyksiä tai muita näyttäviä suorituserinomaisuuksia.
Vaan ehkä Jumalan voima toteutuukin syvyyssuunnassa, enemmän sisäänpäin kuin ulkoisesti, enemmän merkitysakselilla kuin pinta- ja kuoritasolla.
Sillä Jeesus ei lausu mitään taikasanoja tai loitsuja, joilla ihme tapahtuu.
Hän kysyy ihan tavallisia asioita.
Hän liittyy ihmisen arkeen.
On kiinnostunut ja kiinnittää huomionsa perustarpeisiin:
veteen, ihmissuhteisiin, tunteisiin ja rukoukseen.
Siis oikeastaan ihmisen ruumiilliseen, sosiaaliseen ja psykologiseen sekä hengelliseen janoon.
Hän pyytää juotavaa. Ja tarjoaa sitten toisenlaista vettä.
Hän ottaa puheeksi naisen miessuhteet, mutta ei tuomitse vaan ottaa dialogisesti vastaan ja onnistuu ehkä lievittämään naisen muiden taholta osoitettua häpeän kokemusta.
Hän johdattaa keskustelun rukoukseen ja vapauttaa siinä Jumalasuhteen paikasta riippumattomaksi. Hän sanoo, että Jumala on Henki ja häntä saa rukoilla missä tahansa, hengessä ja totuudessa.
Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa asettumalla keskusteluun naisen kanssa.
Istuessaan Sykarin kaivolla hänen sanoistaan tulee kaivo, joka ulottuu syvyyssuuntaan, kohti sisintä, kohti sielun uumenia.
Hänen sanansa lupaavat, että
siellä, missä on jano, voi aueta lähde.
Siellä, missä se näyttää kaikelta muulta kuin todennäköiseltä,
juuri siellä se voi olla mahdollista.
Jumalan voima voi olla mahdollisuuksien puhkeamista sinne,
missä ihminen on jo sulkenut ne.
Teoillaan, sanoillaan, kommenteillaan sulkenut.
Jumiutuneilla ennakkoluuloillaan ja asenteillaan sulkenut ne.
Jumalan voima saakin tilaa siellä,
missä ihminen on käyttänyt omat voimansa loppuun,
siellä missä uupunut ei enää jaksa,
siellä missä kuljettu matka on tuonut mukanaan
vain kuivuneita lupauksia ja rohtuneita huulia.
Siellä Jumalan voima voi täyttää sitä vailla olevan tilan
kuin vesi onton, tyhjentyneen astian.
Rakas ystävä.
Mikä on se matka, josta uupuneena
olet tänään istahtanut kaivollesi ja kirkonpenkkiin?
Mikä on se jano, jonka sinä haluaisit tänään sammuttaa?
Mikä on se kaipuu, johon odotat vastausta?
Mikä on se salaisuus, jota kannat mukanasi?
Se, jota et osaa lausua ääneen, mutta jonka haluaisit jollekulle jakaa.
Millaiselle kaivolle uupuneena, nääntyneenä, kyllästyneenä tai pettyneenä kumarrut?
Mitä tarvitset astiaasi tänään?
Sen kaivon luona voit kohdata Kristuksen.
Voit luottaa siihen mitä hän sanoo:
”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
Voit luottaa, että hän tulee luoksesi.
Hän ottaa kontaktin ja kohtaa sinut,
juuri sinut ja sinun elämäsi, sinun tilanteesi.
Hän pyytää, voisiko antaa sinulle hänen vettään,
joka vie janon pois.
Hänellä ei ole astiaa, mutta hänellä on ehtymätön kaivo,
josta voit ammentaa loputtomasti, ja sen vesi voi sammuttaa
nähdyksi tulemisen janon, sillä hän katsoo silmiin ja näkee sinut;
kuulluksi tulemisen janon, sillä hän kysyy, odottaa, kuuntelee ja kuulee kaipauksesi;
ymmärretyksi tulemisen janon, sillä hän ihmeellisellä tavalla tuntee sydämesi ja sen jokaisen asian, hän tietää ja näkee pintaa syvemmälle, hän ymmärtää eikä tuomitse, vaikka olisi asioita, joiden vuoksi ja joihin olet uupunut.
Hän ymmärtää, koska hän on itsekin matkasta väsynyt,
hän ymmärtää, koska hän on Jumala, joka tahtoi tulla ihmiseksi.
Hän osoittaa voimansa siinä,
kuinka hänen ehtymätön kaivonsa voi antaa sinulle vettä,
joka sammuttaa rakastetuksi tulemisen janon,
sillä hän antaa vettä, joka pesee puhtaaksi
kaikesta synnistä, väärästä ja pahasta.
Hänen vedellään kristitty on
kastettu ja rakastettu.
Hänen rakkautensa kannattelee sinua kuin vesi venettä.
Hänen vetensä on jokapäiväisen armon lähde.
Siitä riittää tällekin päivälle.
Siitä riittää sinullekin.
Sillä matkasta uupuneenakin Jeesus lupaa matkasta uupuneelle:
”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.
Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”
Ja kun sitten olet itse saanut tätä vettä
ja jaksat taas jatkaa matkaa uusin voimin,
ole sinäkin lähde, joka kumpuaa vettä muillekin.
Ojenna astiasi sille, joka on uupunut.
Katso silmiin, kuuntele, kohtaa, rakasta ja yritä ymmärtää.
Tämä on vettä, jolla sinä voit sammuttaa muidenkin janoa
ja olla vastauksena heidän ikäväänsä
sillä paikalla, jolla matkaasi jatkat.
Kommentit