Lähimmäisen sunnuntain saarna 11.9.2022
Miika 6:6-8; 1.Joh. 4:7-12; Luuk. 10:25–37
 |
Hoi siellä, onko kaikki hyvin? Hoi, tarvitsetko apua?
Oih, kun sattuu. Kuuleeko kukaan minua? Oih ja voih!
Ohi vain, ei kannata jäädä viivyttelemään. Ohi vain.
Iholle asti koskee, kun katson häntä tuossa.
Hio minusta siksi irti kaikki, mikä estää näkemästä lähimmäiseni hätää ja pysähtymästä hänen luokseen.
Kirjaimista H, I ja O saadaan monta sanaa, joilla voimme tutkia tarkemmin päivän aihetta, lähimmäisenrakkautta:
Kirjaimista tulee ensiksikin ”HOI”, jolla voi yrittää saada toisen huomion.
Sitten ”OHI”, jolla voi sivuuttaa toisen ja jättää huomiotta.
Sanalla ”OIH” osoitetaan kipua siitä, että kukaan ei huomaa, tai ihastusta siitä, että joku huomasi.
Kirjaimista tulee myös sana ”IHO”, joka tuntee, nostaa karvat pystyyn, tietää, mitä on olla ihminen, ihollinen.
Ja HIO. Käsky tai pyyntö, joka toivoo tasaisempaa tietä, sileämpää kosketusta, lempeämpää katsetta, huomiota ja kohtaamista.
Ehkä verille piesty mies Jeesuksen kertomuksessa huusi tuskissaan oih ja voih. Ehkä hän yritti pysäyttää älähdyksillään niitä, jotka kulkivat ohi. Mutta se ei tehonnut. Sekä pappi että leeviläinen, pappien apuri, jatkoivat matkaa, väistivät, ohittivat.
Miksi ihmeessä he väistivät ja menivät ohi? Tämä kohta on itselle pappina aina vaikea paikka. Mikä miestä vaivaa? Eikö nyt papin sentään pitäisi jäädä auttamaan? Mutta papilla on kiire ohi. Hän on matkalla Jerikosta Jerusalemiin, kohti temppeliä. Sama juttu leeviläisellä. Kenties jumalanpalvelus odottaa. Velvollisuus kutsuu. On hoidettava työt ja tehtävät. Ei tässä jouda pysähtymään. Vaatteetkin menisivät likaisiksi. Miten sitä sitten voisi hoitaa oman vastuunsa temppelissä? Jos jään auttamaan, käteni tahriutuvat vereen ja saastun. Kyllähän puhtaussäädöksiä ja kaiken maailman protollia pitää noudattaa. Ehkä heille, ohi kiitäville papille ja leeviläiselle, Jumalan rakastaminen oli kuitenkin tärkeämpää kuin lähimmäisenrakkaus.
Ja ehkä myös oma turvallisuus kiinnosti enemmän kuin kärsivän lähimmäisen tilanne. Jos hänelle oli käynyt noin pahasti, voisi rosvojoukko kai yllättää heidätkin, jos he pysähtyvät auttamaan. Parempi kiiruhtaa ohi ja pelastaa oma nahkansa.
Mutta miksi samarialainen sitten pysähtyy? Eikö häntä pelota? Eikö hänellä ole mitään tärkeää tekemistä? Hänen motivaationsa paljastuu lauseesta: ”Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.”
Sääli, laupeus, myötätunto, hyväsydämisyys, lempeys. Rakkaudella on monta nimeä, tässä tapauksessa sääli. Kreikan sana sääli tulee samasta sanasta, joka merkitsee ihmisen sisuksia, sisuskaluja ja sisäelimiä. Kärsivän kohtalo koskettaa miestä. Se tulee iholle. Se osuu häntä sisuksiin asti, kouraisee jostain syvältä. Hän tuntee henkihieverissä viruvan tuskan omissa nahoissaan. Uudessa käännöksessä kohdan sääliminen on korvattu ilmaisulla, että ”hänen sydäntään riipaisi”.
Koska toisen kärsimys tulee niin iholle, hän ei voi mennä ohi. Hätä ja avuntarve huutavat koko olemuksellaan: ”Hoi, pysähdy!” ”Oih!” hän ehkä itsekin voihkii sydämessään toisen tilanteen takia. Hänellä on taito samaistua ja kyky tuntea myötätuntoa. Hän tajuaa, että voisi hyvin olla itse tuossa samassa jamassa, apua ja huomiota vailla.
