Saarna 13.3.2022
Toinen paastonajan sunnuntai: Rukous ja usko
2. Aik. 20:1-9; Matt. 15:21-28
Miten puhua jostain, mikä on monelle henkilökohtainen ja oma asia? Miten kuvata sitä, mikä kuuluu kahdenkeskiseen suhteeseen? Mitä sanoa rukouksesta?
Evankeliumitekstissä kohtaamme naisen, joka tulee Jeesuksen luo oman elämänsä kanssa, jakaa tarpeensa, lausuu avunpyyntönsä niin sinnikkäästi, että saa Jeesuksen jopa muuttamaan mieltään. Siinä on jotain oleellista, kuinka tuo äiti toimii. Ehkä siksi uskallan hieman yrittää muotoilla ajatuksia rukouksesta yleisemminkin.
Rukouksen tarve, rukouksen suunta, rukouksen hyöty.
Jotain sellaista pyrin tässä saarnassa avaamaan.
Rukouksen tarve, eli mikä saa rukoilemaan.
Rukouksen suunta, siis ketä tai mitä rukoilen.
Ja rukouksen hyöty, mitä saan siitä, että rukoilen,
mitä se voi saa aikaan, millainen on rukouksen voima.
Viime aikoina ei ole tarvinnut keksiä rukoukselle syytä tai tarvetta. On kuin Josafatin sanat olisivat tulleet todeksi taas:
”Jos meitä kohtaa onnettomuus, sota tai tulva, rutto tai nälkä, me astumme tämän temppelin eteen, sinun eteesi, sillä tämä temppeli on sinun nimesi asuinsija. Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.”
Rukous nousee ahdingon keskeltä. Kun omat keinot loppuvat tai omat voimat eivät riitä.
Kaksi vuotta olemme toivoneet ja pyytäneet, että kulkutauti, rutto, maailmanlaajuinen pandemia väistyisi, hellittäisi ja päästäisi otteestaan.
Kaksi viikkoa olemme rukoilleet rauhaa Ukrainaan, olemme rukoilleet lasten puolesta sodan jaloissa, olemme rukoilleet niiden puolesta, jotka ovat joutuneet taisteluun, ja olemme rukoilleet valtaapitäville tolkun päätöksiä järjettömyyksien keskellä.
Kriisi on yhdistänyt ihmisiä ympäri maailman, some täyttyy Ukrainaa tukevista julkaisuista, hashtag prayforukraine levittää toivoa yhteisestä halusta, että sota loppuisi. Ihmiset ovat astuneet kirkkoihin ja käyneet Jumalan eteen hakemaan lohdutusta ja turvaa, uskoen ja toivoen, että hän kuulisi ja auttaisi.
Tänäänkin ympäri maailmaa rukoillaan onnettomuuksien, sodan ja tulvien, ruton ja nälän keskeltä niin kuin äidit ja vaimot rukoilivat aikoinaan kotona, kun miehet olivat rintamalla. Päivälleen 82 vuotta sitten pitkin Suomenmaata taidettiin huokaista ja kokea, että rukoukset oli kuultu ja niihin vastattiin. Talvisota päättyi. Rauha saapui, ainakin hetkeksi. Ihme oli tapahtunut ja monet aikalaiskuvaukset kertovat, kuinka sotavoitto oli myös rukousvoitto, kun rukouksen voima oli tehonnut ja pitänyt kansan suojassa.
Rukousrintamalla luotettiin silloin Jumalan mahdollisuuksiin, niin kuin Josafatkin luotti vedotessaan Jumalan voimiin: ”Sinä olet Jumala, joka asut taivaassa ja hallitset kaikkia maan valtakuntia. Sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa.”
Eikä myöskään kanaanilainen nainen, siis muukalainen, vieraan valtakunnan jäsen, eri kansallisuutta kuin Israelin kansan kadonneet lampaat, ei hänkään voinut vastustaa, kun Jeesus saapui seudulle. Hänellä on suuri hätä. Hän tarvitsee apua. Tytär on sairaana. Hän toivoo, että Jeesus voisi auttaa. Hän heittäytyy Jeesuksen eteen ja sinnikkäästi pyytää pyytämistään: ”Herra, auta minua!” Omat voimat ja keinot ovat loppu. On käännyttävä auttajan puoleen. ”Auta minua!” on astumista oman hallinnan ulkopuolelle. Se on tarrautumista toiseen. Se avaa suhteen auttajan ja apua tarvitsevan välille.
Rukouskin on suhde, jossa on lähettäjä ja vastaanottaja. Rukoilija avaa oven ja astuu esiin mukanaan oma elämäntilanne, oma avuntarve, oma ahdinko. Rukouksessa suostun suhteeseen, joka on kaksisuuntainen. Kerron Jumalalle asiani ja toivon, että hän paitsi kuulisi sen, myös että pyyntöni vaikuttaisi häneen niin, että hän osoittaisi voimaa ja valtaa ja muuttaisi asioita oikeaan suuntaan. Mutta rukoukseni voi vaikuttaa myös minuun. Se, että rukoilen jonkin asian puolesta, voi muuttaa minua ja suhtautumistani, asennettani, ymmärrystäni ja toimiani rukoilemani asian suhteen.
Rukouksesta sanotaan, että se on sydämen puhetta Jumalan kanssa.
Sydän puhuu myös sanoitta ja vailla valmiita lauseita.
Sydän puhuu hiljaa, ääneti.
Kuitenkin sydän puhuu siitä, mikä on kaikkein tärkeintä, asioista, jotka ovat sydämellä, asioista joilla on väliä.
Sydän puhuu Jumalalle.
Sen syke kertoo, kuinka minussa on elämän nälkä,
kuinka ahnaasti ja kiihkeästi,
sydän pamppaillen toivoisin tätä jotain,
kuinka hakkaan ovea niin kauan, että joku vastaisi ja auttaisi,
kuinka sydämeni hakkaa rinnassa, kun minä etsin sinun apuasi, Jumala.
Rukous on suhde, ja niin kuin muissakin läheisissä suhteissa,
kun sydämet ovat raollaan,
syntyy läpiveto,
jossa sanotaan kaikki,
tunnetaan kaikki,
ja ollaan ajatuksissa kaiken aikaa.
Ei kai rukoukselle tarvitse koskaan keksiä aihetta. Sitä rukoilee, mitä sydämellä on. Antaa sydämen sykkiä asiansa Jumalalle. Veri virtaa suonissa, ajatukset ja tunteet liikkuvat kohti Jumalaa. Ja tuulet voivat kääntyä. myrskyt voivat laantua, sodat voivat tauota, sydän voi saada rauhan, koska on joku, joka kuulee, joku, jolla on voima ja valta, joku, joka voi ahdingossani auttaa.
Rukouksella on siksi voima kiinnittää meitä yhä tiukemmin Jumalaan, tarttumaan yhä hanakammin Kristuksen käteen. Se vahvistaa siis uskoamme ja luottamustamme henkilökohtaisella tasolla. Mutta se voi vahvistaa myös yhteyttä toisiimme, rakkautta toisiamme kohtaan. Sillä kyllähän Kaikkivaltias tietää ajatuksemme, tarpeemme ja toiveemme, vaikka ne olisivat hiljaisia huokauksia. Yhdessä rukoileminen, ääneen lausuttu rukous voi kuitenkin vaikuttaa ja muuttaa meitä yhteisönä. Rukous osoittaa uskoa Jumalaan ja tuo usko voi näkyä meissä keskinäisenä rakkautena, tulena, jonka uskon kipinästä syttynyt rukouksen liekki saa aikaan.
Rakkautena, joka saa ajattelemaan hädässä olevia myötätuntoisesti,
rakkautena, joka saa sanoin ja toimin suojelemaan niitä, jotka ovat ahdingossa,
rakkautena, joka saa edistämään ja rakentamaan rauhaa niillä keinoin, joita itse kullakin on, ja niillä keinoin, joihin voimme ehkä yltää, kun astumme oman hallintamme ulkopuolelle.
Sellaista rakkautta rukoili talvella 1939-40 myös presidentti Kyösti Kallio. Hänen edelleen ajankohtainen rukouksensa päättyy näihin sanoihin:
”Tee meidät kansasi keskellä merkiksi sinun vapahtavasta armostasi.
Täytä meidät niin sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi sinun käskyillesi.
Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus, kaiken me voimme sinun kauttasi, siihen me uskomme, armahda meitä. Aamen.”
Kommentit