Siksi hänestä hioutuu pois kaikki turha ja teennäinen, jolla ihmisiä yritetään erottaa toisistaan. Juutalaiset kun eivät halunneet juuri olla tekemisissä samarialaisten kanssa. Samalla tavalla rasismi ja kaikki muu epätasa-arvoinen systeemi, eri syillä perusteltu epäoikeudenmukainen kohtelu, vaikkapa se, kuinka seksuaali- ja muut vähemmistöt kokevat tulevansa ohituksi. Samalla tavalla kaikenlaiset erimielisyydet eri tavoin uskovien, ajattelevien ja kokevien välillä, kiusaaminen jonkin ominaisuuden, vian tai vamman vuoksi, tai jokin muunsorttinen sorto, joka oikeutetaan jollain ihmisten keksimillä säännöillä, ne kaikki ovat esimerkkejä siitä karkeudesta, rosoisuudesta ja epätasasta ihmisten välillä, jota rakkaus kutsuu tasoittamaan. Ne ovat vinoutumia, vääristymiä, sotkuja, joita hyvyys kutsuu oikaisemaan. Siihen Jumala kutsuu tänään meitä.
”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää.
Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein,
osoita rakkautta ja hyvyyttä
ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.”
Rakkaus ei lopulta ole kirjaimilla kikkailua tai nokkelia sanaleikkejä. Rakkaus on verbi, joka kutsuu tekoihin ja toimintaan. Tee sitä mikä on oikein. Osoita rakkautta ja hyvyyttä. Vaikka olisikin usein helpompi väistää kuin pysähtyä. Helpompi ohittaa kuin käydä kohti. Helpompi katsoa sivuun kuin huomata.
Mutta rakkaus pyytää pysähtymään, tulemaan luo ja huomaamaan. Se pyytää kuuntelemaan Jumalaa ja sydäntämme, kuulemaan kenen kohdalla sitä riipaisee. Kenen kohdalla meitä sattuu sisuksiin asti?
Omin voimin ei kuitenkaan aina jaksa rakastaa. Lähimmäisenrakkaudessa tulevat tarpeeseen myös kirjaimet I, H ja S, jotka löytyvät tuosta kirkon alttaripöydästä. IHS ei kuitenkaan ole IHS vaan siinä ovat kreikan kirjaimet I, pitkä E, joka näyttää meidän huolta, ja S. Iees. Se on lyhenne, joka osoittaa kenen pöydästä on kysymys. IHS, IEES, Jees, merkitsee Jeesusta. Seon hänen pöytänsä, josta me tänäänkin saamme eväitä, jotta jaksaisimme rakastaa.
Sillä Jumalaa meidän kärsimyksemme sattuu ja riipaisee. Siksi hän ei ohita, vaan tulee kohti. Hän huomaa, pysähtyy ja antaa täsmähoitoa. Siinä on rakkaus, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa syntiemme sovitukseksi.
Jumala antaa sen mitä tarvitsemme. Opettajan, joka neuvoo oikean tien. Parantajan, joka hoitaa haavamme. Ystävän, joka kulkee kanssamme, vierellämme lohduttaen ja ymmärtäen ihmisenä ja ihollisena olemisen vaivoja. Ja Jumala antaa meille Vapahtajan, joka kantaa syntimme, antaa henkensä ja voittaa kuoleman, jotta me saisimme elämän.
Hänen rakkautensa voi antaa meille voiman ja rohkeuden pysähtyä, kun sellainen tilanne osuu kohdalle. Hänen rakkautensa voi antaa meille ymmärrystä ja kykyä kuulla ja tunnistaa ne voihkaisut ja kutsuhuudot, jotka ympäröivät meitä joka suunnasta. Hänen rakkautensa voi antaa meille rauhan, jotta huomaamme ja keskitymme emmekä kiirehdi tärkeiden tilanteiden ja kohtaamisten ohi. Hänen rakkautensa voi antaa myötätunnon, jolla tunnemme nahoissamme myös toisen kärsimyksen ja avuntarpeen.
”Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.”
Hoi, sinäkin olet lähimmäinen. Rakasta itseäsi. Ota vastaan Jumalan hyvyys ja rakkaus, jolla hän haluaa sinut huomata ja sinua hoitaa. Laita kokemasi rakkaus kiertämään ja uskalla rakastaa niillä voimilla ja sillä ymmärryksen määrällä, joka sinulla on, rakastaa omasta sydämestäsi Jumalaa ja heitä, jotka hän on luonut ja elämääsi, omalle tiellesi antanut.
Kommentit